Joka kolmas koronapotilas kärsii myöhemmin psyykkistä tai neurologisista häiriöistä

Anonyymi

"Pääosin yhdysvaltalaisella datalla tehty laaja yli 230 000 koronapotilaan terveystietoihin perustuva tutkimus osoitti, että joka kolmas (34%) taudistaan elossa selvinnyt kärsi psyykkisistä tai neurologisista häiriöistä kuuden kuukauden sisällä infektiosta. Kyse oli diagnosoiduista häiriöistä".

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/3d49a8fe-73f3-4e8f-99da-0e08aeb65426?ref=ampparit:59d6

Tutkijat tarkkailivat neljäätoista eri diagnoosia, joista kaikkein yleisimmiksi osoittautuivat ahdistuneisuus ja masennus, kertoo Reuters. Tutkijat eivät osanneet vielä sanoa, millä mekanismilla koronavirus aiheuttaa psyykkisiä ja neurologisia oireita, joten jatkotutkimusta kaivataan.

Koronan jälkioireista aivoinfarktit, dementia ja muut neurologiset häiriöt olivat harvinaisempia kuin psyykkiset oireet. Silti niitäkin esiintyi tilastollisesti merkittävästi, varsinkin covid-19-infektion vakavaa muotoa sairastaneilla.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Long-covid on omaa syytä.
      Miksei investoinut 69 senttiä tartunnan estäään FFP2-suojaimeen.

    • Anonyymi

      Ei yllätä. Onhan noista puhuttu koko ajan. Vakava sairaus - esim. tehohoito - jättää useimmiten jonkin asteisia traumaperäisen stressin oireita. Neurologinen oireilu on ollut pitkään tiedossa. Näiden lisäksi korona voi jättää pysyviä elimellisiä vaurioita (sydän, keuhkot, munuaiset). Ei todellakaan ole mikään nuha.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Ai JENKEISSÄ ja jenkeillä tehty tutkimus! AHAA!

      No siinä tapauksessahan korona parantaa kyseisiä tauteja, koska ENNEN koronaa 100 % yhdysvaltalaisista kärsi neurologisista ja psyykkisistä häiriöistä? :P :D

      • Anonyymi

        AHAA SUOMALAISTEN SYNNYNNÄINEN PÄÄPUUTUMISTAUTI!

      • Anonyymi

        ... ja löyty tost yks WHO tekemä tutkimuskin, jossa käsiteltiin ihan maailmalaajuisesti mentaalisia ja neurologisia häiriöitä, jossa mainitaan niistä että:

        ” 30% of the total burden of non-communicable diseases is due to mental and neurological disorders”

        Yllättävää kyllä ihan saa määrä kuin koronan jälkeisiäkin tapauksia?

        Joten...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeellistä siinä on? Olipa tauti tarttuva tai ei, niin verenkiertohäiriöt ja hapenpuute, jotka liittyvät myös koronaan, vaurioittavat hyvin helposti aivoja ja muutakin hermostoa ja heikko kunto ja kuolemanvaaran kokeminen sekä raskas tehohoito aiheuttavat syviä traumoja.

        Teile juntti-"lääketieteilijöille" maailma on tietenkin käsittämättömiä ihmeitä täynnä ja vähintään puolet niistä voat merkkejä aivan stanallisista salaliitoista, anteeksi, piti kirjoittamani sala liitoista.

        Osa tietysti ehkä onkin ja joskus saatatte olla oikeassakin. Mutta tuossa ei kyllä jää tilaa minkäänlaiselle salaliittoepäilyllekään, niin jokapäiväisestä asiasta sairaanhoidon arjessa siinä on kysymys. Täydellinen maallikko ei kai tajua sitäkään, että suurin osa tutkimuksista vain vahvistaa sen, minkä kokeneet alalla tiesivät jo ennen sitäkin. Äärimmäisen harvoin tutkimus paljastaa jotain täysin uutta ja ennen tuntematonta tietoa. Ja näin se on jokaisella tieteenalalla, ei vain lääketieteessä. Media tietenkin uutisoi myyvin otsikoin ja siitä saattaa alaa muuten seuraamattomalle herkkäuskoiselle syntyä käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

        Asioita on kuitenkin nykyisin aika helppo seurata myös itse, jolloin median isotkin otsikot asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mutta tietenkin siinä katoaa myös niistä hohkaava kiehtova mystisyys, joka yleensä on niihin aivan tarkoituksella istutettu.

        Mielestäni kysymys on aihellinen, että jos ennen koronaa jotain sairautta tai oiretta on esiintynyt tietyllä osuudella västöstä ja nyt koronan sairastaneilta on saatu vastaavia tuloksia, eikä sen paempia, niin miten se korona asiaa on pahentanut?

        Oletko idiootti vai etkö osaa lukea? Kolmanneksella ei-tarttuvia tauteja sairastaneista on samanlaisia jälkioireita kuin samalla määrällä koronan sairastaneita. Jokainen koronan takia jälkioireet saanut on tietenkin lisää kokonaismäärään, josta ei ole lainauksissa tai aloituksessa mainittu mitään.

        Te koronadenialistit olette kyllä aika psykoottista väkeä.

      • Anonyymi

        Kärsimys jalostaa tartuntatautimyönteisen

        No ilmiselvästi ainakaan sulla ei veri pääse päähän asti, jos pidät WHOn tekemää tutkimusta ”salaliittoteoriana”? :)
        Etkä tuntunut ymmärtävän hölkäsen pöläystä juuri muustakaan, jota yritin selittää, joten koitetaas rautalankamallia!

        1. Ennen koronaa 30 % maapallon väestöstä oli ollut neurologisia tai psyykkisiä oireita.

        2. Koronan jälkeen 30 % maapallon väestöstä oli edelleen neurologisia tai psyykkisiä oireita.

        3. Mitä korona siis aiheutti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni kysymys on aihellinen, että jos ennen koronaa jotain sairautta tai oiretta on esiintynyt tietyllä osuudella västöstä ja nyt koronan sairastaneilta on saatu vastaavia tuloksia, eikä sen paempia, niin miten se korona asiaa on pahentanut?

        Onneks edes JOILLAIN pääsee happi päähän asti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko idiootti vai etkö osaa lukea? Kolmanneksella ei-tarttuvia tauteja sairastaneista on samanlaisia jälkioireita kuin samalla määrällä koronan sairastaneita. Jokainen koronan takia jälkioireet saanut on tietenkin lisää kokonaismäärään, josta ei ole lainauksissa tai aloituksessa mainittu mitään.

        Te koronadenialistit olette kyllä aika psykoottista väkeä.

        ”Lisää kokonaismäärään”?

        Voi lapsiraukka, kun 30 % 30 % on 60 % eikä 30 %! :) :/

    • Anonyymi

      Joka kolmas käyttää mieliala lääkeitä joten hyvin mahdollista että nuo mielisairaat oikeasti kokee joitain outoja tuntemuksia. Periaatteessa mistä tahansa.

    • Jaa että ahdistuu ja masentuu flunssasta? Suljetulle kiitos.

      • Anonyymi

        Tuntuuko hyvältä plussailla omia oksennuksiaan?

    • Anonyymi

      Koronan syyksi laitetaan kaikenlaista.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe