Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa pohditaan parhaillaan keinoja yhteiskunnan avaamiseksi koronarajoitusten jälkeen. Kehitteillä on malli, jossa koronatodistus tai rokotepassi voitaisiin kytkeä maksukortteihin.
Johtaja Antti Kivelä kertoo STT:lle, että asiaa tutkittaessa selvisi, että se olisi teknisesti täysin mahdollinen toteuttaa.
- Infra on olemassa. Maksuverkko on varmennettu ja valvottu verkko, Kivelä sanoi.
Juridista puolta selvitetään. Esillä on esimerkiksi se, voisiko tieto tulla Omakanta-palvelusta. Muitakin vaihtoehtoja pohditaan, jos Omakannan yhdistäminen ei ole mahdollista.
Etuihin kuuluu se, että lähes kaikilla ihmisillä on maksukortti, jota he ovat sitoutuneet korttiehdot hyväksyessään säilyttämään hallussaan. Hankkeessa on ollut esillä mahdollisuus käyttää kortteja esimerkiksi työpaikoilla, kuten telakoilla, tehtailla, rakennustyömailla tai toimistoissa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/sitra-pohtii-maksukorttiin-kytkettävää-koronatodistusta-teknisesti-täysin-mahdollista/ar-BB1fy3Qy?ocid=msedgntp
Johtaja Antti Kivelä kertoo STT:lle, että asiaa tutkittaessa selvisi, että se olisi teknisesti täysin mahdollinen toteuttaa.
- Infra on olemassa. Maksuverkko on varmennettu ja valvottu verkko, Kivelä sanoi.
Juridista puolta selvitetään. Esillä on esimerkiksi se, voisiko tieto tulla Omakanta-palvelusta. Muitakin vaihtoehtoja pohditaan, jos Omakannan yhdistäminen ei ole mahdollista.
Etuihin kuuluu se, että lähes kaikilla ihmisillä on maksukortti, jota he ovat sitoutuneet korttiehdot hyväksyessään säilyttämään hallussaan. Hankkeessa on ollut esillä mahdollisuus käyttää kortteja esimerkiksi työpaikoilla, kuten telakoilla, tehtailla, rakennustyömailla tai toimistoissa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/sitra-pohtii-maksukorttiin-kytkettävää-koronatodistusta-teknisesti-täysin-mahdollista/ar-BB1fy3Qy?ocid=msedgntp
Vastaukset 129
Vanhimmat
katainen, stana sentään!
NYT LOPPU!
Ajakaa katainen ulos Suomesta ja sitra menee tutkintaan!
Kokoomus+koittaa+väkisin+saada+koronapassin,+jolla+bisnekset+muka+turvaten+saadaan+ihmiset+juoksemaan,+parveilemaan+ja+matkailemaan.+Tämä+levittää+uusia+vielä+vaarallisempia+koronakantoja+Suomeen+erittäin+tehokkaasti+ja+seuraava+talvikausi+on+taas+entistäkin+punaisempaa+tuhoisaa+koronaroihua.+Brasilian+P1+muunnos+on+100-300%+tappavampi,+erittäin+tarttuva+ja+saattaa+myös+nuoria+kasvavasti+tehohoitoon+ja+arkkuun.+Se+väistää+vieläpä+jo+sairastetun+covid-19+koronainfektion+antaman+immuniteetin,+eli+myös+uusimpien+rokotteiden+suojan.+Ruotsissa+P1+brassivariantti+on+jo+huoelstuttavasti+lisääntynyt.+Orpon+ja+Kataisen+johdolla+Kokoomus+haluaa+koko+Suomen+koronalingoksi+eturyhmiensä+bisnesetujen+takia.+Isänmaan+ja+kansan+vastaista+maanpetoksellista+touhua!
Tätä se kapitalismi teettää. Saatte nähdä pojaat että Sanna sanoo ei rokotepassille! Sosialismi on meidän turvamme, sittenkin!
Alex Jones ennusti tämän 20 vuotta sitten.
https://banned.video/watch?id=606373762fe28b6e97b0cdd6
Onko jollekin yllätys että pankkien kapitaali-imperiumin Kokoomus ajaa tätä?
Kyllä tuo kommunismi on ilman muuta parempi. Pohjoiskorea on pitänyt aina rajat kiinni, kukaan ei matkustele mihinkään.
Haittapuolena on tietysti se että kansa näkee nälkää, kun kukaan ei myy maailmalla.
Ja ups silti pääsi korona iskemään, kuis silleen kävi.
Suomen vasemmisto ei näe tärkeänä laittaa myyntimiehiä maailmalle turhaan, kun rahaa saa lainaamalla. Sitähän tässä on tehty viime ajat.
On se hyvä että täällä Suomessa on muitakin kuin sinunlaiset vassarit.
Kohta oltais ulkona kaikesta, lue nyt ensiks vaikka tuosta :
Maailmalla kehitetään kuumeisesti sähköistä todistusta koronarokotteen saaneille – minne rokotus kirjataan ennen sitä ja kuusi muuta kysymystä asiantuntijoille
https://yle.fi/uutiset/3-11716157
Kun muut maat menee vasemmalta ohi. Voi jiisus, meitä on moneksi. Muuttakaa purnaajat Pohjois - Koreaan, sieltä löytyy samanmielisiä teille.
Englannissa aukesi tänään pubit ja kohta matkustaminen. Suomessa hallitus sotkee, joka toinen viikko eri viesti päällä.
Kyllä Suomen pitää nyt päästä liikkumaan. Kohta on työpaikat kaikki mennyt eikä Arhinmäen lainaamat rahat maailmalta riitä.
Kiuru ei anna avata kapakoita,se on selvä.
Koko Sitran voisi lopettaa vai kertoisiko joku paljonko se maksaa veroja siihen verrattuna mitä ansaitsevat ne kaikki turhakkeet jotka siitä firmasta palkka nauttivat ja mitä ovat saaneet aikaiseksi Suomen hyväksi, veikkaan että aika ohut opus siitä tulisi.
Minun maksukortilleni ei tasan ladata mitään koronakortteja se on varma.
Jos luet ensin tuon, jatketaan sitten.
https://www.sitra.fi/aiheet/kysymyksia-ja-vastauksia-sitran-toiminnasta/
Pärjää omillaan, ei tarvitse vasemmiston ottamaa lainaa eikä meidän veronmaksajien rahoja. Maksaa veroja Suomen lakien mukaisesti.
Illuminaatti-Kataisen Sitara soittaa antikristus-teknologiaa koronapankkimikrosirukortin kautta suomalaisille.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/
Sanokoon Sanna mitä tahtoo. Minulla ei älypuhelin.Tietoinen valinta.Kuin ei pankki tunnuksia tietoinen valinta.Rokoteesta todistus on tultava,moniste koneelta terveysasemat.Kuten pyysän jokainen käyntini siellä moniste.Koska en ole oma kanta.Tietoinen valintani.S-Pankki maksaa suoramaksuna peruslaskuni.Velkaa ei omaisuutta ole.joten ei huolta omaisuudesta tai liiasta rahasta.Suomen perustuslaki takaa ihmisen elämän viellä ilman dik-palveluitakin.En tilaile netti mitään Ostan mitä tarvitsen ihan rahalla ja näen heti mitä ostan.Kaliisiin ostoksiini toki käytän pankki korttia.Muutoin periaatessa käteistä rahaa.Siihenkin minulla oikeus Perustuslakimme mukaisesti viellä,kuin livenä saada kaikki palvelut,ilman esim. puhelin soitoja varata ajat,mihin tarvitsenki .
KataineN köyhisti suomen että ei meillä sitä maksukortia tARVITA KUN EI OLE VARAA MAKSELLA MITÄÄN...
PS.
joukkokiusaamis-mieleinohjailu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17096301/nwo-illuminaatti-joukkokiusaamis-hairinta-kansalaisia-kohtaan-40-vuotta-raunioittaa-elaman
Kapakat voisi lopettaa kokonaan. Vain ruokaravintoloita voisi olla.
Voisikos joku selittää jossain tämänkin viiruksen tarttuvuudesta, mikä on sen mekanismi ?
Yskäisy, hönkäys, kättely vai tartunta vaikka käytetyn kahvikupin korvasta ?
Toinen epäselvä asia on, jos viirus siirtyy jotenkin elimistöön ja henkilö on rokotettu.
Terminoiko rokotus viiruksen elimistöstä, vai tuhoaako sen elimistön oma rokotuksen aktivoima puolustusjärjestelmä, katoaako viirus oikeasti ja tuhoutuuko se ?
Voiko rokotettu edelleen toimia viiruksen kuljettajana, vaikka onkin rokotettu ?
Esim. edelleen yskäistä sen kuljettamansa viiruksen maskiinsa tai ilmaan ?
Näihin vastauksien jälkeen voisi pohtia miten se rokotuspassi vaikuttaa edellä oleviin
tapauksiin.
Maalaisajattelu kun näkee viiruksen välttelyn aika tehokkaaksi tavaksi, se kiertää tapahtumat ja kokoontumiset sopivan etäältä, mitään erityisemmin menettämättä.
Ilman tarvetta rokotekortteihin tai muihinkaan viiruspasseihin, viirukset tiettävästi ovat
muuntuvia ajan kuluessa ja pyrkivät sillä varmistamaan elinmahdollisuuksiaan ja olemassaoloaan.
Ehkä olisi parempi jos niitä viiruksia ei kovin suuresti oman maan sisälle muualta siirtyisi.
Juuri näin ja koko Sitran voi lopettaa turhana palkkiotyöpaikkana ei mitään virkaa tällä entisten hyvien veljien ja siskojen kokoontumispaikkana mitään järkevää saati tarpeellista ei siitä tuutista ulos tule.
Siis mitä tarkoittaa käytännössä ?? Eikö voi maksaa kaupassa , jos ei ole koronatodistusta tähh???
Pitää valuutta muuttaa euroista koroniksi niin voi ostaa itselleen ruokaa tässä natsimaailmassa.
vain rikkaat voivat ostaa ja myydä- se on raamatussa jo sanottu antikristus-kataisen maailmasta.
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2021/04/seuraa-rahaa-follow-money-ja-loydat.html
surkuhupaa kun vasemmisto ajaa kapitalistien sote-biskesiä esim lääkjättien asiaa- ja porvarit vannoo kommunististen sossutukien apuun kun puljunsa eivät pystykään riistämään rahaa kansalta normaaliin tapaan korona-köyhyyden vuioksi. jo kelpaa valtiontuki porvari-pontsoillekkin- vaikka syrjityt köyhät on vaadittu vuosikymmeniä kuopan reunalle kun ovat niukan elantonsa jotenkin jostain sossupompottelu-viidakosta saaneet?
https://duckduckgo.com/?q=porvari lahtari sika&t=hc&va=o&ia=web
muistakaa että nyt on myös natsipsykiatria valloitusretkelää- "korona-ahdistuksen" tiimoilla- ja uusia keinoja massojen mielenhallintaan esim sähköshokkeja ja lääkkeitä sote-palveluina tarjolla- valtio maksaa ja läääkepuljupomot nauraa koko matkan pankkkiin-
kyse myös kansojen alistamisesta ihan kuten psykiatria teki hitlerin ja stalinin liittovaltioissakin....
Psykiatria ei ole lääketiedettä vaan sosiaalikontrollia, aina ollut ja aina tulee olemaan. Mieli ei ole ainetta, vaan paljon muuta.
ps.
https://www.youtube.com/channel/UChC4LMAW9ytuavtGYckmG5Q
Ei, vaan rokottamattomat jää kiinni ruuanhakumatkalla, vartija korjaa talteen ja matka työleirille alkakoon.
Ja rokotetut jatkavat valetaudin levittämistä rokotuspasseilla varustettuina. Kivaa eliitin peliä.
Miten jotkut raamatun sadut liittyvät Suomen koronapassi keskusteluun?
En myy yhtään mitään. Haluan koronapassin nopeasti, jotta pääsen matkustamaan Euroopassa, kun se mahdollisuus aukeaa. Köyhällä työttömällä pitää olla jotain hupia.
Tanskassa passi on jo käytössä. Suomessa vasemmistohallitus on vasta aloittanut kinastelun, mitä tehdään. Ei tässä kuule raamatunselaaja jeesustelu auta, toimia tarvitaan.
Jokainen tekijä on henkilökohtaisessa vastuussa
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_trials#/media/File:Defendants_in_the_dock_at_nuremberg_trials.jpg
https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/nurnbergin-saannosto/
https://en.m.wikipedia.org/wiki/War_crime
Poliitikko on hyvä ja liittää oman kantatietonsa maksuvälinefirmoille!
Kansalaiset - tältä näyttää suomen versio WW2 aikaisesta natsihallinnosta.
Kokoomus Katainen sai ökypalkkaisen suojatyöpaikan Sitrasta.
Katainen on globalistien natsijohtaja Suomessa.
Paikka olisi kyllä pitänyt antaa Arhinmäelle. Olisi Sitralla ainakin rahaa mitä jakaa.
Kortilla ei voi maksaa terveyskeskuksessa, vaikka hoivakäynnin maksaminen saman tien olisi kätevämpää kuin laskun maksaminen kotona tietsikalla.
On se hyvä ettei rahaa tuoda terveyskeskuksiin saastuttaman ja hidastamaan toimintaa.
Ennen korttivillitystä setelimaksaminen onnistui terveyskeskuksen kassalla. Kun kassat poistettiin, maksaminen vaikeutui. En ymmärrä, miksi kunnat eivät ole järjestäneet maksupäätteitä terveyskeskuksiin, kun päätteitä on jopa torikauppiailla.
Koronan suhteen hyvä, mutta kohta niissä on kaikki mahdollinen tieto eikä itse voi edes tarkastaa mitä niistä näkee tai vaikka voisi, ei voi estää tietojen levittämistä joka paikkaan.
Minun kortissa ei ole mitään muuta tietoa, kuin ne jotka olen itse hyväksynyt. Älä mene hyväksymään kaikkea.
Passeissakin on jo biotunnisteet ja niihin voi ladata mitä tahansa tietoja mistä itse ei tiedä mitään. Jos on ikinä otettu kudosnäytettä terveyskeskuksessa eikä ole kieltänyt, myös DNA-tiedot on kerätty ja myyty eteenpäin. Yksityiset ei edes kysele saako tietoja myydä.
Puhuttiin korteista. Passi on viranomaisen määräysten mukainen. Kortti yksityissektorin kuten pankin tai kaupan.
Pikku ero.
Puhuttiin tietojen keruusta ja levittämisestä. Yksityisten korttejahan sinun ei tarvitse ottaakaan.
Ei täällä ole passia käsitelty vaan pankkikortin sisältämää tietoa.
Ja se on ihan vapaaehtoinen käyttääkö sitä vai ei. Jos ei käytä saa varmasti jonkun muun koronatodisteen.
Eli täällä meuhkatasn osittain turhaan. Jos oikein pelottaa tuo koronatieto kortissa, ei ota.
Passista en täällä jaksa keskustella,sorry.
Täällä on käsitelty ihmisistä levitettävää tietoa.
Ei kukaan pakota keskustelemaan, mutta ihmeen paljon jaksat kirjoittaa.
Maapallon typerin idea. Kertoo kaiken kataisen ja kivelän älyn tasosta.
Maapalolla on 7 mrd ihmistä. KIVELÄ JA JYKÄ
MENEE ITSE AFRIKKAAN MAKSAMAAN KANTA- KORTILLAAN DRINKKEJÄ!
Miten törkeää rokotemyyntiä! HÄPEÄ SITRA.
korruptioepäily - sitraan.
On lakisääteisiä esteitä, ja toinen on kivelän ja jykän virat. Rahahanat kiinni.
Riittää kun toimii Suomessa ja luottokortit kelpaa kaikkialla.
Olenko minä tai kukaan muukaan antanut lupaa omien terveystietojen
levitykseen pankeille ja kaikille jotka höylää korttia?
Suomalainen kanta ja terveysala TULI TIENSÄ PÄÄHÄN
NYT!
Emme tiedä oletko. Mutta ei sinun tarvitse. Kyllä sinulle joku paperi saadaan tulostettua.
Sitä paitsi, et ehkä tarvitse koko todistusta noissa sinun ympyröissä.
Odotan itse kännykkäsovellusta Kelan suunnitelman mukaisesti, ettei tartte paperin ja korttien kanssa pelata.
...Rahahanat kiinni.....
Voit olla huoleti, Sitra pärjäilee omillaan eikä tarvitse valtion tukia. Sillä on itse kasvatetut pääomat, joiden sijoitus tuotoilla se pärjää.
Hyvä ettei poliitikot pääse Sitraan kiinni, johan vasemmisto olisi tyhjentänyt Sitran omaisuuden moneen kertaan.
Mikä ihmeen päällemakaus kommentti?
Jumanpaukku tätä vihan määrää?
Jos tarvitset todistusta HAE SE.
HAE SE HETI TÄNÄÄN. Mitä sä elvistelet siellä?
Tyypillistä massa- sopuli- komukoille
KAIKILLE ROKOTETIEDOT MAKSUKORTTIIN
kun asiaa ei voida muuten hoitaa. KAIKKI KÄRSII.
Tää on hyväksikäyttöä. Kaaosta käytetäään kaikin tavoin hyväksi.
Ei mitään tekemistä .... minkään kanssa. Pelkkää jykäilyä.
”Mutta ei sinun tarvitse. Kyllä sinulle joku paperi saadaan tulostettua.
Sitä paitsi, et ehkä tarvitse koko todistusta noissa sinun ympyröissä.”
Oikeesti? Saadaanko me? Aloitatko vaikka nyt, hoida ensin omat todistees.
Kovat ympyrät, jos kaikille pitää saada terveystiedot maksukorttiin.
MAMUONGELMAA EI HOIDETA NÄIN.
Ihmeellistä elvistelyä.
En halua hakea. Haluan että se löytyy sekunnissa joko minun kännykästä tai pankkikortista.
Enkä halua hakea sitä mistään. En voi tulostaa, en käytä paperia. En halua maksaa mokomasta asiasta mitään. Enkä halua että tehdään jotain uuseja kortteja veronmaksajien rahoilla.
Mutta Koronapassin haluan, ulkomailla matkustamista varten.
Ketkä kaikki kärsii? En ymmärrä.
NO HAE SE SUN KORONATODISTUS.
HAE, SAAT SEN HETI
yhdellä puhelinsoitolla.
Haluat sen ilmaiseksi - niin kaikki kommunistit haluaa kaiken ilmaiseksi
maksattaa sen KAIKILLA MUILLA.
Mene ja matkusta, mene vaikka timbuktuun.
Ne on varmaan onnesta soikeena, kun saavut sinne.
”sinun ympyröissä...”
Tervemenoa, maapallolla on vähän enemmän kuin 7mrd ihmistä,
sun rokotepassilla voi pyyhkiä 🐖 ttä
SULJE OVI MENNESSÄS.
Uusi kortti on halvin ratkaisu, vain joitakin senttejä kpl pk, kaikki muu maksaa paljon enemmän. Koneet tekee automaattisesti, ei tarvitse tavata ketään eikä työntekijöitä jakamaan tai koodaamaan ohjelmaa, jota eivät saa toimimaan moneen kuukauteen. Etä luettavana myös käyttö helppoa ja ryrvallista. Paperinen tietysti toinen vaihtoehto, pankkikortinkin joutuisi päivittämään jossain.
Ei perkele. Joutuuko maksukortista luopumaan ja siirtyä takaisin oravannahkoihin. Alkaa olla kaikki tiedot pian liian julkisia.
Joka annoit luvan julkaista tietosi, kun hätäilet noin ?
Ei se olisi ollut pakko.
Ehdotan kannan tuhoamista ja
maksuvälineen vaihtoa EUrosta pois.
Voisiko joku ilmoittaa saksalle, että niiden sikailu saa taas riittää tältä erää.
Suomalaiset pirikauppiaat ja wannabe poliitikot
innostuu vääristä asioista.
Porvarillinen toteutus kommarien kotimaan passista.0,
DDR versio
jykästä tuli heti punainen komukka
kun näkee tilaisuuden leikkiä percelettä.
Joku sais tehdä sitran ehdotuksesta virallisen kyselyn.
Sitten kun koronarokotteen ottaminen näkyy maksukortissa, on vain parin hiirenklikkauksen päässä muuttaa systeemi sellaiseksi ettei kortti kelpaakaan maksamiseen, ellei siinä näy että koronarokotus on otettu.
Eikä kukaan saa myydä eikä ostaa, ellei ota koronan merkkiä käteensä. Ja ne jotka ottavat, vaivaa koronan merkistä aiheutuvat myöhemmin ilmenevät vaivat niin etteivät unta saa vaan purevat kielensä poikki.
Näinhän se merkki saatiin Kokoomuksen kapitaali-imperiumin toimesta meille kaikille.
Ilmoitus kaupan kassalla:
"Korttinne käyttö maksuvälineenä estetty terveydenhuollon antamien tietojen perusteella. Syy: Puuttuva koronarokostus."
Menee yöhommiksi, mutta ruoka onkin sitten ilmaista :D
KÄTEINEN raha nousee arvoon arvaamattomaan.............?
Miksei tätä panna älykännykkään, kun kaikki välttämätönkin halutaan siihen keleen välineeseen tunkea.
Hallitushan ehdotti juuri kännykkäsovellusta rokotuspassiksi.
Ei kaikilla ole älykännykkää, kustantaako valtio sen?
Kyllä sinya varten paperinen proopuskakin tulee olemaan. Voit sitten sitä kuljetella mukana kassissa , kun ei ole korttia eikä kännykkää eikä älyä.
Onneksi on äly päässä eikä kännykässä, niin kuin teillä älyttömillä kaikki tietonne muille jakavilla.
Pankkikortti on näppärämpi käyttää rokotustodistuksena kuin älykännykkä.
Maksukorttiin voisi myös liittää tiedot kortinhaltijan äänestystiedoista.
Muuten olen sitä mieltä että Katainen on järveenpotkaistava kusipää.
Pitääkö sinun näyttää puoluetoimiston väelle että olet äänestänyt vasemmistolaisia? Tarvitsetko siihen tuollaisen korttisovelluksen?
Minä en tarvitse, eikä taida tarvita muutkaan puolueet, kuin vasemmistosi. Puolue, jota äänestän, ei tarvitse tietää että äänestin ja ketä.
Tuo voisi olla kätevä. Millaisella sopimuksella asiaan suostuvat sitten pankit?
Toimisiko tuo sitten niin, että rokotustodistus ladattaisiin sirulle ja sen voisi tarvittaessa purkaa näytölle? Ei tarvittaisi yhteyttä Omakantaan muuta kuin ladattaessa sirua.
Ilmoitus kaupan kassalla:
"Korttinne käyttö maksuvälineenä alkoholin ostoon estetty terveydenhuollon antamien tietojen perusteella. Syy: Kohonneet maksa-arvot."
kun ihmiselle maksetaan ajattelusta, se alkaa keksimään monimutkaisia ratkaisuja turvatakseen "työnsä" jatkossakin.
tää ei oikeasti tarttisi mitään noin monimutkaista ratkaisua. riittää että skannataan id-kortin viivakoodi, luodaan siitä tiiviste josta ei enää se henkilötunnus selviä, mutta tiivisteellä voidaan hakea kyseisen henkilön rokotuksen tila.
eli teknisesti se olisi noin yksinkertainen ja esim kännykkään sovellus kortin lukemiseksi olisi luokkaa muutaman päivän duuni.
tietenkään tuollaista poliisivaltio-meininkiä en kannata, se on ihan toinen juttu sitten jo.
Kun kaikilla ei ole sitä puhelinta... Siihen kai tässä yritetään apua luoda, ettei tarvitsisi suhrata papereiden kanssa.
https://www.kela.fi/-/suomen-koronarokotustodistus-tehdaan-eu-mallin-mukaiseksi
"Suomalainen rokotustodistus voisi olla Omakannasta puhelimella näytettävä sähköinen rokotustieto, QR-koodi tai näiden yhdistelmä ja se voitaisiin myös tulostaa paperille. Todistuksen aitouden voisi varmistaa QR-koodilla.
Muut ovat jo vauhdissa:
https://yle.fi/uutiset/3-11716157
Maailmalla kehitetään kuumeisesti sähköistä todistusta koronarokotteen saaneille – minne rokotus kirjataan ennen sitä ja kuusi muuta kysymystä asiantuntijoille
EU ja maailman terveysjärjestö WHO valmistelevat parhaillaan sähköistä kansainvälistä rokotuskorttia.
Nimenomaan koodi luetaan ID-kortin viivakoodista. Mutta sen lukeminen esim festareiden portilla onnistuu ihan kännykkäsovelluksella, joka järjestysmiehellä on.
Jos halutaan varmistaa tietosuoja idioottivarmaksi, tiivisteen lisäksi voisi olla nelinumeroinen pin-koodi, jonka asiakas kertoo tarkistustilanteessa.
Tiiviste (QR-koodista) pin antaa palvelimelta vastauksen.
Eli palvelimelle ei koskaan lähtisi mitään selväkielistä kyselyä.
Ennemmin tuo Sitran sössötys pankkikorteista kannattaisi unohtaa, niitä kun oikeasti ei ole kaikilla. Ei toki ID-korttiakaan, mutta sen puuttuminen nyt muutenkin on este festareilla kun se pitää vaan olla ihan jo ikäkontrollin vuoksi.
.... Mutta sen lukeminen esim festareiden portilla onnistuu ihan kännykkäsovelluksella, joka järjestysmiehellä on....
Voi jiisus sun kanssa. Ootko ollut ikinä suurtapahtumissa, lue siinä sitten kännykällä jotain. Ja kaikissa paikoissa ei ole myyjillä kännykkää tai aikaa käyttää sitä.
Kyllä kortti on siinä näppärämpi. Ja kaikissa lipunmyynneissä on kortin lukulaitteet ja korttia hangatasn hyvin monesti jokatapauksessa.
Loppujen lopuksi yx hailee mikä tulee tai ei tule. Ihme mussuttajia ja jäykistelujöitä me Suomen kansa ollaan. Joku yrittää virtaviivaista asioita, toinen alkaa haukkua jotain ihmistä ja kolmas lähtee lukemaan perustuslakia. Ja kaiken kukkuraksi kokematon vasemmistohallitus varmistaa että kaikki tyritään kaikissa eri vaihtoehdoissa.
Saa nähdä mitä tästä vielä tulee.
ihan reilusti nopeampi tuo kännyllä viivakoodin piippaaminen on vrt maksukorttitapahtuma. voit kokeilla itse millä tahansa google playn viivakoodi-sovelluksella miten nopeaa se on.
kaupoissakin ovat muuten alkaneet kalliiden kapuloiden sijaan käyttämään käytännössä ilmaisia kännyköitä nykyään. kännykässä on yhdessä paketissa kaikki mitä tarvitaan; langattomat yhteydet, kamera ja käyttöliittymä.
toki en ihmettelisi jos asia ratkaistaisiin jollain maksukorttisovelmalla, koska suomessa nyt vaan ei ole perinteisesti tapana tehdä helppoja asioita helposti.
Käytän erittäin paljon kännykkää ja sen eri sovelluksia. Ensimmäinen oma matkapuhelin minulla oli vuonna 1988. Esimerkiksi yksi tarpeeton kortti, mistä haluaisin eroon, on ajokortti. Käytin beeta versiota, niin kauan kun se oli mahdollista. Odotan että se tulee takaisin. Käteistä en käytä ja myös mobiililla maksan paljon. Odottaisin myös Kela kortin applikaation tulevan. Omavero, omaposti, MobilePay.....
Tiedän mistä puhut, mutta en silti usko että se on niin hyvä, että tuo kortti ajatus kannattaisi hylätä.
Ihan vaan sen takia että kortti on suurimmalla osalla, taito käyttää kännykkää vielä aika harvalla.
Sinällään lienee ihan sama koska vasemmistohallitus ei saa vietyä eteenpäin tätä asiaa niinkuin ei monta muutakaan.
Tanskassa korona passi on jo käytössä ja täällä aloitettiin vasta kinastelu. Naurettavaa johtamista, ennakointi on täysin mahdotonta hallituksen johtamisessa.. Tanska on IT maailman mallimaa ja sieltä löytyy runsaasti ketteriä sovelluksia. Mutta siellä on myös kansakunnan asenteet kohillaan. Kauppaa tehnyt kansa, me toki osataan paperikoneet hyvin.
Kännyköiden näprääminen kassoilla on hidasta ja aiheuttaa jonoja, lukitukset auki, etsiä sovellus jne, samaan aikaan ehtisi ainakin 10 maksaa kortilla. Mikä tapa kyttää kännykkää ei ole nopeampi kuin kortti ja paljon hankalampi.
Olisi tietysti hyvä, jos yrittäisit edes ymmärtää miten asiaa ehdotin. lukevalla järjestysmiehellä on kännykkä auki ja hän lukee sillä asiakkaan id-kortista viivakoodin. siis aivan yhtä nopeaa kuin tavallisella viivakoodiskanerilla maitotölkin piippaaminen kassalla.
mikään maksukorttisysteemiin perustuva järjestelmä ei tule koskaan toimimaan tilanteissa, joissa satoja ihmisiä pitää saada läpi nopeasti.
ja selvyyden vuoksi vielä: asiakkaalla ei tässä tartte olla kännykkää vaan se pelkkä id-kortti.
Kyllä tuokin kävi mielessä. Jos siinä ei ole juridisia ongelmia, niin tutkimaan vaan. Se vaan ei taida olla tavoite asetanta, vaan edullinen tapa toteuttaa kaikille ilman lisärakenteita. Ja pidän sen takia Sitran ajatusta hyvänä. Pankkikortit ovat olemassa ja hyvä avain turvalliseen reitin avaamiseen tietokantoihin.
Pankkikortin etu on vaan se että sillä tehdään transaktioita joka tapauksessa, johon passin tarkastus voidaan yhdistää. Ja tietoturva yms. kysymykset on valmiit. Myöskään järjestävän toimen ei tarvitse rakentaa mitään uutta.
Käytännössä tässä tarve taitaa hiipua. Me Suomalaiset ollaan hyviä keksimään miksi joku ei voi onnistua ja tekemään uniikkeja komplekseja ja ainutlaatuisia ratkaisuja. Kuten todettu, Tanskassa koronapassi on jo käytössä. Yhdistettynä tähän vasemmiston ideologiset vaatimukset, aikaa kuluu.
Sinähän kerroit maksavasi kännykällä, mikä on erittäin hidasta ja hankalaa. Korteista ollaan samaa mieltä että toimii nopeimmin niin maksuissa kuin rokotetunnisteena, mutta eiköhän siihenkin ole ihan omat lukulaitteet ettei tarvitse kännykän kanssa räplätä. Etäluettavat kuten varkaudenestolätkät tai esim ruoissa on käytössä jossain vkp ja hinta.
Ei maksaisi varmaan kuin 40 miljoonaa, niin kuin kansalaisvarmenne.
Tämä on kätevä uusi valvontasyysteemi tulevalle un liittovaltiolle kuten rokotepassit yms. mitä on tulossa.
Ja ennen kaikkea autojen GPS-seuranta, mitä yrittävät väkisin saada.
Moni on sen seurannan jo antanut Googlelle. Google seuraa ja tietää missä olet.
Se on hölmöjen ongelma, mutta ei kaikkia voi pakottaa.
Sitra - Suomen itsenäisyyden juhlarahasto.
Minkä itsenäisyyden rahasto?? Se on kaapattu globalistinatsien orjuutusrahastoksi.
Se on poliittisesti riipumaton rahasto.
https://www.sitra.fi/aiheet/kysymyksia-ja-vastauksia-sitran-toiminnasta/#mista-on-kyse
Vasemmisto ei ole saanut niitä rahoja tyhjennettyä jaettavaksi kaikkeen tehottomuuteen.
Onpa hyvä idea laittaa tieto pankkikorttiin. Ei mitään uutta korttia tai paperia tarvita mukaan kuljetettavaksi.
Nyt kännykän mukana kulkee kätevästi pari korttia. Ajokortin kun saisi takaisin digikortiksi, niinkuin se oli muutama vuosi sitten.
Raha pussista on tullut luovuttua jo kohta 10 vuotta sitten.
Tällaisia ehdottelee vain ihmiset jotka ymmärtävät tietotekniikasta ja tietojärjestelmistä sen kuinka kone laitetaan päälle ja kiinni!
Niin miten sinä osaaja sitten toteuttaisit kätevästi, jos ei ole älykännykkää kaikilla tai ei haluta papereita mukana kuljetettavan?
Itse olen tottakai älykännykkä sovelluksen kannalla, mutta 80 v vanhempani ei siitä selviä.
Enemmän pitäisi olla älykännykän avulla joustavasti käytettäviä sovelluksia. Mutta niitä jarruja on aina. Digiajokortti oli hyvä esimerkki, joka poistettiin.
Niin ja sitten on vielä ihmisiä, jotka käyttävät käteistä rahaa, eivät edes korttia.
Kortti digitunnisteella on halpa valmistaa ja helppo lähettää postissa, ihan vastaava kuin kauppojen tuotteissa, valmistus ei maksa juuri mitään.
Miksi pitää olla taas yksi kortti lisää? Korttien määrä minimiin.
Tuon voi hävittää kun ei tarvitse, pankkikorttiin ne tiedot jää. Lompakkoon mahtuu helposti yksi kortti lisää, mutta kännykkää en halua räplätä ja lukituksia availla turhan takia.
Ei ole ollut lompakkoa käytössä enää pitkään aikaan.
Vain kännykkä , ajokortti ja pankkikortti. Sillä mennään. Kaikki turha pois. En edes muista minkälaisia on setelit saatikka kolikot ulkonäöltään. Kekkonen taisi olla 500 markan kuva:).
Ajorttikin oli vähän aikaa pois kun oli digi ajokortti. Poistivat sen käytöstä eikä uutta ole tullut. Harmi.
Se on sinun ongelmasi, useimmilla on 5-10 korttia tai enemmän käytössä , jossain pidät nuokin kortit. Kännyköitä varastetaan, rikotaan ja hukataan valtavasti, siinä onkin sitten kusessa, tyhmiä sakotetaan.
Ei ole pelkästään minun ongelma. Jos jotkut toimivat tyhmästi, miksi kaikkien pitäisi?
Suomessa on muutenkin kulut karkaamassa valtiolta. Tällainen kortti projekti ei olisi ilmainen. Kännykkäsovellus on paras. Sitten pankkikortti toisena ja lopuille velvoite tulostaa itse paperinsa. Saa sitten tulostaa paperin rahapussiin kaikkien Kauppojen mainos korttien sekaan.
Kokeile joskus elämää ilman turhia kortteja, joita et kuitenkaan käytä kuin ehkä yhtä tai kahta. Tee elämästäsi helpompaa tai älä ainakaan vaadi muita vastaavaan.
Jos kännykkä häviää, kaikki tiedot on tallessa ja saa ilmaiseksi ladattua uuteen puhelimeen. Jos rahapussi kaikkine kortteineen häviää on iso homma hankkia uudet.
On se muidenkin ongelma kun räpläätte kassalla kännykkää ja muut joutuu odottamaan. Tuollaisten korttien valmistus maksaa vain muutamia senttejä kappaleelta, kännykkäsovelluksen teko kestää kauan ja maksaa paljon, vähintään kahdelle systeemille, lisäksi vielä jakaminen ja jokaisen pitäisi ladata se. Kortin voi lähettää automaattisesti ja tulee muutamassa päivässä.
Kännykän mukana menettää paljon muutakin ja sitä houkttelevampi jos tietä että sollä voi maksaa, ottaa pikalainaa jne. Helppo pakottaa avaamaan tai ottaa sormenjälki nukkuessa tai vaikka kuolleena, monella ei ole edes lukittu kun pitäisi saada nopeasti auki maksaakseen tai kun muuten räpläävät jatkuvasti.
Kortit ei ole kovinkaan houkuttelevia ilman tunnuksia ja harvalla käteistä tai muutakaan kiinnostavaa lompakossa. Korrtivarkauksista jää lähes aina kiinni. Kännyköitä katoaa valtavasti lompakoihin verrattuna, vakuutusyhtiötkään ei halua enää maksaa.
Mihin sitä älykännykkää tarvitaan, miksi henkilön itse on osoitettava olevansa sitä ja tätä ?
Jos jokin edellyttää esim. rokotustietojen olemassaoloa, olisi niiden vaatijan edellytettävä ne henkilön tunnistamisen jälkeen saavansa jostain vaivatta käyttöönsä.
Tasolla on tai ei ole.
Nykyajattelu siirtää tässä todistamisen vaateen pois itseltään, henkilön itsensä tehtäväksi, on kannettava korttia tai todistetta, paperia ?
Henkilön tunnistamisen pitäisi olla riittävä sille tarpeelle että jokin yksittäinen tieto on olemassa tai sitä ei ole
Yksinkertaisuutta siis. Yksinkertaistetun digiajattelun maailmassa
Ilman kortteja, tarpeettomia sovelluksia,, älyttömiä kännyköitä yms. tietoturvan ongelmia.
Henkilökortin esittämisen pitäisi riittää, voihan sekin tosin joskus kadota.
Digiajan ongelmia.
Ja jos joku ei jonnekin pääse jossa pitäis olla koronarokotustodistus, niin ei sit muuta kun hihkasee kaverille et ”Vippaas hei vähän korona-KELA-goldias!” ja inessiivissä ollaan! :)
Koska tuskin kukaan enää alkaa erikseen mitään henkkareita kysymään?
Nerokas ratkaisu? :/
Ei ole kun ei ole kavereita.
No sit pitää varmaan ottaa se rokotus?
Toisaalta: Jos sulla ei ole edes kavereita, niin eihän sulla sit pitäis olla edes mihinkään menemistäkään, joten miks ottaa ees rokotetta? :P
Meen yksin konserttiin ja ulkomaille. Tartten rokotuksen. Ei oo kaveria kenen rokotuksella voi elää ja väärentää.
Eli alla olevan Kelan viestin mukaisesti tullaan varmaan toimimaan, mutta kun kaikilla ei ole kännykät hallinnassa, niin heitä varten olisi tuo kortti mahdollisuus. Ettei tartte papereiden kanssa kulkea. Niin ellei Marin ja Kiuru päätä toisin ja pyri eristämään Suomen kansalaisia muusta maailmasta. Kovasta Marin yrittää.
Jarru aina kaikessa on Suomessa pikku vähemmistö, jotka eivät saa moderneja juttuja käyttöön. Heitä varten SITRA varmaan yrittää miettiä pikku helpotusta. Kyseisiä invaliidejä näyttää olevan tälläkin palstalla neroilemassa.
https://www.kela.fi/-/suomen-koronarokotustodistus-tehdaan-eu-mallin-mukaiseksi
"Suomalainen rokotustodistus voisi olla Omakannasta puhelimella näytettävä sähköinen rokotustieto, QR-koodi tai näiden yhdistelmä ja se voitaisiin myös tulostaa paperille. Todistuksen aitouden voisi varmistaa QR-koodilla."
Monet haluaa pysyä ihan tietoturvan vuoksi peruskännyköissä tai vaikka Lumiassa ja Sailfishissä, mille eivät kuitenkaan tuota sovellusta tee. Sailfishiin tosin saa asennettua android-sovellukset, mutta kaikki ei niitä halua.
Ja QR koodi on maailman vaikeinta ”väärentää”? :)
Oletko kuullut sellaisesta huippumodernista vekottimesta kuin KOPIOKONE? :D
Nyt se koronatodistusta vaativa taho itse hakea sen tiedon onko henkilön tiedoissa rokotusta tai jotain muutakin: tiedon tasolla kyllä tai ei.
Ilman muita yksityiskohtia sen tarkemmin.
Joten ei sen henkilön itse tarvisisi osoittaa olevansa sitä ja tätä, jos henkilön tunnistus riittäisi tämäntasoisiin asioihin, mutta tiedon hakeminen on sen tiedon vaatijan tehtävä.
Ei siinä silloin älyttömiä puhelimia tarvita, eikä myös erityisiä kortteja.
Eikä muuta kuin identiteetin osoittava henkilökortti.
Tämä lienee aivan liian yksinkertaista ja ongelmatonta.
Nyt alkaa mennä järjettömäksi. Kohta sieltä näkyy myös lääkitys ja kaikki sairaudet koodeineen ja käytännön soveltaminen laajenee edelleen. Pöhkö kansa suostuu kaikkeen yksityisyyden loukkaamiseen. Koronapassi on sairas ja eriarvoistava idea.
Korona ei ole niin pitkäaikainen ilmiö, että tämä hössötys olisi tarpeen. Mitähän muita ehtoja korttiin kohta liitetään, että saa oikeuden mennä sinne tai tänne tai ostaa jotain. Pannaanko ostaminenkin kortille? "Tällä viikolla olet ostanut jo maksimimäärän alkoholia. Et voi ostaa lisää ennen kuin ensi viikolla". Että todella hyvä idea tuo koronapassi, josta jotkut ovat niin kovin innostuneita...
.... Koronapassi on sairas ja eriarvoistava idea...
Tanskassa on jo käytössä korona passi, ovat vielä pöljempää porukkaa kuin me. Niinkö?
Minne nämä keskustelut siirretään, jos niitä kommentoi? Tämäkin lähti uusimpien kommenttien listalta heti kommentoituani. Outoa sensuuria.
Vain yksi viesti on poistettu. Eli ilmeisesti sinun. Kiroilua liikaa, putsaa suusi.
Sitran ylipalkatut paskiaiset voitaisiin pistää oikeisiin töihin, vaikkapa metsä- tai rakennusaloille, ja lopettaa mm. niiden puolen mijoonan arvoiset(!) vuotuiset pullakahvittelut, jonka veronmaksajat kustantavat.
Jopas sinua vi.. tuttaa Sitra.
Sitra ei saa Valtiolta rahaa, toisin kuin työttömät, jotka joutaisivat sinun ehdottamiin metsähommiin.
Valtio on 50 vuoden historian aikana antanut Sitralle rahaa eri muodossa noin 80 Meur. Tällä hetkellä Sitran sijoitusten arvo on noin 976 Meur. Kymmenkertaistunut! Siihen ei pääse hallitus kiinni ja se on hyvä homma. Vasemmisto olisi jakanut nekin rahat jo jollekin johonkin tehottomaan turhuuteen.
Sitran kulut maksetaan sijoitustuotoilla, ei kenenkään veroista.
Lue vaikka tuosta niin tiedät Sitrasta enemmän, on sitten jotain järkeä kinastella sinun kanssa.
https://www.sitra.fi/aiheet/kysymyksia-ja-vastauksia-sitran-toiminnasta/#mista-on-kyse
"Kenen etuja Sitra valvoo?
Sitran tehtävänä on huomisen menestyvä Suomi, joten olemme ennen kaikkea tulevien sukupolvien edunvalvoja. Sitra on poliittisesti ja taloudellisesti riippumaton tulevaisuustalo, eikä minkään eturyhmän tai puolueen juoksupoika. Poliittinen ja taloudellinen riippumattomuus ovat Sitran toiminnalle ja sen uskottavuudelle äärimmäisen tärkeitä."
Kiitän, ja palaan asiaan perehdyttyäni.
Aika kovan luokan sijoittajia kun ovat päässeet noin leveän leivän eteen.
Jaa, en tiedä kuka Sitran rahat sijoittaa.
Mutta kovanluokan henkilöstö on toteuttamaan Sitran tehtävää. Ei niitä ihan metsähommiin kannata laittaa, ainakin niin kauan kun on työttömiä tällainen määrä. Ensin be.
Sitran pääomia ei kuitenkaan pidä antaa vasemmiston käyttöön. Johan se Rinne sormet pitkänä yritti päässä kiinni eläkerahoihin, jotta olisi saanut maksettua vappusataset.
Tuollainen kortti olisi hyvä. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Lihavat eivät saisi ostaa epäterveellisiä tuotteita, alkoholisteille ei myytäisi alkoholia, eikä vihreille bensaa. Kortti olisi ainoa maksuväline.
Ei kai siinä nyt erityistä korttia tarvittaisi, voidaanhan maksutapahtumakin vaikka nykyisinkin estää, jos ostoslistalla on vaikka olutta ja henkilö alaikäinen.
Ikä näissä tarkistetaan muutenkin.
Erilaisten korttien ja niiden käytöstä tosin syntyy myös tietoja joita kerätäänkin ja hyödynnetään liiketoiminnassa, bensiinin ostomäärä paikkakunnilla, junalippujen käyttö ja matkat eri asemien välillä, yms tilastotietoa.
Mutta nämä laihduttajien erilaiset avustaja-ohjelmat voisivat olla helpottavia, jos ja kun ruokaostosten verkkokauppa yleistyisi kaupungeissa.
Erilaisia reseptejä voisi olla tarjolla viikon jokaiselle päivälle vaikka viikko eteenpäin ja
tarvittavat ostokset tapahtuisivat siten vaivatta.
Valittavissa myös erilaisia makuelämyksiä maailmalta.
Tulevaisuus on jossain mielessä mahdollisuuksia täynnä, tosin edelläkävijoille tarkoitettuna,
joita on alussa pieni innostunut vähemmistö, joille erilaiset kokeilut eivät ole mahdottomia.
Tiettyä mukavuutta on joskus vapautua ostosten omatoimisuuden vaateista.
Kauppakeskusten kauhistus tämäkin vaihtoehtoinen todellisuus saatttaisi olla.
Uutta kilpailuakin kun voi myös syntyä.
miksi jykä syntyi Suomeen?
Tarvittiiko tänne joku liskokiintiö?
Hyvä juttu. Rokotevastaisilta pitäisi evätä kaikki vähemmän tärkeät asiat ja palvelut.
Niin ja vastaavasti rokotetut pääsevät vuosittaisiin tehosterokotuksiin jokaista viirusvarianttia vastaan, joiden vaikutusaika ei ole ikuinen.
Ai niin, vielä toistuvat viiruskokeet muutamien kuukausien välein.
Oikeastaan moni asia on muutenkin jo valmiiksi tarpeetonta, välttämättömyyksiä on tietenkin muutamia.
Mahtavaa pankkikorttiin saa tulevaisuudessa Plussa-ominaisuuden lisäksi myös Rokotetodistuksen - voi sentään ei rokotevastaisilla ole enää mitään pääsyä kauppoihin.
Katainen Sitrassa pohtii 18000 euron kk-palkalla. Kyllä mäkin tuolla palkalla pohtisin.
Kansanedustajat käyvät syömässä pullaa Sitran talossa 4 kertaa vuodessa ja nostavat palkkiota tästä min. 5000e/vuosi. Kyllä mäkin söisin pullaa tuolla palkkiolla.
Katainen, Katainen, Katainen.
On Sitran ylijohtajana.
Mikä sattuma tosiaan...
Tämmöistä ei pidä hyväksyä.
Vain kielitieteilijät tietävät oikean rokotejärjestyksen. Suurin virhe, mitä pandemian hoitamisessa on tehty, on, että lingvistien sijaan on konsultoitu THL:ää, eikä kielitieteilijöitä
Pohtia voivat,mutta ei tule mitään sen Kataisen touhuista,nähty on.
monen sieluparka palaa ikuisessa tulessa siinä on palkka ikuinen.
Mielenkiintoinen esitys. Viimekädessä kun koronavariantteja tulee uusia, niin vanha negatiivinen testitulos tai sairastettu korona eivät kelpaa. Maksukortista näkee onko kaikki koronarokotteet, myös se viimeisin otettu. Luonnollisesti myös kaupan myyjillä pitää olla viimeisin rokote otettuna.
Tällöin ei kukaan voi myydä eikä ostaa, ellei ole ottanut koronarokotetta.
Luuliko joku että ns"pedon merkki" olisi jokin sarvipää tai kolme kuutosta ihoon tatuoituna? Sehän on ilmestyskirjan mukaan sellainen, jonka miljoonat halukkasti ottavat. Merkin ottaneet myös vihaavat ja halveksuvat niitä, joilla merkkiä ei ole.
Lopettakaa nyt hyvän sään aikana tuo tuhlaaminen koronan nimiin.
Se tuli ja meni. Nyt ollaan normaalissa, eläkää sen mukaan.
Ei voi olla todellista? Kataista voidaan verrata suoraan elokuvaan Muumion paluu.....