Miksi kaikkialla käytetään merkintää "eaa"

Alunperinhän se oli ekr, jopa tieteellisissä artikkeleissä. Miksi jeesuksen osuus ajanlaskun syntymisessä halutaan häivyttää käyttämällä eaa lyhennettä, aivan kuin aikaa olisi ruvettu laskemaan jos jeesusta ei olisi koskaan ollut.
10150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Roomalais kirje vuodelta 1933/-38, 1:22-26
Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen
ja lintujen
ja nelijalkaisten
ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Sentähden Jumala on heidät,
heidän sydämensä himoissa,
hyljännyt saastaisuuteen,
häpäisemään itse omat ruumiinsa,
nuo,
jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen
ja kunnioittaneet
ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa,
joka on ylistetty iankaikkisesti,
amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin;
sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

Äänestä

Avaaja: Idea tässä on että "eaa" on käytössä myös liiketoiminnassa ja muiden uskontojen jäsenillä.

Kirkon omissa dokumenteissa voi ihan hyvin jatkaa käyttämistä esim. ekr ja jkr :)

2Äänestä

Liberalisoituminen sen tekee. Kaikki hyvä pitää poistaa. Koti,uskonto,isänmaa, kaikki. Tilalle vihreä maailmallinen ideologia. Jos vielä mietitte mikä/kuka se ilmestyskirjan peto on niin se on nimenomaan vihreä ideologia. Naiset ja lapset kansaasi hallitsevat..ilmastonmuutos,eläinten oikeudet, abortit,eutanasia. Vihreys on uskonto itseasiassa. Hyvin kiivas sellainen.Pahempi kuin islam. Jos ette kumarra meitä niin tuho tulee. Pedon merkki.

Äänestä
  • No nytkö aitouskovat kannattavat jopa eläinten rääkkäämistä?

    Tosin Raamattu opettaa, että eläimillä ei ole mitään muuta arvoa kuin se jonka ihmisen tarve hyötymiseen määrittää.

    1Äänestä

Koska vuosimiljardien aika pitää kiinnittää johonkin ihan käytännön syistä. On vain länsimaissa sovittu että aloiteaanpa vaikka tuosta. Olisihan se aika noloa julkisesti kytkeä ajanlaskun alku johonkin kansantarun tapahtumaan tyyliin EPSS = ennen Punahilkan suden syömistä

2Äänestä

Jeesus ei syntynyt vuonna nolla, joten on viisasta käyttää neutraalia ilmausta.

2Äänestä

Usko ei ole totuus, mutta jos kaikki uskovat niin saadaan yhteiset säännöt.

Äänestä
  • Jos vain yksi uskoisi jeesukseen, olisi hän pyöreässä pehmustetussa huoneessa pakkopaidassa etsimässä nurkkaa johon laskea vetensä, mutta kun taikauskoisia on miljoonia katsotaan mielen harhaisuus uskonnoksi.

    1Äänestä

  • Uskomme toki ajanlaskuun mutta emme Mc Guyver Jeesukseen.

    Äänestä

Tottakai ajanlasku olisi otettu käyttöön jossain vaiheessa, vaikka tarinaa jostain juutalaisesta "ihmemiehestä" ei olisi koskaan sepitettykään.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alunperinhän se oli ekr, jopa tieteellisissä artikkeleissä. Miksi jeesuksen osuus ajanlaskun syntymisessä halutaan häivyttää käyttämällä eaa lyhennettä, aivan kuin aikaa olisi ruvettu laskemaan jos jeesusta ei olisi koskaan ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu