Abiogeneesi on osoittautunut niin mielenkiintoiseksi aiheeksi että jatketaan vielä siitä.
Jos lähtisimme vaikka siitä että alkutilassa meillä ei ole elämää, eikä informaatiota.
On vain ainetta ja energiaa.
Nyt kun katselemme ympäröivää luontoa ja eläimiä, voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen: Elämää on, ja informaatiota myös.
Evoluutioteorian kannattajan on siis hyväksyttävä se että elottomaan aineeseen ja energiaan sisältyy potentiaalisesti kaikenlainen tuntemamme elämä ja informaatio.
On tarpeetonta ratsastaa kehitysvaiheiden keppihevosella.
Yhtäkaikki, evoluutioteorian mukaan on analogisesti loogista väittää vaikkapa seuraavasti:
Mennään 3 miljardia vuotta taaksepäin ajassa.
"Kas, tuossa on alkumeri. Sen mutaan ja veteen ja auringon säteisiin ja maapallon endotermiseen energiaan sisältyy mahdollisuus, potentiaali ihmisen kehittymiseen. Älyn, tietoisuuden kehittymiseen."
Nyt siis oletamme että alkumeressä tapahtuivat ensimmäiset askeleet abiogeneesiin.
Jos nyt siis otamme alkumeren pois historian kulusta, ei ihmistä olisi. Eikä muutakaan elämää maapallolla.
Kaiken tämän jälkeen, naturalistinen evolutionisti väittää että kaikki on ollut sattumaa. Elämä on syntynyt sattumalta, jonka todennäköisyys on todella pieni. Mutta kuitenkin on ollut pieni todennäköisyys, ja galaktisissa mittasuhteissa epätodennäköisimmästäkin voi tulla todennäköistä. Nyt, maapallon kohdalla epätodennäköinen on siis tapahtunut.
Nyt seuraa väite että millään ei kuitenkaan ole tarkoitusta.
Jatketaan logiikkaa: Universumin kuollut aine ja energia on sisältänyt häviävän pienen mahdollisuuden elämän kehittymiselle --> nyt kun kuitenkin sitä on kehittynyt, päädymme siihen tulokseen että kuollut aine ja energia on sattumalta ja tarkoituksettomasti miljardien vuosian aikana muuttanut muotoaan sellaiseen tilaan että se, mikä joskus oli vain ainetta ja energiaa, on alkanut tarkastelemaan itseään ja maailmankaikkeutta.
Aine ja energia siis on alkanut tiedostaa.
Tällaisia logiikkaketjuja kun pyöritellään tullaan lopulta myös seuraavanlaiseen aika lohduttomaankin tulokseen: Millään ei ole mitään merkitystä.
Etkä voi nyt sanoa että onpas, minulle ihmisenä kaikella elämääni liittyvällä on merkitystä. Vaan sinun pitää muistaa että olet vain sattuman tuotosta, tarkoitukseton, joskin hieman monimutkaisempi läjä ainetta ja energiaa. Ei millään ole väliä. Kuka välittää miljoonan vuoden päästä sinusta?
Nyt joku voisi esittää että ihmiskunnan tehtävä on pysyä hengissä ja viisastua. Eli nyt kuollut aine ja energia onkin muuttanut muotoaan sellaiseen tilaan että se ei halua enää palata takaisin sellaiseen tilaan jota se itse kutsuu "kuolleeksi".
Aika outoa toimintaa kuolleelle materialle, ja kaikki vielä sattumalta ja ilman tarkoitusta.
(Nyt on pakko puhua kuolleesta materiasta subjektina. Sillä edelleenkin, naturalistisesti ajateltuna kuollut aine potentiaalineen elämän kehittymiseen sisältää myös sen ajatuksen että materia voi pienellä todennäköisyydellä muuttaa muotoaan niin että alkaa tietoisesti toimia. Persoonattomasta materian liikkestä on siis kummunnut sattumalta subjekti, tietoinen tekijä.)
Kerrataan vielä edellinen ajatus: Lätäkössä oleva muta ja vesi voivat pienellä todennäköisyydellä muuttaa muotoaan niin, että se mikä joskus oli mutaa ja vettä, ei halua että muutos kuolleesta mudasta ja vedestä elämäksi olisi ollut turhaa. Ei, vaan nyt muta ja vesi on sellaisessa muodossa että se haluaa varmistaa nykyisen kehityksen muotonsa, eli ihmisen, säilymisen ja vielä edelleen kehittymisen.
Ja jälleen: Kaikki on kuitenkin vain sattumaa ja tarkoituksetonta.
Nyt pitää vielä muistuttaa siitä naturalistisesta pointista että ihminen on vain fyysisiä tapahtumia ja kaikki mitä koemme ja tunnemme on vain aivojemme sähkökemiallisia tapahtumia.
--> Eli nyt se, mikä joskus oli mutaa ja vettä, on sattumalta ja ilman tarkoitusta päätynyt sellaiseen olomuotoon että haluaa säilyttää nykyisen muotonsa ja vielä onnistunut huijaamaan itseään uskomaan, että tällä toiminnalla on jokin tarkoitus. Sillä uskoohan ateistikin kaiken tämän jälkeen kuitenkin että hänen henkilökohtaisella elämällään on tarkoitus.
Mutta silti vielä hän väittää että elämällä sinänsä ei ole mitään tarkoitusta ja päämäärää.
Ihminen on siis käytännössä oman metafyysisen harhansa vanki.
Todella, mielenkiinotoista toimintaa, noin materialta ja energialta joka joskus on ollut kuollutta.
Jos lähtisimme vaikka siitä että alkutilassa meillä ei ole elämää, eikä informaatiota.
On vain ainetta ja energiaa.
Nyt kun katselemme ympäröivää luontoa ja eläimiä, voimme tehdä vain yhden johtopäätöksen: Elämää on, ja informaatiota myös.
Evoluutioteorian kannattajan on siis hyväksyttävä se että elottomaan aineeseen ja energiaan sisältyy potentiaalisesti kaikenlainen tuntemamme elämä ja informaatio.
On tarpeetonta ratsastaa kehitysvaiheiden keppihevosella.
Yhtäkaikki, evoluutioteorian mukaan on analogisesti loogista väittää vaikkapa seuraavasti:
Mennään 3 miljardia vuotta taaksepäin ajassa.
"Kas, tuossa on alkumeri. Sen mutaan ja veteen ja auringon säteisiin ja maapallon endotermiseen energiaan sisältyy mahdollisuus, potentiaali ihmisen kehittymiseen. Älyn, tietoisuuden kehittymiseen."
Nyt siis oletamme että alkumeressä tapahtuivat ensimmäiset askeleet abiogeneesiin.
Jos nyt siis otamme alkumeren pois historian kulusta, ei ihmistä olisi. Eikä muutakaan elämää maapallolla.
Kaiken tämän jälkeen, naturalistinen evolutionisti väittää että kaikki on ollut sattumaa. Elämä on syntynyt sattumalta, jonka todennäköisyys on todella pieni. Mutta kuitenkin on ollut pieni todennäköisyys, ja galaktisissa mittasuhteissa epätodennäköisimmästäkin voi tulla todennäköistä. Nyt, maapallon kohdalla epätodennäköinen on siis tapahtunut.
Nyt seuraa väite että millään ei kuitenkaan ole tarkoitusta.
Jatketaan logiikkaa: Universumin kuollut aine ja energia on sisältänyt häviävän pienen mahdollisuuden elämän kehittymiselle --> nyt kun kuitenkin sitä on kehittynyt, päädymme siihen tulokseen että kuollut aine ja energia on sattumalta ja tarkoituksettomasti miljardien vuosian aikana muuttanut muotoaan sellaiseen tilaan että se, mikä joskus oli vain ainetta ja energiaa, on alkanut tarkastelemaan itseään ja maailmankaikkeutta.
Aine ja energia siis on alkanut tiedostaa.
Tällaisia logiikkaketjuja kun pyöritellään tullaan lopulta myös seuraavanlaiseen aika lohduttomaankin tulokseen: Millään ei ole mitään merkitystä.
Etkä voi nyt sanoa että onpas, minulle ihmisenä kaikella elämääni liittyvällä on merkitystä. Vaan sinun pitää muistaa että olet vain sattuman tuotosta, tarkoitukseton, joskin hieman monimutkaisempi läjä ainetta ja energiaa. Ei millään ole väliä. Kuka välittää miljoonan vuoden päästä sinusta?
Nyt joku voisi esittää että ihmiskunnan tehtävä on pysyä hengissä ja viisastua. Eli nyt kuollut aine ja energia onkin muuttanut muotoaan sellaiseen tilaan että se ei halua enää palata takaisin sellaiseen tilaan jota se itse kutsuu "kuolleeksi".
Aika outoa toimintaa kuolleelle materialle, ja kaikki vielä sattumalta ja ilman tarkoitusta.
(Nyt on pakko puhua kuolleesta materiasta subjektina. Sillä edelleenkin, naturalistisesti ajateltuna kuollut aine potentiaalineen elämän kehittymiseen sisältää myös sen ajatuksen että materia voi pienellä todennäköisyydellä muuttaa muotoaan niin että alkaa tietoisesti toimia. Persoonattomasta materian liikkestä on siis kummunnut sattumalta subjekti, tietoinen tekijä.)
Kerrataan vielä edellinen ajatus: Lätäkössä oleva muta ja vesi voivat pienellä todennäköisyydellä muuttaa muotoaan niin, että se mikä joskus oli mutaa ja vettä, ei halua että muutos kuolleesta mudasta ja vedestä elämäksi olisi ollut turhaa. Ei, vaan nyt muta ja vesi on sellaisessa muodossa että se haluaa varmistaa nykyisen kehityksen muotonsa, eli ihmisen, säilymisen ja vielä edelleen kehittymisen.
Ja jälleen: Kaikki on kuitenkin vain sattumaa ja tarkoituksetonta.
Nyt pitää vielä muistuttaa siitä naturalistisesta pointista että ihminen on vain fyysisiä tapahtumia ja kaikki mitä koemme ja tunnemme on vain aivojemme sähkökemiallisia tapahtumia.
--> Eli nyt se, mikä joskus oli mutaa ja vettä, on sattumalta ja ilman tarkoitusta päätynyt sellaiseen olomuotoon että haluaa säilyttää nykyisen muotonsa ja vielä onnistunut huijaamaan itseään uskomaan, että tällä toiminnalla on jokin tarkoitus. Sillä uskoohan ateistikin kaiken tämän jälkeen kuitenkin että hänen henkilökohtaisella elämällään on tarkoitus.
Mutta silti vielä hän väittää että elämällä sinänsä ei ole mitään tarkoitusta ja päämäärää.
Ihminen on siis käytännössä oman metafyysisen harhansa vanki.
Todella, mielenkiinotoista toimintaa, noin materialta ja energialta joka joskus on ollut kuollutta.
Vastaukset 48
Vanhimmat
tarvitsee toimiakseen järjestelmällisesti monta eri ohjaustoimintoa.Jos alkuun päästyään evoluutio perustuisi aineessa olevaan ominaisuuteen olisi vanheneminen mahdotonta koska se sotisi sellaista lainalaisuutta vastaan.
Alkeellisin tunnettu eliö(joka siis riittää evoluutioteorialle)sisältää ainoastaan yhden proteiinin-jolla se kahdentaa itsensä.
Tästä taas on pistemutaatioiden/kahdentumien sarja proteiinikuoriseen virukseen,joka ei vaadi elävää solua toimiakseen.
Lähde:5 ihme,kirjoittajanaan Paul Davies.
Miksi bakteerit eivät vanhene?
No,niissä ei ole yhteistyötä harrastavia soluja.
Kuolema tuli siis monisoluisiin.
Syykin on selvä:
niissä on yhteistyötä tekeviä soluja jotka eivät yksin tule toimeen.
Sen seurauksena syntyvä järjestelmä on alttiimpi virheille.
Tätä kutsutaan sisäsyntyiseksi paratisismiksi.
Aiheesta kannattaapi lukaista seuraava teos:
Ridley,"Jalouden alkuperä".
Lue enemmän luule vähemmän!
Tärkein syy miksi meillä on monisoluisia on se,että monisouliset elävät eri ekologisessa lokerossa kuin yksisoluiset:ja ilman kilpailua on helpompi päästä leviämään.
jättäen silti kertomatta miten olen vanhenemisen suhteen väärässä.Vanheneminenhan on todiste siitä että eliön solujen jakaantuessa tapahtuu rappeutumista vaikka materia olisi virheetöntä.
Eliön toimimattomuudesta en sanonut mitään.Enkä myöskään edes vihjannut mutaatioiden mahdottomuuteen.Siis missä olin yksiselitteisen väärässä?
Muuten voin kyllä olla jopa väärässä.
Huomasin tuon itsekkin ja siksi läimin tuon vanhenemislapun.
Noissa mainitsemassani asioissa olet alati väärässä.
"Eli nyt se, mikä joskus oli mutaa ja vettä, on sattumalta ja ilman tarkoitusta päätynyt sellaiseen olomuotoon että haluaa säilyttää nykyisen muotonsa ja vielä onnistunut huijaamaan itseään uskomaan, että tällä toiminnalla on jokin tarkoitus. Sillä uskoohan ateistikin kaiken tämän jälkeen kuitenkin että hänen henkilökohtaisella elämällään on tarkoitus."
Niin,missään tässä välissä ei ole tapahtunut ilmiötä jota ei voisi sattumalla selittää.
Fysiikan lakimme ovat sellaisia että ne mahdollistavat elämän syntymisen tietyissä olosuhteissa.
Mutta tämä todennäköisyys on pieni.
Pieni todennäköisyys ei tarkoita samaa kuin mahdoton.
(Mahdoton taas tarkoittaa esimerkiksi havaitsematonta ja luonnonlakeja manipuloimatonta voimaa joka aikaansaa jotain konkreettista.
Jos Jumala toimii suoraan,manipuloimalla luonnonlakeja on luomis-olosuhteet mahdollista löytää. Jos taas vain luo luonnonlait,niin emme voi "koskaan olla varmoja"-tällöin ainut viisas ratkaisu on hylätä oletus "mahdottomana",koska sillä ei ole lopullisen tuloksen[elämän syntymekanismin kannalta] mitään merkitystä.)
Luomisuskojan virhe on ajatus epätodennäköistä mahdottomana.
Jos joku voittaa lotossa ei ole viksua ensimmäisenä olettaa että jokin voima "antoi ne numerot ylhäältä ennalta".
Ei tarvita mitään lottotarkoitusta.
Lisäksi jos otetaan lottovoittajien historia:
eikö ole hemmetin epätodennäköistä,että lottovoittajat muodostaisivat aikajanalla juuri kyseisen nimilistan kyseisellä aikajärjestyksellä ja kyseisillä voitoilla?
Sen tapahtumistodennäköisyys on tällä hetkell kuitenkin 1.
Avaruus on laaja.
tästä seuraa se,että biogeneesipeliä pelataan paljon.
Ja pelin läpipääsijöitä on vähän.
Epätodennäköinen muuttuu todennäköiseksi kun pelaajien määrä kasvaa.
On epätodennäköistä että heität nopalla kuutosen.
Mutta heitäppä nopalla miljoona kertaa niin että et saa kuutosta-voipi olla hankalaa.
PS.Ateistina en näe elämälleni "tarkoitusta" olen ja möllin osana evoluutiopeliä.
Elämän tarkoitukseni joudun siis "keksimään tyhjästä" ihan itse.
Se ei ole sen oikeampi tai väärempi kuin ne muutkaan.
Mutta en tosiaankaan näe että mitättömällä elämälläni-saatikka tällä viestillä- olisi mitään merkitystä.
Mutta hitto vie kun synnyin,minulla ei ole mitään.
Kun kuolen minulle ei jää mitään.
Mitä voin siis menettää?
-en mitään!
Onko tämä nyt sitten se viimeinen oljenkorsi mitä kreationistit voivat käyttää? Yritys jotenkin järkeillä ettei tietoisuus voi syntyä itsestään vaan sillä on pakko olla jokin luoja?
Tämä olisi mielenkiintoinen idea ja ajatus muuten, mutta kun tietää että sen lietsoja on kiivas Raamatun lukija, tämmöiset voi heittää olan yli ja unohtaa.
Jotkut haluavat uskoa Raamattuun, jotkut tietävät asioiden todellisen laidan. En muuten viitsi lähteä kommentoimaan Ana-boyn logiikkaa, koska se näyttäisi sisältävän vain evolutionistien (eli normaalien ihmisten) syyllistämistä ja haukkumista koska he eivät usko että elämällä pitäisi olla jokin suurempi tarkoitus.
-Tietysti on. Minun elämälläni on tarkoitus. Sen tarkoituksen määrään itse. Kaikkien ihmisten elämillä on tarkoitus, hekin määräävät sen itse. Mutta mitä merkitystä on yhdellä ihmishengellä miltei rajattomassa maailmankaikkeudessa? Jotkut uskovaiset haluavat uskoa että elämällä on tarkoitus, mutta kovasti ihmiset sitä vielä hakevat. Toinen todellisuus on se että ihmiskunnalla, maapallolla, elämällä itsellään ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeudelle, sitä vain syntyy kun se saa mahdollisuuden ja häviää kun sen aika on koittanut kuin tähdet maailmankaikkeudessa.
Kuka tietää montako elämänmuotoa on maailmankaikkeuden 13.7 miljardin vuoden historian aikana syntynyt ja tuhoutunut, ja moniko näistä mahdollisista elämänmuodoista ajatteli olevansa se ainoa ja oikea tarkoituksellinen päämäärällinen laji? Ja jos näitä vieraita elämänmuotoja vielä löytyy maailmankaikkeudesta, luuletko että he uskoisivat myös johonkin Jeesukseen... ?
Kuvittele, suhteessa maapallo on vain yhden mitättömän pienen hiekanjyvän kokoinen mittaamattomalla aavikolla, jossa jokainen hiekanjyvä on keskimäärin kymmenen kilometrin päässä muista hiekanjyvistä. Ja sitten siitä yhdestä mitättömän pienestä hiekanjyvästä löytyy vielä mitättömämpiä eliöitä jotka kutsuvat itseään kreationisteiksi ja väittävät tietävänsä kaiken, jopa haukkuvat niitä eliöitä joiden ansiosta tiedetään että tuo aavikko on ylipäätään olemassa. Eikö kuulostakin naurettavalta?
Otetaan vielä toinen esimerkki.
Heitän leivänpalan olohuoneen nurkkaan homehtumaan, ja pian se alkaa kuhista hometta ja bakteereja. Nyt kuvitellaan että homeitiöillä olisi tietoisuus itsestään. Eikö olisikin perin naurettavaa, jos homeitiöt alkaisivat uskoa, että heidät luotiin suuremman homeitiön kuvaksi ja heidän elämänsä oli tarkoitettua, ja millä on selvä päämäärä.
Tietysti homeellakin on oma tarkoituksensa, mutta toivottavasti ymmärsit idean esimerkin takana. Ennen kuin alat väittämään että elämä maan päällä on tarkoituksellista ja päämärällistä, osoita mikä virka maapallon elämällä on tässä suunnattomassa maailmankaikkeudessa (vrt. hiekkajyvävertaus).
"Jos lähtisimme vaikka siitä että alkutilassa meillä ei ole elämää, eikä informaatiota."
Informaatiota oli, joka paikassa. Vain täydellinen tyhjiö ei sisällä informaatiota, mutta siitähän tässä ei ole kyse. Kreationistit mielellään takertuvat tähän informaatioon (tosin sinä et takertunut), koska se on mukavan abstrakti käsite. Informaatiosta ei kuitenkaan pitäisi puhua yksinään, informaatio on aina jotakin ja aina informaatiota jostakin - ei koskaan yksinään. Hiekkaranta sisältää enemmän informaatiota kuin ihminen, mutta miten sitä voisikaan ihminen hyödyntää.
"Evoluutioteorian kannattajan on siis hyväksyttävä se että elottomaan aineeseen ja energiaan sisältyy potentiaalisesti kaikenlainen tuntemamme elämä ja informaatio."
Ei tarvitse. Evoluutioteorian kannattaja voi uskoa vaikka Allahin luoneen ensimmäinen elollisen.
"Jos nyt siis otamme alkumeren pois historian kulusta, ei ihmistä olisi. Eikä muutakaan elämää maapallolla."
Tai jos otettaisiin Maa pois historian kulusta, tai Aurinko - ei ihmistä silloinkaan olisi. Onko se sitten sattumaa, että ihminen on ilmestynyt sellaiselle planeetalle mihin on mahdollista ilmestyä? Ei tietenkään, eihän muuta vaihtoehtoa olisikaan. Maailmankaikkeudessa on potentiaalia muodostaa ihminen. Jos tänne ei olisi syntynyt sopivia olosuhteita, olisimme ehkä jossain muualla Linnunradassa tai kokonaan toisessa galaksissa. Mahdollisuuksiahan ei ole tuhansia tai miljoonia, niitä on kymmeniä miljardeja (enemmän kuin yhdellä hiekkarannalla on hiekanjyviä).
"Elämä on syntynyt sattumalta, jonka todennäköisyys on todella pieni."
Elämän todennäköisyyttä ei yksinkertaisesti tiedetä. Tiedetään vain, että se ei ole ainakaan äärettömän suuri. Eli joka paikkaan ei automaattisesti synny elämää, koska ainakaan Kuussa ei sitä mitä ilmeisimmin ole. Elämän todennäköisyyttä ei tietenkään voida laskea minkään molekyylien aseman (molekyyliketjun) perusteella. Sama kuin laskisi miten pieni todennäköisyys oli eilisen lottoarvonnan tulokseen, ja tekisi siitä johtopäätöksen eilisen lottoarvonnan mahdottomuudesta.
"Tällaisia logiikkaketjuja kun pyöritellään tullaan lopulta myös seuraavanlaiseen aika lohduttomaankin tulokseen: Millään ei ole mitään merkitystä."
Vähintäänkin omaperäinen johtopäätös. Monellakin asialla on hyvin paljon merkitystä yksilölle.
"Etkä voi nyt sanoa että onpas, minulle ihmisenä kaikella elämääni liittyvällä on merkitystä. Vaan sinun pitää muistaa että olet vain sattuman tuotosta, tarkoitukseton, joskin hieman monimutkaisempi läjä ainetta ja energiaa. Ei millään ole väliä. Kuka välittää miljoonan vuoden päästä sinusta?"
Siis miksi en voisi sanoa, että minulle on monella asialla merkitystä. Tiedosta olemisen olevan sattuman tuotosta, mutta mitä siitä? Eihän se mitenkään muuta sitä tosiasiaa, että monella asialla on selvä merkitys minulle.
"Kerrataan vielä edellinen ajatus: Lätäkössä oleva muta ja vesi voivat pienellä todennäköisyydellä muuttaa muotoaan niin, että se mikä joskus oli mutaa ja vettä, ei halua että muutos kuolleesta mudasta ja vedestä elämäksi olisi ollut turhaa."
Kerrataan vielä: elämän todennäköisyyttä ei tiedetä. Montako "mudasta" ja vedestä koostuvaa planeettaa ihmiskunta onkaan ehtinyt tutkia? Mars on kaikkein lähimpänä muta-vesi -seosta, eikä siitäkään tiedetä varmasti onko siellä elämää vai ei.
"--> Eli nyt se, mikä joskus oli mutaa ja vettä, on sattumalta ja ilman tarkoitusta päätynyt sellaiseen olomuotoon että haluaa säilyttää nykyisen muotonsa ja vielä onnistunut huijaamaan itseään uskomaan, että tällä toiminnalla on jokin tarkoitus."
Mitä huijaamista se on? Elämän tarkoitusta ei ole olemassa, jos ei sellaista itselleen luo. Minä en esimerkiksi keksi mitään erityistä tarkoitusta elämälleni (tai kenenkään muunkaan elämälle). Ei se silti tarkoita ollenkaan, että en pitäisi elämääni elämisen arvoisena - täysin päinvastoin. Ei se myöskään tarkoita, että millään ei olisi mitään väliä tai millään ei olisi mitään merkitystä.
"Ihminen on siis käytännössä oman metafyysisen harhansa vanki."
Ei ole.
Sinulta puuttuu kyky ajatella asioita toisenlaisen mielipiteen takaa. Uskosi estää ajattelemasta millaisia mielipiteitä ja millaisia ajatuksia on henkilöllä joka ei usko.
näitä on kyllä mielenkiintoista lukea..
""--> Eli nyt se, mikä joskus oli mutaa ja vettä, on sattumalta ja ilman tarkoitusta päätynyt sellaiseen olomuotoon että haluaa säilyttää nykyisen muotonsa ja vielä onnistunut huijaamaan itseään uskomaan, että tällä toiminnalla on jokin tarkoitus."
"Mitä huijaamista se on? Elämän tarkoitusta ei ole olemassa, jos ei sellaista itselleen luo."
Eli olet tarkoitukseton mutta kun itse luot itsellesi tarkoituksen, elämästä tulee arvokasta?
"Minä en esimerkiksi keksi mitään erityistä tarkoitusta elämälleni (tai kenenkään muunkaan elämälle). "
Ai kuitenkin sitten näin.
"Ei se silti tarkoita ollenkaan, että en pitäisi elämääni elämisen arvoisena - täysin päinvastoin."
Niinpä. Jokainen meistä pitää elämäänsä arvokkaana. Mutta naturalistihan ajattelee että elämän tarkoitukselliusuus on inhimillinen harha.
On siis juuri niin kuin mihin olen koko ajan tähdännyt. Tarkoitukseton on sattumalta tullut siihen muotoon että luulee olemuksellaan olevan jonkin tarkoituksen, vaikka:
"Minä en esimerkiksi keksi mitään erityistä tarkoitusta elämälleni (tai kenenkään muunkaan elämälle). "
Mutta heti sitten perään:
"Ei se myöskään tarkoita, että millään ei olisi mitään väliä tai millään ei olisi mitään merkitystä."
Etkö näe kuinka ristiriidassa naturalistinen logiikka on?
"Sinulta puuttuu kyky ajatella asioita toisenlaisen mielipiteen takaa. Uskosi estää ajattelemasta millaisia mielipiteitä ja millaisia ajatuksia on henkilöllä joka ei usko."
Sinäkö sitten pystyt ajattelemaan asioita uskovan näkökulmasta? Itse muistan kun olin vielä 1,5 vuotta sitten ateisti. Eli tiedän varsin hyvin millainen tarkoituksettomuuden harha ateismi on.
Etkö näe mitään ristiriitaa kun sanot:
Kaikki on tarkoituksetonta.
Minun elämälläni on tarkoitus kun sellaisen sille luon.
En kuitenkaan elä minkäänlaisessa harhassa.
...
perusteella onko kirjoittaja kalju tai onko hänellä lättäjalat.Sinulla on vielä paljon opittavaa.
q-->Sinulta puuttuu kyky ajatella asioita toisenlaisen mielipiteen takaaUskosi estää ajattelemasta millaisia mielipiteitä ja millaisia ajatuksia on henkilöillä joka ei usko
Elämällä ei ole merkitystä.
Todista anaveikkonen,että sinun elämälläsi on merkitys!
Mistä tiedät oletko arvoton?
Itse pidät itseäsi arvokkaana.
Miksi?
Tekeekö se sinusta arvokkaan?
Voiko olla tunne siitä että elämä on arvokas,vaikka tietää että ruumiimme sisältämien alkuaineiden hinta on 250€?
Liittyykö sinusta moraalinormit luonnontieteisiin?
Voidaanko sinusta-vastoin kaikkia logiikan lakeja-siitä miten asiat ovat määritellä sitä miten niiden pitäisi olla?
Luonnontieteet eivät ota kantaa moraaliin.
Joka muuta väittää ei osaa tieteenfilosofiaa,ei osaa ajatella omilla aivoillaan-tai kenenkään muunkaan sen puoleen.
Olkiukon jälkeen yrität vyöryttää todistustaakkaa minulle.
Palautan keskustelun raiteilleen.
Vastaa siis siihen että: naturalisti/evolutionisti ajattelee kaiken olevan tarkoituksetonta, mutta saa itse luoda elämälleen tarkoituksen, muttei kuitenkaan elä minkäänlaisessa harhassa.
No jos puhutaan elämän tarkoituksesta, niin eikö sen merkitykseen mahdu sekä yksilön elämä sekä elämä kokonaisuudessaan? Onko näillä sanoilla pakko leikitellä?
MINUN elämälläni on merkitys.
ELÄMÄ itsessään ei sisällä mitään tarkoitusta.
Ja jos sinä lähdet jotakin väittämään, se todistustaakka on todellakin sinulla. Ja tietysti tästä "harhassa" elämisestä voidaan kiistellä, jos sinusta akateeminen koulutus ja evoluutioon uskominen on harhaa niin sitten suosittelen sinulle pikaista visiittiä todellisuuteen.
"Eli olet tarkoitukseton mutta kun itse luot itsellesi tarkoituksen, elämästä tulee arvokasta?"
Elämän mahdollinen tarkoitus on itse luotu. Ei se tee elämästä 'oikeasti' yhtään enemmän tarkoituksenmukaista kuin se ennen oli. Arvokasta se sen sijaan voi hyvinkin olla. Jostain syystä tunnut pitävän aivan synonyymeeinä sanoja merkitys, tarkoitus ja arvokkuus. Ne eivät ole synonyymejä, eikä jonkun puuten johda automaattisesti kaikkien muiden puutteeseen.
"Niinpä. Jokainen meistä pitää elämäänsä arvokkaana. Mutta naturalistihan ajattelee että elämän tarkoitukselliusuus on inhimillinen harha."
Elämällä ei automaattisesti ole tarkoitusta, mutta jos itse luot OMALLE elämällesi jonkun tarkoituksen, niin siitä vaan. Puhutko nyt vain naturalisteista vai kaikista ateisteista?
"Etkö näe kuinka ristiriidassa naturalistinen logiikka on?"
Kuten jo aiemmin sanoin, et edes halua ymmärtää kenenkään toisen ajatuksia. Et ole myöskään opiskellut, et edes ymmärrä, filosofiaa, vaikka yrität filosofian avulla todistella jotain aivan kummallista.
"Sinäkö sitten pystyt ajattelemaan asioita uskovan näkökulmasta? Itse muistan kun olin vielä 1,5 vuotta sitten ateisti."
Olenko hyökännyt uskovien ajatusten kimppuun - en. Hyökkään vain sinun kimppuusi, koska yrität luoda ateistille sellaisia ajatuksia, mitä hänellä ei ole; muka loogisesti perustellen, mutta koska loogisuutesi kehä pyörii uskosi ympärillä, et oikeasti ole ateistin ajatusmaailmaa lähelläkään.
Mistä siis teit ilmeisesti päätelmän, että en pystyisi ajattelemaan asioita uskovan näkökulmasta?
Ymmärrän miksi ihmiset uskovat, ymmärrän halun kuoleman jälkeiseen elämään ja ymmärrän miten he haluavat jonkun korkeamman voiman luoneen heidät. Tämä riittää hyvin ajattelemaan asioita myös empaattisesti toisenlaisen tien kautta.
" Eli tiedän varsin hyvin millainen tarkoituksettomuuden harha ateismi on."
Tulitko uskoon vain sen takia, että et halunnut elää vailla tarkoitusta? Loit uskosta oman elämäsi tarkoituksen.
"Kaikki on tarkoituksetonta.
Minun elämälläni on tarkoitus kun sellaisen sille luon.
En kuitenkaan elä minkäänlaisessa harhassa."
Minun elämälläni ei ole mitään erityistä tarkoitusta, kuten jo kerran sanoin.
Omalle elämälleen voi luoda tarkoituksen, vaikka harrastamalla 16 tuntia päivässä pullojen keräämistä. Se ei tarkoita, että elämällä yleensä olisi jokin tarkoitus tai, että pullojen kerääjän elämällä olisi minun mielestäni jokin tarkoitus. Se tarkoittaa vain, että pullojen kerääjä luo omalle elämälleen jonkin tarkoituksen. Ei se ole aivan harhaakaan, mutta se on asia, joka ei kosketa ketään muuta kuin tätä yhtä yksilöä.
no, eipä tässä voi muuta enää sanoa kuin että olen lähes kaikessa eri mieltä kuin sinä.
Erityisesti se tyylissäsi on valitettavaa että luot ihmisistä henkilökuvia niin pitkälle että luulet tietäväsi kaiken heidän sielunelämästään ja jopa opiskeluistaan.
"Tulitko uskoon vain sen takia, että et halunnut elää vailla tarkoitusta? Loit uskosta oman elämäsi tarkoituksen. "
Tuon lauseen perusteella et selvästikään ole perehtynyt kristillisen uskon ytimeen ja siihen että uskoon ei itse omalla toiminnalla tulla. Jumala kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon.
Suosittelen että mietit ennen viesteihin vastaamista erityisesti sitä, mitä on kysytty, etkä heti vie keskustelua henkilökohtaisiin asioihin ja rakenna omaa logiikkaasi ihmisten perimmäisten kantojen kautta.
Alkuperäinen kysymys on yhä ilmassa.
se on: Ateisti väittää kaiken olevan tarkoituksetonta, luo silti elämälle tarkoituksen ja samalla väittää ettei elä minkäänlaisessa harhassa.
Onko tämä loogista?
"no, eipä tässä voi muuta enää sanoa kuin että olen lähes kaikessa eri mieltä kuin sinä."
Ymmärsit siis, että kyseessä on juuri mielipideasia. Olemme siis edistyneet jonkin verran!
"Erityisesti se tyylissäsi on valitettavaa että luot ihmisistä henkilökuvia niin pitkälle että luulet tietäväsi kaiken heidän sielunelämästään ja jopa opiskeluistaan.[Ana..]
'Tulitko uskoon vain sen takia, että et halunnut elää vailla tarkoitusta? Loit uskosta oman elämäsi tarkoituksen.[pppp] '"
Tein olettamuksia, saattoi hyvinkin mennä väärin. Tuossa lainauksessasi se kysymysmerkki tarkoitti juuri oletusta - kysymystä. Seuraava päätelmä saattaa olla tosi jos oletus on tosi. Voisin tietenkin pistää joka lauseeseen sanoja ehkä, kenties, ilmeisesti tai todennäköisesti, mutta se on toisinaan hieman hankalaa, koska tarkoituksena on kuitenkin tuottaa edes suhteellisen ymmärrettävää ja yksinkertaista tekstiä (tottakai käyttämällä muutama minuutti lisää aikaa viestin kirjoittamiseen, saisin paremmin todellista mielipidettäni vastaavan viestin, mutta en näe sitä vaivan arvoiseksi). Väärin menneet oletukset on tietenkin vastapuolen syytä korjata jos näkee asian vaivaavan liikaa.
Tuo lauseesi: "luulet tietäväsi kaiken heidän sielunelämästään---" on hyvä. Se kuvaa juuri sitä mitä yrität itse tuputtaa. Luulet tietäväsi ateistin "sielunelämän", vaikka todellisuudessa koko väitteesi ei perustu ateistin loogiseen ajatusketjuun kuten yrität väittää. Se perustuu sinun, ja nimenomaan sinun uskovana, omaan ajatusketjuusi. Mielipidekysymys kuten itse totesit.
"Tuon lauseen perusteella et selvästikään ole perehtynyt kristillisen uskon ytimeen ja siihen että uskoon ei itse omalla toiminnalla tulla. Jumala kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon."
Nyt karkaat aiheesta. Sitäpaitsi sinä tiedät, että ateisti (oletettavasti minä, vaikka en välttämättä ole tullut maininneeksi asiaa) ei voi uskoa jumalan kutsuvan ketään. Virke siis karkaa enemmänkin saarnaamisen puolelle, eikä palvele mitenkään yritystäsi selittää ajatuksiasi.
"Suosittelen että mietit ennen viesteihin vastaamista erityisesti sitä, mitä on kysytty, etkä heti vie keskustelua henkilökohtaisiin asioihin ja rakenna omaa logiikkaasi ihmisten perimmäisten kantojen kautta."
Et varsinaisesti kysynyt yhtään mitään. Yritit tehdä omia päätelmiäsi oman uskosi perusteella.
"se on: Ateisti väittää kaiken olevan tarkoituksetonta, luo silti elämälle tarkoituksen ja samalla väittää ettei elä minkäänlaisessa harhassa.
Onko tämä loogista?"
Väittääkö ateisti kaiken olevan tarkoituksetonta?
Luoko ateisti elämälleen jonkun tarkoituksen?
Väittääkö ateisti ettei elä harhassa?
Et voi toisen puolesta päättää, että hän ajattelee juuri noin. Minä en väitä kaiken olevan tarkoituksetonta. Minä en luo omalle elämälleni mitään tarkoitusta. Minä väitän että en elä harhassa.
Koska minä olen ateisti, luulisi minun tietävän paremmin mitä minä ajattelen. Sinä olet ilmeisesti kuitenkin toista mieltä, ja väität minun ajattelvan niinkuin sinä kirjoitat.
Sinä menet henkilökohtaisuuksiin kun väität ateistien ajattelevan juuri siten kuin sinä luulet heidän ajattelevan.
Näissä parissa viimeisessä virkkeessä on yksinkertaistettuna se, missä mielestäni sinun esille tuomasi ajatusketju menee metsään. Muu osa viestistä taisi olla itse asian kannalta täysin turhaa.
Moi !
"Ateisti väittää kaiken olevan tarkoituksetonta, luo silti elämälle tarkoituksen ja samalla väittää ettei elä minkäänlaisessa harhassa."
Elämällä ei ole automaattisesti muuta tarkoitusta kuin elämä.
Ei kivelläkään pihassani ole mitään takroitusta. Kivelle voi kuitenkin joku antaa tarkoituksen toimia vaikkapa oven pidäkkeenä. Kun tämä kiven tarkoitus loppuu niin se viskataan "mäkeen" eikä sillä taas sen jälkeen ole tarkoitusta.
Minä voin luoda elämälleni sisäsyntyisen tarkoituksen vaikkapa rakentaa höyrykone. Se voisi olla minun elämäni tarkoitus. Sillä tuskin olisi kovin monelle muulle merkitystä, mutta minulle se toisi elämään tietyn tarkoituksen ja päämäärän.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Koko "tarkoitus" on ihmisen keksimä termi jolla ei ole sen laajempaa merkitystä. Ihmisillä on kyllä kova tarve kohottaa itsensä merkityksellisemmäksi kuin hän onkaan. Tavalla tai toisella.
Eli kyllä tuo on aivan loogista.
--
kannatat tätä "kaikilla on oma totuutensa" ajattelua joka vaikuttaa tänä päivänä vahvasti.
Ateismissa on kuitenkin vahvana perusolettamuksena se ettei ole mitään alkusyytä, eikä mitään tiettyä suuntaa mihin maailmankaikkeus on menossa.
Samoin kristityillä on tiettyjä fundamentaalisia totuuksia, kuten se että Jeesus on Herra.
Tosin täälläkin pyörii sellaisia "kristittyjä uskovia" jotka kieltävät Jeesuksen Jumaluuden.
Joten kaikenlaisia junia löytyy, ja myös niihin hyppääjiä.
"kannatat tätä "kaikilla on oma totuutensa" ajattelua joka vaikuttaa tänä päivänä vahvasti."
En mitenkään yleisesti. Monissa asioissa on olemassa yksi ainoa oikea totuus, silloin toiset ovat väärässä ja joku ehkä oikeassakin (monitorini on 40 cm leveä, joka muuta väittää valehtelee). Tietyissä asioissa taas totuus muodostuu mielipiteestä, silloin voi hyvin sanoa, että kaikilla oma totuutensa - totuuksia on yhtä monta kuin mielipiteitä ("minä olen kaunis", voi hyvin olla täysin totta jonkun mielestä, jonkun mielestä se on pahimman luokan valetta).
"Ateismissa on kuitenkin vahvana perusolettamuksena se ettei ole mitään alkusyytä, eikä mitään tiettyä suuntaa mihin maailmankaikkeus on menossa."
Ateismin perusoletus on se, että jumalia ei ole olemassa. Nuo muut oletukset varmasti pitävät ateistin kohdalla yleensä myös paikkansa, mutta eivät välttämättä; ne ovat useimmilla vain seurausta alkuoletuksesta. Toivottavasti kukaan ateisti ei takerru tuohon alkuoletus-sanaan.
"Onko tämä loogista?"
Mielestäni tähän kysymykseen on jo vastattu monia kertoja, mutta et ole vain kohdannut sitä vastausta johon sinä yhtyisit joten pidät kysymystä yllä.
Sinun täytyisi vain asennoitua tähän asiaan sitten ettet pitäisi omaa ajattelutapaasi ainoana oikeana mahdollisena. Hyväksy se että toiset tulkitsevat maailmaa eri tavoin kun sinä.
Kun opit hahmottamaan maailmankaikkeuden jollakin tavalla, vaikka avoimen yliopiston kursseilla tähtitieteestä, huomaan kuinka järkyttävän pieniä me olemme. Lainaan nyt erään käyskentelijän sanoja, me olemme yksi hiekanjyvä suurella aavikolla, tai yksi pisara loputtomissa valtamerissä. Miten kukaan voi oikeasti väittää (suuntaan kommenttini nyt uskovaisiin päin) että tietäisi totuuden ja elämän todellisen merkityksen tässä valtavassa kaikkeudessa?
Voitko puolestasi kertoa, jos tuollainen tarkoitus elämällä on todella olemassa, mikä se on? Sekö että uskoo vain Jeesukseen ja pyhittää lepopäivät? Mikä?
Missä olet opiskellut vai oletko ollenkaan? Ateisti on nimitys ihmisestä joka ei usko Jumalien olemassaoloon. Ateisti ei ole mitenkään sidonnainen ajattelutapa tai ideologia, yrittäkää hyvät uskovaiset vihdoinkin se jo tajuta.
Many people don’t realize that even the simplest cell is fantastically complex—even the simplest self-reproducing organism contains encyclopedic quantities of complex, specific information. Mycoplasma genitalium has the smallest known genome of any free-living organism, containing 482 genes comprising 580,000 base pairs[11] (compare 3 billion base pairs in humans, as Teaching about Evolution states on page 42). Of course, these genes are functional only in the presence of pre-existing translational and replicating machinery, a cell membrane, etc. But Mycoplasma can only survive by parasitizing other more complex organisms, which provide many of the nutrients it cannot manufacture for itself. So evolutionists must postulate a more complex first living organism with even more genes.
More recently, Eugene Koonin and others tried to calculate the bare minimum requirement for a living cell, and came up with a result of 256 genes. But they were doubtful whether such a hypothetical bug could survive, because such an organism could barely repair DNA damage, could no longer fine-tune the ability of its remaining genes, would lack the ability to digest complex compounds, and would need a comprehensive supply of organic nutrients in its environment.[12]
Molecular biologist Michael Denton, writing as a non-creationist skeptic of Darwinian evolution, explains what is involved:
Perhaps in no other area of modern biology is the challenge posed by the extreme complexity and ingenuity of biological adaptations more apparent than in the fascinating new molecular world of the cell… To grasp the reality of life as it has been revealed by molecular biology, we must magnify a cell a thousand million times until it is twenty kilometers in diameter and resembles a giant airship large enough to cover a great city like London or New York. What we would then see would be an object of unparalleled complexity and adaptive design. On the surface of the cell we would see millions of openings, like the port holes of a vast space ship, opening and closing to allow a continual stream of materials to flow in and out. If we were to enter one of these openings we would find ourselves in a world of supreme technology and bewildering complexity.
Is it really credible that random processes could have constructed a reality, the smallest element of which—a functional protein or gene—is complex beyond our own creative capacities, a reality which is the very antithesis of chance, which excels in every sense anything produced by the intelligence of man? Alongside the level of ingenuity and complexity exhibited by the molecular machinery of life, even our most advanced artifacts appear clumsy…
It would be an illusion to think that what we are aware of at present is any more than a fraction of the full extent of biological design. In practically every field of fundamental biological research ever-increasing levels of design and complexity are being revealed at an ever-accelerating rate.[13]
For natural selection (differential reproduction) to start, there must be at least one self-reproducing entity. But as shown above, the production of even the simplest cell is beyond the reach of undirected chemical reactions. So it’s not surprising that Teaching about Evolution omits any discussion of the origin of life, as can easily be seen from the index. However, this is part of the ‘General Theory of Evolution’ (molecules to man),[14] and is often called ‘chemical evolution.’ Indeed, the origin of the first self-reproducing system is recognized by many scientists as an unsolved problem for evolution, and thus evidence for a Creator.[15] The chemical hurdles that non-living matter must overcome to form life are insurmountable, as shown by many creationist writers.[16]
JA eräässä tämän ketjun viestissä esitin että yksinkertaisin jakautuja(huom-solu on kehittynyt tälläisestä) on hyvin yksinkertainen.
Kerroin eräässä toisessa(peräti aloitusviestissä) että kompleksisia järjestelmiä syntyy evolutiivisesti ja niistä on jopa evolutiivista hyötyä(lue:tapahtuuko rappeutumista)
Millä perusteella väität että alkumeren olosuhteissa elämän muodostuminen on epätodennäköistä!
Käsittääkseni noissa olosuhteissa elämän muodostuminen on jopa erittäin todennäköistä!
Maailma jossa elämme on fyysisien parametrien mukaan täydellinen elämän muodostumiseen. SE, jos mikään on todistus Jumalan olemassaolle.
Lue fysiikkaa, ja tulet enemmän todistuneeksi Jumalan olemassaololle!
Ystävä hyvä, minäkin uskon Jumalaan. Enkä tarvitse sille mitään maailmallisia todisteita, sillä vain Jumala voi synnyttää meissä uskon ja pitää sitä yllä.
Todennäköisyys käsityksen mukaan elämän synnylle on pieni, mutta kuten sanoin, kun tarpeeksi aikaa --> todennäköisyys suurenee.
Minä en siis näin ajattele vaan evolutionistit.
Lälläällällälläälää!
Ana siis ihan oikeasti väittää että aika ei vaikuta onnistumistodennäköisyyteen.
Eli jos ostat joka päivä yhden ässäarvan,niin se että saat voiton(edes yhden) ei mitenkään riipu siitä miten kauan tätä harrastat?
PS.
Ajattele nyt.
Väität että on Suunnittelija koska jonkin informaatiomäärän synty on ongelma.
Abiogeneesissä kreationisti väittää kivenkovaan että 120 emäksen pätkän syntyminen on sattumalta mahdotonta,joten ainut selitysmalli on se missä tyhjästä putkahtaa alkulehmiä ja alkusammakoita...
Ja koska eliöissä on PALJON informaatiota niin Suunnittelija on ÄLYKÄS->Suunnittelija sisältää paljon "informaatiota", joka kreationistien oman määitelmän mukaan "ei vain voi ilmetä itsestään",vaan vaatii selityksen.
(Huom! Tieteellisesti pätevässä mittarissa mittaria käytetään kaikkeen missä on sitä mitä mittari mittaa-tässä tapauksessa siis informaatiota.)
threadi menee vain yhä enemmän mielenkiintoiseksi.
Minä havainnollistin että evolutionistisesti ajatellen alkumeren abiogeneesi tulee mahdolliseksi juuri siksi että aikaa on käytettävissä paljon.
Mutta perään mainitsin että itse en ole evolutionisti. Missä väitin että aika ei vaikuta todennäköisyyteen?
tiedätkö mitä teit juuri:
*rumpujen pärinää*
OLKIUKON
;)
>Minä en siis näin ajattele vaan evolutionistit.<
Ajattelet, olet siis olemassa!
Koska Jumala on meidät tänne saattanut, voimme käydä tälläistä debaattia.
Jos heikon vuorovaikutuksen vakion arvo olisi viidennnen desimaalin verran eri kuin nyt, ei koko universiumia olisi edes olemassa.
Ei mikään "laki" väitä että juuri nämä neljä emästä olisivat elämän perusta.
Käsittääkseni mahdollisia emäksiä olisi jopa 24 kappaletta jatkaakseen evoluutiota.
Se että elämä perustuu juuri näihin neljään emäkseen todistaa että elämä on syntynyt maapallolla yhden kerran.
Voi olla mahdollista että elämä on syntynyt useita kertoja mutta juuri näiden neljän emäksen muodostama elämä on osottautunut elinvoimasemmaksi.
http://www.trueorigin.org/abio.asp
http://www.answersingenesis.org/creation/v23/i1/life.asp
Wilder-Smith, A.E.: Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota, WSOY, 1981
http://www.answersingenesis.org/home/area/faq/origin.asp
Etkö tiedä ettei evoluutiota ole edes olemassa? Se vaatii enemmän uskoa kuin luominen! Jos uskoo Jumalaan, miksi sitten pitää olla kahden tulen välissä ja olla joku teistinen evolutionisti!
Trueorigin nyt on fundamentaalinen ja tiukka jokaisessa mielipiteessään, AIG nyt vain antoi varovasti ymmärtää että abiogeneesi ei ehkä olisi paras mahdollinen tapa selittää elämän syntyminen.
Eikö Wilder ja Smith muuten ole yleinen vitsi tiedemaailmassa?
siellä on vauhdissa?
vai trolli?
Jumala ei tarvitse maailmaa. Mailma tarvitsee Jumalan.
jos abiogeneesi olisi mahdollinen, silloinhan elämää syntyisi kokoajan itsestään. Tai nähtäisiin edes jonkinlaisia merkkejä siitä, että materialla olisi taipumus tehdä itseäänkopioivia organismeja, joissa on niiden rakennusohjeet talletettuna jossain muodossa(aminohapot).
Sitten taas jos tavaraa syntyy kokoajan(kuolleesta->elävään), niin ne voisivat sotkea täysin vallitsevan ekologisen järjestyksen. (Tappajaviruksia ja bakteereita, biologisia nanokoneita, jotka tuhoavat kaiken elämän).
Olen tullut itse siihen lopputulokseen, että ihmiselle haitalliset virukset ja bakteerit, jotka ovat suorittaneet jotain hyödyllistä funktiota ovat mikroevoluutisissa prosesseissa rappeutumislajeutuneita alkuperäisistä virus/bakteeribaramineista elämää tuhoaviksi tappokoneiksi.
Kirjoituksesi alku meni hyvin, sitten ajatuksesi hävisi.
Vastaan ensimmäiseen kappaleesees koska sen tajusin jotenkin.
>os abiogeneesi olisi mahdollinen, silloinhan elämää syntyisi kokoajan itsestään.<
Niin, tätä olen miettinyt itsekin. Biologit väittävät että neljän emäksen muodostama elämä olisi ollut niin paljon parempi että se tuhosi muiden emäksien alkavat elämät.
Käsittämätöntä minulle on se ettei "elämälle" koskaan löytynyt toista "elämää"
Elämälle mahdollisia emäspareja olisi ollut jopa viisi. Kaikkiaan emäksiä olisi jopa 24 kappaletta.
Kaikki elämä maapallolla perustuu näihin neljään emäkseen. Olen siis sukua etanalle ja poliovirukselle.
"Kirjoituksesi alku meni hyvin, sitten ajatuksesi hävisi."
Eli yksi pointti oli se, että tämän hetkinen balanssi ekosysteemissä saattaisi järkkyä, jos materiasta kehittyisi itsestään itseään kopioivia bakteereita ja viruksia, jotka eivät olisi lainkaan edullisia maapallon elimistön kannalta. Ja niillä ei olisi mitään hyödyllistä tehtävää.(Alkuperäinen luomakunta sotkeutuisi)
"Olen siis sukua etanalle ja poliovirukselle."
Perustuu oletukselle että elämä syntyi itsestään ja kehittyi evoluution mekanismein(molekyyleistä -> mieheksi evoluutio, Jumala ei oikeasti luonut miestä.
The atheistic formula for evolution is:
Evolution = matter evolutionary factors (chance and necessity mutation selection isolation death) very long time periods.
In the theistic evolutionary view, God is added:
Theistic evolution = matter evolutionary factors (chance and necessity mutation selection isolation death) very long time periods God.
10 dangers of theistic evolution
http://www.answersingenesis.org/creation/v17/i4/theistic_evolution.asp
" Many theistic evolutionists I know of will not even allow God to at least create the first cell: they hold to chemical ‘chance’ evolution theories, but still somehow involve God.
That is an interesting point. I think it is because for them to admit that God directly created the first cell, they might as well admit that God created everything directly.
Why is that?
Because a cell is already so complex; the more you know the cell the more you marvel at the intricacies, the regulatory mechanisms, the self-preservation of the cell which is inbuilt in addition to its complexity."
http://www.answersingenesis.org/creation/v16/i2/soup.asp
3:23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,
3:24 Eeli Mattatin, tämä Leevin, tämä Melkin, tämä Jannain, tämä Joosefin,
3:25 tämä Mattatiaan, tämä Aamoksen, tämä Naahumin, tämä Eslin, tämä Naggain,
3:26 tämä Maahatin, tämä Mattatiaan, tämä Semeinin, tämä Joosekin, tämä Joodan,
3:27 tämä Johananin, tämä Reesan, tämä Serubbaabelin, tämä Sealtielin, tämä Neerin,
3:28 tämä Melkin, tämä Addin, tämä Koosamin, tämä Elmadamin, tämä Eerin,
3:29 tämä Jeesuksen, tämä Elieserin, tämä Joorimin, tämä Mattatin, tämä Leevin,
3:30 tämä Simeonin, tämä Juudan, tämä Joosefin, tämä Joonamin, tämä Eliakimin,
3:31 tämä Melean, tämä Mennan, tämä Mattatan, tämä Naatanin, tämä Daavidin,
3:32 tämä Iisain, tämä Oobedin, tämä Booaan, tämä Saalan, tämä Nahassonin,
3:33 tämä Aminadabin, tämä Adminin, tämä Arnin, tämä Esromin, tämä Faareen, tämä Juudan,
3:34 tämä Jaakobin, tämä Iisakin, tämä Aabrahamin, tämä Taaran, tämä Naahorin,
3:35 tämä Serukin, tämä Ragaun, tämä Faalekin, tämä Eberin, tämä Saalan,
3:36 tämä Kainamin, tämä Arfaksadin, tämä Seemin, tämä Nooan, tämä Laamekin,
3:37 tämä Metusalan, tämä Eenokin, tämä Jaaretin, tämä Mahalalelin, tämä Keenanin,
3:38 tämä Enoksen, tämä Seetin, tämä Aadamin, tämä *Jumalan*.
1.Abiogeneesin mahdottomuudesta..
Yhtä hyvin voisit väittää:
"Jos aminohappojen synty olisi mahdollinen niin silloinhan aminohappoja syntyisi kokoajan .. ja elämä menisi sekaisin".
Unohdat että olosuhteet on nyt erilaiset kuin aikain alussa, kuten Witwaterstrandin uraanimineraalit meille kertovat.
Aminohappoja kuitenkin voi syntyä toisissa olosuhteissa, mistä kielii meteoriitit.
2."Ihmiselle haitalliset virukset ja bakteerit .. ..suorittaneet hyödyllistä ..rappeutuneet .. elämää tuhoaviksi".
Onko kreationistille ihminen niin keskeinen "jumalallisuus" että jos ihminen syö kasveja tai elukoita elävältä, niin se on hienoa suunnittelua mutta jos joku nerokas monimutkainen virus (influenssavirus ehkä maailman monimutkaisimpia) syö ihmistä niin se on rappeutunut ? Eikö rappeutuminen pitänytkään olla yksinkertaistumista, vähemmän monimutkaista, infon katoa.. ?
Kreationistin moka on tarkastella hyötyä vain ihmisestä eikä eliöstä käsin. Muuttuiko muinainen sapelihammaskissa hienosta tappokoneesta surkeaksi tappo-olioksi/epätäydelliseksi/hyödyttömäksi vain sen takia että sen hampaan jäljet löytyi myös ihmissuvun kallosta ?
Kuten Facta tietosanakirjasta selviää, niin ihminen on loinen, toisenvarainen eliö, jonka on yleensä tapettava syödäkseen. Vai oliko Aatamilla a Eevalla ihossaan viherhiukkasketto, jolla se otti valoravintoa suoraan auringosta, jotta välttyisi tappamasta eläviä soluja loisten tavoin ?
Voi paavin pall..t. Mistä tiedät ettei elämää synny koko ajan? On vain niin että tämä nykyinen neljään emäspariin perustuva elämä on ottanut "selkävoiton" kaikista muista.
"Unohdat että olosuhteet on nyt erilaiset kuin aikain alussa"
Unohdin että nykytutkimuken mukaan ei ainakaan nykyisissä oloissa voi syntyä elämää, ehkä parempi näin.
Labroissa voidaan taas matkia "kuviteltuja" olosuhteita.
"Onko kreationistille ihminen niin keskeinen "jumalallisuus" että jos ihminen syö kasveja tai elukoita elävältä, niin se on hienoa suunnittelua mutta jos joku nerokas monimutkainen virus (influenssavirus ehkä maailman monimutkaisimpia) syö ihmistä niin se on rappeutunut ? Eikö rappeutuminen pitänytkään olla yksinkertaistumista, vähemmän monimutkaista, infon katoa.. ? "
Onhan ihminen(n.30k geeniä) moninverroin monimutkaisempi ja hienompi, noin teknisessä mielessä, kuin yksi virus.
Kristityille kreationisteille ihminen on keskeinen, koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja annettiin kyky ja tehtävä vallita maata. Ja pitää ihmisellä olla jotain mitä syödä, muuten tuo vallitseminen on hieman hankalaa.
Virusta ei luotu Jumalan kuvaksi, Jumala on ajatteleva ja tunteva persoona.Viruksella ei ole tietoisuutta, se toimii vain ohjelmansa mukaan.
Ohjelma voi muuttua mutaatioitten vaikutuksesta mikroevon rajoissa. Kuitenkin virukset pysyvät aina viruksina.
Pelkälle ID-kreationistille ei ihmisellä ole suurempaa arvoa, sanoo vain, että on suunniteltu älykkään suunnittelijan toimesta.
Viruksilla on tärkeä tehtävä luonnossa.
Influenssavirus on todennäköisesti jonkun muun viruksen jälkeläinen, muuttunut siksi pitkän ajan kuluessa.
"Kreationistin moka on tarkastella hyötyä vain ihmisestä eikä eliöstä käsin. Muuttuiko muinainen sapelihammaskissa hienosta tappokoneesta surkeaksi tappo-olioksi/epätäydelliseksi/hyödyttömäksi vain sen takia että sen hampaan jäljet löytyi myös ihmissuvun kallosta ?"
Jumala loi kaiken alunperin hyväksi.
Ekosysteemi on toimiva kokonaisuus, esim. ilman bakteereita ei olisi ihmisiä.
R:tun mukaan muut eläimet annettiin ruuaksi vasta VP:n jälkeen. Eläinten vaistot muuttuivat.
Kuitenkaan eläinten tappaminen ei ole R:tun mukaan syntiä. Käskettiinhän ihmisenkin heti lankeemuksen jälkeen uhrata Jumalalle.
Matteus mainitsee nimeltä 26 henkilöä Aadamin ja Jeesuksen välillä,kun taas Luukkaalla on 42 nimeä listallaan.
Heidän luetteloissaan on siis 16 henkilön ero.
Jos henkilön keskimääräinen elinikä tuohon aikaan oli noin 40 vuotta,
Matteuksen ja Luukkaan Jeesusta koskevien oletettujen sukutaulujen välillä on 640 vuoden ero!
Jos taas ajatellaan perinteisen "20 vuotta/sukupolvi",niin saamme 320 vuoden eron.
Kun lyhyehkössä ajassa saadaan näin valtava heitto,niin minkälainen heitto saadaan KOKO sukupuulle?
Lisääkö näin suuri virhe Raamatun uskottavuutta ajoitusvälineenä?
Matteus esittää Jeesuksen suvun Joosefin puolelta (vaikka todellisuudessahan Jeesus ei ollut biologista sukua Joosefille). Luukkaan luettelo on Marian sukuluettelo. Sekaannus johtuu siitä, että luettelo alkaa Joosefista eikä Mariasta. Tässä on noudatettu erästä tunnettua itämaista traditiota josta kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja alan teoksista.
Raamatun sukuluetteloissa on aukkoja, kuten ajan tapa oli.
... tämän poika Jooram; tämän poika Ahasja; tämän poika Jooas; tämän poika Amasja; tämän poika Asarja; tämän poika Jootam; (1.Aik. 3:11)
vs.
... Jooramille syntyi Ussia, Ussialle syntyi Jootam... (Matt. 1:8,9)
Matteus yksinkertaisesti pudottaa Jooramin ja Ussian (Asarjan) välistä kolme kuningasta. Tämä ei millään tavoin tee tyhjäksi juutalaista käsitystä, jonka mukaan Asarja oli Jooramin "poika", joskin alenevassa polvessa. Kaikkia jälkeläisiä ei ollut tarpeen luetella.
Messiasta kutsuttiin UT:ssa Daavidin pojaksi, mikä tarkoitti kuitenkin vain Daavidin jälkeläistä alenevassa polvessa.
Matteus antaa kirjan alussa Joosefin sukuluettelon, vaikka hän sanoo samaan hengenvetoon, että Joosef oli vain Jeesuksen kasvatusisä. Juutalaiselle tässä ei ollut mitään outoa. Koska Joosef oli ottanut Jeesuksen pojakseen, hän kuului Joosefin sukuun joka suhteessa. Jeesus oli sen vuoksi myös kaikkien Daavidille ja hänen suvulleen annettujen lupausten laillinen perillinen.
Historiantutkimuksessa sulupolvenväli lasketaan 20 vuodeksi-ja se toimii yllätävän hyvin.
Tuollaisia vuosien heittoja ei synny.
Oli suku sitten Marian tai Joosefin.
Yksinkertaisesti muutamassa sukupolvessa sadan ja risojen vuosien heitto ei ole odotettavissa..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus
Katso taulukkoa.
Jessen syntymä on ajoitettu eri faktoihin nojaten useisiin vuosiin aikavälillä
8eKr - 6jKr.
Viruksissa ei ole virheenkorjausmekanismia.
Siksi rappeutumisen pitäisi näkyä tehokkaimmin juuri niissä.
Miksi niissä ei näy rappeutumista-vaan päinvastoin kehitystä.
HI-viruksen teho perustuu juuri tehokkaaseen mutatoitumiseen:näin lääketeollisuus on aina askeleen jäljessä.
Siis jos evoluutio on totta.
Jos rappeutuminen on fakta,niin olisi äärimmäisen epätodennäköistä että HI-virkuseen syntyisi ainuttakaan hyvää mutaatiota ja tulisi iso kasa huonoja mutaatioita.
>Täten rappeutuva HI virus tuhoaisi itsensä nopeasti eikä aikaansaisi ongelmia.
Evoluutioteoria ei rajaa viruksia ulkopuolelleen.
Ei ole syytä.
Virukset sisältävät samoin koodattua informaatiota kuin eliötkin.
Jos Suunnittelija luo ihmisen niin luo myös HI-viruksen.
(Asian puolesta kyllä puhuu se,että se ilmeentyi pakana-afrikaan ja levisi sieltä aluksi syntisten ja homojen keskuuteen.
Täytyy toivoa että Jumala luo uusia,moraalisesti hyviä, baramiineja jatkossakin!)
http://www.answersingenesis.org/creation/v16/i2/soup.asp
Haastatellaan biogemistiä.