Voitteko maailman menossanne kertoa jos kokemusta silmien kaihileikkauksestanne?

Anonyymi

Olen itse vasta "varttuneessa aikuis-iässä" oleva henkilö, ja sain noin vuosi takaperin 2020 lopullisemman ja paremman silmäsairaalan dosentti-erikoislääkärin hyvin ja monella tavalla tehdyn diagnoosin molempien silmien alkaneesta kaihista.
Yksityisellä klinikalla eli ko. silmäsairaalassa ( H:ki) leikkaus molempien silmien osalta kustantaisi n. 4000 euroa yhteensä tuolloin arvioitiin.

Tilanteeni ei ole hälyttävä siksi vielä fundeeraan ja ajattelin jossain vaiheessa kysyä kunnallisen hoidon ja lähetteen kautta saada sen mukaisen hoidon.
Mutta sitä ei yleensä tehdä kunnallisen terveystoimen kautta saatavalla lähetteellä kuin vasta äärimmäisessä loppuvaiheen tilassa - kun ongelmaa on "kysytetty" niin ettei ole muuta vaihtoehtoa!?
Normaali kaihi ei kuulemma suoraan aiheuta sokeutta mutta voi olla ettei näkökenttää saada enää "loppuvaiheessa" korjattua linsseillä eli silmälaseilla -(muoveilla)!
Hieman myös pelottaa kun kysymyksessä on molemmat silmät. Ja tällöin ne korjattaisiin samanaikaisesti.
Itse toimenpide ei vie aikaa max ½- tuntia kauempaa eikä mitään hoitoa vaativaa sairaslomaa tms. - silmät näkee heti leikkauksen jälkeen mutta silloin odotetusti paremmin! Silmälasit voidaan leikkauksen jälkeen jättää pois, sillä niitä ei periaatteessa enää normaalikäytössä tarvita, kerrotaan.

Se toimenpidehän on sellainen että silmän mykiö (musta keskikohta) linssissä poistetaan ja korvataan uudella keinomykiöllä, vain verkkokalvoa avaamalla.
Jotka toimenpiteen jälkeen suljetaan - ja laser automatiikka on tässäkin apuna lääkärillä.
Se mykiön korvaaminen riittää ja näin kaihi olisi poissa!?

NYT ei siis pidä tätä sekoittaa useimmin tapahtuvaan näkökykyä parantaviin ns. kosmeettisiin silmän näkökentän leikkauksiin, jossa pienin viilloin asian tarvitsemalla tavalla saadaan sekä liki- (miimus) tai kaukonäköisen kenttää, muutetuksi toivottuun tasoon.

Silloinkin silmälasit jää usein pois käytöstä tai niiden voimakkuudet muutettua miedompiin lukemiin.
JK.
Joskus käy niin että myös kaihin korjauksella että joutuu käyttämään ns. lukulaseja - mutta myös mykiön leikkauksessa ( vaihdossa) voidaan valita molempiin silmiin erilainen taitto - eli voimakkuudet!

Millaisia kokemuksia on teillä, tai olette kuulleet tapahtuneen?
----------------O^O--------------
"Kaihi on yleinen, leikkauksella hoidettavissa oleva silmäsairaus
https://www.kaypahoito.fi/khp00052 _

"Harmaakaihi on yleisin sokeuden aiheuttaja maailmassa, mutta Suomessa kaihin aiheuttama pysyvä sokeus on harvinaista. Yli 30 prosentilla yli 65-vuotiaista on yhdessä tai kummassakin silmässä kaihi, joka haittaa näköä. Ainoa hoitomuoto on leikkaus. Suomessa tehdään noin 50 000–60 000 kaihileikkausta vuosittain.

Kaihilla tarkoitetaan silmän linssin eli mykiön samentumista, minkä vuoksi valon kulku verkkokalvolle vaikeutuu ja näkö heikkenee. Näöntarkkuus huononee asteittain. Silmä voi olla herkkä häikäisylle, joka johtuu mykiön samentumien aiheuttamasta valon hajonnasta. Kaihi vaikeuttaa näkemistä etenkin hämärässä, kun silmä ei erota kontrasteja. Myös värien näkeminen saattaa muuttua." /....

...etc.

17

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puolisoni sai lähetteen yksityiseltä silmälääkäriltä suoraan julkiselle puolelle. Leikkaus tehtiin silmäpolilla melko pian, tosin ensin vain toiseen silmään, toinen leikattiin noin vuoden kuluttua myöskin silmäpolilla. Leikkauksen hinta oli päiväkirurgisen hoidon hinta, sekin tosin ilmeisesti vaihtelee kaupungeittain. Pääsi leikkauksen jälkeen heti kotiin, saatettuna tietenkin koska ei saanut ajaa autoa itse. Kaikki meni hyvin, ja aikaa noista leikkauksista jo useampi vuosi. Hän kylläkin käyttää edelleen silmälaseja lukiessaan.
      Sanoisin, että kannattaa mennä mahdollisimman pian eikä vitkutella yhtään enempää, kun diagnoosistakin on kulunut jo vuosi, eikä tilanne parane odottamalla, päinvastoin. Silmälääkäriltä voi pyytää lähetteen julkiselle puolelle, ja siellähän hoitatakuuaika taitaa nykyisellään olla se puoli vuotta - eli joudut kuitenkin odottamaan sen ajan ellet sitten ole valmis maksamaan kallista yksityistä. Lycka till!

      • Anonyymi

        Kiitos kokemus asiantuntemuksestanne!


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus kommentit, jatkakaa edelleen kokemuksillanne tai näkemyksillänne.

    • Anonyymi

      Juuri äskettäin juttelin silmälääkärin kanssa. Julkisen puolen kriteereitä on taas rukattu, niin että täytyy olla miltei sokea, enennkuin pääsee kaihileikkaukseen. Jonkinlaista säästöä siinä varman tavoitellaan, yksityisen kansalaisen elämänlaadun huononemisen kustannuksella.

      • Anonyymi

        Juuri niin samaa kuulin silmälääkärin taholta, että viimeisempänä toimenpiteenä niitä kunnallisessa tk- hoidossa myönnetään! Kypsytellään ja katsotaan ja taas.... jne.
        Vanhuksilla ( no yli 70 ainakin) saattaa olla parempi tilanne kun ja jos muukin terveys on vaakalaudalla?


      • Anonyymi

        Asioihin vaikuttaa myös muu elämäntilanne. Esim. sairaudet. Minulla on toisessa silmässä kriteerit täyttävä kaihi ja toisessa ei. Mutta ilmeisesti tekivät kokonaisharkintaa, koska sain palvelusetelin kumpaankin. Syöpähoidot alkamassa ja silleen. Nyt silmät on leikattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin samaa kuulin silmälääkärin taholta, että viimeisempänä toimenpiteenä niitä kunnallisessa tk- hoidossa myönnetään! Kypsytellään ja katsotaan ja taas.... jne.
        Vanhuksilla ( no yli 70 ainakin) saattaa olla parempi tilanne kun ja jos muukin terveys on vaakalaudalla?

        Jos mahdollista, kaihia ei kannata kypsytellä. Itselläni se oli edennyt toisessa silmässä pitkälle, toisessa oli taas aika alkuvaiheessa. Huonommassa silmässä on ollut leikkauksen jälkeen pikkuisen enemmän oireilua. Toisessa ei käytännössä katsoen mitään.

        Leikkauspöydälle kävellään omissa vaatteissa. Leikattava silmä jää näkyviin. Muuten potilas on telttamaisen hupun alla, jonne annetaan happea. Lääkäri jutteli mukavia. Yhden silmän leikkaus kesti vain 10 minuuttia, sitten vuorossa toinen. Kipua ei missään vaiheessa tunnu.

        Vanhoilla laseilla ei tee leikkauksen jälkeen mitään. Kannattaa hankkia ennen leikkausta aurinkolasit ilman vahvuuksia, ja ottaa ne mukaan. Minä hölmö en tajunnut, mutta klinikalla sattui olemaan silmälasiliike. En olisi ilman aurinkolaseja selvinnyt leikkauksesta kotiin. Niille on edelleen paljon käyttöä, koska ilkeää tekevä valonarkuus voi jatkua pitkään.


    • Isältäni korjattiin molemmat silmät julkisella puolella vajaan vuoden välein. Kuten edellä: päiväoperaatio, kotiin taksilla ja seuraavana päivänä silmälappu pois.

      Kun molemmat silmät oli saatu leikattua, niin oltiin ensi kertaa leikkauksen jälkeen aamukahveilla, faija otti aamulehden esille ja rutiinilla vetäisi lukulasit päähänsä pysähtyen rypistelemään kulmiaan siinä, kun ei nähnyt lukea.

      Huomautin, että nyt on molemmat silmät leikattu ja jos meni hyvin, niin voit luopua rilleistä loppuelämäksesi. Faija nosti rillit nenältään, katseli lehteään ja totesi vaan, että joo, niinhän se taitaa ollakin. ; )

      Hänestä tuli näkökyvyltään intiaani Haukansilmä pitkillekin etäisyyksille, joten molemmat operaatiot menivät hänelle todella tasan kymppiin.

      • Anonyymi

        Hienoa, ja rohkaisevaa!
        Kiitos kommenteista!


      • Anonyymi

        Nyt tais kyllä mennä kaihi ja ns. ikänäkö keskenään sekasin? Koska kaihi sumentaa sen linssin ja huonontaa näköä silviisii ja sitä ei taida mikään maailman silmälasi toiseks muuttaa? Tais faijas käydä vaan siinä laserleikkauksessa jolla korjataan joko liki- tai kaukonäkö?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tais kyllä mennä kaihi ja ns. ikänäkö keskenään sekasin? Koska kaihi sumentaa sen linssin ja huonontaa näköä silviisii ja sitä ei taida mikään maailman silmälasi toiseks muuttaa? Tais faijas käydä vaan siinä laserleikkauksessa jolla korjataan joko liki- tai kaukonäkö?

        "Normaali" ikänäkö tulee vielä harmaakaihin päälle tai itse asiassa toisin päin, koska ikänäkö yleensä kehittyy ensin ja harmaakaihi sitten, jos on tullakseen. Nykyään harmaakaihia korjataan keinomykiöillä leikkauksessa. Taittovirheiden korjaus laserilla "veistämällä" on aivan eri asia.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Harmaakaihi

        Ei mennyt sekaisin. ; )


    • Anonyymi

      Minulta leikattiin 4 viikkoa sitten kumpikin silmä. Leikkaus ei ollut kummoinen. Vähän kuin hammaslääkärissä käynti. Istuin sen jälkeen 10 minuuttia ja haparoin alakertaan odottamaan noutajaa.

      Pari ensimmäistä päivää silmissä oli maitosumua. Mutta pystyin liikkumaan kotona ja näin esim. kaikki kalusteet. Sitten näkö alkoi kirkastumaan. Minulla on nyt normaali kaukonäkö, lukemiseen tarvitsen 2.00 lukulasit ( ennen oli vitoset). Muuten olisi mennyt hyvin, mutta silmätipat nostivat verenpaineen taivaisiin.

      Silmien parantuminen ja oireilu on yksilöllistä. Tulehduskipulääke (tippa) auttaa 3 viikon ajan kipuun, jos sitä on. Näkö tosiaan toimii, mutta roskan tunnetta, kuivutta ja valonarkuutta saattaa olla pitkäänkin.

      Lähete leikkaukseen meni Hus:in silmäklinikalle. Sain sieltä 2-3 kuukauden kuluttua palvelusetelin kummankin silmän leikkaukseen yksityisellä. Mukana oli lista sairaaloista/klinikoista. Itse sai valita operaation suorittajan.

      Aika kallis arvio tuo 4000 eur. Onko siinä moniteholinssit? Itselläni on yksitehot ja pärjään aivan mainiosti näin. Julkinen puoli maksaa vain yksitehot, mutta yksityisellä voi itse maksaa lisää, jos haluaa moniteholinssin. Siitä pitää kysyä aikaa varatessa.

      • Anonyymi

        Kiinnostava kuvaus tilanteesta. Kiitos siitä.
        Avauksen tehneenä vastaan tuohon yksityisen silmäsairaalan lääkärin ja ilm. omistaja tj.n kertomaan hinnasta joka on heillä ( Helsingin keskustan silmäsairaala) hinta olisi tämä 4000 euroa molemmista silmistä yhteensä, ja tehtäisiin heillä samalla kertaa.
        Ja pianhan nämä nousevat myös hinnoittelussaan.
        Nämä toimijat eivät yleensä kerro hintojaan jos eivät sitten sitä ja sen "edullisuutta" käytä mainonnassaan?

        Nyt on tullut suuntaan jos toiseen kommentteja ja kokemuksia, kun jossain tehdään vain toinen silmä alkuun ja joissain molemmat kerralla tai päivän parin väliajan kanssa.
        Mutta pääosin myönteisiä kokemuksia jotka kannustaa siihen mikä on kuitenkin ja lopulta edessä.
        Olisin itsekin vaiheittaisen operaation kannalla, yksi kerrallaan.


    • Anonyymi

      Minulla todettiin kaihi silmissä ja silmälääkäri sanoi, että käy kahden vuoden kuluttua taas tarkastuksessa. Kaihi rupesi kuitenkin vaivaamaan enemmän, kun kohtalo yhtäkkiä puuttui peliin puolen vuoden jälkeen. Silmästäni irtosi verkkokalvo. Se leikattiin paikoilleen ja leikkauksen jälkeen kirurgi kertoi tehneensä saman tien kaihileikkauksen silmään. Toinen silmä hoidettiin vajaan vuoden kuluttua myös julkisella. Kaihileikkauksen jälkeen tarvitsen pieneen tekstiin lukulaseja, mutta se johtuu osittain myös verkkokalvoleikkauksesta. Käytän myös toisinaan kaksiteholaseja.

    • Anonyymi

      No ittelle ei o tehty, mut parille kaverille on, ja eipä noi o ollu siitä moksiskaan. Näkö parani, eikä narisseet leikkauksestakaan mitään, ainakaan mulle, joten melko kivuton juttu ilmeisesti?

    • Anonyymi

      Jos aloittajan diagnoosista on jo vuosi, niin kaihi on ehkä ennättänyt kasvaa. Jos mahdollsita, kannattaa pyytää yksityiseltä silmälääkäriltä lähete silmäklinikalle. Itselläni kumpikaan silmä ei ihan täyttänyt leikkauksen kriteerejä, mutta lääkäri teki lähetteen.

      Sain 3 kuukauden kuluttua yllätyksekseni HUS:in palvelusetelit kumpaankin silmään. Ja kaihi, joka ei lähetevaiheessa ihan täyttänyt kriteerejä, oli kasvanut kolmessa kuukaudessa niin, että olin leikkaavan lääkärin mukaan katsellut yhdellä silmällä.

      Julkisella menee kuitenkin kuukausia lähetteen käsittelyssä, joten asia kannattaa laittaa vireille mieluummin pikkuisen aiemmin, kuin myöhään. Puolisokeana on kurja odotella, jos tilanne pahenee.

      Minäkin pelkäsin kummankin silmän korjausta. Klinikalla nauroivat minulle kun varasin leikkausaikaa. Silmillä tosiaan näkee heti, vaikkakin sumun läpi. Oma näköni kirkastui parissa päivässä. Nyt olen todella tyytyväinen, että asia hoitui kerralla.

    • Anonyymi

      🧐✌ 🧐👍 🤓👆 😎🖐 🤑🙏

      Thaks! & Oolrait! Hyvät kokemukset rohkaisevat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1840
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      836
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe