Nollatutkimusta ja huijausta

Anonyymi

Jos on hankkinut maisterintittelin ja käyttää sitä, niin vähimmäisedellytys on, että henkilö tuntee tieteellisen tutkimuksen periaatteet. Näin ei ole asian laita herra ja rouva Katteluksella ja Kilpeläisellä. Jo maallikko tietää sen, että tutkimuksesta on kerrottava menettelytavat, jotta sen pystyy samoilla menetelmillä toistamaan. Herrasväki on syyllistynyt 0-tutkimukseen ja mikä vielä pahempaa huijaukseen tuloksilla. Minkä tahansa yliopiston tai tutkimusinstituutin olisi hyvä puuttua tällaiseen eettiseen sormeiluun.

15

157

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tieteellisen tutkimuksen periaatteet opetetaan vasta jatko-opiskelijoille. Ei maisterit mitään tiedettä tee.

      • Anonyymi

        No, opetetaanko huijaamista poliisikoulussa? Vai kuuluuko perussettiin? Samoin kuin tekopyhyys ?


      • Anonyymi

        Maisterin opintoihin kuuluu tieteellisen tutkimuksen periaatteet, vaikkei itse tutkimusta ole gradua enempää ole tutkimusta ole harjoittanut.


      • Anonyymi

        Sen osoitti jo Laura Huhtasaari gradullaan, ettei ylempi korkeakoulututkinto tuo pääsyä tutkimuksen tekijäksi. Huhtasaarikin tyytyi gradussaan kopiointiin. ,sama linja jatkui kun Huhtasaari esitti Nobel-toimikunnalla rauhan Nobelia Donald Trumpille!


    • Anonyymi

      Jonkinlaisen tieteellisen tai edes esitieteellisen työn maisteri tekee eli pro gradun ja siinä on ainakin hallittava tieteellisen tutkimuksen alkeet, teoria, metodi ja lähteet. Se on myös itsestään selvää, että tutkimus on avointa, julkista.

      • Anonyymi

        Ei gradu ole juuri koskaan tiedettä. Lähinnä kopsaamista ja toisten kirjoittamien tekstien lukemisen ymmärtämistä. Kaikki onnistuu copy-pastella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei gradu ole juuri koskaan tiedettä. Lähinnä kopsaamista ja toisten kirjoittamien tekstien lukemisen ymmärtämistä. Kaikki onnistuu copy-pastella.

        Nyt kyllä puhette( 1 tai 2v) kanditutkinnosta.
        Maisteritutkinto(granu-> siis lopputyö on kaikista 5:stä vuodesta lopputyö, eikä todellakaan mitään kopsaamista, toisten tekstien ymmärtämistä, mutta Tohtori koulutukseen mennään yleensä ulkomaille ja se kestää 3v.
        Tähän mennessä sitten oletkin opiskellut kaikkiaan 8 vuotta.
        Sinä joka tuollaista suustas päästelit, olet joko tietämätön tai muuten retu.
        (Toki on näitä jotka yrittävät harjoittaa ns, kopsaamista, mutta nykyaikana se ei kannata, siinä loppuu opiskelu lyhyeen)

        Tohtori koulutukseen etsit itse rahoittajat ja ulkomailta saat parhaan koulutuksen jolla pääsee parhaimpiin työpaikkoihin.

        Mutta, jotka opiskelevat humanistisia-aineita-> se on kun kävisi ammattikoulua.-> minä ajattelen, minä olen ; )


    • Anonyymi

      Mitä mahtaa sanoa kyseisestä tutkimuksesta tutkijankoulutuksen hankkinut fil. tri Halla-Ahon Jussi?

      • Anonyymi

        Jussi ei kommentoi sekopäiden julistuksia, pitää matalaa profiilia näiden alamaistensa suhteen.


    • Anonyymi

      Vahvat huhut kertovat, että kyseisen rouvashenkilön tutkinta varsinaisessa leipätyössäkin on jo pitkään ollut yhtä löperöllä pohjalla. Tämän ihmisen toimia on syytä seurata hyvin tarkalla silmällä.

      • Anonyymi

        Väyrysestä ei tule koskaan presidenttiä ja seniili Danny päätyy pian hoivakotiin makaamaan paskavaippoihin.


    • Anonyymi

      Moraalin venyttäminen on aina sopimatonta. Erityisen huolestuttavaa se on silloin, kun siihen syyllistyy poliisi.

    • Anonyymi

      Eikö sieltä Ylistarosta löytyisi joku kyläpäällikön virka, jossa leidi saisi päteä? Saisi päästellä rauhassa sammakoita suustaan ja koittaa loputtomasti vaihtoehtoisilla faktoilla kylän väkeä naurattaaa. Ja aviomies vielä lakeijan paikalle totta kai.

      • Anonyymi

        lukekaa halla-ahon kootut kommentit...eipä niissä juuri sanomaa ole. saa tikalla heittää ja vastaus on aina about samaa tasoa. eli luokkaa nairobin pääminsteri tai ylistaron kyläpäällikkö...ihan sama


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1246
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      758
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe