Johtajuutta on tai sitten ei ole.
Marin tuli exit-infoon ainoana hallituksen jäsenenä!?, takana epäonnistuminen uusien isojen rajoitteiden ajamisessa. Marin luki kaiken sanomansa suoraan paperista ja toisti monta kertaa, että nyt saavat kaikki, aivan kaikki sanoa mielipiteensä suunnitelmasta.
Kaukana ei ole ajatus, että Marin menee pullakauppaan kuten Ylen Ylä-Anttila ottaen näennäistä selkänojaa toiminnalleen lähes keneltä vaan. Terveystahot ja nyt tämä laajempi taho viitoittaisi tien, miten edetä?
Omaa päättelykykyä ja johtajuutta tässä tarvittaisiin! Nyt vaan päätökset poukkoilevat ja mitottuvat yli tai ali.
Tähän kun lisätään vielä Marinin kateus ja jatkuva väheksyminen sekä ylenkatsominen yritysmaailmaa kohtaan, ovat myös Marinin eväät todella vähissä ja epäuskottavat nostaa Suomi taas jaloilleen. Jos ei ole luotettavaksi koettua näkymää edessä, tulokset jäävät paljon siitä, mitä ne voisivat olla.
P.S.
Puoliväliriihi lähestyy. Avainasemassa on Keskusta, joka pullistee tapansa mukaan aina ennakkoon. Koko ketju on taas liikkeellä, puheenjohtaja, Vanhanen sekä "Tiku ja Taku" tietysti. Ja suuri on taas uho.
Mutta ei huolta, keskustalaistaustainen Rehn antoi eväät selvitä pälkähästä. Elvytystä pitää jatkaa, julistaa Rehn.
Alunperin ansaitsemattomasti hallitukseen ängennyt Keskusta tulee noudattamaan vihervasemmistohallituksen tahtotilaa velkaannuttaa yhä edelleen Suomea. Maanvaivaksi itsensä ajanut Keskusta ei täytä sille asetettuja odotuksia, vaan ottaa aina vaan velkaa velan päälle.
P.S. P.S.
Suomella on puolustusvoimat, mutta mikä on Suomen ajantasainen puolustuskyky?
Elvytyspaketti veisi Suomelta miljardeja, joista palautuisi ehkä kolmannes! Ja siksi, että Ranskan pankit ovat rahoittaneet Italiaa, joka on elänyt jo pitkään yli varojen.
Myös paketin ainutkertaisuus on jo laajasti Euroopassa murtunut, koska uutta pakettia ollaan jo avoimesti tekemässä. Suomi joutuisi myös yhteisvelkaan ja yhteisverotukseen EU: n kanssa.
Missä on Suomen puolustuskyky ja -tahto, että pysymme itsenäisenä, itse asioistamme päättävänä maana.
Hiljaisen ja kiltin oppilaan käytöksellä valuu itsenäisyytemme muille maille.
P.S. P.S. P.S.
Viikottaisessa terveysviranomaisten infossa synkisteltiin, että Vappu ei ole sellainen, mihin olemme tottuneet ja tätä rataa sitä samaa pelottelua kuin jokaikinen lähestyvä juhla.
Vappuhan on kevään, ylioppilaiden ja suuri ilon juhla. Miksi sitä ei voi juhlia niin, että se on turvallista? Lääniähän Suomessa riittää. Tehdään iloinen Vappu ulkona! Esiintyvät taiteilijat ja ryhmät kuten kuorot tuovat tunnelmaa. Tehdään yhdessä se mahdolliseksi väljästi ja turvallisesti.
Turvallisuushan on kuin erilaisia palikoita, jotain voi liikuttaa jonkin verran, johonkin ei parane koskea vielä yhtään.
P.S. P.S. P.S. P.S.
Taru jatkuu. Tapahtui aiemmin. Masa ja Annikka upottivat veneen rantamatalikkoon Masan tapin vuolemistoimista huolimatta.
- Kuulepas Masa, mitä jos mentäisiin firman saunaan, kun olemme näin läpimärkiä?
- Ai että saunaan, mutta minulla ei ole uimahousuja mukana.
- Äiti sanoi, että mikä on luonnollista, ei ole häpeäksi.
-No hyvä on, minä laitan saunan tulille ja sitten käyn metsässä, mene sinä vaan jo edeltä lämpöihin.
Sauna lämpeni ja Annikka meni jo lauteille ja odotteli Masaa.
- Hei, oletko siellä, huuteli Masa saunan eteisestä?
-Täällä ollaan, ala jo tulla, ihanat lämmöt.
Masa astui saunan ovesta sisään.
-Mitä sinulla on siinä edessäsi, kysyi Annikka.
- Tämä on vihta.
-No mutta sehän on havukasa, ihmetteli Annikka.
- Katsos, elämässä on paljon tilanteita, jolloin joutuu tekemään toisin kuin itse ajattelee. On vaan hammasta purren mentävä virran mukana. Ja minulle tämä havuvihta auttaa, se karaisee luonnetta kestämään lähes mitä vaan.
-Ai niinkö?, ihmetteli Annikka. - Minä taas teen aina niinkuin sydän sanoo ja se saa riittää. Ja sanon sen myös ääneen.
Masa kipusi lauteille Annikkan viereen ja käänsi selkänsä Annikkalle ja sanoi
- No alahan vihtoa!
- No hyvä on Masa. Täältä tulee. Havuja perkele!
-Oho, tuota en olisi sinulta odottanut kuulevani, mutta täysillä vaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.