Survivor All starsin kaikki kolme joukkuetta olivat ilman tulta kolme ensimmäistä päivää(ja sen jälkeenkin)eivätkä voineet keittää sameaa, saastunutta vettä juomakelpoisiksi ja siis juoda sitä.
Mitenkähän ihmeessä he oikein pärjäsivät?
Kuitenkin koskemattomuuskilpailussa kaikki olivat ihan pirteitä ja jaksoivat hyvin kilpailla eikä kukaan valittanut nestehukkaansa.
Ilman vettä Survivorissa?
9
1544
Vastaukset
- saihan
ne kaikki vesipullot alussa! kuuntelisit paremmin....
- ei pitkälle
pelasta tuossa lämpötilassa, jossa nestehukka on melkoinen. Kolmea vuorokautta ainakaan ei pikku pullosella pärjää.
Sinänsä ei mitään väliä, jaettakoon tai oltakoon jakamatta vettä kilpailijoille, mutta huvittavaa, millainen issue siitä tehtiin. Jos kilpailijat ovat saaneet alun jälkeenkin vettä (kuten täytyy olla), miksei sitä voi sanoa ääneen? Miksi valehdella, että kolmatta vuorokautta ollaan ilman vettä (tai jonkun alussa jaetun pikku vesipullon varassa)? - Maija
ei pitkälle kirjoitti:
pelasta tuossa lämpötilassa, jossa nestehukka on melkoinen. Kolmea vuorokautta ainakaan ei pikku pullosella pärjää.
Sinänsä ei mitään väliä, jaettakoon tai oltakoon jakamatta vettä kilpailijoille, mutta huvittavaa, millainen issue siitä tehtiin. Jos kilpailijat ovat saaneet alun jälkeenkin vettä (kuten täytyy olla), miksei sitä voi sanoa ääneen? Miksi valehdella, että kolmatta vuorokautta ollaan ilman vettä (tai jonkun alussa jaetun pikku vesipullon varassa)?Koko sarjahan on pidemmän päälle lavastettua..esim "kohtauksia" otetaan usein uusiksi, jotta saadaan mahdollsimman hyvä purkkiin. Kyllähän ne siellä vettä on juoneet, mutta tuskin kovin paljoa kuitenkaan!
- janoinen
Maija kirjoitti:
Koko sarjahan on pidemmän päälle lavastettua..esim "kohtauksia" otetaan usein uusiksi, jotta saadaan mahdollsimman hyvä purkkiin. Kyllähän ne siellä vettä on juoneet, mutta tuskin kovin paljoa kuitenkaan!
.... oli ajoittain päässään vanhan ajan kunnolliset sangalliset silmälasit.
Eikö niillä olisi voinut sitä tulta sytyttää, ihan niinkuin se tehdään polttolaseillakin auringon avulla? - Frederik
janoinen kirjoitti:
.... oli ajoittain päässään vanhan ajan kunnolliset sangalliset silmälasit.
Eikö niillä olisi voinut sitä tulta sytyttää, ihan niinkuin se tehdään polttolaseillakin auringon avulla?Ei se taida niillä tehoilla onnistua... Eihän semmosissa laseissa ole riittävää tehoa keskittää aurinkoa samaan pisteeseen.
- lasit
Frederik kirjoitti:
Ei se taida niillä tehoilla onnistua... Eihän semmosissa laseissa ole riittävää tehoa keskittää aurinkoa samaan pisteeseen.
Ei onnistu ainakaan miinuslinsseillä!
- takkkutukka
mut jotkut niistä ainakin joi sitä likasta vettä...
- hei hei
Tositvt on feikattua skeidaa hei daa!!!
- okei
Ne mitään ilman vettä siellä ollu.Autollakin kuskattiin paikasta toiseen ja sitten näytellään että olipa rankkaa..en ymmärrä miksi kukaan ottaa todesta usalaista "reality"-sarjaa?!
Johan se sanoo että niillä oli stuntit tekemässä temppuja että mikään selviytymisseikkailu ollut.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen älkääkä usko sokeasti mitä teille mainostetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611471IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3567833Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut872654Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?952185Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1402056Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61611- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521054Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782