Terveydenhoidon ammattilaiset liputtavat rokotepassin köytön puolesta yhteiskuntaa avattaessa. Mutta jo nyt on tullut puheenvuoroja"yhdenvertaisuudesta" ja on epäilty, että saisiko rokotepassia vaatia vaikka konsertteihin osallistuvilta.
Rokotukset eivät ole pakollisia, mutta mitä "yhdenvertaisuutta" olisi siinä, että heitä jotka haluavat suojata toiset ja itsensä tartunnoilta kohdellaan samalla tavalla kuin heitä jotka eivät välitä paskaakaan?
Koska kaikilla on yhdenvertainen oikeus saada ilmainen rokote, niin ei ole mitenkään sortavaa tai syrjivää, että rokotetuille (ja taudin sairastuneille) annetaan oikeuksia jotka rokotevastaisilta kielletään.
Rokotevastaiset ovat valinneet osansa marginaalissa. Kunnioitetaan heidän valintaansa ja kunnioitetaan myös rokotteen ottavien vastuullisuutta ja halua tukea yhteiskunnan turvallista avaamista.
Rokotukset eivät ole pakollisia, mutta mitä "yhdenvertaisuutta" olisi siinä, että heitä jotka haluavat suojata toiset ja itsensä tartunnoilta kohdellaan samalla tavalla kuin heitä jotka eivät välitä paskaakaan?
Koska kaikilla on yhdenvertainen oikeus saada ilmainen rokote, niin ei ole mitenkään sortavaa tai syrjivää, että rokotetuille (ja taudin sairastuneille) annetaan oikeuksia jotka rokotevastaisilta kielletään.
Rokotevastaiset ovat valinneet osansa marginaalissa. Kunnioitetaan heidän valintaansa ja kunnioitetaan myös rokotteen ottavien vastuullisuutta ja halua tukea yhteiskunnan turvallista avaamista.
Vastaukset 137
Vanhimmat
Mitään rokotepassia ei tarvita ainakaan älypuhelimen omistajilta! Muutamalla näppyksellä puhemimeen saa omanakanta-palvelut tiedot josta voi ottaa esiin koronarokotuksen osion. Helpompi vilauttaa puhelinta järkkärille. Erillinen paperilappu toisi valtiolle taas miljoonakulut ja täysin turhaan! Jos on esim vanhus ilman älypuhelinta, niin sitten rokotuksen yhteydessä kirjoitettu lappu potilaalle.
Omakanta kertoo myös jos henkilö on jo sairastanut koronan ja on sitten immuuni sille. Aloittajan väite siitä, että terveydenhuollon ammattilaiset olisivat tietämättömiä omakannan olemassaolosta on melkoisen syvältä. Omakannan avulla voi myös osittaa sen, että on joku terveydellinen syy olla käyttämättä maskia. Omakannasta voi valita mikä osa terveystiedoista on ruudulla näkyvissa joten sen käyttö tarkoittaa sitä, että näyttää siitä puhelin omassa kädessään vain koronaan liittyvän tiedon. Muut terveystiedot voi pitää piilossa.
Ei kai rokotepassin tarvitse olla paperinen "passi", vaan nimen omaan elektroninen.
Omakantapalvelun ongelma on se, että se on suomalainen ja yksi potentiaalisimmista rokotepassin käyttötarkoituksista on matkailu, joten rokotepassi pitäisi ymmärtää koko EU:ssa (ja EU-rokotepassi varmasti hyväksyttäisiin monessa ei-EU-maassakin, kuten vaikka Britanniassa).
Lisäksi omakantaan kirjautuminen on vähän kökköä jossain festarijonossa.
Rokotepassi tulee olemaan digitaalinen.
Siitä näkyy viranomaisille kaikki orjan tiedot ja kontaktit,kenen lähellä ollut niinkuin koronavilkussa,mutta ei 15min aika rajoitusta.
Kuppilan,teatterin,linja-auton ovella näkyy vain onko rokotettu,melko STASIA.
Patentit näille tekniikoille ollut jo vuosia valmiina.
https://principia-scientific.com/proof-that-the-pandemic-was-planned-with-purpose/
Rokotepassilla+tuodaan+vain+ryhmäytymällä+ja+matkustamalla+Brasilian+P.1+muunnos+tänne+ja+levitetään+se.+Tämä+kanta+on+paitsi+100-300%+kuolettavampi+ja+hyvin+tarttuva+sekä+vie+nuoriakin+tehohoitoon+siinä+missä+vanhempiakin.+Kaike++lisäksi+se+ohittaa+sairastetun+covid-19+koronavirusinfektion+ja+koronarokotteen+antaman+suojan.+Kokoomus+haluaa+kesäksi+tai+viimeistään+syksyksi+uuden+koronaroihun+bisneksen+takia.
Sinä et varmaankaan tule määräämään, mitä isot pojat asiasta sanovat! Se näyttää olevan ensin maksukorttiin liitetty merkintä rokotteesta, korttiin joka kelpaa myös kauppaan. Muu kortti ei kelpaa. Sen jälkeen, kun tuo lyhyt vaihe on läpikäyty isot pojat kertovat, että nyt on merkintä - mikrosiru tai se tatuointi! Tuo rokote johtaa tohon!
Mutta hirmuista rokotetta ja sen mukanaan tuomia vaikeita vivahteita ei sun tartte tietenkään mennä ottamaan. Valinta on sun. Nyt on loppujuoksun aika, ota "nesteytysjuomaa", vahvistu ja ole sitkeä. Ai, niin tarvii herätä näkemään tää tilanne.
Maskinkäytöstä voitaisiin laatia oma passi, ei loukkaa kenenkään tasa-arvoa.
Opettelehan ensin perustiedot viruksista. On aivan normaalia mm. Infulenssaa aiheutaville koronaperheen viruksille että ne mutatisoituvat jatkuvasti. Mitkään tämän nykyisen koronan mutaatiota eivät ole vaarallisuudeltaan sen kummempia kuin tavalliset A ja B - infulenssavirukset. Ei lähellekään sellaisia kuin 1950-l. Tai 1970- luvun alun infulenssat.
Ehkä pikasovellus, josta voi sen lukea. Mutta niin, ettei voi olla valokuva, kuvakaappaus yms.
Miten se käytännössä käy?
Mulla astma, ja maskit ahistaa😵
Et siis käytä tietokonetta ja puhelinta, sinä vapaa kuin taivaan lintu.
En ymmärrä miten sait viestisi palstalle ilman niitä?
korona rokote on samalla sitten ihmis tutka jota seurataan laajakaistan avulla,
Miksi joitain hoitajia pitäisi uskoa kun meillä on Turtiainen?
Juuri näin. "Yhdenvertaisuutta" on se, että jokaista oman elämänsä personal traineria pidetään yhtä hyvänä asiantuntijana kuin 20 vuotta alaa opiskellutta ja asiaa tutkinutta virologia.
Hmm.. Taitaa kyllä olla niin että Turtiaisen ja muiden älykkäiden mielipiteet on johdettu lukuisien virologien ja lääkäreiden tutkimuksista jotka tuomitsevat tämän nykyisen koronahysterian. Kansanedustaja Turtiaisella on jopa velvollisuus tuoda nämä faktat esiin.
Kiina ilmoitti jo että sinne saa viisumin jatkossa helpommin jos ottaa heidän piikin tähän tää menee sputnikilla venjälle jhonson johnosnilla britteihin yms.
Rokotepassi käyttöön! Onhan kaikin puolin turvallisempi olo mennä vaikka festareille jos tietää että sinne ei ole päästetty ketään piikkikammoista hörhöä. Ihan muutenkin kuin koronan kannalta se on mukavampaa.
Höh, se rokotettu voi yhä edelleen saada sen viruksen ja levittää sitä myös joten mikä tässä nyt on niin erinomaista että oikein passia tarvitaan, eri asia olisi jos se rokote estäisi koko taudin sekä saamisen että levittämisen, taitaa olla hölmöläisten hommaa koko rokotepassi.
Oletko käyttänyt maskia liian kauan jo, että aivosolut ovat noin pehmenneet?
Täytyy olla tosi vinksahtanut joka vielä kannattaisi tällaisia myrkkypasseja!
Ihmisiä rokotetaan Bill Gatesin käyttöliittymäksi.
Ei ole oikein et passi tulisi voimaan. Alkaa muistuttaa sen jälkeen juutalaistouhulta
Rokotepassi on sitä varten, että ihmisille saadaan annettua jokavuosi uusi rokote. Jos et uusi jokavuotista rokotetta, niin olet samassa asemassa kuin rokottamattomat. Fauci totesi, että influenssa rokote ei ole hyvä asia, koska suurin osa ihmisistä ei ota sitä, siksi pitää saada ihmiset ottamaan rokote joka vuosi tai puolivuosittain, jotta rokotebisnes kukoistaisi.
Tulkoon vaan mutta en hanki moista, rokotettu on kaikilla millä pitääkin ja rippikoulunkin olen käynyt, sitä tosin ei tarvitse uusia vaikka aikaa onkin kulunut vuosikymmeniä.
Mikähän tälle passille mahdetaan määritellä hinnaksi ja kuinka usein pitää uusia, toivottavasti ei ainakaan noilla poliisilaitoksilla kun nekin on suurin osa lopetettu pienemmiltä paikkakunnilta ja muihin on sikamaiset jonot.
"heitä jotka eivät välitä paskaakaan?"
Kyllä minä välitän, itsestäni ja noita helvetin litkuja en tule itseeni piikittämään, mitä enemmän niitä suositellaan, sitä enemmän mätää niissä on. Olen sitä paitsi pärjännyt täysin hyvin ilman mitään maskia ja piikkejä tähänkin päivään asti, sairastin viimeksi flunssan 2018, olen täysin terve. Onneksi tuo "konsertti-ikä" on jo koettu ja mikään pakko noihin ei ole mennä, menen mieluummin mökilleni.
Minäminäminä. Pysy myös siellä mökilläsi.
Ole sitten ottamatta rokote. Sinulla on siihen oikeus. Mutta mikä helvetin oikeus sinulla olisi vaatia, että sinua kohdeltaisiin kuin olisit vastuullinen rokotteen ottaja?
Enkä väitä että vaatisitkaan että saisit samat mahdollisuudet osallistua kuin normaalit ihmiset, mutta siitähän rokotepassissa on kyse: ne jokta ovat tehneet voitavansa epidemian estämiseksi voisivat osallistua tilaisuuksiin / tehdä asioita (matkustaa) joista rokote tekee turvallisen tai huomattavasti turvallisemman.
Sinä se vasta vaarallinen olet saatuasi rokotteen, koska voit olla silti oireeton tartuttaja, et edes itse tiedä olevasi sairas... tiedäthän että rokote ei suojaa tartunnalta, vaan estää ainoastaan sairastumasta vakavasti vallitsevaan koronatyyppiin. Variantit ovat uhka myös sinulle koska niihin nykyiset rokotteet eivät tehoa. Maskia pidät tulevaisuudessakin joten mikä uhka rokottamaton on sinulle?
En minäkään mitään lopetuspiikkiä aio ottaa.
Tutkikaa lampaat netistä millainen historia noilla
mRNA geeniterapia ruiskeilla on,katastrofiin kaikki kokeet päättyneet ja sitten nyt ZäDäm muutamassa kuukaudessa "tehokas ja turvallinen" ruiske saatiin aikaiseksi.
Ottaa ken haluaa hiippakuntaa vaihtaa lähiaikoina.
Rokotteen ottajasta meilläkin tietoa, saastutti vielä 7 muuta jollain taudilla sen jälkeen.
20 vuotta olemme tunteneet nuo ystävät ja terveitä siihen saakka kunnes yksi tollo otti rokotuksen.
Ei meitä maskittomiakaan mikään ole vaivannut kymmeniin vuosiin eikä olla edes rokotettuja.
Rokottamattomat eivät ole saaneet koskaan tuota syöpääkään, eli ei pelkoa siitäkään.
Siihenkin vaan yrittävät keksiä rokotetta, vaikka selviäisi sillä ettei otettaisi vaarallisia rokotteita ja mentäisi oravanpyörään. USA on edellä jo tiedoissa näistä ja etenee hyvin ja rokottamattomat eivät enää ole niin syyllistettyjä rokotemyyjien taholta.
Eikös rokotetut levitä tautia samalla tavalla kuin rokottamattomat? Näin olen lukenut. Miksi siis rokotetaan lainkaan?
Totta, hän on vaarallinen, sinunkaltaisille kovakalloille jotka ei ota rokotetta, mutta älä valita jasyytä muita jos sairastut vakavasti koronaan, ei ole pakko jos ottaa rokotteen.
Miten ihmeessä voi olla noin kuutamolla?
Siksi että rokotetut eivät sairastu ainakaan vakavasti. Etkö lue uutisia, nyt koronan takia sairaalahoidossa olevat ainakin lähes kaikki rokottamattomia.
Sinä olet hyvä esimerkki rokoteskeptikoista. Epäily johtuu siitä että tietotaso on olematon. Olisi kiva tietää edes perusasiat ennen kuin laukoo mielipiteitään.
