Miksi THL :n mielestä yli 65 vee ihmisillä ei ole

veritulppariskiä. Tämähän ei ole totta, sillä verisuonitukoksiin sairastuu maassamme niin moni vanhemmista/iäkkäimmistä ihmisistä. Tavallisin ikä sairastua verisuonitukokseen on juuri yli 65 vee. Tukokset tulevat aivoihin ja sydämeen yleensä iäkkäillä ja nyt puhutaan jotain muuta.

Jos kerran Astran rokote aiheuttaa nuorillekin veritulppia niin kukaan ei usko tuohon ettei se rokote aiheuta tulppia vanhemmille, koska he muutenkin niitä tulppia verisuonistoonsa saavat.

Mitään tieteellisiä perusteluita ei ole tuotu julkisuuteen iäkkäiden osalta tässä asiassa, sanotaan vaan että pistetään piikki. Ei voi olla näin, johan täällä on saatu Turussakin hengiltä jo monet kymmenet ihmiset ja kaikki vanhuksia. Onko sitten kyseessä viruksen livahtaminen ikknoista ja ovista vaiko Fimean ilmoittamia kuolemantapauksia rokotteen jälkeen.

Kannattaisi rehellisesti tuoda asiat esille, eikä piilotella piirongin alla tai komeroissa.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rokotetta ei ole edes annettu juuri ollenkaan yli 65-vuotilaille,
niin mistä THL voi tietää, ettei yli 65-vuotiailla ole riskiä ???

Äänestä
  • no juuri siksi.

    Astra Zenecaa ei saisi antaa kenellekään. Veritulppa on erittäin vaarallinen ja tappaa. Ei voida kuitata ko asiaa sillä, että " hyödyt ovat suuremmat kuin haitat ".

    Nyt tarkistavat ulkomailla Johnson et Johnssonin koronarokotetta, koska sekin on ilmeisesti aiheuttanut jonkun veritulpan ja kuolemankin.

    Eikös lääkärit voisi kertoa ihmisille asiaa, että rokotteeseen liittyy samanlaisia haittoja kuin on itse Covid19-sairaudessa. Tästä ei ole puhuttu yhtikäs mitään, vaan kehutaan uinka hyviä rokotteita valmistetaan uudella systeemillä ja nopeasti. Voi j....kaut.

    Äänestä

Telkus ku näkee noit rokotesössöttäjiin, kyl kuvottaa, pitää mennä oksentaa wesssaaaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

veritulppariskiä. Tämähän ei ole totta, sillä verisuonitukoksiin sairastuu maassamme niin moni vanhemmista/iäkkäimmistä ihmisistä. Tavallisin ikä sairastua verisuonitukokseen on juuri yli 65 vee. Tukokset tulevat aivoihin ja sydämeen yleensä iäkkäillä ja nyt puhutaan jotain muuta.

Jos kerran Astran rokote aiheuttaa nuorillekin veritulppia niin kukaan ei usko tuohon ettei se rokote aiheuta tulppia vanhemmille, koska he muutenkin niitä tulppia verisuonistoonsa saavat.

Mitään tieteellisiä perusteluita ei ole tuotu julkisuuteen iäkkäiden osalta tässä asiassa, sanotaan vaan että pistetään piikki. Ei voi olla näin, johan täällä on saatu Turussakin hengiltä jo monet kymmenet ihmiset ja kaikki vanhuksia. Onko sitten kyseessä viruksen livahtaminen ikknoista ja ovista vaiko Fimean ilmoittamia kuolemantapauksia rokotteen jälkeen.

Kannattaisi rehellisesti tuoda asiat esille, eikä piilotella piirongin alla tai komeroissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu