Valtamedia, vihervassarit ja poliisi varmaankin jo toivovat että kun tuosta Kaivohuoneen edustalla viime kesänä tapahtuneesta taposta ja pahoinpitelyistä on kulunut jo yli puoli vuotta, niin kansa on jo unohtanut koko jutun. Niille jotka missasivat jutun, niin viime Heinäkuussa joukko maahanmuuttajataustaisia hakkasivat joukon tappeluhaluttomia kantiksia Kaivarissa. Onnistuivat erottamaan yhden kavereistaan, hakkasivat ja potkivat siihen malliin että kaveri kuoli myöhemmin vammoihinsa. Auttamaan yrittäneet kantasuomalaiset saivat myös turpaansa.
Jutussa kesti 3 viikkoa ennenkuin poliisi edes tajusi julkaista tekijöiden kuvat, koska ei omin voimin onnistunut löytämään tekijöitä. Sen jälkeen on ilmoitettu että kaikki tekijät yhtä lukuunottamatta on saatu kiinni ja sen jälkeen...EI MITÄÄN! Ei marsseja maahanmuuttajien kantiksiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, ei poliitikkojen ja presidentin "järkytystä" teon johdosta, ei kynttilämarsseja, mielenosoituksia ja erityisesti: ei mitään tarinoita tai seurantaa valtamedioiden taholta. Ei revittelyä hakkaajien ja uhrin taustoilla (kuten rautatientorin hyppypotkujutussa). Ei laajoja tarinoita maahanmuuttajanuorten väkivaltaisuudesta, halveksunnasta kantiksia kohtaan jne.
Myöskään poliisi ei tiedota mitään. Onko tappajat pidätettyinä ja jos ei niin miksi? Mitkä ovat syytteet, mitkä ovat tappajien rikoshistoriat? Milloin luetaan syytteet ja voimme odottaa tuomioita?
Jos joku tietää jotain, julkaiskaa, sillä poliisilta on turha odottaa tietoa - ja tärkeintä olisi, se, että
TOTUUS matumurhista tulisi kaikkien tietoon !!!!!!!
MatuMurhat ovat pahoja, koska KELA Niitä Suojelee, ihan Inhimillisyyden mukaisesti, mutta kun kaikki ei sitä ihan oikeasti tajuu ???????????????
Voiko Tapon unohtaa, jos Murha ei vanhene koskaan ????
23
126
Vastaukset 23
- Anonyymi
Hallitus on punavihreää ja Sipilää
- Anonyymi
"Helsingin poliisi pyytää edelleen vihjeitä Kaivohuoneen edustalla heinäkuun alussa tapahtuneesta pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta."
Tällainen uutinen oli 7.8.2020 Yle uutisissa. Poliisi siis oli päättänyt, että kyseessä oli kuolemantuottamus ei tappo.
"Kuolemantuottamus on henkirikos, jossa henkilö huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman."
Matut olivat siis huolimattomia. Ei tälläisestä kannata enää houhkata antakaa asian jo olla.- Anonyymi
Huhhuh!?
Ilmiselvä rasistinen lynkkausmurha on nyt ihan tulkittu ” kuolemantuottamukseksi”???
Tällaista on elämämme suomalaisvastaisessa Mamulandiassa...
- Anonyymi
Jos on Allaahin palvoja, ei maalliset Suomen lait koske niitä!
Koska jumala suo....- Anonyymi
Näistä tuomioista pyritään olemaan hiljaa, koska ne ovat lähinnä naurettavia!
- Anonyymi
Hehän sanovat etteivät itseasiassa edes tapa itse vaan toimivat Allahin miekkana. Allah on syyllinen.
- Anonyymi
Huvipaikan hakija saa tästä kuolemantuottamuksesta korkeintaan 2 vuoden tuomion ja istuu siitä puolet eli yhden vankilavuoden!
Maine kasvaa ja peli jatkuu edelleen... - Anonyymi
Ai että oikein kuolemantuottamus. On ilmiselvää, että poliisijohto ja oikeuslaitoskin ovat politisoituneet. Mamujen rikoksia katsellaan läpi sormien ja hyssytellään.
- Anonyymi
Siis..Ohisalo sanoo rivien välissä että näitä ulkomaalaistaustaisia ei saa rangaista rikoksistaan vaan päinvastoin..heidän hyvinvointiaan pitää parantaa. Siis näin sanoo Suomen poliisiministeri Ohisalo. Ohisalo ei tajua että hän on Suomen sisäministeri ja hänen tehtävänään on suojella Suomen kansalaisia.
- Anonyymi
Ei tätä tulla painamaan villaisella, koska meillä on niin jämäkkä sisäministeri, että pistää poliisit kyllä ruotuun. Ärähti kunnolla silloinkin että oikeusvaltio on epäonnistunut, kun Irakissa leikkitapettiin se yksi Suomessa käynyt matu-ukko.
- Anonyymi
Murha vanhenee lähes välittömästi Suomessa, jos tekijä on ”sopivan värinen”.
- Anonyymi
No, julkaisisipa poliisi nyt sitten myös tiedoituksen Kaivarin jutusta jossa mamut hakkasivat ja potkivat kantisnuoren kuoliaaksi. Juttu on varmasti jo selvitetty kun aikaakin on jo kulunut yli puoli vuotta ja tappajien tarkat kuvatkin ovat olleet julkisina jo kauan aikaa.
Ai niin, eihän poliisilla vielä ole ollut aikaa selvittää juttua kun on ollut näitä tärkeämpiä resursseja vieviä vakavampia rikoksia: Räsäsen vihapuheita, oletettua uhkausta Ohisaloa kohtaan, äärioikeiston hakaristituhrailuja ja tarranliimailuja ja vastaavia, ja nyt sitten tämä järkyttävä väkivaltainen hyökkäys Sipilää vastaan ...onhan nämä niin hirveitä juttuja ettei siinä ehdi jotain mamujen keppostelua kovasti tutkia... - Anonyymi
"Poliisi on tavoittanut miehistä neljä. Yhtä heistä etsitään edelleen."
Siis neljä miehistä on virkavallan säilössä, koska kyseessä on henkirikos. Sitten aikanaan tulee tuomiot kunhan esitutkinta on suoritettu.- Anonyymi
Sitä aikaa ei koskaan tule , eihän tutkintovankeudessa voida loputtomasti pitää. Kyllä matupojat istuvat pikkutuomiota kuolemantuottamuksesta !!
- Anonyymi
Tuomiot tulee vasta vaalien jälkeen, koska murhan muuttaminen pahoinpitelyksi raivostuttaa kansalaiset. Tällöin raivo kohdistuu ohisalon viherpiiperoihin, jotka menettäisivät kannatustaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomiot tulee vasta vaalien jälkeen, koska murhan muuttaminen pahoinpitelyksi raivostuttaa kansalaiset. Tällöin raivo kohdistuu ohisalon viherpiiperoihin, jotka menettäisivät kannatustaan.
Eikös suojaväri vaikuttanut katiska tuomioihinkin,
Marokkolaistaustainen ei paljon mitään tuomiota !!
- Anonyymi
Me emme varmasti unohda tuota suomalaisen rasistista lynkkausta!
- Anonyymi
Poliisi toimii, piirrä grafiti seinään, niin se on vakava rikos... jos se on rasismiin viittaava....
- Anonyymi
Uskottava se on edes Murha.info ei kerro tapahtumasta mitään
- Anonyymi
Tämä on tauti joka leviää, kuin aikanaan musta surma,
- miten tämän voitamme elämämme turvaamiseksi... - Anonyymi
tuomitut ei lienee enään koskaan Helsingissä kaduilla tule kävelemään?
Oulussahan kansa lupasi odottaa mamuraiskaajia myös?
eikös näin ollut ihan uutisten mukaan
Raiskattu luottamus - Anonyymi
Tämä paikka ei ole sinun terapeutti.
- Anonyymi
Eikös presidentti juuri viime vuoden lopussa allekirjoittanut lakimuutoksen jolla lääketieteellisiin kokeisiin liittyvissä rikoksissa maksimituomiot laskettiin vuoden vankeuteen tai vastaavaan sakkoon? Eli ilmeisesti myös lääketieteen nimissä saa tappaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241292- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985- 72916
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
- 50569
- 28568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53550- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94516- 21510