Kotikirkko saa pitää hartautensa

Anonyymi

Rankoin rajoituksin, vain 6 henkilö sallitaan osallistuvan. Poliisi ei jousta ja salli useampien 6 henkilön ryhmän kokoontumisia. Laissahan ei sallita kokoontumisen jakamista useampiin ryhmiin mutta poliisi on joustanut aiemmin mm. koronavastaisissa mielenosoituksissa, kun vaihtoehtona olisi ollut suuren väkijoukon hajottaminen.

Tästä joillekin on voinut jäädä kuvitelma, että laki sallisi tämän mutta näin ei ole. Kyse on ollut poliisin joustosta tilanteen mukaan.

"Suomen Baptistikirkkoon kuuluvan Espoon kotikirkon tulevan sunnuntain jumalanpalveluksen osallistujamäärä on rajattu kuuteen henkilöön, kotikirkko tiedottaa.

Syynä ovat koronarajoitukset. Viime sunnuntaina poliisi hajoitti kotikirkon Espoon Läkkitorilla pitämän jumalanpalveluksen niin ikään koronarajoitusten vuoksi.

– Sunnuntaille 18.4. kaavailtua jumalanpalveluksesta tehtiin poliisille määräajassa ilmoitus, koska tilaisuuteen arvioitiin osallistuvat selvästi normaalia enemmän kuulijoita, kotikirkko kertoo tiedotteessa.

Kirkon mukaan poliisi teki kuitenkin perjantaina päätöksen, että osallistumismäärä on rajattava kuuteen henkilöön."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/espoon-kotikirkon-jumalanpalveluksen-osallistujamaara-rajattu-kuuteen-poliisi-hajoitti-toritapahtuman-viimeksi/8118790#gs.yfa89b

Uho ja ylimielisyyskin on laantunut ja kotikirkko on ilmoittanut noudattavansa poliisin määräystä.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näinhän tuon arvasikin menevän, ei yksityistilaa (vuokrattu ravintolatila) vastaava tila voi olla yleinen julkinen torialue.

      -a-teisti-

    • "Uho ja ylimielisyyskin on laantunut ja kotikirkko on ilmoittanut noudattavansa poliisin määräystä."

      Tuo oli hyvä uutinen.

    • Anonyymi

      Uho ja ylimielisyys? Mikä uho, mikä ylimielisyys? Kyllä sitä nyt ollaan niin moraalinvartijoita, kyllä me ollaan lainkuuliaisia, täytyy tehdä niin kuin viranomaiset pikkumaisessa mielivaltaisuudessaan määrää. Mistä ihmeestä tulee kuuden hengen määrä? Onko tutkittu, että virus ei liiku kuuden hengen kesken? Tietääkö virukset olla tarttumatta kauppakeskusten ihmispaljoudessa, tavarataloissa, jotka on täynnä asiakkaita lähellä toisiaan? Kyse on siitä, ketkä kokoontuu. Kun BLM-miekkari kokoontui Senaatintorilla, silloin oli rajoituksena muistaakseni 500 ihmistä. Poliisi antoi 3000 ihmisen kokoontua ja pitää miekkarinsa, osallistuipa itsekin kylttien kanssa poseeraukseen ja vasta kun puheet oli pidetty, sitten hajotti. Kun oikeudenmukaisuus ja tasapuolinen kohtelu olisi edellyttänyt, että torille ei olisi päästetty kuin ne 500 ihmistä ja loput poliisi olisi käskyttänyt pois. Oli surkuhupaisaa kuulla jumalanpalvelusta hajottamaan tulevan poliisin sanovan, että heidän on kohdeltava kaikkia tasaveroisesti!

      Menisivät paasaamaan tasaveroisuudesta Migrin eteen, jossa maahanmuuttajia seisoo jonossa ilman maskeja kiinni toisissaan kymmenittäin päivästä toiseen. Mutta ei, on ohituskaistoja ja on kapeita pikkumaisia kaistoja väärinajattelijoille. Mahtaa se henkilö, joka ilmoitti tilaisuudesta poliisille, tuntea olevansa kansakunnan asialla, lieneekö ateisti, jota ärsytti puhe Jumalasta.

      Missä ihmisten maalaisjärki ja oma ajattelu? Niin alkoi Saksassakin pikkuhiljaa vainot toisinajattelijoita ja noita toisia kohtaan..

      • Nuriset kyllä aika turhasta asiasta. Kulkutauti on se syy, miksi näitä rajoituksia on. Ne koskevat aivan kaikkia - ja mitä useampi niitä noudattaa, sitä parempi.


      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        Nuriset kyllä aika turhasta asiasta. Kulkutauti on se syy, miksi näitä rajoituksia on. Ne koskevat aivan kaikkia - ja mitä useampi niitä noudattaa, sitä parempi.

        Aivan ! sen kyllä näki levillä pääsiäisenä kuinka ne kaikkia koskevat ihan koko eestakaisella matkalla sieltä etelän kivitaloista ja takaisin !

        tosisiisti huomio,.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan ! sen kyllä näki levillä pääsiäisenä kuinka ne kaikkia koskevat ihan koko eestakaisella matkalla sieltä etelän kivitaloista ja takaisin !

        tosisiisti huomio,.

        Toivottavasti selvisit perheesi kanssa Leviltä kotiisi ilman tartuntaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti selvisit perheesi kanssa Leviltä kotiisi ilman tartuntaa.

        minä en niin pöllö ole että lähtisin ajamaan jonkun alaspäin viettävän lumisen rinteen takia tuhatta kilometriä, eikös sitä pitäisi välttää ilman saastuttamistakin hä !

        ainakin selliaesta puhutaan kovasti ja uhataan autoilu lopettaa ihan kokonaan ellei sähkövaunuilla kulje on se töämä maa varsinainen tapaus.


    • Anonyymi

      Se varmaan tulee siitä kun poliisissa on vaihdettu kesärenkaita j a hoksattu kuinka jokaisessa poliisin autossa on jokaisessa pyörässä kuusikulmaiset pyöränmutterit ja kaikissa reikä keskellä !

      heureka, tässäpä vastaus kotikirkon väklimäärään kokoontumisissa, kuusi on se oikea lukum, senhän vahvistaa sekin kun autossaan istuvilla poliisikaksikoilla on kaikilla samat kuusi kulmaa suojanaan, on yläpuoli alapuoli oikea-vasen etu-taka osa, aamen, tämä on ratkaiseva todiste kuusikulmaisen elämän automaattisesta suojakerroksesta ja maximimäärästä kotikirkon väkeä kirkollisissa menoissaan !

      Aivan ihana on se reikä niissä muttereissa, ilman sitä olisi tosi hankalaa vaihtaa kesäkumeja kalustoon!
      Eihän poliisikaan mikään taikuri sentään ole, mistä heillä olsi rejäntekovälineet kesäkumien vaihtoon huh !

    • Anonyymi

      Onko nää terroristit päästään jotenkin sekasin eikö ne ymmärrä että heidän typerä uskonharrastus vai mikä lie palvonta on täysin toissijainen asia ja rajoitukset on tehty ihan syystä kaikille .


      Seuraavaksi jos samat henkilöt uusivat nuo rikoksensa yhteiskuntaa vastaan heidät pitäisi vangita ja antaa tuomiot .

      Pikkuisen järjen käyttöä vaikka hilluisitte sitten missä harhoissanne muuten

      • Anonyymi

        mitenkäs siellä puussa onko joka oksalla istujia vai jok o on evoluutio tiputtamut muutaman juurelle, uga uga !


    • Anonyymi

      Ähäkutti moskeijassa saa olla määrärttömästi . Sinne ei poliiiiisi uskalla mennä.

      • Anonyymi

        niinpäs siinä sitä on tasavertaisuutta !


    • Anonyymi

      Kyllä minua ihmetyttää ihmisten kyvyttömyys nähdä tosiasioita. Poliisi kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti. Te, jotka ette ole seuranneet poliisin toimia, ette niistä tiedä. Itse olen varmaan viisi vuotta seurannut, miten poliisi kohtelee esim. kansallismielisiä ja se on järkyttävää. Poliisi ei toimi heidän vähimmän haitan periaatteen mukaan. Poliisin pitäisi hoitaa tehtävät ensisijaisesti puhumalla ja sovinnollisuutta edistäen mutta näin ei tapahdu vaan suoraan käydään kiinni kovakouraisesti, vaikka ei olisi mitään uhkatilannetta asiakkaan taholta. Jos tämä nähdään nurinana, todistaa vain sen minkä kerroin.

      Kaikkialla ihmiset ovat heränneet pandemia-valheisiin ja ylimitoitettuihin rajoituksiin ja vastustavat niitä. Tavallisia ihmisiä eri ammateista, lääkäreitä, hoitajia, jotka ovat uskaltaneet nousta viranomaisten mielivaltaa vastaan. Onpa poliisejakin noussut esiin ja perustaneet yhdistyksen mm. Espanjassa ja Suomessa. Meillä esim. eräs lääkäri ja laboratorionhoitaja saivat potkut välittömästi työstään tullessaan julkisuuteen puhumaan koronan avulla ihmisten vapauden menetyksistä. He ovat niitä alun uhrautujia, mutta liike kasvaa ja leviää ja lopulta viranomaiset eivät voi pimittää valheitaan. Ei ole mitään pandemiaa, eihän kokonaiskuolleisuus ole noussut yhtään. Tavalliset flunssat ja influensat saadaan korona-tartunnoiksi, siksihän influensat ovat hävinneet korona-aikaan.

      Kun eri maissa on luovuttu maskeista ja rajoituksista, tartunnat ovat vähentyneet. Maskit ovat vaarallisia käyttäjilleen ja muille, koska ihminen hengittää omia hengitysjätöksiään tuntikausia ja kosteassa maskissa bakteerit alkaa kasvaa, levittäen bakteereita muihin ihmisiin ja saaden itse niitä sisäänsä keuhkoihin. Kun tällaiset bakteeripesät poistetaan, ei ole mitään valheelliselle PCR-testille monistettavaa, joilla meitä huijataan. 4-vuotias pikkupoika oli vähällä kuolla keuhkobakteeritulehdukseen käyttäessään liian kauan maskia. Maskit on terveysterrorismia. Nyt on jo tietoa, jota ei ollut koronan alettua ja itsekin kirjoitin tutkimuksesta, jossa eri laatuisten maskien oli todettu pitävän viruksia vaihtelevia prosenttiosuuksia. Nyt puhun ihan toista uuden tiedon valossa.

      Tässä eräs kokemus taloustieteen tutkijalta poliisin mielivallasta:
      ttps://nykysuomi.com/2021/04/15/uusi-suomi-sulki-tuomas-malisen-blogitilin-alle-5-minuutissa-tama-kirjoitus-johti-sulkemiseen-poliisivaltio-2-0/

      • Anonyymi

        Tässä pari videota poliisin mielivallasta:

        Poliisi tempasi Suomen lipun kävelijän kädestä ja heitti sen maahan polkien sitä tahallaan. Sakkoa ainakin moisesta lipun häpäisystä.
        ttps://www.facebook.com/groups/771096386863751/permalink/784995462140510/

        Poliisi ottaa kiinni ihmisen, jolla on Suomenlippu – ihmiset huutaa: Poliisi on kansalla töissä.
        ttps://www.facebook.com/groups/419427801966875/permalink/871228630120121/

        Tässä kerrotaan, miksi poliisi käyttäytyy vastoin perustuslakia.
        ttps://www.facebook.com/groups/419427801966875/permalink/871490230093961/

        Poliisit monissa maissa ovat nousseet vastustamaan tätä hulluutta ja puolustamaan ihmisten perusoikeuksia. Kahdeksassa maassa nettisivujen mukaan ja lisää tulee.
        ttps://policeforfreedom.org/contact-us.html

        Hyvä, on jotain toivoa uuskommunistiselle mielipuolisuudelle. Melkein itkua pukkaa kun kuulee tällaisia uutisia.


    • Anonyymi

      Mistä näitä foliohattuja oikein sikiää yksi tuttu nuori hyväkuntoinen sai koronan kuukausi teholla ja nyt kahen kuukauden päästä käyttää edelleen happiviiksiä eikä jaksa seisoa kuin hetken kun keuhkot ei kestä .

      Sitten nää foliohattu terroristit kirjottelee tänne mitä sattuu

      • Anonyymi

        Onko saanut lääkkeitä? Niitä on jo useita tehokkaita. Missä sai tartunnan? Tietenkin pitää varoa, mutta nyt on kyse YLIMITOITETUISTA koronatoimenpiteistä, jotka ovat tappaneet ihmisiä enemmän kuin itse korona tauti!

        Hydroksikolorokiini, Azithromyciini ovat turvallisia ja testattuja lääkkeitä, niiden yhdistelmästä ovat useat eri lääkärit kertoneet vähintäänkin 99 % tehokkuudesta tuloksien suhteen. Näillä on hoidettu useita satoja potilaita, kukaan ei ole kuollut, oireet on saatu kuriin tunnista kahteen päivään välillä hoidosta aloittamisesta.
        Oksiklorin (reumasairauksissa) = hydroksiklorokiinisulfaatti
        Buventol, astman hoitoon, toimii oletettavasti kaikkien virusmuunnosten kanssa.
        Dexametason (kortisoni). (Luin että Trumpille annettiiin tätä ja hän toipuikin nopeasti.)

        Poliisin käytöksessä ei ole kyse mistään viruksesta ja siltä suojaamisesta vaan silkasta mielivallasta.

        Sitä omaa ajattelua kannattaisi harrastaa eikä hötkyillä tunteet edellä ja viranomaisten manipuloima pelko takapuolessa.

        ttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000007915347.html


    • Anonyymi

      "Sitä omaa ajattelua kannattaisi harrastaa eikä hötkyillä tunteet edellä ja viranomaisten manipuloima pelko takapuolessa."


      Kyllä se on iha oma pelko takapuolessa eikä itsestä vaan vanhoista sukulaisista joihin en halua missään nimessä tällaista tautia tartuttaa missä nuoretkin saavat taistella hengestään pahimmassa tapauksessa .

    • Anonyymi

      Kulkeeko luterilaisuus ja yhteiskunnan sääntöjen vastustaminen käsi kädessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe