Neutraalia virkavalaa kohti, pois uskonnolisesta valasta

VA-liitto teki jälleen lausunnon.


Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta
Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/1068/2021

Vapaa-ajattelijain liitto ry:

Virkamieslain muutoksen yhteydessä on luontevaa luopua uskonnollisesta virkavalasta. Uuden lain 70 § tulisi tällöin olemaan "Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset virkavakuutuksesta."

Vastaava muutos tehtiin aiemmin tuomarin ja todistajan osalta, kaikki antavat nyt tuomioistuimessa neutraalin vakuutuksen eikä uskonnollista valaa enää ole. Perusteluina esitettiin, että tuomarin tehtävä on maallinen tehtävä ja ettei kenenkään pidä joutua tarpeettomasti paljastamaan mahdollista uskontoaan. Molemmat perustelut pätevät myös valtion virkamiehiin.

Ns. ministerinvalan osalta oikeuskansleri piti 9.4.2018 antamassaan ratkaisussa oikeudellisesti paremmin perusteltuna vaihtoehtona kaikille samanlaista ei-uskonnollista vakuutusta. Hän viittasi myös siihen, että Tasavallan presidentti aloittaa kautensa aina samanlaisella neutraalilla vakuutuksella.

Valtion virkamieheltä odotetaan enemmänkin kuin puolueettomuutta. Kuten oikeusasiamies on toistuvasti todennut: "Virkamiehen tulisi pidättäytyä kaikesta sellaisesta toiminnasta, joka voi heikentää luottamusta virkatoiminnan puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen. Hänen ei tulisi antaa aihetta virkatoimiensa asianmukaisuutta koskeviin aiheettomiinkaan epäluuloihin, mikäli hänen on mahdollista ehkäistä sellaisia jo ennakolta." Tämäkin ohjaa kohti uskonnollisesta valasta luopumista.

Eurooppalaisiin arvoihin kuuluu julkisen vallan neutraliteettiperiaate. Myös Suomessa lainsäädäntö kulkee yleisesti kohti neutraalia valtiota, joka ei ota kantaa minkään uskonsuunnan puolesta. Valasta luopuminen sopii tähän hyvään kehitykseen.

6

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kannanotto! En luota virkamiehiin, jotka jo toimensa alussa nojaavat Raamattuun Suomen lain sijaan.

    • Anonyymi

      On Raamatun häpäisyä käyttää sitä maallisissa toimituksissa.

      • Anonyymi

        Minä en luottaisi mäntysaloihin enkä koivusaloihin. Ne on pilleriveikkoja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä en luottaisi mäntysaloihin enkä koivusaloihin. Ne on pilleriveikkoja.

        Ööh? Minä, Tuttu juttu shown muinainen juontaja ja pillerit? Tämä oli ehkä hetkeen palstan oudoin kommentti.


    • Anonyymi

      ”Kuka meitä KOMMAREITA enää äänestää, jos entistä useammat suomalaiset vaurastuvat”.

      Voima-lehden maailmankylävasemmiston kanssa pelehtiminen on Msalon megavirhe, jolla hän kuivatti Vapariliiton kiinteistösijoituskerhoksi ilman muuta agendaa

      Msalon on toiminut vielä yhteistyössä lianderssonilaisten kommarien kanssa, ottamalla niiltä valtionapurahaa Vapariliitolle JSaramon ja Ykosken järjestelyissä

      Sijoittaja/pokeriammattilainen alan tuttumies Pyysing pyssyttää 11/4 komusossuista kunka osakesäästötili antoi niitä turpaan

      "Osakesäästötili näyttää olevan toteuttamassa monien vasemmistopoliitikoiden painajaisen: osakesijoittamisen suosio on selvässä nousussa. Jo yli 900 000 suomalaista omistaa pörssiosakkeita ja heidän määränsä on kasvanut reilussa vuodessa yli sadalla tuhannella.

      OST-tilin vastustajien ehkä äänekkäin poliitikko, kansanedustaja Timo HARAKKA(SDP), perusteli vastustustaan eduskunnalle 11.12.2018: ”Uskallan väittää, että osaketili — tämä kaikille avattava verosuunnittelu, koko kansan kapitalisaatiosopimukset — ei lisää niiden kotitalouksien määrää, jotka sijoittavat osakkeisiin.”

      Li ANDERSSON (vas.) luonnollisesti beesasi: ”ja kuten tiedämme Ruotsista, se (osakesäästötili) ei myöskään todennäköisesti tule lisäämään sijoittajien määrää”.

      Nämä siitä huolimatta, että oli itsestään selvää osakesijoittamisen suosion OST-tilin seurauksena nousevan. Oikea debatti olisi ollut, kuinka suuri positiivinen vaikutus tulee olemaan. Jo nyt vain reilun vuoden jälkeen voi päätellä suosion nousun ylittäneen jopa omat korkeahkot odotukseni.

      Toisaalta olisi ollut varmasti poliittisesti äkkinäistä pohtia ääneen todellista murhetta: ”Kuka meitä enää äänestää, jos entistä useammat suomalaiset vaurastuvat”.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      53
      3308
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1064
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      910
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      20
      870
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      734
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      44
      694
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      27
      692
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      627
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      27
      613
    Aihe