Tämän päivän luku on 225 uutta tartuntaa. Tietenkin siksi, että valtion koronatoimet vaikuttaisivat täydellisesti ajoitetuilta. Taas apinoita koijataan.
Nyt ne koronatartunnat ovat vähenemässä
Anonyymi
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
No johan Iltalehdessäkin ihmetellään THL tilastojen luotettavuutta, on tainut jäädä ilmoittamatta tapauksia ja vuosi sitten virukseen kuolleet lääkäritkin oli hävinneet tiastosta .
Oppositioporvarit: Väärin hoidettu, potilas jäi henkiin ja voi hyvin.
Prisman ohi kävellessä tuli ovesta asiakas tartunnan estävä FFP2 naamalla.
Onko tieto long-covidista järkiinnyttänyt suomalaiset?
Tai jos tyypillä oli korona? Kuten sanottua, maski ei estä kantajaansa saamasta tartuntaa, vaan hieman saattaa jarruttaa oman koronan leviämistä.
FFP2 suojain estää myös saamasta tartuntaa.
Viikonloppuna raportointi hidastuu. Katsotaan tiistai ja keskiviikko.
Mutta oikeasti tartunnat tippuvat pian vuoden takaiselle tasolle, paljon on vielä tehtävää.
Aamulla julkasivat lukuja yli 400 kuolleesta mutta jospa ne ovatkin nousseet ja lähteneet kävelemään kotia.
ano 15:41 missä? Faktaa esiin muuten valehtelet. Taidet olla persutrolli joka valehtelee aina.
Onko Suomen THL ottanut oppia Venäjän tilastojen pitäjiltä ?
Ne voi olla tilattukin venäjän satunnais generaattorilta.
Toki se hiipuu kuten hiipui viimekesänäkin syksyllä sitten uudestaan kun alkaa flussakaussi.
Antti Rinne otti ohjakset käteensä, niin jopa alkoi tapahtumaan ja coronat häviämään.
Hallitus kaatuu....ha.....haaa.....lähtö tulee Sanna Marinille....... vai meinaa likka.....
likan lähtö välttämätöntä......hu....huuuuu
Tytti Yli-Viikarin mässäilytkin loppuivat, paljon kerkisikin matkustella lyhyessä ajassa ja lomailla.
Siinä meni Tuomas Pöystinkin, lakimiehen luottamus täydellisesti.
Eikös se ole niin, että minkalainen on kasvattaja, niin sellainen on kasvatti.
Älä ap höpötä omias!!!
Joillakin on pakkomielle uskoa näihin salaliittohommiin, no, jos se tekee onnelliseksi niin siitä vaan. Mutta älä paljasta TÄÄLLÄ tyhmyyttäs!!!!
Toista se on teikäläisellä, jolle tulee Hesari kotiin tilattuna ja joka katsot Ylen puoli yhdeksän uutiset joka ilta.
Oot selevästi sdp kannattaja.
Eikös niiden pitänyt olla 11000 per päivä?
Vuosi sitten toukokuussa kävin lenkillä keskustan kautta, miltei jokaisella, etenkin vanhemmalla porukalla oli maskit naamalla. Eilen kävin ajelemassa pyörällä saman lenkin ja katsomassa polkujen kuntoa lenkkeilyä varten, ei kellään maskia. Eli on onneksi ihmiset on jo jonkin verran järkiintyneet tämän kusetuksen kanssa.
Ei välttämättä ihan p*skaa tuo aloitus. Helppo ja halpa kikka saada lisää luottamusta hallitukseen.
Onhan tässä kuntavaalitkin tulossa ja iso paha puolue yritti tartuttaa kaikki ihmiset koronaan, mutta viisas hallitus siirsi niitä. Luvut eivät valehtele, eipä!
Ainoastaan Suomen viisas hallitus tietää, että koronavirus kulkee kello kaulassa.
Kyllä korona vielä nostaa luvut kun muuntovirukset tekee voimakkaasti uutta ja taas ensi syksynä taas uudet kieltolait kun kesän juhlat on juhlittu ja matkustelut matkusteltu kun unohdetaan turvavälit ja maskit
HÖPÖ höpö Oululaiset pääsivät kapakkaan ja sieltä virus sai kymmenkunta uhria . Kapakat auki niin virus ei lopu koskaan sillä roskaväki sen levittää.
Ei se virus muutenkaan häviä koskaan. Sen kanssa on vain elettävä, kuten satojen influenssavirusten kanssa.
Jahas, joka maanantainen aloitus siitä kuinka tartunnat vähenevät kovaa vauhtia. Luulisi jo, että mennään miinusmerkkisissä luvuissa kun aina vaan vähenee.
Jos korona tukahtuu oikeasti kesällä, pitää sen pääseminen Suomeen muunnoksineen estää syksyllä. Muunnoksiin ei välttämättä edes auta rokotteet. Lue kansalaisaloite, allekirjoita ja jaa eteenpäin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8215
kannatta kansalaisaloitteisiin saada nimiä paljon niin saadaan hallitus heräämään mitä me kansa oikeasti ajatellaan ja vaaditaan .mehän heidän hyvä palkkakin maksetaan.
ja joukolla mielen osoituksiin jos ei kansan ääni kuulu myös sanan vapaudeta pidetään kiinni eikä hyväksytä mitään helvetin rokote passia ,jos sellainen menee läpi on TOTALITORISMI meidän loppu !
No ei vähene muunnosviruskanta ainakaan, nyt on löytynyt Suomesta uutta muunnosvirusta Nigerialainen kanta 7 tapausta. ILtalehti .
Miten täältä voi löytyä jotakin nigerialaista muunnosta? 😂
Sama kuin jos ebola alkaisi leviämään täällä!
Tätä se Suomen pitäminen koko maailman sossuna saa aikaan.
Samoinhan täältä löytyy erästä N-sankkeria, miksiköhän?