Espanjassa alkaa syksyllä kokeilu, jossa halukkaat yritykset voivat siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Työntekijöiden palkat pysyvät ennallaan, sillä rahat hankkeeseen tulevat EU:n elpymisrahastosta.
Syyskuussa 2021 Espanjasta tulee Euroopan ensimmäinen valtio, joka aloittaa 32-tuntisen työviikon kokeilun koko maan mittakaavassa. Hankkeen takana on The Guardianin mukaan vasemmistolainen Más País -puolue, jonka tekemän ehdotuksen maan hallitus hyväksyi. Kokeilun piirissä on aluksi 200 yritystä ja niiden arviolta 3 000–6 000 työntekijää. Kokeilu on kolmivuotinen.
Espanjalaisten nelipäiväinen työviikko rahoitetaan EU:n elpymisrahastosta ja yritysten saaman tuen määrä on 50 miljoonaa euroa. Aikoinaan nelipäiväistä työviikkoa esitti myös nykyinen pääministeri Sanna Marin ja hanke nousi tuolloinkin uutiseksi maailmalla.

Vastaukset 18
Vanhimmat
50 miljoonaa mitätön raha, vähän samanlainen kokeilu kuin sipilän hallituksen "kansalaispalkka" .
Antaisin silti suomalaisille kaikki mitä joudun antaa, enkä espanjalaisille ym
Niin varmaan monet muutkin ajattelisivat antavansa tuen omille kansalaisilleen, mutta se ei ole kenenkään heidän päätettävissä.
kansan perushalltus ei ole henkilöistynyt meidän elinturvaan, kauheaa! Iik!! mutta ei kannata huolentia. Huhhuh!
*komistelu emoji* en voi pidättää aijai. nyt meni mutteri väärään hankkeeseen. tämä ei ole hyväksymä. olisi ihan ok sellane 1m päivän vapaapäivä es ku se on nii rankka elintam. HAHHAHAHAHAAHAAHAHAHAHA LOL T: Eija 40v Oulun keskustasta.
EI.
anonyymi. vastaukset
olen 3 lapsen äiti. en ole puhumassa tuntemattomille. What? yaaaas. olen 53 en puhu ilkeyksiä mutta teidän kannattaisi nyt tsempata ja käydä happihypyllä. HELVETTI!
uijui olen kaapo ja olen 2lk tää sivu on kiva. minä olen hel-sin-gin asukas elintarvikevarastolla. pelaan fortniteä ja rowtoppeja. kannattaisi hankkia 4 perheen lapsi. LOL XD uijuma. ella on ihastunut minuun, minä miljaa. EI SAA OLLA TUHMA: kaikki on epäarvollisia ja turhia omalla tavallaan
HUHHUH EIPÄ SITTEN KIRETTÄ PIISKAAN
Suomalaiset rahoituksen antaa
Hienoa että me suomalaisetkin saamme olla mukana tällaisessa kokeilussa - maksajina
Ja tätäkin on Suomi maksamassa. Ja kun katsellee, niin täällä meilläkin on tosi kurjaksi mennyt köyhyys paistaa!
Jossain kokeilut pitää tehdä.
Suomessa ei voi tehdä, työnantajat vastustivat asiaa ankarasti.
Orthexilla kokeiltiin aika pitkään 6 tuntista työviikkoa. Siitä hyvästä yritys erotettiin työnantajaliitosta. Se otettiin sitten uudelleen liittoon mukaan. Ilmeisetsi tämä lyhyen työpäivän kokeilu loppui.
Kiitoksia suomi rahasäkki
Kiinalainen tekee 70 tuntista työviikkoa.
Kumman tuotteet ovat halvempia?
Kuka saa työt tulevaisuudessa?
Hieno asia,espanjalaisten kannalta.