Kun ovat tyhmät päättäjät, "herrat" päättäneet kaikkea tyhmää, ja on tullut rahatalous ja globalisaatiota ja kaikkea, niin on myös puhuttu olevan maiden ja kansojen keskinäisriippuvuutta toisistaan.
Siis haloo! Jos ei olisi yhteiskuntia eikä valtioita, niin silloin tuollaisetkin asiat kuin keskinäisriippuvuus, tai ainakin "maiden ja kansojen välinen keskinäisriippuvuus" olisivat täysin turhaa ja järjenvastaista. Hyvään elämään riittäisi että oltaisiin vaan kunnolla omalla alueella ja nautittaisiin oman alueen ja maan herkuista ja resursseista välittämättä naapurien ja muiden alueiden asioista ja resursseista, mutta kun päättäjät ja "herrat" ovat niin tyhmiä, niin ovat menneet olemaan riippuvaisia toisista maista ja kansoista, ja siksi myös menneet edistämään globalisaatiota.
Hyvä että sentään suomessa vielä edes jonkunlaiset jokamiehen oikeudet jäljellä, ettei sentään valtio ja yksittäiset ihmisetkään ole varastaneet itselleen koko ympäristöä ja luontoa ihan täysin ja kaikin tavoin.
Ilman yhteiskuntaa globalisaatio ja keskinäisriippuvuus voitaisiin jättää järjenvastaiseksi asiaksi
Anonyymi
1
109
Vastaukset
- Anonyymi
Haluaisit siis, että ” kaikki olisivat omilla alueillaan”?
Eli et hyväksy maamme mamutusta. Rajat vain kiinni matuilta.
Kerrankin olen anarkistin kanssa samaa mieltä jostakin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242958Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342028MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995