Saarikko: EU:n uudistuttava

Anonyymi

Kepun pj Saarikon mukaan eurooppalainen analyysi Brexitin syistä on jäänyt puolitiehen.

Tutkimusten mukaan suomalaiset pitävät EU:ta hyvänä asiana, mutta unionin kehityssuuntaa pidetään epäselvänä tai vääränä.

Saarikko näkee vaaroja kehityksessä, jossa EU-päätöksenteko erkanee kauemmas ihmisten unionille asettamista toiveista.

– On muodostunut epäselvä kuva, millaista yhteistyötä rakennetaan ja mihin EU:ta ollaan viemässä. Olen huolestunut siitä, että Euroopan unionin päätöksenteko ei seuraa niitä syvävirtoja, mitä kansalaisten keskuudessa tällä hetkellä unionilta halutaan, Saarikko toteaa.

– EU:n ei sovi unohtaa, että se on jäsenvaltioidensa summa, kansalaistensa muodostama. Ei erillinen todellisuus, muistuttaa Saarikko.

Saarikko antaa kritiikkiä EU:n talouspolitiikalle, joka hänen mukaansa on aiheuttanut jakolinjoja pohjoisen ja etelän välille.

– Omani ja Keskustan näkemys on selvä: unionista ei pidä kehittää velkaunionia. Yksittäisillä päätöksillä ei myöskään pidä hivuttaa varkain integraatiota syvemmälle.

Koronakriisi on runnellut EU:ta, mutta pandemian mentyä ohi on Saarikon mukaan jälleen aika kehitystoimenpiteille.

– On aloitettava perinpohjainen työ Euroopan unionin rakenteiden uudistamiseksi. Keskusta tulee olemaan aktiivinen tässä työssä ja esittämään omalta osaltaan ratkaisunsa, Saarikko sanoo.

5

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alotteita sopii tehdä.

      EU:a on kyllä syytä uudistaa,mutta tie on pitkä ja hidas, koska se vaatii kaikkien jäsenmaiden yhteisymmärryksen.

      Lisäksi kaikki tehostamistoimet johtavat vääjäämättä kohtil iittovaltiota,mikä on monille jäsenmaille punainen vaate. Se estäisi esimerkiksi Puolan ja Unkarin sooloilun
      perusarvojen rikkomisesa ja EU-tukien väärinkäytössä.

    • Anonyymi

      EU mielletään ns. "yhteiseurooppalaiseksi demokraattiseksi" järjestelmäksi, jonka toimintaa on markkinat, tullivapaus, liikkumisvapaus jne. jossa itsenäiset valtiot toimii yhteisen edun nimissä. Nykyinen EU on paljon muutakin:

      Jos luot mielessäsi kokonaisuuden vaikkapa entisestä Suomesta: omat rajat, valtio, hallitus/johto, oma lippu, oma valuutta, oma lainsäädäntö, oma kansallisuus ja kansalaisuus, omat arvot, omat markkinat jne. Nyt vertaa sitä EU:iin: rajat, keskitetty hallinto ja lainsäädäntö, oma valuutta, oma lippu, oma kansalaisuus, oma kansallishymni, kansalaisen liikkumisvapaus, omat markkinat jne. Tässä vaiheessä pitää jo nähdä, että EU:han on ihan kuin itsenäinen valtio. Seuraavaksi pitää herätä kysymys, miksi "yhteiseurooppalainen" järjestelmä esiintyy julkisesti kuin itsenäinen valtio? Mihin yhteistoiminnassa tarvitaan oma lippu, kansallishymni, kansalaisuus, jopa Junckerin mainitsema "eu-kansallismielisyys" jne.? No eihän näitä oikeasti tarvita yhtään mihinkään. Paitsi että niillä on kuitenkin selvä tarkoitus:

      EU on vain loppusilausta vaille valmis siirtymään valtioimitaatiosta autonomiaksi. Vielä kuitenkin tarvitaan se tilanne, jossa jäsenmailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa EU autonomiaksi. Mitä enemmän jäsenmaat velkaantuu, mitä heikommaksi käy omilla rahoilla ja tuotannolla pärjääminen, mitä suuremmaksi kasvaa riippuvuus EU-markkinoista, mitä enemmän valtaa siirretään Brysseliin, sitä lähempänä se tilanne on. Voiko esim. Suomi erota EU:sta? No ei niin. Siihen tarvitaan rahaa, rohkeutta, suunnitelmia jne. joita ei ole olemassa. Suomen ainoa mahdollisuus on pyrkiä vaikuttamaan em. tilanteen syntymistä. Ja samoin on kaikkien muidenkin toimittava. Muussa tapauksessa vedämme kohta tähtilipun salkoon ja elämme EU:ssa, jossa Suomi on pelkkä provinssi.

      • Anonyymi

        Ajatusvirhe... korjaus: "......on pyrkiä vaikuttamaan siten, ettei em. tilannetta synny."


      • Anonyymi

        EU on valtioliitto, ei valtio.

        Jäsenmaat ovat itsenäisiä, mutta sitoutuneet yhteistyöhön perussopimuksen mukaisesti.

        EU:lla ei ole mitään suunnitelmaa,saati päätöstä muuttua itsenäiseksi valtioksi.

        Kaikki päätösvalta on jäsenmailla, ei EU-instituutioilla.


    • Anonyymi

      Vaalipuheita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      31
      5308
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      63
      3916
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      31
      3439
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3221
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      42
      3177
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2641
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      124
      2132
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      54
      2119
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1367
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      180
      1237
    Aihe