Kekkonen, Karjalainen, Jakobson. Ennenkuulumaton tapahtuma oli saada ETYK aikaan näin pienen maan toimesta.
1970-luvulla Suomen ulkopolitiikkaa johtivat nerot
Anonyymi
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Niin juuri.
Romahdus tapahtui 1980-luvun lopulla "kyky"puolue Sekoomuksen päästyä hallitukseen.
Sen jälkeen valtaosa poliitikoista olisi ollut päteviä vain tosi-tv:een.
”+Romahdus+tapahtui+1980-luvun+lopulla+"kyky"puolue+Sekoomuksen+päästyä+hallitukseen.”
Kokoomus+oli+pieni+14+%:n+kannatuksen+omaava+puolue+todella+pitkään,+mutta+ONNEKSI+neukku+huomasi+pulman+ja+riensi+apuun!+Se+sai+omilla+keinoillaan+Kokoomukselle+aikaan+yli+20:nen+vuoden+eron+hallituspaikoista+täysin+riippumatta+siitä,+kuinka+kävi+vaaleissa+ja+sehän+tepsi!
Reilun+20:nen+vuoden+aikana+Kokoomuksen+kannatus+kasvoi+14+—->+23+%!+Samaan+aikaan+hallituksessa+enimmäkseen+ollut+äärivasemmistulainen+koki+päinvastaisen+kannatuskehityksen!+Se+putosi+24+prosentin+puolueesta+alle+10:neen+prosenttiin!
Vuonna+1987+SDP+ja+Kokoomus+muodostivat+sinipunahallituksen++ja+Kokoomuksen+kannatus+ankkuroitui+pysyväst+20:nen+tuntumaan!
SKDL+PUOLESTAAN+HAJOSI+JA+RAUNIOILLE+SYNTYI+vas.Liitto,+jonka+kannatus+on+7-8+%.
Kyllä+neukku+osasi+asiat+järjestellä:-D
Tuota samaa turhaa räikinää vaan. Suomen perustuslaki ei tunnes pykälää jonka mukaan Kokoomuksen kuuluu olla aina hallituksessa riippumatta sen politiikasta. Hallituksen muodostavat ne puolueet, jotka kykenevät sopimaan yhteisestä hallitusohjelmasta eikä minkään puolueen ole pakko luopua periaatteistaan vain siksi, että se miellyttäisi Kokoomusta. Kokoomus oli sen ajan tavan mukaan aina mukana hallitustunnusteluissa ihan kuten muutkin puolueet SMPkin mukaanluettuna. Hallitustunnustelija kuuli kaikkia puolueita.
Jos muut puolueet eivät Kokoomusta kumppanikseen kelpuuttaneet niin olisiko pitänyt säätää pakkolaki jolla Kokoomus olisi saatu aina hallitukseen. Tai olisihan aina ollut mahdollisuus muodostaa Kokoomuksen vähemmistöhallitus.
-----Reilun+20:nen+vuoden+aikana+Kokoomuksen+kannatus+kasvoi+14+—->+23+%!-----
Paljonkos+on+ollut+viime+kuukausina+?
Tällä kertaa esitit luvut tasapuolisemmin ja asiallisemmin. Oletko sairas vai dementoitumassa, vai jotain muuta hämminkiä testosteronitasoissasi?
” Ennenkuulumaton tapahtuma oli saada ETYK aikaan näin pienen maan toimesta.”
Sivutuotteena siinä hyväksyttiin sopivia ”asiakoreja”, jotka suuresti jouduttivat neukun tulevaa romahdusta!
Oli ne Suomen johtajat ovelia!
Niin kurjaa kuin Venäjällä oli se oli onni että romahti . Nyt sinne on viety uusia autoja ja yrityksiä sekä uusia taloja rakentaa jopa kiinalaiset siellä.
Breezneviläisen ajan kulta-aikoina ei ollut kokoomusta sähläämässä asioita vaan suomalaiset vaurastuivat, ostivat asuntoja, ajoivat laadukkailla Lada henkilöautoilla, matkustelivat ja söivät ruhtinaallisesti herkkuja.
Kaik' on mänt, kun kokoomus pääsi mellastamaan hallituksessa.
-----Kaik' on mänt, kun kokoomus pääsi mellastamaan hallituksessa.------
Niin, nyt leikataan, perutaan ja puretaan kaikkea mikä silloin YYA-aikana luotiin. Siksikö nyt leikataan kun ollaan niin rikkaita ?
Jotkut ovat ja aikovat rikastua lisää. Olikos se nyt niin, että Marx oli täysin väärässä ja kapitalisti on aina syntyjään hyväsydäminen ja antelias, nöyrä yhteiskunnan tukipylväs ja iloinen verojenmaksaja? Muistaakseni Neuvostoliiton romahduksen piti todistaa, että kapitalisti oon ihmisrakkaista ihmisrakkain....
Voiko joku selventää mistä uskontolahkosta nämä olivat . Jakob tarkoittaa Jaakopin poika son. Jaakko suomeksi. Karja eläin eläin lauma tai alue mikä on maatalous valtaista ,elää karjan kasvatuksella kuten suomiruotsin Karjala oli toki teollisuutta mutta eniten tuotettiin karjan hoidolla elatusta. Kommunistit ne pahimmat varasti maatiloja. Siksi tuli nälkä ja puute.
-----Vuonna 1987 SDP ja Kokoomus muodostivat sinipunahallituksen ja Kokoomuksen kannatus ankkuroitui pysyväst 20:nen tuntumaan!----------
Kun avaus koskee ulkopolitiikkaa 1970-luvulla niin palstan johtava neropatti alkaa vaahtoomaan tämän päivän sisäpolitiikkaa ! Kumma kun päivänselvät käsitteet eivät ole vieläkään kaikille kirkastuneet.
Miten ETYK oli äärivasemmistolaisuutta ? Olivatko Kekkonen, Karjalainen ja jopa Jacobson hekin äärivasemmalta ?
Olet jo sekaisin kuin seinäkello, paljon pahemminkin jopa.
-----En puhunut ETYKistä vaan neukun järjestämästä hallituspaitsiosta, ------
Hienoa, älä vaan koskaan puhu siitä mistä avaus puhuu. Puhu vaikka mistä muusta tahansa, sillä lalla olet loistava keskustelija.
Ilman muuta! Ei koskaan kannata rajoittua Tarkkispojan avausten avauksiin, jossa on vain Suomi-vastaista valetta! Laajemmasta näkökulmasta hyötyy kaikki eivätkä vain jämästallarit!
---- painoi äärivasemmistoa edustaneen SKDL:n pikkupuolueeksi!------
Kunhan turhia töriset. Kokoomuksella ja Vasemmistoliitolla ei ole mitenkään merkittävä kokoero, keskisuuria molemmat.
Voihan sitä tuollaistakin sontaa syytää kun kyvyt eivät riitä keskusteluun ulkopolitiikasta.
” Voihan sitä tuollaistakin sontaa syytää kun kyvyt eivät riitä keskusteluun ulkopolitiikasta.”
Itse väistelet ilmeisiä tosiasioita! Neukku ITSE teki Kokoomuksesta suuren ja SKDL:stä pienen puolueen! Ei varmaan ollut tarkoitus:-D
Samalla tavalla Suomessa tehdään nyt Persuista suurpuoluetta!
Mutta Karjalaa ei saatu takaisin.
Prosessi on vielä kesken:-D
ETYK oli suomettumisen pohjakosketus. Suomi ajoi Saksan jaon pysyvyyttä.
Hehehe Suomiko sitä ajoi?
Molemmat Saksat tunnustivat toisensa vuonna 1972.
Itä-Euroopassa alettiin vaatia ihmisoikeuksia
Mikä merkitys Etykillä oli siihen, että itäinen Eurooppa vapautui Neuvostoliiton vallasta?
– Olen esittänyt tuon kysymyksen Itä-Berliinissä, Varsovassa, Prahassa ja Budapestissä monta kertaa. Ja olen saanut erilaisia vastauksia. Mutta yksi yhteinen piirre niissä on. Ihmiset tulivat tietoisiksi siitä, mitä poliittisia oikeuksia heillä oikein on, mitä heiltä on viety, Iloniemi kertoo.
Vaikutukset olivat lopulta vallankumoukselliset. Ensin alkoi pakolaisvirta Itä-Saksasta Tshekin ja Itävallan kautta länteen, sitten kaatui Berliinin muuri. Vuosi oli 1989, Etykistä oli kulunut 15 vuotta.
Neuvostojohdossa ei ilmeisesti tajuttu, että tästä lupauksesta kunnioittaa ihmisoikeuksia lopulta tulisi niin kumouksellinen.
– Nyt tiedämme, että kommunistisen puolueen politbyroossa väiteltiin tästä asiasta. Ja siellä oli niitä, jotka esittivät vastalauseensa ja arvelivat että tämä tulee vielä olemaan vahingollista. Mutta he hävisivät, Iloniemi sanoo.
Miksi porvarit mustamaalaavat Suomea nimittelemällä "suomettuneeksi" ja "rähmällään olleeksi" aikana, jolloin Suomi kehittyi ja vaurastui? Haluaisivatko he palata Ruotsinvallan aikoihin, jolloin räsyiset köyhät otettiin pakolla sotiin ja palasivat niistä raajarikkoina kotimaahan, joka oli yhtä köyhä kuin lähtiessään oli ollut?
Yleensä sotavuosina muuttui vain köyhemmäksi kun Ruotsi imi Suomesta kaikki veret.
” Miksi porvarit mustamaalaavat Suomea nimittelemällä "suomettuneeksi" ja "rähmällään olleeksi" aikana, jolloin Suomi kehittyi ja vaurastui? ”
Koska se oli TOSIASIA, jota ei käy kieltäminen!
”Haluaisivatko he palata Ruotsinvallan aikoihin, jolloin räsyiset köyhät otettiin pakolla sotiin ja palasivat niistä raajarikkoina kotimaahan, joka oli yhtä köyhä kuin lähtiessään oli ollut?”
Ei tietenkään, mutta ei suomettuminen mihinkään katoa kieltämällä!
Mitään erityistä ja poikkeavaa suomettumista ei ole ollut, ko. termi on kolmen suurvallan miehittämän maan keksimä pilkkatermi, ettei sen omaa nöytyytystä niin huomioitaisi. Suomen käytös oli hyökkäyssotansa perusteellisesti hävinneen rotuoppimaan normaalia käytöstä suurvaltojen välisen kylmän sodan olosuhteissa.
Järkyttävintä on se kun Suomessa tätä ulkomailla keksittyä pilkkatermiä maamme tietoiseksi vahingoittamiseksi niin antaumuksella toistelllaan.
Katsotaan asioita miten päin tahansa niin nyt Suomi on eeuuhun päin monin verroin suomettuneempi mitä oli Pariisin missään vaiheessa rauhan jälkeen jolloin Valvontakomissio poistui maasta.