Savonlinnan kaupungin tekninen toimi ei saanut Suomen riistakeskukselta lupaa kanadanhanhien karkottamiseen kaupungin puistoista ja rannoilta. Riistakeskus katsoi päätöksessään, etteivät edellytykset poikkeusluvalle täyttyneet.
Kaupungin tekninen toimi haki poikkeuslupaa hanhien karkottamiseksi rannoilta ja puistoalueilta 15.4.–31.10.2021 väliseksi ajaksi. Hakemuksen syiksi mainittiin kansanterveyden kannalta pakottavat syyt sekä viljelmille aiheutuvat merkittävät vahingot.
Hätistelylupaa haettiin 500 kanadanhanhelle. Kanadanhanhet ovat lisääntyneet rajusti ja ne viihtyvät hyvin kaupunkialueella, puistoissa, nurmikoilla, lasten leikkialueilla ja uimarannoilla. Ne pesivät ja lisääntyvät aivan kaupungin keskustassakin.
Suurin haitta ihmisille aiheutuu kanadanhanhien ulosteesta. Savonlinnan kaupunginpuutarhuri Raili Auravan mukaan linnut "sontivat" koko ajan, ja jätösten siivoaminen vaatii kesäkaudella vähintään kolmen-, neljän kokoaikaisen työntekijän päivittäisen työpanoksen.
– Jatkuvasta siivouksesta huolimatta ulosteista aiheutuu hygienia- ja hajuhaittaa. Lämpimällä säällä ulosteet lemuavat, ja sateisella säällä rannat ovat täynnä näitä sontaliejuläjiä, Aurava kuvailee poikkeuslupahakemuksessa.
Auravan mukaan kaupungin puistojen virkistyskäyttö on vähentynyt huomattavasti kanadanhanhien ulosteiden takia.
Hakemuksen laatinut Raili Aurava on todella harmistunut riistakeskuksen päätöksestä. Aurava on väsynyt sekä hanhien ulosteiden siivoamiseen että kaupunkilaisten valituksiin ulosteista.
– Hanhia tulee jälleen rannat täyteen, eikä mitään voida tehdä. Ihmiset hermostuvat, kun hanhenpaskaa on joka paikka täynnä. Ongelma on ihan hirveän iso. Meillä oli kaikki sovittu valmiiksi riistanhoitopiirin kanssa, ja kanadanhanhia olisi voitu karkottaa koulutettujen lintukoirien avulla, Aurava sanoo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.