Osa 2. Huomenna mennään Kristina Reginalle
Alan julkaista novellisarjaa Tosikertomuksia suloisesta Suomesta.
Joitakin yksityiskohtia on muunneltu alkuperäisen tapahtuman suojelemiseksi, mutta muutoin tässä kaikki perustuu tositapahtumiin.
Suurimmalle osalle risteilymatkustajista on laivamatka ollut positiivisella tavalla mieluisa kokemus, jonka vuoksi voisi tehdä myöhemmin uuden matkan. Valitettavasti on ollut laivakatoamisia, avio ja parisuhderikoksia, liian humalaisia kanssakäymisiä, jotka ovat johtaneet riitoihin ja laivan putkaan tai sitten merisairaaksi tuleminen ja huono ruoka. Näistä ikävistä kokemuksista huolimatta, on kuitenkin risteilymatkustuksen suosia pysynyt suurena, mikäli emme laske koronan aiheuttamaa yleistä haittaa.
Petteri oli innoissaan, kun äitinsä kertoi varanneen risteilymatkan Tallinnaan eräältä paikalliselta matkanjärjestäjältä. Matkan toteutuminen edellytti, että matkaan lähtisi tarvittava määrä oman kunnan matkustajia, mutta ulkopaikkakuntalaisiakin saisi tulla. Tarkoituksena oli varata ihan oma laiva, Kristiina Regina. Petteri oli katsellut kuvia, missä vanhempansa olivat olleet 70-luvun loppupuolella Ruotsin risteilyllä tuttavansa kanssa ja siitä lähtien hinkunut myös laivalle, mutta toivetta ei oltu toteutettu, paitsi pienemmällä venematkalla oli käyty Helsingissä. Petteri oli aina ihaillut laivoja ja satamia. Käynnit Porvoossa ja Helsingissä oli tähän innoittanut ja hänkin olisi halunnut rakentaa kotinsa pihaan samanlaisen sataman. Ihan normaalia pikkupojan haaveilua. nyt kuitenkin vihdoin pääsisi oikealle isolle laivalle. Siitä puhuttiin jo ainakin puolta vuotta ennen matkaa ja tv:ssä pyöri Kristiina Reginan mainokset ja aina Petterin äiti muisti sanoa, että ”tolla me mennään”. Kertomus siitä, että pitää mennä aikaisin kylälle, jonne bussi saapuu, joka kuljettaa meidät laivalle, tuntui hyvin jännittävältä. Sitä Petteri muisti koulussa ollessaan monesti kertoa, että mennään laivalle ja pitää mennä jo aikaisin kylälle. Pieneltä koululuokalta ei kukaan muukaan, ihme kyllä, ollut menossa matkalle, vaan Petteri oli koko pienen kyläkoulun ainoa lapsi, joka olisi kyseiselle seuramatkalle menossa. Kyllä muina aikoina tietysti muutkin laivalla kävivät, mutta eivät he sitä Petterin lailla mainostaneet. Petteri oli hiukan jälkeenjäänyt lapsi henkisen kehityksen tasolla. Matkalle olivat lähdössä Petterin lisäksi tämän äiti, isoveli, pikkusisar, isäpuoli (pikkusisaren isä), Petterin mummu isän puolelta (ei isäpuolen) ja toinen mummu, eli äidinäiti. Välillä ennen matkaa pikkusisar sairasteli ja äiti empi, voivatko he lähteä matkalle ollenkaan ja toisinaan äidin suusta kuului kommentit, että menköön sitten pari tonnia kaivoon, jos ei lähdetä.
Matkapäivä läheni ja eno toi äidinäidin nuorimman lapsensa kanssa Petterin perheen luo yöksi, koska aamullahan olisi aikainen lähtö. Televisio oli auki ja sieltä tuli jääkiekkoa. Eno teki lähtöä ja puki tytärtään, jolle sanoi jäähyrrän menevän kentällä, jota lapsi katsoi kiinnostuneena. Enon lähdettyä kysyi mummu Petteriltä, että jännittääkö sinua se huominen reissu?, Ei, vastasi Petteri ja mummu kysyi myös, katseletko paljon noita jääkiekkomatseja? Sitten tulikin jo nukkumaanmenoaika ja nyt se jännitys alkoi. Petterillä oli vaikea nukahtaa ja aina kun hän sulki silmänsä, hän näki laivan merellä ja ajatteli ”Huomenna mennään ”Kristina Reginalle”
Aikaisin aamulla kyläläiset kokoontuivat kylän seurantalon pihalle, josta bussi nappasi heidät kyytiin. petteri oli sopinut veljensä kanssa niin, että ensin veli istui menomatkan äidinäidin vieressä ja Petteri isänäidin ja tulomatkalla toisinpäin. Isänäidille tämä olikin ensimmäinen matka Helsinkiin, vaikka lähenteli jo 70 ikävuotta. Tukholmassa hän oli kuitenkin jo käynyt Turun kautta. Nyt siis ensikertaa Suomen pääkaupunkiin. Menomatkalla poikettiin 20 minuutin tauko huoltoasemalla ja bussikuski soitti radiosta täydellä äänellä paula Koivuniemen Tummat silmät, ruskea tukka –kappaletta. Hiljakseen matka taittui kohti Helsinkiä. Hämeenlinnan ohi mennessään oli Petterille iso asia nähdä Hämeen keskiaikainen linna.
Satamassa oli aika nousta laivaan ja ensimmäisenä olikin lapsia viihdyttävä Kapteeni koukku vastassa ja pyysi ottamaan merivettä. Mummut menivät omaan hyttiinsä ja Petterin perhe omaansa. Pienelle sisarelle tulikin heti ahtaanpaikankammo ja tämä oli valmis poistumaan hytistä. Hytissä oli pyöreä ikkuna ja se olikin mukava juttu.
Laivan lähtiessä lapsille järjestettiin omaa ohjelmaa ja he pukeutuivat mm, merirosvoiksi ja heitä käytettiin komentosillalla, edellyttäen, ettei mihinkään kosketa, ettei laiva lähde lentoon.
Alan julkaista novellisarjaa Tosikertomuksia suloisesta Suomesta.
Joitakin yksityiskohtia on muunneltu alkuperäisen tapahtuman suojelemiseksi, mutta muutoin tässä kaikki perustuu tositapahtumiin.
Suurimmalle osalle risteilymatkustajista on laivamatka ollut positiivisella tavalla mieluisa kokemus, jonka vuoksi voisi tehdä myöhemmin uuden matkan. Valitettavasti on ollut laivakatoamisia, avio ja parisuhderikoksia, liian humalaisia kanssakäymisiä, jotka ovat johtaneet riitoihin ja laivan putkaan tai sitten merisairaaksi tuleminen ja huono ruoka. Näistä ikävistä kokemuksista huolimatta, on kuitenkin risteilymatkustuksen suosia pysynyt suurena, mikäli emme laske koronan aiheuttamaa yleistä haittaa.
Petteri oli innoissaan, kun äitinsä kertoi varanneen risteilymatkan Tallinnaan eräältä paikalliselta matkanjärjestäjältä. Matkan toteutuminen edellytti, että matkaan lähtisi tarvittava määrä oman kunnan matkustajia, mutta ulkopaikkakuntalaisiakin saisi tulla. Tarkoituksena oli varata ihan oma laiva, Kristiina Regina. Petteri oli katsellut kuvia, missä vanhempansa olivat olleet 70-luvun loppupuolella Ruotsin risteilyllä tuttavansa kanssa ja siitä lähtien hinkunut myös laivalle, mutta toivetta ei oltu toteutettu, paitsi pienemmällä venematkalla oli käyty Helsingissä. Petteri oli aina ihaillut laivoja ja satamia. Käynnit Porvoossa ja Helsingissä oli tähän innoittanut ja hänkin olisi halunnut rakentaa kotinsa pihaan samanlaisen sataman. Ihan normaalia pikkupojan haaveilua. nyt kuitenkin vihdoin pääsisi oikealle isolle laivalle. Siitä puhuttiin jo ainakin puolta vuotta ennen matkaa ja tv:ssä pyöri Kristiina Reginan mainokset ja aina Petterin äiti muisti sanoa, että ”tolla me mennään”. Kertomus siitä, että pitää mennä aikaisin kylälle, jonne bussi saapuu, joka kuljettaa meidät laivalle, tuntui hyvin jännittävältä. Sitä Petteri muisti koulussa ollessaan monesti kertoa, että mennään laivalle ja pitää mennä jo aikaisin kylälle. Pieneltä koululuokalta ei kukaan muukaan, ihme kyllä, ollut menossa matkalle, vaan Petteri oli koko pienen kyläkoulun ainoa lapsi, joka olisi kyseiselle seuramatkalle menossa. Kyllä muina aikoina tietysti muutkin laivalla kävivät, mutta eivät he sitä Petterin lailla mainostaneet. Petteri oli hiukan jälkeenjäänyt lapsi henkisen kehityksen tasolla. Matkalle olivat lähdössä Petterin lisäksi tämän äiti, isoveli, pikkusisar, isäpuoli (pikkusisaren isä), Petterin mummu isän puolelta (ei isäpuolen) ja toinen mummu, eli äidinäiti. Välillä ennen matkaa pikkusisar sairasteli ja äiti empi, voivatko he lähteä matkalle ollenkaan ja toisinaan äidin suusta kuului kommentit, että menköön sitten pari tonnia kaivoon, jos ei lähdetä.
Matkapäivä läheni ja eno toi äidinäidin nuorimman lapsensa kanssa Petterin perheen luo yöksi, koska aamullahan olisi aikainen lähtö. Televisio oli auki ja sieltä tuli jääkiekkoa. Eno teki lähtöä ja puki tytärtään, jolle sanoi jäähyrrän menevän kentällä, jota lapsi katsoi kiinnostuneena. Enon lähdettyä kysyi mummu Petteriltä, että jännittääkö sinua se huominen reissu?, Ei, vastasi Petteri ja mummu kysyi myös, katseletko paljon noita jääkiekkomatseja? Sitten tulikin jo nukkumaanmenoaika ja nyt se jännitys alkoi. Petterillä oli vaikea nukahtaa ja aina kun hän sulki silmänsä, hän näki laivan merellä ja ajatteli ”Huomenna mennään ”Kristina Reginalle”
Aikaisin aamulla kyläläiset kokoontuivat kylän seurantalon pihalle, josta bussi nappasi heidät kyytiin. petteri oli sopinut veljensä kanssa niin, että ensin veli istui menomatkan äidinäidin vieressä ja Petteri isänäidin ja tulomatkalla toisinpäin. Isänäidille tämä olikin ensimmäinen matka Helsinkiin, vaikka lähenteli jo 70 ikävuotta. Tukholmassa hän oli kuitenkin jo käynyt Turun kautta. Nyt siis ensikertaa Suomen pääkaupunkiin. Menomatkalla poikettiin 20 minuutin tauko huoltoasemalla ja bussikuski soitti radiosta täydellä äänellä paula Koivuniemen Tummat silmät, ruskea tukka –kappaletta. Hiljakseen matka taittui kohti Helsinkiä. Hämeenlinnan ohi mennessään oli Petterille iso asia nähdä Hämeen keskiaikainen linna.
Satamassa oli aika nousta laivaan ja ensimmäisenä olikin lapsia viihdyttävä Kapteeni koukku vastassa ja pyysi ottamaan merivettä. Mummut menivät omaan hyttiinsä ja Petterin perhe omaansa. Pienelle sisarelle tulikin heti ahtaanpaikankammo ja tämä oli valmis poistumaan hytistä. Hytissä oli pyöreä ikkuna ja se olikin mukava juttu.
Laivan lähtiessä lapsille järjestettiin omaa ohjelmaa ja he pukeutuivat mm, merirosvoiksi ja heitä käytettiin komentosillalla, edellyttäen, ettei mihinkään kosketa, ettei laiva lähde lentoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Petteri ja veljensä näkivät mummunsa menemässä ostoksille ja siinä toinen mummu sanoi, että nyt ollaan avomerellä, Myöhemmin Petteri näki isäpuolensa katselemassa laivan ikkunassa ja tämä sanoi, että siellä Viro näkyy jo. Petteri ei tiennyt, mikä on viro, koska oli matkalla Tallinnaan. vastaan tuli Tallink –niminen laiva ja petteri sanoi, että onkohan toi Tallinnan laiva ja vieressä olevat miehet vähän ilkeillen sanoivat, että mistäpä tiesit. Horisontissa näkyi muitakin laivoja ja joku sanoi yhden olevan Isabella –nimine purkki, jossa kuvattiin Megavisa tv-sarjaa. Hiljakseen laiva saapui satamaan ja laivalla oli erinäistä ohjelmaa. Välillä etsittiin mummujen hyttejä, myös väärästä paikasta, mutta infosta kysyttäessä löytyikin oikea hyttinumero. Siinä kerroksessa Petteri tunsi olevan lattiamatossa mummujen värin, kun matto oli vaaleanpunainen ja heidän kerroksessa vihreä. tämän sanoi myös veljelleen, jonka kuuli myös naapurin rouva ja hymyili. Laivalla parveili tuttuja ja välillä mummutkin kulkivat ihmisjoukossa ostoksilla. Ostettiin myös ensikertaa limsatölkit automaatista, joita sai viiden markan kolikoilla ja sekin oli uutta ja ihmeellistä. Käytiin taxfreessa ja oltiin laivan salissa kuuntelemassa iltaohjelmaa. Satamassa Petteri tervehti sataman työntekijää, joka muistutti naapurin Kimmoa. Samaten kannelle meno pimeällä tuntui jännältä ja katsoa alas mustaan veteen, joka näkyi satama-altaan ja laivan kyljen välissä. Sitten tuli aika mennä nukkumaan.
Petteri harkitsi menoa mummujen hyttiin nukkumaan, muttei kuitenkaan mennyt. Oli vaikea nukahtaa, kun lapset juoksivat käytävällä melua pitäen. Aamu valkeni ja aamupala. Jotenkin Petterille tuli mieleen voinapista mieleen Frederikin Ramaya -kappale, kun äiti sanoi levitettä aina ”Raamajaksi”. laiva ajoi takaisin Suomea kohti ja Petteri veljensä kanssa katselivat kanelta merta ja laivan kyljessä olevaa teksti ”Kristina cruises”.
Kotimatkalla oli vielä kokeiltava kahdella markalla Speden Speleistä tutua nopeuspeliä, jossa painetaan sitä nappulaa, johon valo syttyy ja Petteri sai tulokseksi 19. Äiti moitti, että siinä meni 2 markkaa sinne. Laiva lipui takaisin Etelä-satamaan ja Petteri näki ikkunasta Silja-Linen tunnuksen, hylkeen ja tajusi matkan olevan ohi, kun samalla kuulutettiin laivan saapuvan satamaan. Haikeana oli aika palata bussiin ja haikeutta lisäsi se, että Petteri kuuli äidinäidin sanovan lähtevän tänään kotiinsa ilta-bussilla. mutta paluumatkan saisi istua äidinäidin vieressä. Bussissa Petteri ihasteli suurta laivaa, tietämättään myöhemmin aikuisiällä pitävänsä kyseistä laivaa pienenä vieressä seisovan Silja Linen vieressä. Laivan kokoa hän ihmetteli mummulle. Bussi lähti ja mummu käski Petterin pitää silmiä kiinni, että ne lepää. Sen verran ne aukenivat, että näkivät Mannerheimin patsaan, jonka ohi ajoivat. Mummu lupasi pysähdysmatkalla ostaa huoltoasemalta, mitä Petteri halusi ja Petteri halusi tyhjän c-kasetin. Tenavatähti kasettia teki Petterin myös mieli, mutta sitä ei mummu enää luvannut ostaa.
Vihdoin oltiin kotona ja mummu lähti melkein samantein bussille, jolla matkusti kotiinsa. Petteri melkein välittömästi avasi radion ja äänitti sieltä tulleen Tauno Palon esittämän Hulivilipoika –kappaleen. Myös Petterin edesmenneen isän serkku tuli vierailulle ja sanoi mummun kertoneen teidän kellertäneen suurella laivalla. Petterillä oli hiukan haikea olla, kun mummu lähti ja laivamatka oli ohi.
Nukkumaan mennessä Petteri sulki silmänsä ja itki, että sitä päivää ei enää koskaan saa takaisin. Muisteli risteilyä ja sitä, kun näki mummut ostoksilla ja miten hauskaa oli muutenkin. Petterillä kun oli tapana jäädä kiinni erilaisiin asioihin, hiukan jälkeenjäänyt kun kehityksessään oli. ja aiheellinenhan Petterin itku oli, koska eivät he enää koskaan sillä samalla kokoonpanolla laivalle menneet, jossa molemmat mummut olisivat olleet perheen lisäksi mukana.
Muistona säilyi kasetilla Tauno Palon kappale ja saman kasetin toisella puolella kappale myöhemmin äänitettynä, Valot satamassa loistaa, joka toi mieleen Kristina Reginan tummassa satamassa valojen loisteessa.
https://www.youtube.com/watch?v=XXGrF1dIbPU
https://www.youtube.com/watch?v=kXs80rGi4pM