Aamuposti kertoo että kaupunki rahoittaa 400000 eurolla rokkitapahtumaa 3,n vuoden ajan. Samalla aukeamalla Annika Kokko valittaa rahapulaa Toimimattoman Keusoten terveyspalvelujen yhteydessä. Lukiessa piti oikein varmistaa ettei ollut aprillipäivä. Tämä on Hyvinkään arvojärjestys kansalaisilleen. Ketkä nyt tulevissa vaaleissa ehdokkaana olevat ovat olleet mukana tuossa rahojen tuhlauksessa? Nimet esille. Ei 400000 euroa yksi henkilö päätä tuhlattavaksi.
Rahaa riittää turhuuteen
25
813
Vastaukset
- Anonyymi
Et sitten lukenut lehden juttua kokonaan?
Viimeksi toi festarit hyvinkäälle 3 miljoonaa tuloja oheistapahtumista ja yms.- Anonyymi
Eihän lehdessä puhuttu mitään 3.a miljoonaa Hyvinkäälle, vaan runsaat 3 miljoonaa tapahtumapaikan ulkopuolella Hyvinkäällä. Käytännössä siis kauppakeskuksen liikkeet ja ravintolat ym. joiden omistus on muualla. Kaikki kohteet on ketjuja joiden pääkonttori on muualla ja verot maksetaan sinne. Ainoastaan jokunen taksikuski saattaa netota, mutta eivät 3 miljoonaa. kun verrataan ihmisille pakollisen tarpeellisia terveyspalveluja sekä tarpeetonta metelimusisointia, niin veronmaksajien rahat tarvitaan terveyteen. Yksityiset tahot kustantakoot tarpeettoman huvitapahtuman niitä haluaville.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Saakohan Hyvinkään kaupunki mitään todellisia tuloja kyseisestä touhusta? Kenttävuokra ? Vesi- jätevesimaksut, nekin välillisesti ? Vapaaliput nähtävästi päätöksen tekijöille?
- Anonyymi
Tänään Aamupostissa innokkaita yrittäjien haastatteluja noiden festareiden puolesta. Kuitenkaan kumpikaan ei sanallakaan kommentoinut Keusoten kurjaa toimintaa, vaikka yksi istuu valtuustossakin ihmisten etua ajamassa. Tuskin kenelläkään festareita vastaan mitään olisi ja pientä avustustakin annettaisiin jos terveyspalvelut toimisivat kunnolla. Sehän kuitenkin on se ihmisille tärkein asia. Pientä ahneuden makua oli havaittavissa niissä kommenteissa.
- Anonyymi
Pientä tietämättömyyden makua havaittavisa kommentoijalla, joka esittää että pelkästään raha on syynä keusoten surkeassa toiminnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pientä tietämättömyyden makua havaittavisa kommentoijalla, joka esittää että pelkästään raha on syynä keusoten surkeassa toiminnassa.
Raha ja päättäjien väärät päätökset. Kohtuullisesti toiminut järjestelmä sössittiin kerralla, mutta rahaa riittää tolkuttomasti täysin turhaan. Ikänsä kaupunkiin veroja maksaneet eivät nyt tarvitessaan saa hoitoa. Näitä kahta asiaa on hyvä vertailla myös vaalikojuilla. Onneksi tietämättömyyteni on "pientä" ja pystyn seuraamaan tarkasti päättäjien toimintaa valtakunnallisella ja myös paikallisella tasolla.

Kyllä vaan. Jännästi eräs nimi putkahtaa esiin usein kun Hyvinkäällä jokin asia ei toimi. KOTIHOITO---A. KOKKO. KEUSOTE---A. KOKKO. Mitenhän mahtoi mennä nii kuin omasta mielestä tuo kaupunginjohtajan valinta. Niin tosiaan, vaalit on tulossa.

Haa hah hah hah hah! Kaikkien Suomen kuntien vakiohärikköhän se siinä taas itseään kehuu. Ei sitä kukaan muu kyllä teekään, muut ovat puuhistasi ihan muuta mieltä. Lähinnä sairaalloiseksi tuota hänen nettiaddiktiotaan voisi luonnehtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raha ja päättäjien väärät päätökset. Kohtuullisesti toiminut järjestelmä sössittiin kerralla, mutta rahaa riittää tolkuttomasti täysin turhaan. Ikänsä kaupunkiin veroja maksaneet eivät nyt tarvitessaan saa hoitoa. Näitä kahta asiaa on hyvä vertailla myös vaalikojuilla. Onneksi tietämättömyyteni on "pientä" ja pystyn seuraamaan tarkasti päättäjien toimintaa valtakunnallisella ja myös paikallisella tasolla.
Olet oikeassa. Nyt Keusote pyytää välttämään soittelua ym. koska järjestelmä on sekaisin rokotusruuhkasta. Tosin se helpottaa koska ajanvaraukset vähenivät kun pelkona on saada veritulppia väärästä rokotteesta! Ihmiset ovat pakotettuja menemään yksityisille ja nähtävästi se on ollut taka-ajatuskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vaan. Jännästi eräs nimi putkahtaa esiin usein kun Hyvinkäällä jokin asia ei toimi. KOTIHOITO---A. KOKKO. KEUSOTE---A. KOKKO. Mitenhän mahtoi mennä nii kuin omasta mielestä tuo kaupunginjohtajan valinta. Niin tosiaan, vaalit on tulossa.
Antakaa sille Kokolle joku puolen hehtaarin pläntti kaupungin syrjäisimmästä kolkasta, missä hän voisi leikkiä apulaiskaupunginjohtajaa.
Näin saataisiin minimoitua vahingot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antakaa sille Kokolle joku puolen hehtaarin pläntti kaupungin syrjäisimmästä kolkasta, missä hän voisi leikkiä apulaiskaupunginjohtajaa.
Näin saataisiin minimoitua vahingot.Kokko on ollut muutaman vuoden. Onko siirretty sivuraiteelle?
- Anonyymi
Tänään Aamupostissa valtuustoehdokas kertoo taustatietoa rokkitapahtuman oheismyynnistä jota mainostettiin 3 miljoonan pottina Hyvinkäälle. Tapahtuman järjestäjä tuo mukanaan omat yhteistyökumppanit alueelle, eikä paikallisilla ole sinne asiaa. Miksi kaupunki tapahtumaa mainostaessaan antoi harhauttavaa väittämää?Onko tapahtuma kaupunkilaisille 3 miljoonan puhallus, joka ei tuo mitään tuloja tänne?
- Anonyymi
Tuolloin 13.4.2021 Aapossa kerrotaan tuon 400000 euron investoinnin lisäksi kaupunki sitoutuu ostamaan pääsylippuja 10000 eurolla !!!!!!! Näin kertoo kaup.joht. Mattila tuolloin. Ei mikään ihme ettei kaupunki ole vetovoimainen kun asioilla on tuollainen tärkeysjärjestys. Kaupungin kaduilla on renkaat rikkovia kuoppia mutta paikkaamisen on rahat loppu, eikä sairaat pääse "lekuriin". En ole koskaan ollut mielenosoituksessa mukana, mutta tämä törkeys olisi hyvä aihe sellaiseen.
- Anonyymi
Muutamilla kaupunkimme johtohenkilöillä on palava tarve päästä yhteiskuvaan julkkisten kanssa, maksoi mitä maksoi. Veronmaksajahan en maksaa.
- Anonyymi
Korruptiota. Oisko aika haastaa oikeuteen hyvinkään päättäjiä?
- Anonyymi
Vaalit kohta tulossa. Ketkä ehdokkaat Hyvinkäällä puolsivat tätä tolkutonta rahan tuhlausta tarpeettomaan metelöintiin? Ketkä vastustivat? Nyt hyvä tilanne tuoda kantansa esille. Tuhlaajia en tule äänestämään valtuustoon, koska rahalle riittää tarpeellisiakin kohteita.
- Anonyymi
Kaupunki tukee Red Carpet-festareita joka vuosi yli 100 000 eurolla mutta tämä ei ilmeisesti aiheuta päänvaivaa kenellekään. Edes verorahat ei jää Hyvinkäälle. Hyvinkääläisille riittää että kultapoju Antti on täällä joskus asunut ja pieni porukka saa hieman bling blingiä punaisella matolla joka syksy. Siitä kannattaakin maksaa.

On tuohon turhuuteen kiinnitetty huomiota täälläkin, mutta ketjut täytyisi hakea esiin. Siinä oli mm.kuinka jotkut päättäjät saivat vapaalippuja kun hyväksyivät tuonkin puhalluksen.
- Anonyymi
Hyvinkää on osana Keski-Uudenmaan pelastuslaitosta, jota kunnat rahoittavat kukin omalla osuudellaan. Nyt laitos pyytää kunnilta lisärahaa, mutta Hyvinkää on nihkeä kun talous on alijäämäinen. Alijäämäisenä kuitenkin riitti tuhlattavaksi musiikkimekastukseen 400000 euroa, jonka rinnalla jokin 10000 euron lisäraha pelastustoimeen on pientä. Näin typerää tpimintaa on Suomessa vain Hyvinkäällä. Sitten itketään miksi vetovoimaisuus on surkea naapurikuntiin verrattuna.
- Anonyymi
Kaupungin johtaja sai tapahtuman vetäjältä shampanjapullon kiitokseksi kaupungin suuresta raha-avustuksesta!
- Anonyymi
Ja pääsi samaan kuvaan julkimon kanssa. Jotakin vastinetta sentään rahoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pääsi samaan kuvaan julkimon kanssa. Jotakin vastinetta sentään rahoille.
"Sitoutumaton" paikallislehti osui sattumalta tietysti ikuistamaan tapahtumaa. Ei asiassa mitään pahaa olisi jos nämä turhat puuhastelut hoidettaisiin markkinavetoisesti, mutta hoitajapulaa kärsivässä terveydenhuollossa olisi rahoille fiksumpaa käyttöä kaupungin varoista.
- Anonyymi
Nauroin kyllä ääneen kun näin kuvan ja jutun. Mitähän viransijaisuutta hoitava Halonen on saanut vuosien varrella? Red Carpetin päällä on sivistystoimenjohtajan kumileimasin ja suojelus. Savolaiselle hupiukkelille on varmasti kossupullo ja ikuinen maksuvelvollisuus Red Carpetille riittänyt. Tulevalla kaupunginjohtajalle työnsarkaa riittää, toivottavasti on järki kädessä.

Olikos se niin, että yksi hyvinkääläistaustainen pelle (viihdyttäjä=näyttelijä) vajaata näkyvyyttään parantaakseen käynnisti koko hitonmoisen souvin? Kuka siihen hairahtui lähtemään mukaan ensimmäiseksi? Ja millä tavalla koko Red Carpet liittyy Hyvinkääseen tai sen historiaan? Siksikö, että yksi toinen hyvinkääläistaustainen tyyppi on joskus ohjannut joitakin toimintelokuvia keskinkertaisella menestyksellä?
Se kuitenkin on toden näköistä, ettei Hyvinkään Red Carpet tule koskaan saavuttamaan mainetta, josta olisi Hyvinkään kaupungille taloudellista hyötyä suoraan tai välillisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olikos se niin, että yksi hyvinkääläistaustainen pelle (viihdyttäjä=näyttelijä) vajaata näkyvyyttään parantaakseen käynnisti koko hitonmoisen souvin? Kuka siihen hairahtui lähtemään mukaan ensimmäiseksi? Ja millä tavalla koko Red Carpet liittyy Hyvinkääseen tai sen historiaan? Siksikö, että yksi toinen hyvinkääläistaustainen tyyppi on joskus ohjannut joitakin toimintelokuvia keskinkertaisella menestyksellä?
Se kuitenkin on toden näköistä, ettei Hyvinkään Red Carpet tule koskaan saavuttamaan mainetta, josta olisi Hyvinkään kaupungille taloudellista hyötyä suoraan tai välillisesti.Mikä on se kaupungin yksikkö ja toimiala joka tuollaisen rahanmenon on esitellyt, kuten myös sen lentokentän metelinpidon? Mikä on se lautakunta joka on em. asian kaupunginhallitukselle täytäntöönpantavaksi esitellyt? Onko kaupunginhallitus lopullinen päättäjä vai valtuusto ja jos on, niin ketkä tämmöisen ovat hyväksyneet. Hoitajille ei samaan aikaan riitä ns. koronalisää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381931 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1791915
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91331- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741274RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601260Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157