Se on valtion johtaminen pikkusen toinen asia kuin

Anonyymi

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaalit lähenee ja propaganda alkanut. t: Kokoomusmedia.

    • Anonyymi

      Tarjoililja se vasta on pätevä. Nielesklemättä

    • Anonyymi

      Olen tarkkaan seurannut hallituksenn toimia, ja kyllähän se välillä sähläykseltä tuntuu. Minä ymmärrän kuitenkin tilanteen monimutkaisuuden, On vaikea tehdä päätöksiä tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole muuta varmuutta, kuin että jos jotakin ryssitään kentällä, niin tilanne voi riistäytyä vallan käsistä.

      Juuri sitä kentällä ryssimistä on Suomessakin tapahtunut. Ei mikään hallitus voi sitä estää. Kun on monia kieliä ja kulttuureita maassa, on vaikea saada viestiä menemään perille. Mielestäni siinä on kuitenkin onnistuttu aika hyvin. Verratkaa esim. Ruotsin tilanteeseen. Lukuja on koko ajan joku päivittänyt suomi24 lääketiede palstalle.

      Itse olen ollut lähes eristyksissä jo yli vuoden, eikä se minua häiritse. Olen tottunut tartuttamisen torjuntaan, kun olen saanut hoitoalan koulutuksen. Mielestäni Suomen hallitus on onnistunut harvinaisen hyvin.

      Täällä otettiin käyttöön heti alkuun aika samanlaiset otteet, kuin otti Uuden Seelannin naispääministeri. Siellähän on mennyt vielä paremmin kuin Suomessa. Tämä oli hyvä harjoitus sen varalle, jos tulevaisuudessa sattuu leviämään vielä vaarallisempi tauti. Nyt ollaan paremmin varustautuneita.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Mutta ikävä kyllä vaalien alla yritetään synnyttää hallituksen vastaisia "skuuppeja" tyhjästä, mikä on tässä poikkeustilanteessa varsin vastuutonta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on. Mutta ikävä kyllä vaalien alla yritetään synnyttää hallituksen vastaisia "skuuppeja" tyhjästä, mikä on tässä poikkeustilanteessa varsin vastuutonta.

        Persut ovat harrastaneet hallituksen haukkumista vuosikausia. Hallitus ei ole heidän mielestä tehnyt mitään hyvää. Onneksi täysjärkiset huomaavat kuinka hyvin hallitus on hoitanut asiat näinä historiallisen vaikeina aikoina.


    • Anonyymi

      Tätä se teettää kun oppositiohenkisellä toimittajalla on tulospalkkaus. Jossittelulla ja arvailulla yritetään väkisin vääntää draamaa.

      • Anonyymi

        Kyllä ,kyllä.Kyllä valtion johtaminen on paljon muutakin,kuten esimerkiksi vappusasten jakamista.


    • Anonyymi

      Niin se on. Pysy vaan siellä kassalla.

    • Anonyymi

      Marin johtaa Suomen hallitusta suvereenilla otteella ja sinä kirjoittelet hänestä ilkeyksiä suolipalstalla. Kumpikin teistä toimii kykyjensä mukaan, eikö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe