Aihe

Vanhan-aatun lihan pyhittyminen.

Anonyymi

Nykyään yleisuskomusten käsitteissä lihallinen mieli on niin "korkealla" tasolla, että sen mukaan ajatellen voi tehdä mitä vain!
So. mielenhuumetta - lihalle.
Jokainen päivä on "pyhä" päivä tälle uskomukselle ja porukka mielellään elättää vanhaa-aatua, opettaa sen jälkipolvelle, ja he nauttivat isän opista toisessa, sekä kolmannessa polvessa niin, että se liha pyhittämisestä päästyä, pyhittyy lihallisempaan mieleen ja lopulta kaikki on sallittua.

Mikä vähänkään koskee tuohon pyhään lihaan, se kuulema alkaa käymään kipiästi, eikä siedä korvilleen arvostelua, että ei se homma pelaa pidemmänpäälle noin.
Se tuo turmio, niin yhteisölle, perheille, lapsille, ts. iseille ja äideille.
On riitaa, avioeroja, haureutta, avioparit sekoilee keskenään, lapset kasvatuksen syistä vajoavat yhä syvempään loukkuun elämässä jne.
Huumekauppa toimii, ihmiskauppa siinä sivussa, sekä kaikki saastuu ympäriltä, niin roskaamisen, kuulun kuulemisen, näkemisen, sekä eri elämäntasolla elämisenä.

Eli pyhä liha - uskomattoman ja muotouskonnollinen liha - se on jo aika korkealla tasolla meidän elämissämme.

No, on se ollut aikain ennenkin, kunnes ongelmat on lyönyt kansat polvilleen, mutta se on omalukunsa se.
pyhän lihan kulkue
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007615948.html
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000007901887.html
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000007895829.html
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5170bca7-0086-4cfc-b1e3-6ec7c4faa30d
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000007894587.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007888867.html
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007823774.html
onhan noita, mutta jääköön nyt pohdintaa.
Eli nyt puhutaan vanhasta-aatusta, ihmisestä, tästä yhteisöstä, meistä.
Olisiko joitan tehtävissä ja mitä?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      87
      6192