Pääministeri ja varapääministeri Kiuru ei ajantasalla

Anonyymi

Husin johtajaylilääkäri kritisoi hallitusta – päätös rokotusten kohdentamisesta syntyi liian hitaasti: ”Juna meni jo”. Eikä ole ainoa jotka ihmettelee kaksikon saamattomuutta.

Myöhästyikö Krista Kiurun aprillipila kaksi viikkoa? Sen verran uskomattomia ministerin Sputnik-puheet olivat
Sputnikia voitaisiin saada Suomeen vasta sitten, kun kaikki suomalaiset on jo rokotettu.

Eduskunnan kyselytunti sai torstaina rutkasti lisävärinää, kun kansanedustaja, Liike Nytin puheenjohtaja Hjallis Harkimo kysyi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd) venäläisen Sputnik-koronavirusrokotteen mahdollisesta hankkimisesta Suomeen.
Krista Kiuru: Suomi suunnittelee neuvotteluiden aloittamista Sputnik-rokotteen hankinnasta – ”Työ on aloitettu”

Sen sijaan, että Kiuru olisi sanonut Suomen odottavan Euroopan lääkeviraston EMAn ja EU:n linjausta Sputnikista, ministeri sähköisti tunnelman vastaamalla Harkimon kysymykseen, että sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön välillä on aloitettu yhteistyö, jotta Venäjää lähestyttäisiin ja aloitettaisiin neuvottelut Sputnikin rokotteen hankkimisesta Suomeen.

Kiurun vastaus tuntui täysin uskomattomalta. Vähän niin kuin hölmöläisten höpöhöpö-puheelta.

Ei ihme, että ulkoministeriön terveydestä ja hyvinvoinnista vastaava temaattinen suurlähettiläs Päivi Sillanaukee joutui jo torstai-iltana palomestariksi sammuttelemaan Kiurun aloittamaa tulipaloa. Sillanaukee sanoi STT:lle, että kyllä Suomi odottaa EMAn päätöstä ennen omia ratkaisujaan.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) totesivat perjantaina, ettei asia nyt ihan sillä tavalla etene kuin Kiuru oli torstaina eduskunnan edessä esittänyt.

Mihin Suomi lopulta edes tarvitsisi koko Sputnikia? Ytimekäs vastaus on, ettei yhtään mihinkään.

Sputnik on tällä hetkellä vasta EMAn arvioinnissa. Myyntilupaa voidaan odottaa aikaisintaan kesäkuussa. Pelkkä EMAn myyntilupa ei kuitenkaan yksin riitä. Pitää muistaa, että Sputnik ei ole EU:n kuuden sopimusrokotteen listalla eikä sitä todennäköisesti yhteishankintaan otetakaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007924548.html

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marinin hallituksen on erottava !

    • Anonyymi

      Eihän meidän tarvii vettä hankkia venäjältä, meiltä saa ihan juomakelpoista kraanasta.

      • Anonyymi

        Tai mun olisi pitäny sanoo ruiskutuskelpoista, niin hitaammatkin olis tajunnu.


    • Anonyymi

      Saarikon on erottava.

      • Anonyymi

        Miehestäänkö..miksi ?


    • Anonyymi

      Eihän Tajjan aloitetta Juha Tuominen kaan uskalla torpata, puhumattakaan Kiurusta

    • Anonyymi

      Jos noin mitätön pääminosteri vielä jatkaa, se tieää maalle hallaa.

      • Anonyymi

        Sanna Marin jo tehnyt jättivelan, jota ei voi taakse purkaa.
        Valka makseltava tulevalla korkealla korollakin, tietää elintasoon huimaa laskua.
        m Ay-liike verolle jokunen satamiljoonaa jne pakko tehdä kaikki hankinnat valtion, ei vapaa eläjiä enää miljonääri Ay-johtajatkaan..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe