Ukraina putin ei ole

Ukraina: Putin ei ole vastannut presidentti Zelenskyin tapaamis­pyyntöön, rajojen tuntumaan on marssitettu tuhansia sotilaita lisää
Tiedottaja Iuliia Mendelin mukaan Venäjä on marssittanut 40 000 sotilasta Ukrainan itärajalle ja yli 40 000 sotilasta Krimille. G7-maat syyttivät Venäjää ”provokaatiosta”.

Mendelin mukaan Venäjä on marssittanut yli 40 000 sotilasta Ukrainan itärajalle ja yli 40 000 sotilasta Krimille. Viikko sitten Ukraina sanoi, että sen rajan tuntumassa Rostovin, Voronežin ja Brjanskin alueilla olisi noin 20 000 Venäjän sotilasta ja Krimillä reilut 32 000 sotilasta.

MENDEL kertoi Zelenskyin matkustavan Pariisiin keskustelemaan Venäjän joukoista ja Donbassin konfliktin kärjistymisestä.

Lontoossa koolla olleet rikkaiden teollisuusmaiden niin kutsutun G7-ryhmän ulkoministerit puolestaan tuomitsivat maanantai-iltana Venäjän toimet.

”Laajamittaiset joukkojensiirrot ilman etukäteisilmoitusta edustavat uhkaavia ja epävakautta lisääviä toimia”, ministereiden julkilausumassa sanottiin uutistoimisto Reutersin mukaan. ”Vaadimme Venäjää lopettamaan provokaatiot ja vähentämään jännitteitä kansainvälisten velvollisuuksiensa mukaisesti.”

LÄNNEN diplomaattinen sukkulointi jatkuu tiistaina, kun Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba matkustaa sotilasliitto Naton päämajaan Brysseliin ja tapaa siellä Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sekä Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken että puolustusministeri Lloyd Austin ovat samoihin aikoihin Brysselissä. Yhdysvaltain ministereiden asialistalle kuuluvat Iranin ja Afganistanin kysymysten lisäksi Ukrainan ja Venäjän ongelmat.
3450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

G7-maat syyttivät Venäjää ”provokaatiosta”.

Äänestä
  • Lontoossa koolla olleet rikkaiden teollisuusmaiden niin kutsutun G7-ryhmän ulkoministerit puolestaan tuomitsivat maanantai-iltana Venäjän toimet.

    ”Laajamittaiset joukkojensiirrot ilman etukäteisilmoitusta edustavat uhkaavia ja epävakautta lisääviä toimia”, ministereiden julkilausumassa sanottiin uutistoimisto Reutersin mukaan. ”Vaadimme Venäjää lopettamaan provokaatiot ja vähentämään jännitteitä kansainvälisten velvollisuuksiensa mukaisesti.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lontoossa koolla olleet rikkaiden teollisuusmaiden niin kutsutun G7-ryhmän ulkoministerit puolestaan tuomitsivat maanantai-iltana Venäjän toimet.

    ”Laajamittaiset joukkojensiirrot ilman etukäteisilmoitusta edustavat uhkaavia ja epävakautta lisääviä toimia”, ministereiden julkilausumassa sanottiin uutistoimisto Reutersin mukaan. ”Vaadimme Venäjää lopettamaan provokaatiot ja vähentämään jännitteitä kansainvälisten velvollisuuksiensa mukaisesti.”

    G7 tuomitsee r...än toimet

    Äänestä

Zelenskyin pitäisi tavata kainallisia ja sopia heidän kanssa asiat. Ei Putinin.

Äänestä
  • Eipä se auta ns. kapinallisten tapaaminen, kun he joka tapauksessa joutuvat noudattamaan Putin Kalsarimyrkyttäjän käskyjä ja määräyksiä riippumatta siitä, mitä he sopivat.

    Äänestä

Venäjän toimet ovat pelkkää putinin pullistelua ja teatteria. Tätä putinin teatteria on jo nähty jonkin aikaa. Lennellään sotilaskoneilla NATO maiden lähettyvillä. Välillä käydään Siperiassa juomassa kahvia ja ajellaan mukavasti maastoajoneuvoilla. Otetaan olematon koronarokote jne. Kaikki tämä on vain putinin teatteria. Ryvettyneen maineen puhdistuskampanja. Tämä punkkerissa majaileva pätkämies haluaa näyttää venäläisille että on kova jätkä ja uskaltaa pullistella NATON edessä. Tämä putinin teatteri todistaa että Navalyin todisteet oli liian kova kolaus putelle.

Toivon ettei Venäjän kansa usko putinin viattomuuteen.

Hyökkäys Ukrainaan tarkoittaisi tuhansien venäläisten kaatumista ja tätä ei Venäjän kansa hyväksy.

Äänestä

Zelenskyi ei ymmärrä, että Putin kanssa ei kannata nöyristellä, se vain yltyy silloin hulluudessaan.

Äänestä

Putin ei ole vastannut presidentti Zelenskyin tappaamis­pyyntöön.

Koska Putin tappaa Zelenskyin? Tiedottaja Iuliia Mendelin mukaan Venäjä on marssittanut 40 000 sotilasta Ukrainan itärajalle.

Kyllä sillä henkilökunnalla luulisi Zelenskyin kahdenkeskisen tappamisen onnistuvan.

Äänestä

Putin ei vastaa Zelenskyn somessa huuteluun vaan hänen pitää lähettää virallinen neuvottelupyyntö Kremliin.
Zelensky hyväksyy armeijansa tekemät itäUkrainan siviliien murhat mutta Venäjä ei hyväksy. Zelensky on äkkiä oppinut NATOtavat siviilien murhailuissa

Äänestä
  • Olet seniili, mene jo kotiin!

    Äänestä

  • Näytäpä mitä ETYJ raportoi noista sinun väittämistäsi siviilien murhista.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Näytäpä mitä ETYJ raportoi noista sinun väittämistäsi siviilien murhista.

    ETYJ oli kaljalla silloin kun piti mennä murhattuja lapsia katsastamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ETYJ oli kaljalla silloin kun piti mennä murhattuja lapsia katsastamaan.

    Niinpä tietysti. Valehtelet siis myös ETYJ:stä sen lisäksi, että valehtelet Venäjän ja sen sodan puolesta. Miksi sinä valehtelet?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Niinpä tietysti. Valehtelet siis myös ETYJ:stä sen lisäksi, että valehtelet Venäjän ja sen sodan puolesta. Miksi sinä valehtelet?

    Poroshenkon kalsarikapteeni valittaa kun Ukrainan värivallankaappaus ei onnistunutkaan ja eikä Ukrainasta tullut NATOnazien mallimaata vaan pelkkä nazidiktatuuri

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ETYJ oli kaljalla silloin kun piti mennä murhattuja lapsia katsastamaan.

    Etyjiin vedotaan paljon mutta ei koskaan näe linkkejä niiden raportteihin eli sekin taitaa olla yhtä tyhjän kanssa ja raporteissa varmasti molemmat puolet todetaan syyllisiksi koska iskuun vastataan iskulla.

    Äänestä

  • Nämä rohkeat ihmiset uskalsivat arvostella Putinia.

    Aleksei Navalnyi (elää toistaiseksi, vankilassa)
    Vladimir Kara-Murza (Kahden myrkytyksen jälkeen, elää vielä)
    Sergei Maksimishinin (Navalnyita hoitanut lääkäri. kuollut)
    Rustam Agishev (Navalnyita hoitaneen sairaalan varajohtaja. kuollut)
    Aleksandr Valterovitš Litvinenko (kuollut)
    Sergei Viktorovitš Skripal (kuollut)
    Vladimir Yatsina (kuollut)
    Aleksandr Yefremov (kuollut)
    Igor Domnikov (kuollut)
    Sergei Novikov (kuollut)
    Adam Tepsurgayev (kuollut)
    Viktor Popkov (kuollut)
    Eduard Markevich (kuollut)
    Natalia Skryl (kuollut)
    Valery Ivanov (kuollut)
    Sergei Kalinovski (kuollut)
    Aleksandr Plotnikov (kuollut)
    Roddy Scott (kuollut)
    Dmitri Shvets (kuollut)
    Alikhan Guliyev (kuollut)
    Aleksei Sidorov (kuollut)
    Adlan Khasanov (kuollut)
    Paul Klebnikov (kuollut)
    Pavel Makeev (kuollut)
    Magomedzagid Varisov (kuollut)
    Ilya Zimin (kuollut)
    Evgeny Gerasimenko (kuollut)
    Anna Politkovskaya (kuollut)
    Magomed Yevloyev (kuollut)
    Anastasia Baburova (kuollut)
    Vyacheslav Yarochenko (kuollut)
    Natalia Estemirova (kuollut)
    Abdulmalik Akhmedilov (kuollut)
    Olga Kotovskaya (kuollut)
    Magomedsharif Sultanmagomedov (kuollut)
    Khadzhimurad Kamalov (kuollut)
    Aleksandr Khodzinsky (kuollut)
    Kazbek Gekkiyev (kuollut)
    Mikhail Beketov (kuollut)
    Akhmednabi Akhmednabiev (kuollut)
    Timur Kuashev (kuollut)
    Nikolai Andrushchenko (kuollut)
    Dmitri Popkov (kuollut)
    Maksim Borodin (kuollut)
    Nikita Isajev (kuollut)
    Ruslan Magomedragimov (kuollut)
    Nikita Isajev (kuollut)
    Boris Jefimovitš Nemtsov (kuollut)
    Nikolai Glushkovin (kuollut)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poroshenkon kalsarikapteeni valittaa kun Ukrainan värivallankaappaus ei onnistunutkaan ja eikä Ukrainasta tullut NATOnazien mallimaata vaan pelkkä nazidiktatuuri

    Ukrainassa ei todellakaan onnistunut värivallankaappaus, mutta vallankumous siellä onnistui ja kansa pääsi eroon maanpetturiksi osoittautuneesta korruptoituneesta presidentistään hänen paettuaan Venäjälle valtion kassan kanssa. Ukraina muuten on selvästi demokraattisempi maa kuin sinun ihailemasi naziVenäjä. Kaikin puolin: vapaat, rehelliset vaalit, parlamentti on aito parlamentti eikä kumileimasin, sananvapaus ja lehdistön vapaus ovat suurempia, poliisit eivät hakkaa rauhallisia mielenosoittajia. Jopa Ukrainan korruptoitunut oikesulaitos on rehellisyyden perikuva verrattuna Venäjän oikeuslaitokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etyjiin vedotaan paljon mutta ei koskaan näe linkkejä niiden raportteihin eli sekin taitaa olla yhtä tyhjän kanssa ja raporteissa varmasti molemmat puolet todetaan syyllisiksi koska iskuun vastataan iskulla.

    ETYJ:n eli OSCE:n raportit on helppo itsekin googlata vaikkapa hakusanoilla OSCE daily report.

    Tuossa eilinen:

    https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/483401

    Raporteissa kyllä syytetään molempia osapuolia tulitaukorikkomuksista, mutta kapinallisia selvästi useammin eikä niissä ole kerrottu titujen Venäjän puolesta levittämiä valheita siviileihin kohdistuvista joukkomurhista.

    Äänestä

G7 rikkaimmat maat tuomitsee r...n toimet

Äänestä
  • Taitavat olla niin pers' aukisia ettei ole marinoilla vaikutusta.

    Äänestä

  • Ukraina on G7n maiden ryöstettävänä

    Äänestä

"G7-maat syyttivät Venäjää ”provokaatiosta”."

Venäjä siirtelee joukkojaan omien rajojensa sisäpuolella

Israel siirteli joukkojaan ilmoituksensa mukaan Iranin rajojen sisäpuolella.

Kumpikohan on rikollinen? Kumpaa Gay7 poitsujen pitäisi syyttää?

Äänestä
  • GAY7maat on osaltaan Ukrainan kriisin takana että Putin tuntee GAY7n päättäjien motiivit syyttelylleen ja antaa takaisin sopivana hetkenä

    Äänestä

  • R...än mieleinen paniikissa kun rikkaiden maiden G7 yhteisö tuomitsee r...än toimet eikö r...ä pääse koskaan takaisin ryhmään

    Äänestä

  • Gay7maita ei mikään itsenäinen maa pidä minään ja niile on sama mitä päättää Gay7orgioissaan

    Äänestä

Putte esittää kovaa jätkää, venäläisten iloksi. Kohta lähtee paitakin päältä.... 🤣😂🤣😂

Äänestä
  • Se on kehitysmaatouhua, on otettu Venäjän hautausmaat mukaan tähän pullistusesitykseen kehottaen niitä valmistautumaan hautaamisiin, kun pitää nyt saada huomiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on kehitysmaatouhua, on otettu Venäjän hautausmaat mukaan tähän pullistusesitykseen kehottaen niitä valmistautumaan hautaamisiin, kun pitää nyt saada huomiota.

    Niinköhän on tapahtunut

    Äänestä

Zelenskyin pitäisi neuvotella kapinallisten kanssa aselevosta ja rauhasta.

Äänestä

G7 maat tuomitsi r...n toimet

Äänestä
  • Gay-7 on aina yhtä Gay.

    Naton 7-"veljestä" - G-7 : Hykerryttävän hauska sateenkaari parodia Gay elämästä tykkääville. :D

    Äänestä

Krimi kuuluu nykyisin Venäjään ja kaikki sen muutkin joukot ovat Venäjän puolella.

Ukrainan ei ole syytä sekaantua Venäjän sisäisiin asioihin. :)

Äänestä
  • Venäjän joukot kuitenkin saivat sen aikaan että Ukrainan kriisin pääpiru Bideenin neuvotteluhalut heräsi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän joukot kuitenkin saivat sen aikaan että Ukrainan kriisin pääpiru Bideenin neuvotteluhalut heräsi

    Biden on käsittääkseni jenkki ja Putin on venäläinen.

    Siis ihan perusasioita.

    Eli aloitetaan siitä uudelleen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ukraina: Putin ei ole vastannut presidentti Zelenskyin tapaamis­pyyntöön, rajojen tuntumaan on marssitettu tuhansia sotilaita lisää
Tiedottaja Iuliia Mendelin mukaan Venäjä on marssittanut 40 000 sotilasta Ukrainan itärajalle ja yli 40 000 sotilasta Krimille. G7-maat syyttivät Venäjää ”provokaatiosta”.

Mendelin mukaan Venäjä on marssittanut yli 40 000 sotilasta Ukrainan itärajalle ja yli 40 000 sotilasta Krimille. Viikko sitten Ukraina sanoi, että sen rajan tuntumassa Rostovin, Voronežin ja Brjanskin alueilla olisi noin 20 000 Venäjän sotilasta ja Krimillä reilut 32 000 sotilasta.

MENDEL kertoi Zelenskyin matkustavan Pariisiin keskustelemaan Venäjän joukoista ja Donbassin konfliktin kärjistymisestä.

Lontoossa koolla olleet rikkaiden teollisuusmaiden niin kutsutun G7-ryhmän ulkoministerit puolestaan tuomitsivat maanantai-iltana Venäjän toimet.

”Laajamittaiset joukkojensiirrot ilman etukäteisilmoitusta edustavat uhkaavia ja epävakautta lisääviä toimia”, ministereiden julkilausumassa sanottiin uutistoimisto Reutersin mukaan. ”Vaadimme Venäjää lopettamaan provokaatiot ja vähentämään jännitteitä kansainvälisten velvollisuuksiensa mukaisesti.”

LÄNNEN diplomaattinen sukkulointi jatkuu tiistaina, kun Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba matkustaa sotilasliitto Naton päämajaan Brysseliin ja tapaa siellä Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sekä Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken että puolustusministeri Lloyd Austin ovat samoihin aikoihin Brysselissä. Yhdysvaltain ministereiden asialistalle kuuluvat Iranin ja Afganistanin kysymysten lisäksi Ukrainan ja Venäjän ongelmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu