Tunnen henkilökohtaisesti n. 10 sivaria. Olen koonnut tähän hiukan faktatietoa näistä tuttavistani. Se ei ole kommentti puolesta, eikä vastaan. Ainoastaan tosiasioita keskustelun pohjaksi. Havaintoaineisto on toki pieni, mutta kuitenkin todenmukainen. Iältään nämä tuttavani ovat n. 20-50 -vuotiaita. Tässä tuloksia:
Heidän joukossaan ei ole tiettävästi yhtään homoseksuaalia. En tosin tunne muitakaan miespuolisia homoja.
Kaikki ovat ainakin biologisesti miehiä ja mitä luultavimmin myös tuntevat olevansa sitä. Sen sijaan tunnen monia naisia, jotka ovat käyneet armeijan.
Suuremmalla osalla on lyhyet hiukset.
Huumausaineiden kokeilijat (varman tietoni mukaan) ovat vähemmistö, joskin heitä on sekä suhteellisesti, että absoluuttisesti enemmän kuin tuntemissani naisissa armeijan käyneissä miehissä.
Kukaan heistä ei kuulu mihinkään rauhanjärjestöön. Ainostaan muutamalla on elämässään vakaumukselliseen aseistakieltäytymiseen ja ns. rauhan puolustamiseen viittaavaa käyttäytymistä.
Lähes kaikki opiskelevat korkeakoulutasoisesti (yliopistot, ammattikorkeat) tai ovat jo valmistuneet korkeakoulututkintoon.
Kaikki ovat enemmän tai vähemmän mukana työelämässä.
Osa on eronnut kirkosta.
Suurempi osa on joko puhtaita poikamiehiä tai seurustelevia. Vain aniharva on avioliitossa ja vielä harvemmalla on lapsia.
Pieni osa on hyvässä fyysisessä kunnossa ja harrastaa urheilua.
Alkoholinkäyttötottumukset ovat laidasta laitaan, kuten kaikilla muillakin tuntemillani ihmisillä. Sama pätee tupakointiin.
Viehtymys tietotekniikkaan tai yhteiskunnallisiin asioihin tai musiikkiin on havaintojeni mukaan keskimääräistä suurempaa.
Persoonaltaan tuntemani sivarit ovat kaikki erilaisia. Mukaan mahtuu hyvin käyttäytyviä ihmisiä ja moukkia kuten kaikkiin muihinkin.
Muutama on syyllistynyt lieviin lainrikkomuksiin.
Ystäväpiirissään sivarit ovat hyväksyttyjä siinä missä muutkin huolimatta valinnastaan.
Kommentteja!

Vastaukset 2
Vanhimmat
noinhan se on..samanlaisia ihmisiä ku muuallakin..
"Huumausaineiden kokeilijat (varman tietoni mukaan) ovat vähemmistö, joskin heitä on sekä suhteellisesti, että absoluuttisesti enemmän kuin tuntemissani naisissa armeijan käyneissä miehissä. "
Mihin ihmeeseen tämä liittyi? Sivareihinko?
No, minä en henkilökohtaisesti tunne yhtäkään sivaria, joka käyttää huumausaineta. Armeijan käynneytä kyllä. Ja vastahan tuli dokumentti, jossa kerrottiin, miten yleistä armeijassa huumausaineet ovat. En ihmettele, kun sitä kertoi monet tuttunikin siellä käyttäneensä/kokeilleensa.
Itse en ole nähnyt kenenkään käyttävän huumeita.. Tai no.. Mariasätkää polttavan yhden tutun (sitä sellasta vihreetä muistaakseni, haisi hirveälle. Makealle muistaakseni. En tiedä, onko maria, kun itselläni ei noista ole kokemusta...eikä tule)