Taivas putoaa niskaamme ja tuhoudumme kaikki !!!

Näin uskoi ja julisti Asterixin kyläpäällikkö Aladobix. Kaikkihan me hymyilimme äijän houreille vaikka muuten aivan tolkun mies olikin ja johti voitokkaasti joukkojaan taisteluissa.

Kun hieman pohdimme tuota ajatusta niin voimme todeta että ukkelin peloille oli hyvät perusteet; hän oli jopa aikaansa edellä.

YLE Arenassa on nähtävillä 4,5:n tunnin "road movie" jossa ihmiset elävät maailmanlopun pelon alla. Intialainen ydinvoima- satelliitti (?) on putomassa Maahan ja se tuhoaisi koko ihmiskunnan.

Tosielämässä meitä pelotellaan joka ainoa vuosi komeetoilla ja asteroideilla jotka lähestyvät miljoonien kilometrien tuntivauhtia ja osuessaan meihin on maailmamme loppu totta.

Flättärit ovat onnellisessa asemassa koska uskovat että päällämme on kupu eikä mikään taivaankappale uhkaa meitä. Heidän mielestään satelliitteja ei ole edes olemassa.
Me muut joudumme tämän koronapelon lisäksi siis pelkäämään myös taivaalta tulevia uhkia jotka olisivat sivilisaatiomme loppu.

23

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No se on ainakin sitten äkkiloppu. Ei siinä montaa sekuntia tarvitse kitua.

    • Anonyymi

      Meitä pelotellaan milloin milläkin, mutta jokaikinen kerta se on merkinnyt lompakon tyhjennystä tavalla tai toisella.

      Olisi jo aika lakata uskomasta tuomipäivän profeettoja.

    • Anonyymi

      Hulluja nuo roomalaiset.

      • Anonyymi

        Mistä tuo aloittaja aina keksii noita kirjoituksiaan?
        Käyn täällä enää vain siksi että olisiko sepustanut jotakin.

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat aina pelänneet turhia asioita.

      Käytännössä ihminen pelkää tuntematonta. Eli muutoksen pelko on aika vahvana läsnä monissa ihmisissä. Tämä on itseasiassa poliittinen suuntaus, jota kutsutaan konservatiivisuudeksi.
      Tällainen poliitikko pyrkii aina säilyttämään nykyisen tilan ja saamaan sillä suosiota. Ei oikeastaan ole väliä onko kyseinen tila hyvä vai huono, mutta haluamalla pitää kaikki "just samanlaisena kun nyt", saa aina äänestäjiä jonkun verran.
      Toisaalta voidaan haluta myös "palauttaa kaikki samanlaiseksi kun sillon lapsuudessa". Tälläkin saa suosiota.

      Kaikki jotka ovat eläneet aikuiseksi asti, ovat selvinneet "menneisyydestä", joten heille menneisyyden on pakko olla ollut edes jollain tavalla hyvä, joten poliitikon on varmaan helppoa hankkia suosiota "muistelemalla menneitä". Aika kultaa muistot.

    • Anonyymi

      Nasu-Martta,

      Miksi sinä pelkään kasvomaskia?

      • Anonyymi

        Siis "pelkäät".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis "pelkäät".

        Eikö persekärpänen osaa kirjoittaa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö persekärpänen osaa kirjoittaa!!!

        Katohan, taas se tasaisella laitumella makoileva härkä kärsii perskärpäsistä!
        Huiskuta häntää, kyllä ne siitä lähtevät!
        Muuten miksihän nuo esimurrosikäiset kakarat ovat niin suuresti kiinnostuneet noista persejutuista, hieman kehityttyään alkaa kiinnostaa jo se toinenkin puoli!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh.... edellinen Persekärpäseni arvostelu kirjoitustaidostaan ei ollut minun kirjoittamani. Yhtä kaikki.

        Persekärpäseni ei ole lainkaan kiinnostunut ketjujen aiheista vaan keskittyy keksityn nimimerkkini solvaamisiin.
        Haluaisin nähdä edes yhden ontuvan kirjoituksensa joka käsittelisi itse aihetta.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Mikä hänen kirjoituksissa ontuu sinusta?

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Heh heh.... edellinen Persekärpäseni arvostelu kirjoitustaidostaan ei ollut minun kirjoittamani. Yhtä kaikki.

        Persekärpäseni ei ole lainkaan kiinnostunut ketjujen aiheista vaan keskittyy keksityn nimimerkkini solvaamisiin.
        Haluaisin nähdä edes yhden ontuvan kirjoituksensa joka käsittelisi itse aihetta.

        Voi hyvä lapsi, ethän sinä itsekään ole tippaakaan kiinnostunut minkään ketjun aiheesta, vaan keskität energiasi toisten kirjoittajien solvaamiseen perskärpäsiksi.
        Lue vaikka noita omia hengentuotteitasi, jos haluat nähdä "ontuvia kirjoituksia"!

    • Anonyymi

      Et näköjään tunne koko Asterix sarjakuvaa, koko heimo, ei siis kyläpäällikkö, pelkäsivät että taivas putoaisi heidän niskaansa, tosin se oli ainoa asia, jota he pelkäsivät eivätkä antaneet senkään haitata elämäänsä!
      Kaikki muutoin nauravat sinun littumaanhoureillesi, kuten tuolle muullekin sekavalle sepustukselle!

      • Jo muinaisessa Galliassa tiedettiin että maa on pallo.
        Tämän he saivat selville kidutettuaan vangiksi ottamiaan roomalaisia sotilaita. Ennen sitä elelivät aivan onnellisina litteällä maalla.

        Voimme siis pohtia että Maapallotietoisuus ei tuonut tälle heimolle onnellisuutta vaan pelkoa tulevaisuudesta johon he eivät voineet vaikuttaa.
        Samaa pelkoa kylvetään todellisuudessakin päällemme joka ainoa vuosi jos olette huomanneet.?

        Kaikenlaisia kivenmurikoita kiitää kohti palloamme miljoonia kilometrejä tunnissa.
        Ihailen näiden tiedemiesten nopeus- ym mittareita. Tarkkoja ovat ja aina ne murikat ohittavat pallomme hipoen ts. n. miljoonan kilometrin päästä...

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Jo muinaisessa Galliassa tiedettiin että maa on pallo.

        Ennen kysymysmerkkiä ei tule pistettä..

        On tuo sinun sepustuksesi todella onnetonta!
        Nuo vihaamasi tiedemiehet ovat kuitenkin satoja kertoja sinua oppineempia.
        ps. Muinaisesta Galliasta et näköjään tiedä yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Nasu-Martta,

      Olet viimeaikoina kirjoittanut aiempaa selvästi aggressiivisemmin, ja hetkittäin hieman myös sekavammin?

      Onko kaikki hyvin?

    • Anonyymi

      Tosiasiassa gallialaiset meni sotaan alasti ja sinisiksi maalattuina. Taistelukentän laidalla sotureiden vaimot esittelivät paljaita tissejään ja voivottelivat että nyt he joutuvat orjuuteen jos te siellä sodassa häviätte. Taistelurohkeutta lisättiin puhaltelemalla suuriin sotatorviin joiden melusta roomalaiset saattoi hermostuakin.

      Mitään taikajuomaa gallialaisilla ei tietenkään ollut.

      Kun eivät sotineet roomalaisia vastaan niin gallialaiset soti keskenään ja harrastivat pääkallonmetsästystä. Uskontoon kuului myös ihmisuhrit.

      • Anonyymi

        Heko heko, jos tuo oli tarkoitettu vitsiksi, oli kyllä pohjanoteeraus, tai jos se oli tarkoitettu typeryydeksi, siinä se oli huippua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heko heko, jos tuo oli tarkoitettu vitsiksi, oli kyllä pohjanoteeraus, tai jos se oli tarkoitettu typeryydeksi, siinä se oli huippua!

        Kun sattuu olemaan täyttä totta, historioitsijoiden ja tutkijoiden tutkimaa ja todeksi vahvistamaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun sattuu olemaan täyttä totta, historioitsijoiden ja tutkijoiden tutkimaa ja todeksi vahvistamaa.

        Olen lukenut että barbaariheimojen naiset nostivat mekkojaan ja heiluttelivat paljaita perseitään vihollisille. Toki tuollainen siveämpiä sotilaita järkytti suuresti.

        Gladiaattori- leffan alun taistelukohtauksessa Asterixin heimo taistelee roomalaisia vastaan. Alkuperäisessä filmissä myös miehet näyttivät perseitään viholliselle muun mylvinnän ohella.
        Se kohtaus on leikattu nyt pois; oli liian kauheaa katsottavaa. Muu teurastus on toki yhteiskunnallisesti ja moraalisesti hyväksyttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sattuu olemaan täyttä totta, historioitsijoiden ja tutkijoiden tutkimaa ja todeksi vahvistamaa.

        No, sitten vain linkkejä tai muita tietoja tutkimuksista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, sitten vain linkkejä tai muita tietoja tutkimuksista?

        Tuosta onkin poistettu vastaukseni että oman maamme lähihistoria tietää ja kertoo että naisemme on kautta aikain pyllistelleet takalistojaan näyttäen vaikka naapurin ämmille.
        Sillä osoitettiin syvää halveksuntaa.

        Ylläpidon mielestä täällä ei siis saisi kertoa historiamme totuuksista; se taitaa loukata näitä nuorisokommunistisia viherfemakkoja.... :-)

        Siihen aikaan naisilla mitään "pikkareita" ollut kuten ei enää nykyisinkään.
        Narupöksyt varmentavat pikaisen ja helpon sisääntulon....

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      203
      15019
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      126
      10490
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      106
      10042
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9321
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      52
      9152
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6915
    7. 181
      6497
    8. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      15
      6365
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      163
      6147
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      32
      5579
    Aihe