Miksi tavallisen influenssan takia ei ole tarvinnut ennen rokotepassia? Ja näitä koronoita on ollut aiemminkin, tuskin tämä on covid-19 niin erilainen on, tai mistäpä minä tiedän, ehkä se on tahallaan kehitetty biologinen ase?
Se ettet sinä tiedä ei kerro mistään muusta yhtään mitään kuin sinusta itsestäsi.
Piikki pelottaa. Ulistaan kaikki yhdessä piikkipelkoa: uli-uli-uli-uli....
Ulistaan myös sitä, että vaikka minä en uskalla ottaa rokotetta, minua pitää kohdella kuin rokotteen ottanutta: uli-uli-uli-uli...
Ilman maskia taitaa pelottaa ja ujostuttaa? Et taida kehdata kulkea ilman maskia, kun muillakin on uiuiuiuiu... :-)) Varma nakki = maski myrkkypiikki lampaalle!
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa kun rokotteen ottaja on rullatuolissa tai manan mailla ui uiu uiu.. :-))
No onhan se erilainen. Ei tähän rokottamiseen huvin vuoksi lähdetty vaan sen takia että nähtiin koronan vakqvat seuraukset. Salaliittoteorioita on helppo keksiä ja niitä on mahdoton nujertaa kun jotkut haluaa niihin uskoa vaikka mitään näyttöä ei ole.
Minkä ihmeen takia lääketieteen ammattilaiset ja päättäjät piikittäisivät kansalaisiaan biologisella asella?
Jotkut hullut väittää että rokote tapoaa kolmasosan maailmqn väestöstä. Miksi päättäjät sitä haluaisivat. Miksi yritykset eivät nousis vastustamaan rokotuksia, jos näin olisi? Kyllä bisnekset sakkaa jos pari miljardia ihmistä kuolee.
Jos vähänkään pidemmälle miettii rokotevastaisia salaliittoteorioita niin eihän niissä ole järjen hiventäkään. Mutta niiden kannattajilla ei ole älli nimeksikään, tai eivät sitä suostu käyttämään, jos sitä on.
Auttaako se rokotepassi mitään? Eikös rokotettu voi kantaa virusta samalla tavalla, kuin rokottamatonkin? Ei sairastu, mutta on taudin kantaja.
Rokotetun on suojauduttava kuitenkin.
Rokotettu+EI+KANNA+viirusta+samalla+tavalla+kuin+rokottamattomat.+Britannian+kokemukset+osoittavat,+että+rokottaminen+vähentää+oleellisesti+myös+taudin+tartuttamista.
Ja+jos+rokotetut+kokoontuvat+festareille+tms+ja+joku+saa+viruksen+niin+mitä+sitten?+Hän+on+99,9%+varmuudella+suojassa+taudin+vakavalta+muodolta.+Rokotus+tekee+koronasta+sen+pahimmilaankin+"harmittoman+nuhan",+joksi+jotkut+vatipäät+ovat+sitä+väittäneet.
Rokotenillittäjiltä on logiikka taas hukassa.
Jos uskotte, että rokotetut voivat edelleen tartuttaa, niin sitä suuremmalla syyllä rokottamattomat on hyvä pitää pois festareilta, lentokoneista, ravintoloista jne. jossa rokotettujen on turvallista olla.
Britannian kokemus? osoittaa sen että kesä on tulossa ja"tartunnat laskee,syksyllä taas pukkaa uusia rajoituksia ja mRNA ruiskeen saaneet alkaa kuolla kuten eläinkokeissakin on käynyt kun koe-eläimet altitettiin virukselle jota vastaan ne rokotettiin.
Mutta ole vahva uskossasi,en minä estä sinua ottamasta kokeellista mRNA geeniterapia
(Pfizer,Moderna) ruiketta,suosittelen kylläkin tutkimaan asiaa ennakkoluulottomasti ja muodostamaan oman mielipiteesi,minä olen näin tehnyt ja mitä enemmän tutkin aihetta sitä varmempi EI.
Rokotettu on vaarallinen ja levittää tauteja alhaisella vastustuskyvyllään, joka on tullut myrkkypiikistä.
Ei pidä uskoa epäjumaliin eli ns. "rokotteisiin"
Näin Raamattu sanoo ja me luotamme Jumalaan!
5:7 Ei sinun pidä pitämän muita Jumalia minun edessäni. 5:8 Ei sinun pidä kuvaa tekemän sinulles jonkun muotoiseksi, joka ylhäällä taivaassa on, eli alhaalla maassa, elikkä vesissä maan alla. 5:9 Ei sinun pidä niitä kumartaman, eikä palveleman niitä; sillä minä olen Herra sinun Jumalas, kiivas Jumala, joka kostan lapsille isäin rikokset, kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka minua vihaavat, 5:10 Ja teen laupiuden monelle tuhannelle, jotka minua rakastavat, ja minun käskyni pitävät.
Mutta jos teidät kerran on rokotettu, niin eihän sen pitäisi haitata jos konsertissa on joukossanne muutama rokottamaton. Eihän hän ainakaan teitä tartuta, kun rokotus suojaa teitä.
Muistakaa nyt että kyseessä on tavallinen, vähän ärhäkämpi infulenssa. Meillä on ollut JOKA vuosi vastaavia infulenssoja. Ei mikään keski-ajan rutto ole kyseessä.
Juuri näin.Mitä ihmettä rokotetut ja maskitetut koronapaniikkiin sairastuneet pelkää...hehän ovat suojassa.
Ihmiset on uskomattoman aivopestyjä mutta kunhan jaksetaan tovi odotella niin totuus kyllä valkenee ja pilkallisuus loppuu mutta se on sitten myöhäistä rokotettujen osalta
Kyllä on innokkaita valvontayhteiskunnan kannattajia. Vaatikaa heti samantien mikrosirua ihon alle.
Vatipääpersujen vuoksi yhteiskunta pitääkin olla sellainen että tiettyjä asioita valvotaan.
Miksi haluat, että sinua kohdellaan kuin olisit suojannut itsesi vastuullisesti koronalta vaikka olet päättänyt olla niin tekemättä?
Ei kenenkään olisi pakko käyttää vain rokotetuille varattuja palveluita.
Tulossa on,patentit haettu jo sirutekniikalle.
Radiossa vasta oli juttua että teollisuuteen ei JOSTAIN syystä riitä tällähetkellä siruja,ja sitä ihmeteltiin porukalla ja tälläkertaakin korona on myös syynä,miettikää miten
passi pitää uusia viiden vuoden välein,,maksaa leimaveroineen 70 €
Piikki pitää myös käydä hakeen jatkossa 2 kertaa vuodessa eli 4 pikkiä niin passi on voimassa.
Kun rokotuksia on annettu tarpeeksi, tauti lähes katoaa laumasuojan takia. Aivan turha kiusata niitä, jotka oikeasti eivät uskalla ottaa rokotetta. Onhan rokotuksessa olemassa riski terveydelle! Lisää vapautta kansalle. Ei passia.
Eli haluat olla vastuuton vapaamatkustaja!
Tauti on kuin normaali flunssa. Mitä tuota pelkäämään!
Se on kadonnut jo vuosi sitten, mutta nyt on saatu se bisness pyörimään suurten firmojen vakiinnuttamisella ja tukemisella. Pienet yritetään ajaa kaikki nurin.
Nyt ei kannata edes Kanarialle mennä kun uimaan mennessäkin valvovat maskien käyttöä. Liekö kalat vaarassa saada tartunnan? Eipä ole juuri turisteja sitten.
Miksi ihmiset alistuvat tähän ? Kuka määrää, että tätä hulluutta on jatkettava Suomessa.
Kesällä antavat vapautta hiukan, mutta auta armias kun syksy tulee.
VOITTE OLLA VARMOJA, ETTÄ SYKSYLLÄ JATKETAAN KUN TARTUNTOJA JA KUOLEMIA ALKAA TULLA ROKOTTEITTEN SEURAUKSENA RUNSAASTI !
Sinulla on vapaus olla ottamatta rokotetta. Mutta sitten pitää hyväksyä, että rokottamattomuus rajoittaa elämää. Elämä on valintoja.
Missä asiassa on vastuuton jos on vastuussa itsestään? Rokotetut maskitetut koronapaniikkiset on suojassa vaikkakin hyppii seinille peloissaan ja sekö on sitä elämää.
Muistatko mitä sata vuotta sitten historiassa tapahtui
Vain valtaapitäville uskolliset saavat osallistua rientoihin.
Ei rokoteella suojella valtaapitäviä vaan muita tavallisia kansalaisia.
Rokotuksesta+sanotaan,+että+se+on+vapaaehtoinen.+Siitä+ei+sanota,+mitä+kaikkea+kauheata+kaikkea+muuta+tautiin+liittymätöntä+voi+seurata+siitä,+jos+et+ota+rokotusta.+
Sitäpaitsi+rokotuksen+antama+suoja+ei+ole+100+%+eikä+saatu+suoja+kestä+loppumattomiin.+
Ei+passia.
Kenenkään ei ole pakko mennä festareille, ravintoloihin, ulkomaille, lentokoneeseen jne.
Eikä kenenkään ole pakko ottaa rokotetta.
Se on tasavertaista, että kaikilla on mahdollisuus (ennen pitkää) saada ilmainen rokote. Kun rokotetun ja rokottamattoman riski saada tartunta ja tartutttaa muita ei ole samanlainen, niin totta kai se pitää voida ottaa huomioon.
Se ei ole rokote vaan testimyrkky mRna:ta manipuloiva liemi. Sisältää abortoitujen lasten soluja, raskasmetalleja, ureaa (kusta), jäätymisen estoainetta, kaliumkloridia ( jota annetaan kuolemaan tuomituillekin), gelatiinia eläimistä, forma-aldehydiä (balsamointiaine), ym. eläinten aivoista ja verestä, kananmunaa...etc.
Ei ottanut Pfizerin johtajakaan, halusi antaa muille, ei ollut lainkaan kiinnostunut haastattelussa, ei ollut kuulemma siinä tarpeessa :-))
Valmistaja ei vastaa tuotteestaan! Herättääkö mitenkään? Jos ostat auton? Et saa takuuta?
Suojaa tuo myrkky ei anna, mutta heikentää omaa tilaasi ja jakaa muille tauteja.
Pitäisi rokotteen ottajien korvata vahingot, kun levittää tauteja. Meillä on ainakin tähän selkeä vahvistus, yksi rokote ja 8 sairastui!!!!!!!!!!!!!!
Israelissa on jo rokotuspassi käytössä. Ravintolat, kuntoilupaikat yms.
Itse kannatan. Rokotettuna pääsee vapaammin kulkemaan.
Pitääkö yhdenvertaisuuden koskea salaliittoteorioista kärsiviä, jotka ovat sekaisin eivätkä siksi ota rokotetta?
Ja uusi israelilaistutkimus sanoo, että rokotetuilla on 4 kertaa vähemmän virusta, joten myös tartuttavat vähemmän.
Hauskintahan tuossa on näiden rokotevastaisten kannalta juuri tuo Israel. Nämä kun tuppaavat pääsääntöisesti olemaan jonkinsortin uskonlahkolaisia, joille Israel on kaikki kaikessa.
Israelissa tosiaan rokotteitten antamisen jälkeen kuolemat ja vahingot lisääntyivät raketin lailla.
Jos itse olen rokotettu, mua ei oikeesti haittaa, vaikka samassa kapakassa on myös joku rokottamaton ... jotain rajaa ..
Minua haittaa. Minähän voin tartuttaa sen. Heikompia ihmisiä pitää suojella. Rokottamattomat pitää pitää pois tilaisuukista jotka on turvallisia vain rokotetuille.
Häh. Eikö se sitten ole sen rokottamattoman oma valinta. En oikeen ymmärrä miksi tuota rokotepassa tarvitaan?? Suurin osa rokotteen käsittääkseni on valmis ottamaa. Kotetaanko tällä passilla suojella ketä? Rokottamattomia, mutta eikö he ole itse tämän riskin ottaneet, miksi heitä sitten suojellaan?? Rokotetut kai on sitten turvassa sen piikin jälkeen niin mikseivät uskalla olla samassa tilassa rokottamattoman kanssa. Ei ymmärrä.
Kukaan ei ole turvassa, jos rokotetut hilluvat levittämässä tautejaan.
Rokottamattomilla on hyvä vastustuskyky, mutta nuo rokotteitten nopeasti leviävät mutaatiot ovat todella riski nyt.
Media vie lampaita teuraalle.
"Rokottamattomia, mutta eikö he ole itse tämän riskin ottaneet, miksi heitä sitten suojellaan??"
Kaikki eivät pysty ottamaan rokotetta perussairautensa vuoksi. Esim. kantasoluhoitoon valmistuvat, joiden immuniteetti tuhotaan sytostaateilla. Tai immuunipuutteiset. He eivät ole valinneet rokottamattomuutta.
Ihan kun sinua se kiinnostaisi.Oma pelkosi jyllää
Tuollaisia voi olla helppo väärentää itse tehdä.
Riippuu miten se toteutetaan. Paperinen rokotetodistus on kökkö. Koronavilkkuahan voisi laajentaa niin, että se hakee omakannasta rokotiedon?
Älä huolehdi Stasilla on jo tekniikka valmiina,alkuperäinen käyttöönotto 2022,ympäri maailmaa tulleiden vaatumusten määrästä päätellen voi olla että aikaistavat jos vaan infra on valmiina,
Naurettu on tuolle vilkullekin, täysi idioottien keksintö.
Rahaa siihenkin hassattiin aivan turhaan.
Yksityiset palveluntarjoajat voivat vaatia passin missä haluavat. Valtion ja/tai EU:n pitäisi sellainen hoitaa vaikka valtio ei mitään kieltoja rokottamattomille laatisikaan.
Rokottamattomille keltainen tähti hihaan.
Osataan syrjiä ja rotuerotella.
Tuo tähti tai tatuointi käteen on third reich tekniikkaa,nyky natsit fourth reich käyttää digitaalista etäluettavaa reaaliaikaista tekniikkaa.
Rokotepassi ilmanmuuta.
Kaikki liikkuminen rajojen yli ja esim konsertteihin vain passilla.
Tämähän on päivänselvää, turha perustuslakia tähän sotkea!!
Eri asia jos kaikille ei tarjottaisi rokotetta....
Mistä noita sairaita passikiihkoisia sikiääkään.
Tuohan on mielipuolista touhua jos sitä katsoo maskiton terve ihminen.
No tämän digitaalisen passin kimpussa EU jo painii.
Se tulee vaikka naukuisitte kuinka. Ja se on hyvä.
Ei tuollainen sairaus leviä. Kaksi osavaltiota USA:ssakin on sen jo kieltänyt ajatuksenakin mielipuoliseksi.
Mutta....nyt nähdään miten paljon sairaita on Suomessakin tullut maskien myötä.
Se on alistumisen merkki ja aivopesu on tehnyt tehtävänsä näitten onnettomien repsahtaneitten kanssa. Jopa kannattavat jo passia. Uskoisivat vaikka menninkäisiin, jos media kertoisi niitä olevan.
Rokotepassin oheen tulee todistus koronatestistä käymisestä tietyn ajan sisään. En vielä saa rokotusta, joten miten uskaltaisin mennä esim. konserttiin, jos itselläni ei todistetusti ole koronaa, mutta kaikki muut olisivat rokotettuja ja kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan heistä jokainen voi levittää koronaa. Pidän ihan hyvänä ehdotuksena sitä (omalta kannaltani), että rokotetut voivat todellakin pitää ihan omat bileensä.
Me uskallamme elää ja eläneet ilman maskeja ihan normaalia elämää.
Ei meitä hetkauta jos joku pönttö erehtyy piikille. Emme seuraa näitä lehtien lukuja, emmekä katso televisiosta uutisia. Olemme sen vuoksi selvinneet terveinä.
Keväällä terassitkin vois olla jaettuna rokotetuille ja testatuille. Me rokotusta vielä odottelevat emme hyväksy seuraamme rokotettuja tautivaaran vuoksi.
Mitäs niille kokkareiden ideoimille päästökaupoille kävi?
Kokkareet ideoi, oikeat valopäät, päästökaupan ja ne kuvitteli tienaavansa sillä.
Voisit lukea Pfizerin oman ilmoituksen jossa sanotaan ettei suojaa tartunnalta/tartuttamasta edelleen,"pitäisi" suojata vakavalta taudilta (ehkä),ellei sitten lähde henki itse rokotteesta.
https://healthimpactnews.com/2021/4576-dead-199213-injuries-european-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-vaccines/
No niin. Nyt jo yksi professori (Scheinin) alkoi nillittämään että rokotepassissa kyse voi olla syrjinnästä. Tanskassa ei ole. Suomi on "World democracy indexin" mukaan maailman kuudenneksi demokraattisin maa ja Tanska seitsemäs. Jos se on tästä rokotepassista kiinni niin tiputaan sitten Tanskan tasolle.
Peruste on TÄYSIN ABSURDI eli se, että jos rokotettu voi kuitenkin tartuttaa, niin menettely on syrjivä rokottamattomia kohtaan. Kuko koko PASSIN IDEA on siinä, että jos rokotetut ovat keskenään vaikka elokuvissa, niin riski että kukaan saa koronan vakavan muodon on OLEMATON! Rokotepassilla suojellaan nimen omaan rokottamattomia.
Mitä helvetin tasa-arvoa on se, että 100 rokotettua ei pääse leffaan koska 5 ei halua ottaa rokotusta?!?
KOKO ROKOTE_PASSI TOTALITORISMIA !! ISO EI HULLUUDELLE jota raha- eliitit suunnittelee!
V*tut on!
Pienen vähemmistön aiheuttamaa totalitarismia on se, että 95 ei pääse teatteriin, elokuviin, festareille jne sen takia että 5 pelkää piikkiä. Menkää hoitoon sen fobianne kanssa.
Mitä seuraavaksi. Kukaan ei saa lentää kun Suomessa on lentopelkoisia. Ei Jeesus!
Naureskelin aina ennen uskovaisille sukulaisilleni, kun he puhuivat jostain tulevasta pedon merkistä ynnä mikrosiruista, jotka on pakko ottaa tai muuten ei voi ostaa eikä myydä. Pidin heitä herkkäuskoisina kiihkoilijoina, mutta nykyään ei enää naurata. Alkaa asiat kehittyä vähän siihen suuntaan. En väitä, että rokotuspassi tai koronavilkku olisi joku pedon merkki, mutta ne osoittavat suuntaa mihin yhteiskuntamme on vähitellen menossa. George Orwell 1984. Avatkaa hei silmänne!
Ei ruokakauppaan pääsemiseen passia tarvitse. Jos vaikka ravintolaan tarvitsee, niin miksei piikkikammoiset voi syödä ja juoda kotonaan? Tai jos lentokoneeseen tarvitsee, niin sitten foliokuuppa on lentämättä? Näin yksinkertaista.
Turhaa meuhkaamista! Puhallustestit tulevat pian markkinoille. Sitten passilla on vaihtoehto.
Se+on+vähän+eri+asia.+Rokotettu+on+turvassa+taudin+vakavalta+muodolta+käytännössä+100%:sti.+Eli+rokotetut+keskenään+voivat+olla+tiiviissä+konserttisalissa,+festareilla+jne+vaikka+jollakin+olisi+koronavirusta+oireettomana+limakalvoillaan.
Ensin+rokotekammoiset+ei+missään+nimessä+halua+ottaa+rokotetta+ja+sitten+he+vaativat+että+heitä+kohdellaan+yhteiskunnan+avaamisessa+kuin+he+olisivat+rokotettut.+Kaksi+kysymystä:+mitä+ja+helvettiä?
noh,+onnetonta+passkaa+koko+passihanke,+nyt+rokotetaan+ikäryhmittäin,+kesäkuun+alkuun+mennessä+on+se+riittävä+kattavuus+saavutettu+yli++6+kymppisissä,+70%+kattavuus+muistaakseni+riittää+joukkosuojaan,+heille+riittää+"passiksi"+passi+tai+muu+henkilöllisyystodistus,+tai+jos+haluaa+hifistellä,+tulostaa+omakannasta+todistuksen.
+Sen+jälkeen+rokotetaan+työikäiset+samalla+tavalla+ajanvarauksella,+pitäisikö+mielestäsi+joittenkin+sitten+päästä+etuilemaan+jonossa,+esim+"+Minä+ole+menossa+festareille,+joten+olen+oikeutettu+saamaan+rokotteen+ennen+muita"?+niinkö?
+Luultavimmin+jo+heinäkuun+yleisötilaisuuksiin+pääsee+suht+normaalisti.
se on pedon merkki! Ei ehkä aluksi ensin se on pankkikortissa sitten puhelimessa lopuksi kädessä etkä sen jälkeen voi ostaa etkä myydä ellei sinulla ole sitä ja se on myös lopullista siitä joutuu helvettiin. Pelastus on menetetty kun sen otat.
Seuraava henkilöntunnistuslaite on biometrinen, puhalluttamalla luetaan dna.
Minulla on "rokotepassi", eli kansainvälinen rokotuskortti? Ilman sitä ei pääse tiettyihin maihin. Valtiolla tai yksityisellä palveluntarjoajalla on oikeus vaatia todistetta rokotuksesta tai negatiivisesta testistä. Julkisia palveluja ei voi kieltää keneltäkään. Ja koska on ryhmiä, joita ei lääketieteellisistä syistä voi rokottaa, niin passin rinnalla pitäisi olla myös todistus siitä. Monimutkaista se olisi.
Koronapassi on hirveä epätasa-arvoa aiheuttava, jos kaikilla ei sitä ole, ja se vaaditään tapahtumiin, ravintoloihin, yökerhoihin jne.
Koronapassit voidaan perustuslainkin mukaan antaa vasta sitten, kun se voidaan antaa tasapuolisesti jokaiselle. Eriarvoistaminen on rasismia ja sitä ei varsinkaan vihreät ja työväenpuolueet voi sallia.
Työväenluokka sanoo jyrkän ei koronapassille.
Logiikka ontuu. Eikös rokotettujen pitäisi olla suojassa rokottamattomien taudeilta? Tämähän on koko rokotusten idea!
Vai onko kysymyksessä jokin muu juttu...?
Rokottamattomien dissaaminen on vastoin YK:n ihmisoikeussopimusta. Ehdottamasti pitää torjua tälläinen totalitarismi.
'Koska kaikilla on yhdenvertainen oikeus saada ilmainen rokote, niin ei ole mitenkään sortavaa tai syrjivää, että rokotetuille (ja taudin sairastuneille) annetaan oikeuksia jotka rokotevastaisilta kielletään.'
Oletko tyhmä kun et ole tajunnut asian ydintä?
Fiksut ihmiset eivät HALUA ottaa mm. Koronaroketetta sen riskien vuoksi.
Yhtä hyvin voisi sanoa että kaikilla on mahdollisuus saada' ilmainen'myrkkypiikki.
Entä jos on sairastanut koronan 'oireettomasti'?
Entä jos on allerginen eikä voi ottaa rokotetta?!! Sittekö pitää istua kotona?
Ja itsekin olisin ihan valmis ottamaan rokotteen mutta kun saan sen viimeisessä ryhmässä että hyvä kun elokuussa!! Kaikki ystävät kuuluu riskiryhmiin ja saaneet kaikki jo ekan rokotteen. Eli he pääsisivät keskenään joka paikkaan ja mä jäisin aina kotiin?? Siinä ystävät tekee keskenään kivoja kahvilareissuja ymv. ja mä jäisin aina ulkopuolelle. Siinä menee sekin sosiaalinen elämä kun jää ulkopuolelle kaikesta.
Oon kärsiny tästä jo tarpeeks. En voi sille mitään etten saa sitä rokotetta nyt heti! Oon moni sairas mutta en riskiryhmäläinen.
Että joku passi pitäisi olla vielä oikeen kiitoksena sille että menetin työpaikan, vapaaehtoistyön, harrastukset, ja mielenterveyden. Nyt jatketaan ja kuormitetaan mielenterveyttä siitä että jos ei ole passia pysy kotona.
Oon 38-vuotias ja sairastan todella harvoin. Kuumeessa ollut viimeksi lapsena. Virustaudissa 8-vuotiaana. Flunssassa 5 v sitte.
Että hyvä vastustuskyky ainakin on vaikka ihmiset ympärillä sairastaa. Olin joskus sairaalassa töissä(en ole alalla enää sairauden takia) ja mitä sairaampia potilaita niin muut hoitjaat sairastu, mä en saanu koskaan mitään. Ja oon hoitanut eristyspotilaita aina kun niitä on ollut.
Juuri näin: kun SINÄ et pääse, niin ei pidä KENENKÄÄN päästä. Se on tasa-arvoa.
Milloin lapset saisivat oman passinsa, levittäväthän he tautia yhtälailla? Vai onko tarkoitus blokata heidät kaikesta out? Nyt jo hallitusta haukutaan lasten ja nuorten mielten järkyttämisestä esim. etäkoululla ja liikunnan "kieltämisellä", kuten sanonta kuuluu.
Rokotetut ovat suojassa taudin vakavalta muodolta ja niin ovat hyvin pitkälle lapsetkin.
Piikkikammoiset aikuisen sen sijaan voivat joutua teholle. Kun he eivät halua suojautua koronalta rokotteella, niin suojellaan heitä sitten niin, että pidetään heidät ulkona normaalien ihmisten riennoista.
Ei tossa puhuta mitään lasten sairastumisesta, vaan heidän taudin levittämisestä.
Tästä kysymys.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4016493
Kun näkee keneltä passialoite tulee, niin tajuaa heti, että kyseessä on pelkkä bisnes. Ei EK ole koskaan eikä ikinä ollut kiinnostunut mistään muusta kuin rahasta. Tässä tapauksessa kyllä myös kadotetuista äänistä.
EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA MENNÄ HYVÄKSYMÄÄN ROKOTEPASSIA Jolloin joka vuosi jatkuu piikki ralli jopa3 kertaa johonkinkin flunssaan lääketehtaitailleko myydään itsemme!
Olette te sitten rokotettuja tai rokottamattomia, niin turha kuvitella että kesällä olisi toisin. Tuskin vaan. Brasilian vaarallinen variantti, johon nykyiset rokotteet eivät tehoa, alkaa levitä maailmalla ja tulee ennemmin tai myöhemmin myös Suomeen. Ja siihen on kuollut monia nuoriakin ihmisiä. Vaikka olisit rokotettukin, niin samalla tavalla joudut edelleen pitämään maskia ja kyhjötät kotona kuten rokottamatonkin. Saamasi rokote ei luultavasti auta brasilialaiseen. Samassa veneessä ollaan jatkossakin, joten turha riidellä. Voin olla pessimisti, mutta pahoin pelkään että olen myös oikeassa.
Ei tuossa nyt kyse ole rokotevastaisista, rokotteita annetaan nyt ikäjärjestyksessä riskiryhmiin kuuluville, pitäisikö nämä voida syrjäyttää jos haluaa festareille? Katsos kun sitä passia ei saa ennen kuin on rokotettu. Kesäkuussa ollaan jo nuoremmissa työikäisissä (itse menen torstaina ottamaan, meidän kaupungissa aletaan silloin rokottamaan 57-61 syntyneitä). Entäs nämä sitten, voitko etuilla perusteella "festareille meno"?
No nyt Ylen uutissa jo tyrmättiin rokotepassia Ihmisoikeuksilla asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. No jos ei hommaa passia, ei ole asiaa yleisötilaisuuksiin tai urheilutapahtumiin. PISTE .
Oli varmaan jokaiselle yllätys, että Martin Scheinin mukaan rokotepassi olisi perustuslain vastainen.
Minä jo sairastin, joten passin saanen. Oliskohan 6 kk voimassa, tai testataankohan vasta ainepitosuuksua välillä?
Rokotteesta uutisoitu, että3 kk välein pitää uusia. Niin, onko rokotetuilla passi voimas vaan 3 kk, ellei uusi rokotetta?
Jos eka tammikuussa, toinen, keväällä,kolmannesta oli uutisessa et syksyllä. Ni, tuleeko viellä jatkoa, ja kestääkö ihmiset jatkuvat muutaman kk välillä rokotukset?
Negatiivisen testin jälkeen, ei voi montaa päivää olla passi voimassa, kun koronahan voi olla oireeton, tai tarttua koska vaan.
Nonii, nyt uutisoivat, et ulkomailla täysin rokotesuojattu mies oli joutunut jo sairaalaan.... Se siitä suojasta sitten.
.... Koronan vuoksi siis.
Tärkeintä on perustuslain noudattaminen.
Yhteiskunnallistamisessa eli sosialisoinnissa pyritään tasa-avoisuuteen, jolloin esim. jos joku ei voi saada rokotepassia, sitä ei voi kukaan muukaan saada.
Koska yleensäkin sosialismissa pyritään tasa-arvoisuuteen, vaikka huonoonkin, niin nykyaikaisen demlalaisen perustuslakitulkinnan mukaan voidaan katsoa, että sosialismin vastustaminen on perustuslain vastaista tihulaistoimintaa.
Valtakunnansyyttäjän pitäisi perehtyä asiaan ja tarvittaessa nostaa syytteet kaikkia maan ei-sosialisteja vastaan.
Kovasti siellä on pilkkua väännetty, mm. negatiivisen testitodistuksen vaatimisesta maahantulijoilta viime lokakuussa. Eikä taidettu pyrkiä edes sosialismiin, vaan blokkaamaan taudin pääsy maahan.
Jotenkin tulee Mieleen tapahtumat 60v sitten. Ei hyvää päivää jos tämmöiseen mennään. Mitään ei ole opittu historiasta.
Ehdotan kaulamerkkejä kuten on Israelin armeijassa: rokotetuille vihreä ja rokottamattomille keltainen (tähtikuvio).
Mite ois kotiaresti tai syyte, jos et suostu rokotteeseen?
Asetetaanhan yhtkunnan taholta tiettyjä ehtoja täytettäväksi ennen kuin saa ajokortin, pitää osoittaa että osaa ajaa turvallisesti.
Miksi ei saisi vaatia että osaa käyttäytyä vastuullisesti ennen kuin päästetään tiettyihin yleisötilaisuuksiin.
Jos vaikka jollain oli hiv ja harrasti suojaamatonta seksiä tartuttaen hivin partneriin, niin siitähän joutui oikeuteen vastaamaan ja sai tuomion. Kyllä vastuullisuutta voidaan edellyttää ja edellytetään, se on ihan oikein ja perusteltua.
Miksi nyt sitten koronarokottamattomien pitäisi saada porsastella vapaasti ja asettaa muiden terveys vaaraan?
Rokotepassin pitäisi olla vapaaehtoista ja se tulisi myöntää tasapuolisuuden nimissä myös rokottamattomille.
Aamiteeveen tätillä silmät säilyy kosteina ihan räpytellessä.
On se kumma mikä noita rokotevastustajia oikein ajaa. Joku ihmeellinen järjetön
tiedevastaisuus ja viha päättäjiä kohtaan. Perusviha joka sumentaa järjen totaalisesti. Täydellinen järjenpimennys. Toki kriittisyys on aina paikallaan, jos sille on edes hieman realistista näyttöä.
Toki noita vastarannankiiskiä on melko vähän, mutta heidän aktiivisuutensa demonstroida tollouttaan on huippuluokkaa.
On se onni että nämä hömelöt ei ole päättänässä koronatoimista. Suomessa on noin 10000 kuollut, jos rokotevastaiset olisivat homma hoitaneet oltaisiin vähintään Ruotsin luvuissa, eli 7 000 kuollutta, väestänäörään suhteutettuna.
Eikä Ruotsikaan sentään niin hölmöä koronastrategiaa ole noudattanut kuin mitä rokotevastaiset ajavat.
Korjaan, noin 1000 kuollut Suomesaa koronaan.
Miksi suomaialaisilta vaditaan rokotepassia, kun ulkomailta saa tulla suomeen ilman rokotetodistusta alhaisten tartunnan maista.
Jos suomalaisilta aletaan vaatimaan rokotepassia, niin pitää vaatia joka ikiseltä maahan tulevalta.
En päästäis rokotettuja passeillakaan, hehän voi tartuttaa ja tarttua. Delta läpäisee rokotteet. Uutisoitiin tänään.
Raskaana olevat voi oksentaa jopa toistakymmentä kertaa vuorokaudessa nykyaikoina.
Aloittaja. Mistään välittämisestä tai sen puutteesta ei ole kyse. Kyse on yksinkertaisesti pelosta. Eikö enää saa pelätä mitään? Punikitko sen kieltää?
Rokotemyönteiset+viittaavat+rokote(passi)vastaisten+logiikan+aukkoihin,+mutta+onko+kukaan+vielä+selventänyt+tätä:+
–+Rokote+siis+ainakin+lieventää+mahdollista+tautimuotoa,+eikä+kukaan+rokotettu+siis+oletetusti+sairastu+sairaalakuntoon+asti
–+Rokotteen+tulisi+alentaa+levittämispotentiaalia+jonkin+verran
–+Rokotetuille+tulisi+järjestää+omat,+rokottamattomista+eristetyt+tapahtumansa+ja+tilansa
MUTTA+nämä+huomioon+ottaen
–+Rokotetulle+itselleen+ei+pitäisi+olla+mitään+varsinaista+vaaraa+rokottamattomista
–+Rokotetut+ja+rokottamattomat+kummatkin+yhä+levittävät+samaa+tautia+(rokotetut+eivät+siis+levitä+mitään+lievempää+tautimuotoa,+vaan+sairastavat.+Leviävä+tauti+pysyy+samana.+Siitäkään,+että+kuinka+huomattavasti+rokotus+vaikuttaa+levittämiseen,+ei+ole+vielä+selkeää,+varmaa+tietoa.)
–+Eiväthän+rokottamattomat+tällöin+päätä+kenenkään+muun+kuin+itsensä+turvallisuudesta,+ja+vastaavat+vain+omasta+terveydestään.+
Joten+mistä+tämä+moralisointi+siis+tulee?
Mistä+lähtien+aikuinen+ihminen+ei+ole+saanut+päättää+omasta+terveydestään+ja+kehostaan?
Miksi+sen+pitäisi+vaikuttaa+hänen+osallistumiseensa+yhteiskuntaan?
Ainoita+argumentteja,+jonka+kykenin+kuvittelemaan+oli,+että+entäs+se+vähemmistö,+joka+ei+terveydellisistä+syistä+voi+ottaa+rokotetta.+Mutta+yhä+vielä:+Yhtälailla+ovat+rokotetut+hänelle+uhka.+Rokotetut+ovat+suojanneet+vain+itsensä.+
No+entäs+variantit?+Variantit+eivät+niin+välitä+nykyisistä+rokotteista.+Se+kauan+kaivattu+matkustaminen+niiden+leviämistä+edistää,+ja+nekin+yhtälailla,+kuin+danse+macabre+ikään,+ovat+sokeita+sille+oletko+rokotettu+vai+rokottamaton.
Mitä+niiden+kehkeytymiseen+ja+leviämiseen+tulee,+rokottamattomat+saattavat+kiihdyttää+mutaatioiden+syntyä,+mikäli+rokottamatonta+massaa+on+paljon,
KUITENKIN
70%+on+laumaimmuniteetin+vaatimus.+Suomessa+luku+on+nyt+67%+(1+rokote).+Tuskin+menee+kauaakaan,+että+loput+3%+ovat+kasassa,+ja+kun+toiset+annokset+on+jaettu+näille+halukkaille,+ei+ole+mitään+syytä+ryhtyä+kaavailemaan+rokotepasseja+tai+muita+seurantatoimenpiteitä+tai+pysyviä+rajoituksia+sille+selkeälle+vähemmistölle,+joka+ei+rokotetta+valitse+ottaa.+
En+nyt+tässä+lähde+syvemmin+edes+vetämään+mukaan+sitä,+että+kuten+joku+yllä+jo+mainitsi,+korona+ei+ole+mikään+musta+surma,+mutta+ei+se+tosiaan+ole.+Tutkimaton+rokote,+jonka+riskiraportti+valmistuu+arviolta+v.+2023+on+sekin+mahdollinen+uhka+terveydelle,+ja+aiheuttanut+Euroopan-laajuisesti+jo+yli+1,7+mil.+vammautumista+(puolet+vakavia),+sekä+17+500+kuolemaa.+Ihmiset,+jotka+eivät+kuulu+riskiryhmiin+sairastavat+koronan+pääsääntöisesti+juuri+sinä+paljon+puhuttuna+flunssana.+Voipi+olla,+että+niistä+30%+kansalaisista,+jotka+eivät+nyt+suostu+piikkiin,+osa+suostuu+sitten+kun+riskiraportti+valmistuu.+Ei+heitä+ole+mitään+tarvetta+siihen+hetinyt+ryhtyä+pakottamaan.+
Meneekö+nyt+jotakin+ohitse?
Mikä+tässä+oikeuttaa+näin+poikkeuksellisia+toimia+ja+kiivaita,+polarisoivia+reaktioita?
Voi yhren kerran. Perheessämme joskus sairastettiin sikainfluenssa, ei ollut passia. Sikainfluenssa tuli rokotteista huolimatta, herätkää ihmiset!😅😅
Syyt miksi korona- ja rokotepassia tai työnantajien oikeutta käsitellä työntekijöiden rokotustietoja ei tule hyväksyä:
1) Toimi jollaista ei ole koskaan aiemmin käytetty, kokonaisvaltaisen hyöty-haitta –arviointia ei ole tehty ja epäonnistumista ei kyetä oppimaan
2) Ei ole sen mukainen rajoitustoimi, jollaisena keskeiset tahot, päättäjät, asiantuntijat ja lainsäätäjät hyväksyivät sen sekä edistää jo ennen pandemiaa alkanutta erittäin huonoa laajempaa kehitystä (digitaalinen rokotepassi, identiteetti ja lompakko)
3) Rikkoo useita lakeja, sopimuksia, säännöstöjä ja arvoja jotka on vuosisatojen työn tuloksena luotu juuri estämään tällaiset vääryydet
4) Koronaviruksen osalta on luotu aivan liian suuri uhkakuva ja sillä saatu kansalaiset pelon vuoksi hyväksymään aivan ylimitoitetut suojatoimet ja passin tapainen kehitys
5) PCR-testi ei ole luotettava, testimenetelmä on terveydelle haitallinen ja testaamisella pitkitetään pandemiaa
6) Kaikkien rokottaminen on jostain syystä jo ennen pandemian alkua suunniteltu pakkomielle, vaikka rokottamattomien painostaminen rokotteen ottamiseen aiheuttaa huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, luonnollinen immuniteetti on paljon parempi ja rokote ei vähennä viruksen tartuttamisen todennäköisyyttä
7)Rokotteen hyötyjä liioitellaan ja haittoja vähätellään tilastoihin liittyvillä määritelmillä ja manipuloinneilla
8) Rokotteet aiheuttavat hyvin paljon erilaisia haittoja ja pitkäaikaishaitoista ei ole vielä tieto
9) Aiheuttaa palveluntarjoajille ja valtiolle huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä
10) On vielä yli 70 maassa hyödynnettyjä kokonaan tai osittain käyttämättömiä tehokkaita ja huomattavasti vähemmän haitallisia keinoja hallita pandemiaa
Ehdotan kansanäänestystä heteropasseista.