Mikä oikein mättää?

Anonyymi

Joillekin uskoville koronarajoitukset tuottavat tuskaa. Suurin osa, varmasti lähes kaikki uskonnollisista yhteisöistä, kirkoista ja vapaiden suuntien seurakunnista toimii vastuullisesti. Mutta sitten on ihmisiä joille vastuullisuus tuottaa tuskaa. Päivi Räsänen esimerkiksi. Oli vaatimassa uskoville poikkeusoikeuksia, kun kokoontumisvapauksiin kaavailtiin rajoituksia. Ja tämä kotiseurakunta, onko pakko kohdata kasvokkain kuten he sanovat?

Miksi? Mikä uskonnonharjoittamisessa on niin erityistä, ettei etäyhteydet ei riitä ja yksin sen uskontonsa harjoittaminen on vaikeaa?

Miksi näin on, miksi ei kestetä siinä missä muutkin, eihän tämä ikuisesti kuitenkaan jatku.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tällaiset pienet tiiviit kristittyjen yhteisöt palvelee (myös)
      läheisriippuvuutta.

    • Anonyymi

      Kotiseurakuntamme striimaa kaikki tapahtumat ja on tullut ihan uusia juttujakin. Kirkot ja suuret hengelliset yhteisöt osaavat kyllä toimia terveysturvallisesti. Lestadiolaisetkin peruivat omat kesäpäivänsä. Sitten tietysti on kaikissa ryhmissä ja aatteissa porukka, jolla on yhteinen sanoma: ei välitetä yhtään mistään rajoituksista ja jotkut jopa dissaavat koko koronan, tosin kuolema niittää heitä, kuten on nähty, valitettavasti.

      Lähtiköhän tämä jutun juuri siitä toritapahtumasta, jossa oli 30 henkeä koolla vähemmän tiiviissä ryhmässä?

    • Anonyymi

      Ei toki mistään tuskasta on kysymys, mutta seurakuntayhteyden kokee paremmin joukossa kokoontumisissa. Laitan kynttilän palamaan, rauhoituin kuuntelmaan ja katsomaan tv-Jumalanpalvleusta virsiin yhtyen. Ihan ok. Kyllä vaan parempana pidän kirkon penkissä istumisesta ja ehtolliselle yhdessä kokoontumisesta. Siinä muutama kuulumisten vaihto ennen ja jälkeen kirkonmenoja tuttujen kanssa. Ei minusta ole kysymys riippuvuudestakaan. Enemmänkin samasta tunteesta kuin yksin jumpatessa jaksaa 15 min, mutta porkukkajumpassa vetäjän kannustamaman tunti luiskahtaa näppärästi. Kaipaan kirkon urkujen ääntä aika paljon, ei se vaan ole sama kodin JBLstä.

      • Anonyymi

        No, ei varmasti jollakin JBL:llä pääse. Voisin kuvitella, että hyvillä kuulokkeilla urkumusiikkikin kuulostaa jo aika hienolta, muutaman satasen Sennheiserit on jo oikeasti ihan pirun hyvät, hyvin maineikas kuulokkeiden valmistaja. Itsellä on ja pitääpä kokeilla urkumusiikkia. Ja Marshallin kuulokkeet löytyy myös, rock-painotuksellavalmistettu mutta voisi toimia. 🤔

        Ihan hienoahan urkumusiikki on, mikähän olisi hieno biisi?

        -a-teisti-

      • Anonyymi

        kristityn olettaisi olevan esimerkkinä, tällaisessa maailmantilanteessa, eikä ensimmäisenä narisemassa ?
        Kuinka paljon pienet lapset ovat joutuneet nyt koronatilanteen aikana sopeutuun rajoituksiin, myös koti/ päiväkodeissa, alakoulut, jne.
        olettaisi että aikuinen / aikuiset ihmiset ymmärtäisi, että rajoitusten noudattaminen on:
        kaikkien ihmisten parhaaksi, siis ihan kaikkien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bach 565 on kaiketi parasta tuosta.....

        https://www.youtube.com/watch?v=Nnuq9PXbywA

        Toisaalta seuraavasta 58:02 Fear of the dark on hyvä

        https://www.youtube.com/watch?v=ydNFuXoTf-U

        Ja rästä seuraavasta 58:19 Hallowed be thy name

        https://www.youtube.com/watch?v=-5mzJ56mYXU&t=1760s

        Ja koko yli tunnin show on todellinen helmi, jota kaikki eivät ole vain löytäneet.

        Olen siis eri, joka tuli tähän ketjuun, ja minun mielestä virologi on ihan tosi kehno jumala tai ihminen palvottavaksi tai kunnioitettavaksi ylimpänä asiana. Ihan riippumatta siitä haluaako jotain ihmistä taikka jumalaa kuunnella tai palvella.

        Mites on ateisti, miksi, ja toki muut kansa??

        Lähinnä virologin parhaaksi, ja hänet pamputtamaan määränneen poliisin.

        Valehdelleen Eeva Ruotsalaisen, ja Lasse Lehtosen Suomi kiinni huutoineen, ja maskitettuine palkkoineen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bach 565 on kaiketi parasta tuosta.....

        https://www.youtube.com/watch?v=Nnuq9PXbywA

        Toisaalta seuraavasta 58:02 Fear of the dark on hyvä

        https://www.youtube.com/watch?v=ydNFuXoTf-U

        Ja rästä seuraavasta 58:19 Hallowed be thy name

        https://www.youtube.com/watch?v=-5mzJ56mYXU&t=1760s

        Ja koko yli tunnin show on todellinen helmi, jota kaikki eivät ole vain löytäneet.

        Olen siis eri, joka tuli tähän ketjuun, ja minun mielestä virologi on ihan tosi kehno jumala tai ihminen palvottavaksi tai kunnioitettavaksi ylimpänä asiana. Ihan riippumatta siitä haluaako jotain ihmistä taikka jumalaa kuunnella tai palvella.

        Mites on ateisti, miksi, ja toki muut kansa??

        Kaksi kertaa nähnyt Maidenin livenä ja olisi ollut RockFesteillä pääesiintyjänä viime vuonna. Pieni hajoaminen siinä vaiheessa tapahtui, kun korona iski ja peruutti karkelot. Mutta ei tämä Iron Maidenskaan kyllä paha ole.

        Sellaista kasarihevi bändiä olemme käyneet jonkin kerran katsomassa kuin Battle Beast.

        Kerran Berliinissä, ei bändin takia mutta oli Lido-klubilla samaan aikaan, niin mentiinhän sinne. Meillä oli olutta pöydässä valehtelematta reilu parikymmentä tuoppia juomatta kun lähdimme. Sakut vain kantoi sitä meille, luulivat suuriksikin faneiksi, kun Suomesta asti katsomaan tultu...Ei korjattu asiaa. Bändillä on oma vankka kannattajakuntansa. Ja eipä siinä mitään, onhan Noora kunnon rokkihuora sanan hyvässä merkityksessä. Asennetta on.

        "...ei bändin takia"

        Menty siin kaupunkiin, tiedettiin kyllä, että on turneella ja Berliinissä. Kaupungissa on kullä hyviä klubeja ja hämäriä, outoja baareja silmän kantamattomiin...

        -a-teisti-

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Eikö Marinin ehdotus kaatunut jo?

    • Anonyymi

      Mielestäni koronahysteria on mennyt liianpitkälle, maailman media on pelotellut ihmiset bunkkereihinsa. Ihankuin tämä olisi jonkinlainen uskonto, pitää olla maskit, käsidesi, turvavälit, ihmiset puhuvat vain koska sen piikin saa, korostetaan vastuullisuutta ja jos kritisoi koronahysteriaa tai rokotetta on silloin yhteiskunnan hylkiö..ym Tämä on siitä samaa hysteriaa ilmastohysterian kanssa, ihmiset ovat todella tyhmiä lampaita jotka on peloteltu jotta maailman hallitukset saavat vallan. Maailma tarvitsee kriisin jotta ihmiset hyväksyvät pahan vallan.

      • Anonyymi

        Ne ei ole maailman hallitukset se vallan pitäjä, vaan se on terveydenhuolto, joka määrää hallituksia, ja viranomaisia. Valta ja sen toimeenpano on nyt näin, ja kuten kuomaat, niin silloin kyse on samasta, kuin on ollut esimerkiksi aikanaan rautaesiripun takana keskuskomiteassa. Nyt ei ole rautaesirippua, mutta me ollaan saatu koronaesirippu maailmaan!

      • Anonyymi

        "Mielestäni koronahysteria on mennyt liianpitkälle"

        Eli mielestäsi pandemiatilanteessa ei kannata toimia siten, että rajoitetaan taudin tarttuminen vähäiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mielestäni koronahysteria on mennyt liianpitkälle"

        Eli mielestäsi pandemiatilanteessa ei kannata toimia siten, että rajoitetaan taudin tarttuminen vähäiseksi.

        Olemme Suomalaisia, Sotaveteraanien jälkeläisiä. Niiden ihmisten jälkeläisiä, joiden arvot oli Koti, Uskonto ja maamme ja kansamme vapaus. Näitä isiemme arvoja kaikki Suomalaiset tietysti kunnioitamme. Tottakai kansamme terveys on meille Suomalaisille myöskin ykkösasioita. Siksi haluamme noudattaa sääntöjä ja määräyksiä todella tarkasti. Kyllä kirkot ja kaikki muutkin seurakuntien yhteiset tilat vielä avataan, On tärkeintä, että ihmisen sydämen ovi on avoinna Kristuksen käydä sisälle. Jeesus sanoo, "minä seison ovella ja kolkutan."

        Järki seisoo monilla ovilla vaikka lääkärit varoittavat. Olisi tärkeää että myös järki on avoinna ja vastuu lähimmäisistä niin kuin itsestäkin. Siksi pitää ottaa todesta ja vakavasti se mitä lääkintäviranomaiset sanovat. Hihhuloida voi sitten myöhemminkin kun tämä toivottavasti menee ohi rokotusten ansiosta.

        luterilainen

    • Anonyymi

      Samaa ihmettelen joka kerta kun nousen autooni ja ajan ruokakauppaan reilu kymmenen kilometriä pikitietä!

      Että miten osa autoilijoista on saanut korttinsa, kun eivät näe suuria nopeusrajoutuskylttejä ihan tien varressa !?

      entäs sitten ne jotka jo lapsuudesta asti ovat kuulleet puhuttavan että juovuksissa ei saa autolla ajella ja kuitenkin ajavat !!

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Räsästä syytetään jopa siitä että hän EI kannata perustuslain vastaista esitystä.

      • Anonyymi

        Hienoa, että nyt ymmärrät poikkeuslakien säätämisen vaikeuksia. Aiemmin et ole oikein kyennyt käsittämään miksi erilaisten rajoitusten saattaminen voimaan on ollut vaivalloista ja aikaa vievää. Nyt olet asian kuitenkin ilmeisesti ymmärtänyt. 👍

        Syyhän on meidän erittäin vahvat perustuslaissa turvatut kansalaisoikeudet, niitä ei noin vain murreta. Ei edes poikkeustilanteessa.

        Lait olivat huonosti valmisteltu, se on totta mutta vikaa on myös yleisesti lainsäädännössä, se ei vastaa tällaisten tilanteiden tarpeisiin. Luulenkin, että lakeja tulevaisuudessa rukataan tältä osin seuraavaa kertaa silmällä pitäen.

        Ei sinulla ole mitään kommenttia oikeuskanslerin toimintaan lainvalmistelussa? Tuomas oikein kiitteli valmisteluja "valmistelijat ansaitsee kiitoksen.", "ei ole laillisuusvalvonnan näkökulmasta huomauttamista."

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000007924797.html

        Mutta tartuntaluvuissa mennään alas ja hyvä niin, nuo kaavaillut rajut (lyhytaikaiset) liikkumisrajoitukset olisivat tokin pudottaneet tartuntojen määrää nopeammin, olisi annettu raju täsmäisku.

        Mutta vaikka tuo lakiesitys olisi hyväksyttykin ei se olisi sitä tarkoittanut, että lait olisi automaattisesti otettu käyttöön, se olisi ollut vain ässä hihassa, joka voidaan ottaa käyttöön erillisellä päätöksellä.

        Ja tätä eivät ymmärtäneet edes kaikki kansanedustajamme. Pidän tätä kyllä hyvin hämmästyttävänä. Eikö tuon vertaa hallita omaa työtä?

        Tämän hetkisen tilanteen kannaltatuolla ei ole merkitystä, vaikka laki liikkumis- ja kokoontumisrajoituksista olisi hyväksytty, niin ei sitä olisi otettu käyttöön, ei olisi ollut edellytyksiä, vallitsevat rajoitustoimet ovat purreet riittävän hyvin.

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Ei sinulla ole mitään kommenttia oikeuskanslerin toimintaan lainvalmistelussa? Tuomas oikein kiitteli valmisteluja "valmistelijat ansaitsee kiitoksen.", "ei ole laillisuusvalvonnan näkökulmasta huomauttamista."

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000007924797.html

        Enkö sanonut, että lainvalmistelu oli huonoa? Sanoin.

        -a-teisti-

    • Anonyymi

      Narinaa, nurinaa, haukuntaa uskovien suuntaan, (tietty aina ja kaikesta). Mitä vastuullisuutta on mennä päättäjien (Poliittinen kans.välinen klikki taustalla ohjaillen) valheelliseen pandemia-kouhotukseen? Nyt on nähty, miten helppoa ihmiset on saada jatkuvalla toistolla vaikka minkälaiseen hulluuteen mukaan.

      Berliinin covid-19-tapauksen tutkintakomission 7.10.2020 lähtien tekemät satojen tiedemiesten, lääkäreiden, taloustieteilijöiden ja lakimiesten kuulemiset ovat nyt osoittaneet todennäköisyydellä lähestyvän 100 prosentin varmuutta siitä, että Covid-19-skandaali ei koskaan ollut terveyskysymys – asianajaja Fuëlmich 15.2.2020
      "Pikemminkin kyse oli vallan vahvistamisesta, joka saatiin laittomasti korruptoituneen "Davosin klikin" rikollisilla menetelmillä siirtämällä kansan rikkaus Davosin jäsenille muun muassa pienten ja erityisesti keskisuurten yritysten kustannuksella."
      Komitean johtopäätös on, että covid-19:ää käytetään liike-elämän ja poliittisen "eliitin" harhautustaktiikkana, jonka tavoitteena on siirtää markkinaosuuksia ja vaurautta pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä globaaleille alustoille, kuten Amazonille, Googlelle, Uberille ja muille suurille teknologia- ja monikansallisille yrityksille.

      Sanna Marin on Davosin kävijä. Ilmeisesti hänellekin on luvattu palkkiovirka. Siksi hän ajaa kiihkolla aivan älytöntä politiikkaa. Sisäpiiristä kerrotaan, että Marin on pikkumainen oikuttelija. Onhan sellaista ollut nähtävillä.

    • Anonyymi

      Laitanpa tännekin saman viestin, jonka laitoin toiseen ketjuun. Faktaa pitää tunkea, vaikka jotkut ei sitä kestäkään ja poistattavat näitä ketjuja.

      Texasissa kyllä tapahtui positiivista. Kun se luopui maskeista ja rajoituksista, kuolemat ja tartunnat putosivat heti. Kaikissa rajoituksista ja maskeista luopuneissa maissa on käynyt näin. Itse asiassa maskeja käyttäviä pitää varoa, koska he tartuttavat ei vain itselleen vaan myös kanssaihmisilleen bakteeritulehduksia. Ees taas rätin läpi omien hengitysteistä nousevien jätteiden ryystäminen aiheuttaa bakteerien kasvua kosteassa maskissa. Kun hengitetään maskin läpi, samalla hengitetään omaa hiilidioksia, joka hiilidioksidi syrjäyttää aivoissa happiatomin ja sehän merkitsee, että aivosoluja kuolee - ja dementia siintää.

      Hengitystiepatogeenien osalta maskien kielteiset vaikutukset ja niiden aiheuttamat hengitystiemuutokset voivat lisätä CoVID-19:n sekä muiden hengitystiepatogeenien alttiutta ja tarttumista.

      Kirurgit itsekin sanovat, ettei kirurgin maski ole tarkoitettu virusten torjuntaan eikä normaalikäyttöön. Ei ne torju viruksia, ei myöskään kangasmaskit. Leikkaussaleissa on voimakas ylipaineinen ilmanvaihto, joka lisää ilman happipitoisuutta. Nämä olosuhteet rajoittavat maskien kielteisiä vaikutuksia kirurgille ja leikkaussalin henkilökunnalle. Kirurgit vaihtavat heti maskin kostuessa uuden maskin steriilisti. Tehokkaasta ilmastoinnista huolimatta kliiniset tutkimukset ovat antaneet merkkejä kirurgisten maskien kielteisistä vaikutuksista kirurgin fysiologiaan ja suorituskykyyn (esimerkiksi hapenottokyky, hiilidioksidin lisääntyminen.)

      Olikohan USA:ssa vai Kanadassa, jossa 4-vuotias poika oli vähällä kuolla bakteerikeuhkotulehdukseen, kun käytti liian kauan maskia. Näin videon, jossa pojan lääkäri raivosi, että tämä maskipelleily on saatava loppumaan. Tietoa olisi, mutta valtamedia pimittää sitä. Valtamedia joutuu myös vastuuseen räikeistä rikkomuksista ihmisoikeuksia vastaan.

      Saksalaisessa tuomioistuimessa on nyt ensimmäistä kertaa esitetty todisteita määrättyjen koronan vastaisten toimenpiteiden tieteellisestä hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta.
      Weimarin perhetuomioistuin päätti 8.4.2021 kiireellisessä menettelyssä, että kahta Weimarin koulua kielletään välittömästi vaatimasta oppilaita käyttämään kaikenlaisia suu-nenäsuojia (erityisesti päteviä maskeja, kuten FFP2-maskeja), noudattamaan AHA:n vähimmäisetäisyyksiä ja/tai osallistumaan SARS-CoV-2-pikatesteihin. Samalla yleinen tuomioistuin on päättänyt, että luokkahuoneopetus on säilytettävä.

      Oikeudenkäynti on Saksan siviililain 1666 §:n 1 ja 4 kohdan mukainen niin sanottu lastensuojelumenettely, jonka äiti on käynnistänyt kahdelle 14- ja 8-vuotiaille pojilleen käräjäoikeudessa. Hän oli väittänyt, että hänen lapsiaan vahingoitettiin fyysisesti, psyykkisesti ja pedagogisesti ilman, että siitä olisi lapsille tai kolmansille osapuolille mitään hyötyä. Samalla tämä loukkaisi monia lasten ja heidän vanhempiensa lain, perustuslain ja kansainvälisten yleissopimusten nojalla olevia oikeuksia. Tuomiossaan tuomari vahvistaa äidin arvion: "Lapsia vahingoitetaan fyysisesti, psyykkisesti ja pedagogisesti ja loukataan heidän oikeuksissaan ilman, että siitä on hyötyä lapsille itselleen tai kolmansille osapuolille." Yhteenvetona oikeus toteaa: "Ei ole näyttöä siitä, että erilaiset kasvomaskit voivat vähentää SARS-CoV-2:n tartuntariskiä lainkaan tai edes merkittävästi. Tämä lausunto koskee kaikenikäisiä ihmisiä, myös lapsia ja nuoria, sekä oireettomia ja oireilevia henkilöitä.

      Ette saa näistä lukea iltaläpsyköiden sivuilta.

      • Anonyymi

        Minä ainakin kierrän kaupassa kaukaa sellaisen jolla maskia ei ole. Niin näkyy tekevän muutkin. Kaikki järkevät valitsisivat kaupan, jossa on maskipakko, jos sellaisia olisi. Se olisi myös kaupalle kilpailuvaltti.

        Haluat siis vahingoittaa itseäsi ja kanssaihmisiäsi. Miksi käytät maskia, kun ei niistä ole mitään hyötyä vaan päinvastoin vahinkoa? Sekö on sinusta järkevyyttä? Hyvin on päättäjien manipulointi purrut.

    • Hyvä kysymys lainaus:>>>

      Miksi? Mikä uskonnonharjoittamisessa on niin erityistä, ettei etäyhteydet ei riitä ja yksin sen uskontonsa harjoittaminen on vaikeaa?<<<

      Olen pari-kolme kertaa viikossa seniorikerhon "webinaarissa" jossa heitämme läppää noin tunnin kerrallaan ja homma on OK.

      Eikö sitten uskontoa voida harjoittaa vastaavalla tavalla? Kun kamara/ääniyhteydet niin silloin voi vaikka veisata ja näkee muiden kasvot ettei kukaan ole lintsannut tärkeästä tapahtumasta.

    • Anonyymi

      > eihän tämä ikuisesti kuitenkaan jatku.

      Miksi ei jatkuisi loputtomasti? Koronavirus tulee olemaan olemassa todennköissti niin kauan kuin tämä maailma on olemassa. nyt kun on valittu tämä koronahulluus erittäin kevyillä perusteilla, ei siitä voi loogisesti päästä mitenkään ulos, ellei poliitikot myöntäisi olevansa väärässä, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä, erityisesti kun nyt tämän koronan nemessä he voivat lisätä omaa ja yrityskumppaneiden valtaa ja omaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3827
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1485
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe