Venäläiset käyttäytyy kuin autovarkaat

Viipurissa ja muuallakin Karjalassa pistää silmään venäläisten kova halu hävittää kaikki mikä viittaa alueen pitkään suomalaiseen historiaan ja asutukseen.

Vanhat suomalaiset hautausmaat, kirkot ja muistomerkit on hävitetty ja paikannimet muutettu venäjänkielisiksi.

Autovaraskin pyrkii kaikin keinoin salaamaan auton laillisen omistajan.
15217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Venäläisillä sanotaan olevan varkaan moraalin. Eli heitä ei haittaa rikosten teko.

Äänestä
  • Onhan tsaarin rakentamassa Helsingissäkin nykyisin muutettu kaikki alkuperäiset kadunnimet tai ainakin katukilvet. Tärvelty Suomenlinnan entinen kaunis kirkko ja Esplanadi.

    Äänestä

Ja Viipurin museoissa on kova halu todistella suomalaiset syyllisiksi talvisotaan ja jatkosotaan ja Neuvostoliitto syyttömäksi.

Äänestä
  • Viipurin linnan rakensi ruotsalaiset ja kirkon katoliset .

    Äänestä

Vanhojen suomalaisten hautausmaiden hävittäminen on ollut todella barbaarimaista. Vähänkin sivistynyt kansa kunnioittaa toisen kansan pyhiä paikkoja.

Eiväthän kuolleet uhkaa ketään.

Äänestä
  • Hautakivet olivat oivallinen vahvistus katujen ja tien pohjille.

    Äänestä

  • Ne pitää restauroida ne hautakivet hautapaikan ja kerätä yhteen johonkin . Onhan siellä myös Hollannin hautapaikan Viron ja ruotsin .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hautakivet olivat oivallinen vahvistus katujen ja tien pohjille.

    Juu älä loukkaa yhtään. Aletaan täällä tallata Ortodoksikirkon hautausmaita sileäksi tien alle samoin . Oivallinen vahvistus katujen pohjille toikin ortodoksi hautausmaa .

    Äänestä

  • No ei tarvi tehdä itse samanlailla. Esim ei itse tärvellä neuvostohautoja täällä.

    Ja oma vika jos tuhoaa vanhat rakennukset ja laittaa betoniblokkeja tilalle.

    Äänestä

  • Suomalaiset saa hävittää venäläisiä hautausmaita, mutta venäläiset yritykset ei suomalaisten hautausmaita?

    Äänestä

Hyvä vertaus . Nehän on autovarkaita myös Suomesta Norjasta varastaa yhdessä jopa muslimien kanssa. Huumeita.

Äänestä
  • Me aidot veneläiset ortodoxit emme konsana muistelee kuolleitame. Hyö elävätte ikuisestti. Oikia ristinmerikki pättyy sydämeeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me aidot veneläiset ortodoxit emme konsana muistelee kuolleitame. Hyö elävätte ikuisestti. Oikia ristinmerikki pättyy sydämeeen.

    Pian myö aidot karjalaiset saamme taas Karjalassa tanssii valssii ja siel sit mie saan tanssii sambaa ja vaakamambookii miehes kera. Pannaan jalalla koreasti Viipurin Espilässä.

    Äänestä

Venäläiset muuttaa Suomeen ja muutavat Suomea haluamallaan tavalla kun kerran ovat ainakin aikaisemmin olleet Venäläisiä suurvalta jota jotkut täälläkin asuvat innokkaasti toitottaa samoin kuin partisaani taustojaan.

Äänestä

No, ei tuo pidä paikkaansa. Karjalassa on luterilaisia kirkkoja ja suomalaisia hautausmaita varsin paljon. Hylättyjä hautausmaita ja kirkkoja on rapistunut ja niitä on vandalisoitu, mutta onhan niitä hoidettuja ja käytössä olevia jäljellä.
Viipurin luterilainen kirkko vanhassa kaupunginosassa esimerkkinä.
Viipurissa on myös kunnostettu vanhoja Suomen aikaisia muistomerkkejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viipurissa ja muuallakin Karjalassa pistää silmään venäläisten kova halu hävittää kaikki mikä viittaa alueen pitkään suomalaiseen historiaan ja asutukseen.

Vanhat suomalaiset hautausmaat, kirkot ja muistomerkit on hävitetty ja paikannimet muutettu venäjänkielisiksi.

Autovaraskin pyrkii kaikin keinoin salaamaan auton laillisen omistajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu