Oliko Anneli Jäätteenmäki 1970-1980 -luvuilla kommunisti

Anonyymi

Suomen demokraattiset lakimiehet (myöhemmin Demla) tunnettiin vasemmistolaisena järjestönä, joka ei nautttinut arvostusta useimpien oikeusoppineiden keskuudessa.

1970 ja 1980 -luvuilla taistolaiskommunistit valtasivat määräämisvallan tässä järjestössä. Jostakin kumman syystä Anneli Jäätteenmäki toimi tuona aikana aktiivisesti tässä kommunistijärjestössä. Jäätteenmäki valittiin vuonna 1987 jopa Demokraattisten lakimiesten puheenjohtajaksi. Se oli mahdollista vain taistolaiskommunistien tuella ja suostumuksella. Voidaankin kysyä, oliko Jäätteenmäki itsekin kommnunisti tuohon aikanaa.

136

856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ketä oikeasti kiinnostaa mitä jäätteenmäki teki 1970 luvulla????
      nykyinen jäättenmäki on varmasti erilainen kuin silloin kun suomi ei edes kuulunut EU:hun ja kaippa se on oppinut jotain uutta myös tuolla brysselissäkin josta voi olla myös meillekkin hyötyä
      ps. en äänestä keskutaa.

      • Anonyymi

        Poliitikko, joka on ollut joskus kommunisti, on harkintakyvytön opportunisti. Jäätteenmäen tapaisia poliitikkoja ei pidä valita mihinkään julkiseen tehtävään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliitikko, joka on ollut joskus kommunisti, on harkintakyvytön opportunisti. Jäätteenmäen tapaisia poliitikkoja ei pidä valita mihinkään julkiseen tehtävään.

        Poliittista kenttää laajasti opiskellut ja tutkinut henkilö omaa valmiudet ottamaan tehtävän kuin tehtävän vastaan ja myös menestymään siinä. Toisin kuin sinä, joka olet yksisilmäinen tynnyrissä kasvanut putkiaivo.

        Jäätteenmäki on poliittinen tyhjäntoimittaja. Hän ei menesty misään poliittisessa roolissa. Oikeat poliitikot juoksevat karkuun, jos Jäätteenmäki yrittää lähestyä heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliitikko, joka on ollut joskus kommunisti, on harkintakyvytön opportunisti. Jäätteenmäen tapaisia poliitikkoja ei pidä valita mihinkään julkiseen tehtävään.

        Tämä pätee Jäätteenmäkeen.

    • Anonyymi

      Monet kepulaiset ajattelivat 70-luvulla, että Suomesta tulee sosialistinen maa. He toimivat sen mukaisesti.

    • Anonyymi

      Kommunistien lonkerot ulottuivat laajalle 70 luvulla, olihan Wahlrooskin taistolainen, eli kommunisti. Oli vähän pakko olla vähintään varttisosialisti. Keskusta on keskusta, eli poliittisesti keskellä, ei siis kaukana vasemmaltakaan.

      • Anonyymi

        Björn Wahlroos oli kommunisti koulupoikana. Noin 20 vuotiaana opiskelijana hän hylkäsi kommunismin. Anneli Jäätteenmäki hurahti kommunismiin siinä samassa iässä, jossa Nalle jätti kommarit. Jäätteenmäki oli siis aikuisena taistolainen, ja se on paha asia.

      • Anonyymi

        Porvari, talonpoika, duunari. Kaikki tarvitsevat toisiaan. Vaikka minkä noista kolmesta ulkoistaa niin yhteiskunta pysähtyy. Tässä on se keskustan viisaus, jos hokaatte.

    • Anonyymi

      Ei kukaan ole sattunut katsomaan tai kuuntelemaan tasavallan presidentin puhetta, jossa hän viisaasti kehoitti olemaan uskomatta valeuutisia ja ainakin olemaan jakamatta niitä eteenpäin. Myöskin oli vähän puhe siitä, että tuntuu olevan muotia ymmärtää asioita tahallaan väärin.

      • Anonyymi

        Miten presidentin puhe liittyy Jäätteenmäen kommunistisiin harrastuksiin? Jäätteenmäki oli mukana Suomen demokraattisissa lakimiehissä ja oli jopa kyseisen järjestön puheenjohtaja. Ei se mikään valeuutinen ole.

        Jäätteenmäki oli keskustanaisten puheenjohtaja 2005-2011. Demokratia on laaja käsite, kaikki eivät sitä hokaa. Ei se ole kommunismin harrastamista vaan tasapuolisuuden suosimista, kaikki osapuolet huomioivaa.

        Kommunistien komennon alle alistuminen ei ole demokratiaa.

    • Anonyymi

      Kaikissa lapualaisissa asuu "pieni kommunisti".

      • Anonyymi

        Varsinkin kokoomuslaasis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin kokoomuslaasis.

        Jess. Tyhjää äänestävät kokoomuslaiset äänestävät tyhjää kesäkuun kuntavaaleissa. Tyhjät Tynnyrit kolisevat vaan. Kokoomuksen takki on tyhjä.

    • Anonyymi

      SuPon olisi syytä tehdä turvallisuuskartoituksia näistä ex- ja nykyisistäkin demloista onko ne uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle edelleen

      • Anonyymi

        Juu, ja aloitetaan sinusta. Kaikkien etu.

      • Anonyymi

        Turvallisuustarkastus pitäisi yehdä ilman muuta. Tosin kaikkein yksinketrtaisinta olisi asettaa kaikille demlalaisille pysyväiskielto kaikkiin virkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisuustarkastus pitäisi yehdä ilman muuta. Tosin kaikkein yksinketrtaisinta olisi asettaa kaikille demlalaisille pysyväiskielto kaikkiin virkoihin.

        Lähdepä Helsinkiin muuttamaan perustuslakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisuustarkastus pitäisi yehdä ilman muuta. Tosin kaikkein yksinketrtaisinta olisi asettaa kaikille demlalaisille pysyväiskielto kaikkiin virkoihin.

        Monissa entisissä Itä-Euroopan kommunistimaissa vanhat kommunistit ovat olleet virkakiellossa siitä lähtien kun kommunismi romahti näissä maissa. Taistolaisten ja muiden demlakommunistien virkakielto olisi myös paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monissa entisissä Itä-Euroopan kommunistimaissa vanhat kommunistit ovat olleet virkakiellossa siitä lähtien kun kommunismi romahti näissä maissa. Taistolaisten ja muiden demlakommunistien virkakielto olisi myös paikallaan.

        Heh heh, ovat kaikki jo 70-90 vuotiaita, täytyypä kieltää naapurin otto-villeä 83 v ottamasta mitään virkaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ja aloitetaan sinusta. Kaikkien etu.

        Jokaiselta on kuulusteltava oletteko nyt tai oletteko kuuluneet joskus kommunistiseen puolueeseen :)

    • Anonyymi

      Lapualla on kommunistejakin. Jäätteenmäki olisi voinut asettua vasemmistoliiton ehdokkaaksi Lapuan kuntavaaleissa.

      • Anonyymi

        Tuskin vasemmistoliittolaiset huolisivat Jäätteenmäkeä ehdokaslistoilleen. Vanha eläkeläismummo voidaan unohtaa. hän ajaa ehdokkuudellaan vain omia turhamaisia tavoitteitaan.

    • Anonyymi

      Jäätteenmäki on aina ollut keskusjohdon kannattaja ja siksi oikein unelmatyössä Brysselissä! Helsingissä ollessaan ei edes yrittänyt oikeasti lobata mitään Lapuan puolesta, vaan päinvastoin puolsi kaikkea mitä EU:sta ehdotettiin.

      • Anonyymi

        Jäätteenmäki on aina ollut demlakommunistien ja ja Brysselin EU-keskittäjien asialla. Suomi ja Lapua ovat olleet hänelle aina välttämättömiä pahoja. Ne ovat kelvanneet vain vaalialustoiksi.

        Kun katselee Suomea ja Lapuaa vähän kauempaa niin huomaa helpommin korjaustarpeet. Toisin kuin aina samoissa kuvioissa pyörineet. Luutunut ajatusmaailma on pahin este kehitykselle. Naapurin portaat on olleet ihan vintturat ja kallellaan jo kolmekymmentä vuotta mutta hän ei ole kuulemma huomannut mitään.

    • Anonyymi

      Hienoa, kun Anneli on kuntavaaleissa ehdokkaana, kun hänen viisauttaan ja poliittista kokemustaan tullaan kipeästi tarvitsemaan tulevan soteuudistuksen kännistyksessä.
      Tarvittaessa Anneli osaa lukea lakia näille tyhinä koliseville perustynnyreille, ettei kuntapolitiikan tekeminen mene aivan tyhjäpäiseksi.
      Anneli ei ole ääniharava vaan hänen ääniensä keräämiseksi tarvitaan puimuri!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kukaan ei valehtele mitään ainakaan Jäätteenmäkeen liittyvää. Kaikki on totta. Kepulaiset valehtelevat sitä vastoin kaikkea mahdollista perusuomalaisista ja vähän muistakin. Kepu on oikea valehtelijoiden ja rikollisten puolue.

        Älä valehtele! Taas korvat heiluu.

    • Anonyymi

      Jäätteenmäki voi olla vieläkin kommunisti. Tunnetan monia tapauksia, joissa joku kommunisti on teeskennellyt olevansa jotakin muuta, mutta on tosiasiassa tehnyt koko ajan työtä kommunistityönantajilleen.

      • Anonyymi

        Moni marjanpoimija on selvinnyt karhun kynsistä teeskenneltyään kuollutta.

      • Anonyymi

        Yksi DDR-tunnistelija lopetti Suomesta kriittisen osan puolustusta tihutyönä stalinistisille komentajilleen...

    • Anonyymi

      Mitä kommunisti edellä, perussuomalainen perässä
      1950-luvulla kovaan ääneen kommunistiksi työmaalla julistautunut duunari herätti pelonsekaista kunnioitusta. Hänen pojanpoikansa kaipaa samaa, kun julistaa perussuomalaisuuttaan.
      Onko tämä perussuomalaisten tie? Aika, aate ja puolue ovat erilaisia. Jotain samaa on. Perussuomalaisten etnonationalistisesta nuorisosiivestä voi hyvin tulla 2020-luvun taistolaiset, piikki kypsempien puoluetoverien lihassa.
      Persukommunistit ovat jo keskuudessamme, joten älkäämme antako heidän vaaleissa huijata meitä kunnon ihmisiä.

      • Anonyymi

        Törkeä rinnastus. Perussuomalaisilla ja kommunisteilla ei ole yhtäläisyyttä. Persut ovat itse asiassa päättäväisiä kommunismin vastustajia. Esim. kepulaiset ovta myötäilleet kommunisteja monissa asioissa, ja kepulaisena tunnettu Abnneli Jäätteenmäkikin on toiminut aktiivisesti tunnetussa kommunistien hallitsemassa järjestössä (Demla ry).

        Kepu vastustaa vasemmiston ja oikeiston diktatuuria, siitä syystä nimi keskusta. Se on hyvin pitkälti viisautta joka kantaa vaikeiden aikojen yli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törkeä rinnastus. Perussuomalaisilla ja kommunisteilla ei ole yhtäläisyyttä. Persut ovat itse asiassa päättäväisiä kommunismin vastustajia. Esim. kepulaiset ovta myötäilleet kommunisteja monissa asioissa, ja kepulaisena tunnettu Abnneli Jäätteenmäkikin on toiminut aktiivisesti tunnetussa kommunistien hallitsemassa järjestössä (Demla ry).

        Tottahan tuo on, että persut nuolevat kommunisti Putinia ja ovat kannanotoissaan Venäjä-mielisiä. Esimerkiksi Krimin valtauksen seurauksena asetettujen Venäjä-pakotteiden purkamisesta perussuomalaisten ehdokkaista samaa mieltä oli seitsemän ehdokasta kahdestakymmenestä.
        Venäjä-pakotteiden purkamista kannattavat perussuomalaisten eurovaaliehdokkaista Teuvo Hakkarainen, Arto Luukkanen, Samuli Sibakoff, Minna Partanen, Minna Reijonen, Karri Ollila ja Tanja Vahvelainen.
        Laura Huhtasaari on osallistunut moniin Putinin lähipiirin pippaloihin. Ilmankos puhuu kuin vanha kommunisti, että Suometa ja Euroopasta ei löydy minkäänlaista vastusta suurelle ja mahtavalle Venäjälle.
        Puolueen nimi voisikin vaihtaa Suomen Peruskommunistit.

    • Anonyymi

      Suomen vienti Venäjälle pitää avata pikimmiten, talous elpyy ja jännitteet katoavat. Turhaan eurooppa yrittää kurmoottaa Putinia. Naureskelee vain uhoajille.

    • Anonyymi

      Jäätteenmäen Demla-kausi on, ei vaan Jäätteenmäen, vaan koko Lapuan häpeän aika.

      • Anonyymi

        Mikä on demla-kausi? Marttojen toimintaa? Delirium? Oletko sekoamassa?

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäki oli taistolaisaikana pahimman sortin kommunisti.

    • Anonyymi

      Keskustan yhteydet kommunisteihin ja kyseiseen aatteeseen ovat hyvin tiedossa...

      • Anonyymi

        Kiinalaisten kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä.

    • Anonyymi

      Luulin, ettei Lapualla ole eikö ole ollut kommunisteja. Ainakin yksi näyttää olevan.

    • Anonyymi

      Annelilla on painoarvoa niin Lapuan kuin koko Etelä-Pohjanmaan kehityksen eteenpäin viejänä. Vaalien jälkeen alkava työ osoittaa miten laajat verkostot kantavat hedelmää. Arkadianmäen tunteva henkilö on kullanarvoinen asiamies. Voi hän ottaa Pöntisenkin mukaan apupojaksi, avarakatseinen kun on.

      • Anonyymi

        Anneli Jäätteenmäen painoarvo on nykyisin nolla. Siitä on jo 18 vuotta kun hän oli hetken (2 kuukautta) pääministerinä ja kuntapolitiikasta hän ei tiedä mitään. Kokemusta ei toisin sanoen ole, ja Jäätteenmäen rötökset veivät häneltä kaiken lisäksi uskottavuuden ja luottamuksen.

        Sittehän se sulautuu hyvin kokoomuksen mafiakolmikkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anneli Jäätteenmäen painoarvo on nykyisin nolla. Siitä on jo 18 vuotta kun hän oli hetken (2 kuukautta) pääministerinä ja kuntapolitiikasta hän ei tiedä mitään. Kokemusta ei toisin sanoen ole, ja Jäätteenmäen rötökset veivät häneltä kaiken lisäksi uskottavuuden ja luottamuksen.

        Jos on ollut joskus aikaisemmassa elämässään Demla on siitä tehtävä stasi-tiliä julkisesti ja irtisanouduttava kyseisestä viiteryhmästä...

    • Anonyymi

      Sen mä ainaki tierän notta tiitisen listalla on muumimamma

      • Anonyymi

        Myöskin örisevä "Mungo"---

    • Anonyymi

      Älkää äänestäkö kommari-Annelia.

      • Anonyymi

        Juu ei äänestetä, mutta Jäätteenmäen Annelia äänestetään.

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaa muistaa se, että maailma ennen Neuvostoliiton kaatumista ja pahimman suomettumisen loppumista, oli melko erilainen paikka

      • Anonyymi

        Maailma oli erilainen paikka, mutta silti läheskään kaikki suomalaiset eivät suomettuneet. Sitä sopii vain ihmetellä, miksi Anneli Jäätteenmäestä tuli peräti kommunisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailma oli erilainen paikka, mutta silti läheskään kaikki suomalaiset eivät suomettuneet. Sitä sopii vain ihmetellä, miksi Anneli Jäätteenmäestä tuli peräti kommunisti.

        Ben Zyskowicz on Anneli Jäätteenmäen ikäinen juristi. Zyskowicz vastusti määrätietoisesti taistolaisia samanaikaisesti kun Jäätteenmäki puuhasi vallankumousta taistolaisten kanssa. Zyskowiczin lisäksi tuhannet muut suomalaiset toimivat samoin. He ymmärsivät päinvstoin kuin Jäätteenmäki, että sosialismi ei ole suomalaisten etujen mukaista.

    • Anonyymi

      Voi, mitä mieltä Anneli on Lapuan Liikkeestä? Kun sen perään huudellaan täälläkin.
      Joko kommunistille suunnitellaan kyyritystä.
      "Maakunnan miesten parhaat" asialle.

    • Anonyymi

      Onhan se häpeällistä, että tunnettu lapualainen keskustapoliitikko on ollut kommunisti.

      • Anonyymi

        Täällä joku laskee alleen pelosta, että Anneli valitaan äänivyöryllä valtuustoon. Ei pidä ujostella käyttää vaippaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä joku laskee alleen pelosta, että Anneli valitaan äänivyöryllä valtuustoon. Ei pidä ujostella käyttää vaippaa.

        Annelin äänestäjät käyttävät vaippaa. Vaipan käyttäjien määrä vähenee tasaisen varmasti.

    • Anonyymi

      On Suomen laki ihmeellinen.
      Päivi Räsänen sai syytteet vihapuheesta kansanryhmää vastaan.
      Täällä saa vapaasti yksilöön kohdistuvaa vihapuhetta tuoda julki, aivan vapaasti. Sananvapauteen vedoten.
      Uuden vuoden puheessaan, 2020 presidentti Sauli Niinistö toi esille että on jo laissa olemassa kohdat millä tämä saadaan kuriin.
      Kunnianloukkaus tai laiton uhkaus esim.
      Ajatelkaa, mitä kirjoitatte.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat vihapuheella? Ei se ole vihapuhetta, jos lukijoita muistutetaan siitä, että Anneli Jäätteenmäki oli demlakommunisti 1970- ja 1980-luvuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat vihapuheella? Ei se ole vihapuhetta, jos lukijoita muistutetaan siitä, että Anneli Jäätteenmäki oli demlakommunisti 1970- ja 1980-luvuilla.

        Mitä sitten vaikka olisi ollut Kiinan keisari. Ketä kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat vihapuheella? Ei se ole vihapuhetta, jos lukijoita muistutetaan siitä, että Anneli Jäätteenmäki oli demlakommunisti 1970- ja 1980-luvuilla.

        Vihapuhe, Päivi Räsänen joutuu oikeuteen, itse Mestarinne on siitä tuomittu.

        Ota selvää mikä on Demla, jos MV-Lehti on raamattusi, sille ei voi mitään.

        Umpimieliset ovat umpimielisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihapuhe, Päivi Räsänen joutuu oikeuteen, itse Mestarinne on siitä tuomittu.

        Ota selvää mikä on Demla, jos MV-Lehti on raamattusi, sille ei voi mitään.

        Umpimieliset ovat umpimielisiä.

        Miksi Suomi ei tehnyt tiliä synkän STASI-menneisyyden kanssa vaan piilotti stasit Tiitisen kassakaappiin? Yhdistyneessä Saksassa stasit savustettiin koloistaan eikä ollut enää mitään asiaa virkapaikoille

    • Anonyymi

      Lukekaa muutakin kuin MV-lehteä.

      Suosittelen lukemaan 18.10.2011 Uuninpankkopoika Saku Timonen blogin.
      Freddy ja Demla.

      Siinä.on totuutta, eikä salaliitto teoriaa. Foliohattu päässä Kodin Putkimiestä pistämässä koronaa vastaan. Joo. Trumptrumptrumptru
      Mestari!

      • Anonyymi

        Missään muussa maassa ei tunnettu DDR-tunnistelija esiintyisi televisiossa laukomassa "viisauksiaan" kukaan ei kysy häneltä niistä 144 Berliinin muurille seulaksi ammutusta

    • Anonyymi

      1970-1980 -luvuilla kommunisteilla oli suuria vappumarsseja. Todonnäköiseti Annelikin marssi taistolaisten vappumarsseilla punalipopujen jäljessä.

      • Anonyymi

        Älä ota enää, näppäimistö karkaa.

      • Anonyymi

        Tiedonantajassa julkaistiin taistolaisten vapputervehdyksiä sivukaupalla. Muistaakseni Jäätteenmäenkin nimi oli näillä listoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedonantajassa julkaistiin taistolaisten vapputervehdyksiä sivukaupalla. Muistaakseni Jäätteenmäenkin nimi oli näillä listoilla.

        Olet jo varmaan kalkkiviivoilla kun muistat noinkin vanhoja valheita. Muista nitrot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedonantajassa julkaistiin taistolaisten vapputervehdyksiä sivukaupalla. Muistaakseni Jäätteenmäenkin nimi oli näillä listoilla.

        Olit äärioikeiston palveluksessa, kun Tiedonantajasta tutkit nimet joille kyytejä itärajalle tarjottaisiin tai keskitysleireille suljettaisiin kun valtaa pääsisi. Onko jo Mestari määrännyt saman tehtävän?
        Vai olitko itse ihan oikea kommunisti kun Tiedonantajaa luit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedonantajassa julkaistiin taistolaisten vapputervehdyksiä sivukaupalla. Muistaakseni Jäätteenmäenkin nimi oli näillä listoilla.

        Minulla on vanhat Tiedonantajan vappulehdet tallella kesämökillä. Aion tutkia kesällä, kuinka moenssa numerossa esiintyy Anneli Jäätteenmäen nimi. Sieltä voi löytyä muitakin mielenkiintoisia nimiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on vanhat Tiedonantajan vappulehdet tallella kesämökillä. Aion tutkia kesällä, kuinka moenssa numerossa esiintyy Anneli Jäätteenmäen nimi. Sieltä voi löytyä muitakin mielenkiintoisia nimiä.

        Löytyykö sieltä tSoininkin nimi oliko hää kova DDR-kävijä nuorisojoukoissa

    • Anonyymi

      Demlataistolainen eli pahimman sortin kommunisti.

    • Anonyymi

      Jäätteenmäki voi olla vieläkin jonkin sortin kommunisti. Sanontaan "kerran kommunisti aina kommunisti" sisältyy suuri viisaus.

      • Anonyymi

        Oletko huomannut, että viisaudenhampaasi on irronnut tai sitä ei ole koskaan ollutkaan.

    • Anonyymi

      Haapavedellä persu sentään herjasi omalla nimellään.
      Lapualla munattomat nimettöminä täällä.

    • Anonyymi

      Lapualaisena äänestäjänä haluaisin tietää on Lapuan keskustan kuntavaaliehdokas, juristi Anneli Jäätteenmäki edelleen Demla ry:n (Demokraattiset lakimiehet Ry.) jäsen?

      • Anonyymi

        Kysy häneltä itseltään. Tämä on keskustelupalsta. Ei mikään Tyhmät kysyvät ja viisaat vastaavat- visailu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy häneltä itseltään. Tämä on keskustelupalsta. Ei mikään Tyhmät kysyvät ja viisaat vastaavat- visailu.

        Oikein sanottu!
        Mutta täällä nimettömänä on niin kiva irvistellä ja olla ilkeä. Tyypillistä Lapualle.

    • Anonyymi

      Kerran kommunisti, aina kommunisti. Kerran stalinisti, ikuisesti stallari. Näin se vaan menee. Onneksemme Lenin-Setä ei enää asu täällä ja Taisto Sinisalo on kuollu, ja "suuri ja mahtava" Neuvostoliitto on kaatunut.

      • Anonyymi

        Suuri ja mahtava kommunismin pelko asuu Lapualla. Keskustelussa kun lapualainen jää tappiolle tai ei tiedä eikä ymmärrä asiaa. Helpoin vastaus on: Kommunismi, sen taakse on hyvä yrittää peitellä oma tyhmyys ja tietämättömyys.

        Kommunismin pelon tilalle tuli todellinen SuperNeuvostoliitto Euroopan Unionin pelko. Suomalisia viedään kuin pässejä narussa kohti liittovaltiota ja kansallisvaltio Suomi tuhotaan. Oletko valmis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri ja mahtava kommunismin pelko asuu Lapualla. Keskustelussa kun lapualainen jää tappiolle tai ei tiedä eikä ymmärrä asiaa. Helpoin vastaus on: Kommunismi, sen taakse on hyvä yrittää peitellä oma tyhmyys ja tietämättömyys.

        Kommunismin pelko on aiheellista. Kommunistit ovat tappaneet kymmeniä miljoonia ihmisiä, valloitanet monia maita ja kurjistaneet ihmisten elämän monin tavoin. Siksi on käsittämätöntä, että jotkut tukevat tai ovat tukeneet kommunisteja. Jäätteenmäen demlakommunismi on aivan käsittämätöntä.

        Autot ovat tappaneet enemmän. Ja rutto.

      • Anonyymi

        Taisto Sinisalo on kuollut ja Neuvostoliitto on kaatunut, mutta demlakommunisti Anneli Jäätteenmäki on elossa ja pyrkii Lapun kunnanvaltuustoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisto Sinisalo on kuollut ja Neuvostoliitto on kaatunut, mutta demlakommunisti Anneli Jäätteenmäki on elossa ja pyrkii Lapun kunnanvaltuustoon.

        On valittu jo. Ainoa varma valtuutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On valittu jo. Ainoa varma valtuutettu.

        Voivatko lapualaiset olla niin tyhmiä, että valitsevat Jäätteenmäen valtuustoonsa pilaamaan Lapuan mainetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivatko lapualaiset olla niin tyhmiä, että valitsevat Jäätteenmäen valtuustoonsa pilaamaan Lapuan mainetta?

        Annelin kaltaisia soisi valtuustossa olevan enemmänkin, eli laajakatseisia kokonaisuuden hallitsevia yhteistyön edistäjiä. Kuuntelee varmasti mitä esim. Arveellakin on sanottavaa. Arvostan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivatko lapualaiset olla niin tyhmiä, että valitsevat Jäätteenmäen valtuustoonsa pilaamaan Lapuan mainetta?

        Toivottavasti Jäätteenmäkeä ei valita. Täysin merkityksetön poliitikko. Kepu ei ole kelpuuttanut edes ministeriksi sen jälkeen kun sai potlut 18 vuotta sitten. Helsinkiläinen, mutta Helsingissä hänellä ei ole mahdollisuutta päästä edes kaupuginvaltuustoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisto Sinisalo on kuollut ja Neuvostoliitto on kaatunut, mutta demlakommunisti Anneli Jäätteenmäki on elossa ja pyrkii Lapun kunnanvaltuustoon.

        DDR-kekkosslovakia on Lapualla vielä kovassa huudossa

    • Anonyymi

      Vanhan sanonnan mukaan kerran kommunisti on aina kommunisti.

      • Anonyymi

        No mikä ettei. Vanhan sanonnan mukaan kerran työtön hampuusi aina työtön hampuusi. Tämä kansanviisaus sopii sulle.

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäki saisi hävetä kommunistista menneisyyttään ja pyytää lapualaisilta anteeksi, mutta ei hän sitä tee. Kommunisti on aina kommunisti.

      • Anonyymi

        Juoppo selviää huomiseen mennessä. Sinä et koskaan.

      • Anonyymi

        Ensin haukutaan trumppia ja nyt annelia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin haukutaan trumppia ja nyt annelia.

        Poliisitutkintaan laitan tämän Anneli Jäätteenmäen solvaamisen. Jos ei muuten pärjää vaaleissa kuin solvaamalla muita parempi luopua ehdokkuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisitutkintaan laitan tämän Anneli Jäätteenmäen solvaamisen. Jos ei muuten pärjää vaaleissa kuin solvaamalla muita parempi luopua ehdokkuudesta.

        Kuka on solvannut Jäätteenmäkeä? Joitakin tosiasioita on kyllä kerrottu.
        J.k. Joko poliisitutkinta on alkanut?

    • Anonyymi

      Jäätteenmäki voi olla vieläkin piilokommunisti. Kerran kommunisti aina kommunisti.

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäki oli kommunisti ja voi olla sitä vieläkin.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina.

    • Anonyymi

      Mitenkäs se sinne peräkamariin voi vaikuttaa. Äitihän sun asias hoitaa. Pelekää sitä äläkä kommunismia, sen kans kyllä pärjää.

      • Anonyymi

        Älä väheksy kommunismiin liittyvä vaaroja. Kommunistit ovat vaarallisia. He ovat aiheuttaneet Suomelle ja koko maailmalle uskomattoman paljon vahinkoa. Neuvostokommunistit hyökkäsivät suomalaisten kommunistien tukemana Suomeen vuonna 1918, 1939 ja 1941. Kaikkina muina aikoina he ovat yrittäneet tehdä Suomesta sosialistisen valtion. Anneli Jäätteenmäkikin oli sosialisoimassa Suomea Demlan puheenjohtajana.

        Ei suomalainen kommunismia pelkää, ota paatti ja soutele Ruattiin jos puntti tutajaa. Siellä ne muutkin elätettävät on.

    • Anonyymi

      Kai hän oli kommari, koska osallistui aktiivisesti kommunistien toimintaan.

      • Anonyymi

        Hänet on nähty Kremlin muurilla paraatia vastaanottamassa Bresnevin kanssa. Molemmilla oli samanlaiset karvalakit. Hän on edelleen Bresnevin sihteeri.

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäen on täytynyt olla kommari. Muuten hänestä ei olisi tullut Demlan puheenjohtajaa.

      • Anonyymi

        Sodan aikana hän hyppäsi laskuvarjolla desantiksi Suomeen. Ja lähetti salasanomia radiolla staliinille. Hänen on täytynyt olla perussuomalainen. Siihen merkit viittaavat. Hän tunsi Vennamonkin.

        Kokoomus hänestä teki tuollaisen

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenäki valittiin Lapuan valtuustoon kuntavaaleissa. Kepulaiset hehkuttivat jo etukäteen, että kaikki Lapuan ongelmat häviävät Annelin valinnan myötä. Miten on käynyt? Onko Jäättenmäki saanut korkeassa asemassaan mitään aikaiseksi?

      • Anonyymi

        Olet pahasti erehtynyt. Sekoitat hänet kaupunginjohtajaan. Anneli johtaa puhetta valtuustossa. Niinkuin puhemies eduskunnassa. Siinä hommassa ei paljon irroitella. On oltava tasapuolinen ja neutraali. Kuukausi vasta kulunut ja yksi kokous takana. Älä hätääle, sanoo isäntä rengille kun viiliä samasta kupista söi.

        Kepulaisten vaalipropagandassa väitettiin, että Jäätteenmäki hankkii suhteillaan Lapualle etuja paitsi Suomen päättäjiltä myös Brysselistä. Valitettava tosiasia on, että Jäätteenmäki ei pysty järjestämään Lapualle etuisuuksia mistään. Jäätteenmäki on täysi nolla. Vanha huijarimummo.

        Mitäs etuja sä tarttetkaan ? Käänny sosiaalitoimiston puoleen, seurakunnastakin saa apua jos on kiirus ja hätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaisten vaalipropagandassa väitettiin, että Jäätteenmäki hankkii suhteillaan Lapualle etuja paitsi Suomen päättäjiltä myös Brysselistä. Valitettava tosiasia on, että Jäätteenmäki ei pysty järjestämään Lapualle etuisuuksia mistään. Jäätteenmäki on täysi nolla. Vanha huijarimummo.

        Jäätteenmäki ei pannut tikkua ristiin Lapuan hyväksi edes kansanedustajana ja pääministerinä, saati sitten Brysselistä käsin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäätteenmäki ei pannut tikkua ristiin Lapuan hyväksi edes kansanedustajana ja pääministerinä, saati sitten Brysselistä käsin.

        Jäätteenmäki on huijari. Ihme, että lapualaiset uskovat häneen edelleen. Muita hän ei pysty enää huijaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäätteenmäki on huijari. Ihme, että lapualaiset uskovat häneen edelleen. Muita hän ei pysty enää huijaamaan.

        Mitäs äänestit sitä. Buahhahhahhaa.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs äänestit sitä. Buahhahhahhaa.....

        Lapuan kepulaiset ovat hyvin tyhmiä. Siksi he äänestivät vanhaa tyhjänpäiväistä virkaheittoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapuan kepulaiset ovat hyvin tyhmiä. Siksi he äänestivät vanhaa tyhjänpäiväistä virkaheittoa.

        Neljän vuoden kärsimys sulla edessä. Prkl että mä nautin tästä. Kiäh ! Kiäh ! Kiäh !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljän vuoden kärsimys sulla edessä. Prkl että mä nautin tästä. Kiäh ! Kiäh ! Kiäh !

        Kaikilla lapualaisikla on neljän vuoden kärsimys, mutta mitä teet. Vaalituloksia ei voi muuttaa jälkikäteen. On odotettava seuraavia vaaleja.

      • Anonyymi

        Jäätteenmäki ei ole saanut koskaan aikaiseksi mitään muuta kuin potkut itselleen pääministerin virasta ja keskustan puhenjohtajuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pahasti erehtynyt. Sekoitat hänet kaupunginjohtajaan. Anneli johtaa puhetta valtuustossa. Niinkuin puhemies eduskunnassa. Siinä hommassa ei paljon irroitella. On oltava tasapuolinen ja neutraali. Kuukausi vasta kulunut ja yksi kokous takana. Älä hätääle, sanoo isäntä rengille kun viiliä samasta kupista söi.

        Kepulaiset hehkuttivat nimenomaisesti ennen vaaleja, että Annelista tehdään joko valtuuston puheenjohtaja tai kunnanhallituksen puheenjohtaja. Sen jälkeen Anneli ratkaisee kaikki Lapuan ongelmat hyvine verkostojensa avulla. Miksi ääni on nyt muuttunut kellossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäätteenmäki ei pannut tikkua ristiin Lapuan hyväksi edes kansanedustajana ja pääministerinä, saati sitten Brysselistä käsin.

        Brysselissä hän nosti vain korkeaa palkkaa. Jäätteenmäen ryhmällä ei ollut mitään valtaa, eikä Jäätteenmäen taidotkaan riittäneet mihinkään. Kielitaitokin oli aivan ala-arvoinen.

    • Anonyymi

      Anneli Jäätteenmäki oli pahimman sortin kommunisti. Jonkin sortin kommunisti hän on varmaankin vieläkin.

      • Anonyymi

        Kyllä Lapua on täysi takapajula näissä poliittisissa asioissa kun näitä typeriä kommunistijuttuja lukee. Liittyminen Kauhavaan tai Seinäjokeen vois tuoda jotain sivistystä Lapuan periferiaan.

      • Anonyymi

        Hjelsingistä tuloo aina niitä kommunistia

      • Anonyymi

        Yksi kunnon kommari vastaa kymmentä persua ja kokkaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjelsingistä tuloo aina niitä kommunistia

        Helsingissä ei ole juuri kommunisteja, Lapualla on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä ei ole juuri kommunisteja, Lapualla on.

        Ennen ne kepukyläkommunistit tunnisti moskvitsh 1500 elitestä ne oli eliittiä

    • Anonyymi

      Anna Kontula on Hesassa.

      • Anonyymi

        Kontulakaan ei ole helsinkiläinen. Kontula on syntyisin Porista, mutta on asunut Tampereella. Anneli Jäätteenmäki tunnetaan lapualaisena kommunistina ja poliitikkona, vaikka hän on asunut Helsingissä.

    • Anonyymi

      Suurin murhe Lapualla, mahtaako olla kommunisti. Eikä raukat edes tiedä mikä on kommunisti. Foliohattujen olettamuksia.
      Demokratia on Lapualla tuntematon käsite.
      Nepotismi on ainoa mikä toimii. Suomen Pohjois-Korea.

    • Anonyymi

      Otto-Ville Kuusinen ja Terijoen nukkehallitus, toimii nykyään Lapualla nimellä Pano-Kalle Mäntynen. Tarkkaile naapuriasi ja estä harmaa talous.

    • Anonyymi

      Anneli J. toimi taistolaisporukoissa1970-1980-luvuilla. Sen jälkeen hän myötäillyt kommunisteja muuten vain.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe