Osa 1. lauantain roadtrip
Alan julkaista novellisarjaa Tosikertomuksia suloisesta Suomesta.
Joitakin yksityiskohtia on muunneltu alkuperäisen tapahtuman suojelemiseksi, mutta muutoin tässä kaikki perustuu tositapahtumiin.
Heinäkuun 16 oli kaunis lauantaipäivä vuonna 2016, vaikkakin hiukan epävakainen, koska pieni sateen uhka tunki ilmoille.
Viikonloppu oli lapsivapaa, koska Tiian tytär meni isälleen. Markus oli Tiian uusi miesystävä ja nyt he saivat yhteistä aikaa. Markus hoiteli ensin lennonbuukkauksia tulevan viikon työmatkalleen, mutta kun ne oli viimein tehty, noin kymmenen aikaan aamupäivästä Lukonmäen kaupunginosassa pärähti uuden kesäautoksi hankitun audin moottori käyntiin ja suuntasi kohti valtateiden 3/9 yhdistelmää ja edelleen kohti Helsinkiä, tosin sinne asti he eivät menneet.
Ohitettiin Lempäälä, sitten valtatie 9 ristesi Turkuun, mutta auton nokka ei, vaan jatkoi Ohi Toijalan, Iitalan, parolan, Hämeenlinnan ja edelleen valtatie 10 risteyksen ohi. Tästä olisi ollut mahdollisuus Turun tai Lahden suuntaan, mutta niihin ei menty. Jos roadtripin lauantain tie olisi vienyt Turkuun, olisihan sinne jo käännytty ennen Toijalaa. Nyt paukutettiin vielä ohi Riihimäen ja Hyvinkään, kunes Järvenpään ja Nurmijärven rajamailla alkoi loistaa valtatie 25 viitat, Hanko-Porvoo. kello lähenteli kahtatoista ja alkoi olla lounasaika, joten auton nokka kääntyi kohti hankoa ja niin kävi, että vähän ennen pysähdystä Nurmijärven golfkeskuksen ravintolaa, otettiin yhteiskuva facebookiin, jossa kerrottiin olevan vain arvoitus, minne matka jatkuu. Eipä aikaakaan, kun facebookiin ilmestyi toinenkin kuva herkullisista toasteista, jotka pariskunta nautti ennen matkan jatkumista.
Kello oli suunnilleen 13:00, kun audin moottori käynnistyi ja alkoi kiitää kohti Hankoa. Mutta mitähän olisi matkan varrella? Ei kuin googlemaps esiin. Pistäytyisikö Fiskarsin tai Billnäsin ruukeilla?
Ehkä ei, paremmalla ajalla sitten. Tiia oli joskus käynyt Faces festareilla Billnäsissä ja muisteli, että sinne saa varata koko päivän, jos ruukkimatkalle meinaa ja sinne kannattaa tulla jo ajoissa aamusta. Mutta Raaseporin linnanrauniot, sinnehän me menisimme.
Ja taas valokuvattiin ja lisättiin niitä facebookiin. Kuvia raunioista ja niiden pihalla olevista keskiaikaisesta turnajaisnäytöksestä. Mukavaa oli. Kaunissa kesäpäivässä oli hyvä juoda punaisessa linnantuvassa kahvit/teet.
Ja matka jatkui, mutta minne?
Tammisaari häämötti edessä, jossa olisi mukava viettää lauantai-iltapäivää meren rannalla, mutta alkoi sataa. silloin sillä ei olisi kiva olla, vaikka haluaisikin, joten matka jatkui edelleen hankoon, josta on se laulukin olemassa, Vadelmavenepakolainen, josta taas päivitys faceen, että Hankoon sadetta pakoon, eikä Helsinkiä pakoon.
Hankoo saavuttiin, hieman täälläkin vielä ripotteli, mutta ei niin pahasti, joten ajeltiin rannoilla, käynti Tulliniemessä ja sieltä vanhaan satamaan. Aloi ollakin taas ruoka-aika ja sitten eteen tuli legendaarinen ravintola Origo, josta Markus oli kuullut. Sinne siten lohikeitoille ja taas kuva facebookkiin tunnelmallisesta ravintolasta ruusuineen ja kynttilöineen. ja lukijat kadehtivat, muta oikeaa totuutta tietämättä. Lohikeitot syötiin ja mietittiin, mitä seuraavaksi. olisi kiva jäädä yöksi, mutta Tiken tytär tulisi huomenna kotiin ja maanantai olisi yöpäivä, joten paras palata takaisin Tampereelle, mutta ei samaa reittiä. Kuitenkin paluu Tammisaareen ja siitä kantatie numero 52 johtaisi Salon ja Someron kautta Jokioisiin, lähelle Minkiön kylää, joka tuli tunnetuksi emmaus-liikkeestään. Siitä pääsisi Forssaan ja Humppilaan, josta paukutettaisiin valtatie yhdeksälle ohi urjalan takaisin valtatie 3/9 yhdistelmälle ja edelleen kotiin Lukonmäkeen. Ympyrä sulkeutui.
Ja niin jatkui yhteiselon viimeiset kuukaudet.
Kesäloma alkoi. Yhdessä matkailtiin ukomailla Ameriikassa asti ja käytiin siellä Fiskarsin ruukeilla, mutta jotain tapahtui, kun liekki alkoi sammua ja hiillos hiipua. Eräänä aamuna Tiia halusi etäisyyttä ja Markus päätti muuttaa uuden tarjotun työmahdollisuuden perässä pääkaupunkiseudulle. Espoon Kuulloonmäki oli uusi paikka kodille, mutta ikävä kalvoi. Lähellä meni tie, josta pääsi hankoon ja samalla roadtripin reitille, jossa oli yhdessä matkailtu ja Kuuloonmäki muistutti Lukonmäkeä nimeltään. Ikävisään mantti kuunteli kerrasta toiseen J. Karjalaisen kappaletta Stindepinde ja katseli valokuvia, mutta ahdistus kasvoi ja Markus halusi kokonaan eroon Suomesta ja lähti ulkomaille. Siellä Markus eleli yli vuoden ja tuli takaisin Tampereelle. Nyt elämä on tasapainoisempaa, mutta se mitä yhdessä koettiin, ei unohdu. Pakko jatkaa vaikeuksista ja ikävästä huolimatta.
Tässä linkki musiikkikappaleeseen
https://www.youtube.com/watch?v=yqxMeObkTgU
Alan julkaista novellisarjaa Tosikertomuksia suloisesta Suomesta.
Joitakin yksityiskohtia on muunneltu alkuperäisen tapahtuman suojelemiseksi, mutta muutoin tässä kaikki perustuu tositapahtumiin.
Heinäkuun 16 oli kaunis lauantaipäivä vuonna 2016, vaikkakin hiukan epävakainen, koska pieni sateen uhka tunki ilmoille.
Viikonloppu oli lapsivapaa, koska Tiian tytär meni isälleen. Markus oli Tiian uusi miesystävä ja nyt he saivat yhteistä aikaa. Markus hoiteli ensin lennonbuukkauksia tulevan viikon työmatkalleen, mutta kun ne oli viimein tehty, noin kymmenen aikaan aamupäivästä Lukonmäen kaupunginosassa pärähti uuden kesäautoksi hankitun audin moottori käyntiin ja suuntasi kohti valtateiden 3/9 yhdistelmää ja edelleen kohti Helsinkiä, tosin sinne asti he eivät menneet.
Ohitettiin Lempäälä, sitten valtatie 9 ristesi Turkuun, mutta auton nokka ei, vaan jatkoi Ohi Toijalan, Iitalan, parolan, Hämeenlinnan ja edelleen valtatie 10 risteyksen ohi. Tästä olisi ollut mahdollisuus Turun tai Lahden suuntaan, mutta niihin ei menty. Jos roadtripin lauantain tie olisi vienyt Turkuun, olisihan sinne jo käännytty ennen Toijalaa. Nyt paukutettiin vielä ohi Riihimäen ja Hyvinkään, kunes Järvenpään ja Nurmijärven rajamailla alkoi loistaa valtatie 25 viitat, Hanko-Porvoo. kello lähenteli kahtatoista ja alkoi olla lounasaika, joten auton nokka kääntyi kohti hankoa ja niin kävi, että vähän ennen pysähdystä Nurmijärven golfkeskuksen ravintolaa, otettiin yhteiskuva facebookiin, jossa kerrottiin olevan vain arvoitus, minne matka jatkuu. Eipä aikaakaan, kun facebookiin ilmestyi toinenkin kuva herkullisista toasteista, jotka pariskunta nautti ennen matkan jatkumista.
Kello oli suunnilleen 13:00, kun audin moottori käynnistyi ja alkoi kiitää kohti Hankoa. Mutta mitähän olisi matkan varrella? Ei kuin googlemaps esiin. Pistäytyisikö Fiskarsin tai Billnäsin ruukeilla?
Ehkä ei, paremmalla ajalla sitten. Tiia oli joskus käynyt Faces festareilla Billnäsissä ja muisteli, että sinne saa varata koko päivän, jos ruukkimatkalle meinaa ja sinne kannattaa tulla jo ajoissa aamusta. Mutta Raaseporin linnanrauniot, sinnehän me menisimme.
Ja taas valokuvattiin ja lisättiin niitä facebookiin. Kuvia raunioista ja niiden pihalla olevista keskiaikaisesta turnajaisnäytöksestä. Mukavaa oli. Kaunissa kesäpäivässä oli hyvä juoda punaisessa linnantuvassa kahvit/teet.
Ja matka jatkui, mutta minne?
Tammisaari häämötti edessä, jossa olisi mukava viettää lauantai-iltapäivää meren rannalla, mutta alkoi sataa. silloin sillä ei olisi kiva olla, vaikka haluaisikin, joten matka jatkui edelleen hankoon, josta on se laulukin olemassa, Vadelmavenepakolainen, josta taas päivitys faceen, että Hankoon sadetta pakoon, eikä Helsinkiä pakoon.
Hankoo saavuttiin, hieman täälläkin vielä ripotteli, mutta ei niin pahasti, joten ajeltiin rannoilla, käynti Tulliniemessä ja sieltä vanhaan satamaan. Aloi ollakin taas ruoka-aika ja sitten eteen tuli legendaarinen ravintola Origo, josta Markus oli kuullut. Sinne siten lohikeitoille ja taas kuva facebookkiin tunnelmallisesta ravintolasta ruusuineen ja kynttilöineen. ja lukijat kadehtivat, muta oikeaa totuutta tietämättä. Lohikeitot syötiin ja mietittiin, mitä seuraavaksi. olisi kiva jäädä yöksi, mutta Tiken tytär tulisi huomenna kotiin ja maanantai olisi yöpäivä, joten paras palata takaisin Tampereelle, mutta ei samaa reittiä. Kuitenkin paluu Tammisaareen ja siitä kantatie numero 52 johtaisi Salon ja Someron kautta Jokioisiin, lähelle Minkiön kylää, joka tuli tunnetuksi emmaus-liikkeestään. Siitä pääsisi Forssaan ja Humppilaan, josta paukutettaisiin valtatie yhdeksälle ohi urjalan takaisin valtatie 3/9 yhdistelmälle ja edelleen kotiin Lukonmäkeen. Ympyrä sulkeutui.
Ja niin jatkui yhteiselon viimeiset kuukaudet.
Kesäloma alkoi. Yhdessä matkailtiin ukomailla Ameriikassa asti ja käytiin siellä Fiskarsin ruukeilla, mutta jotain tapahtui, kun liekki alkoi sammua ja hiillos hiipua. Eräänä aamuna Tiia halusi etäisyyttä ja Markus päätti muuttaa uuden tarjotun työmahdollisuuden perässä pääkaupunkiseudulle. Espoon Kuulloonmäki oli uusi paikka kodille, mutta ikävä kalvoi. Lähellä meni tie, josta pääsi hankoon ja samalla roadtripin reitille, jossa oli yhdessä matkailtu ja Kuuloonmäki muistutti Lukonmäkeä nimeltään. Ikävisään mantti kuunteli kerrasta toiseen J. Karjalaisen kappaletta Stindepinde ja katseli valokuvia, mutta ahdistus kasvoi ja Markus halusi kokonaan eroon Suomesta ja lähti ulkomaille. Siellä Markus eleli yli vuoden ja tuli takaisin Tampereelle. Nyt elämä on tasapainoisempaa, mutta se mitä yhdessä koettiin, ei unohdu. Pakko jatkaa vaikeuksista ja ikävästä huolimatta.
Tässä linkki musiikkikappaleeseen
https://www.youtube.com/watch?v=yqxMeObkTgU
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos. Muutakin kuin politiikkaa on kiva lukea.
Tällaista sattuu
Sellainen tarina