Lasikuitusoutuveneen haljenneen penkin korjaus

Käsillä olisi ehkä 60-70-luvun lasikuituvene, jonka peräpenkki on kunnolla haljennut (yläpinnastaan). Pelkkä lasikuidun laminointi päälle ei auta, koska penkki on sisältä ontto. Liekö sisällä ollut puuranka, joka on lahonnut - en ole katsonut vielä tarkemmin sisuksiin.

Ajatuksena on sahata halkeamakohta pois, täyttää penkin sisus uretaanilla ja lopuksi laminoida lasikuitua päälle. Riittääkö uretaanin lujuus kannattelemaan istujan, vai pitäisikö vielä lasikuitukerrokseen laminoida vanerilevy vahvikkeeksi?

Ja jos uretaanilla lähtee leikkimään, pitääkö penkin koko kansi sahata pois ettei uretaani tee ns. ylläriä ja halkaise sitä laajetessaan?
53012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Peräpenkille saatetaan nousta seisomaan, joten kannattaa laittaa levy vahvikkeeksi.

Äänestä

Uretaanin tehtävä on pitää lasikuitukerrokset erillään toisistaan ja sillä tavalla estää nurjahdus. Lujuus perustuu lähes yksinomaan vetolujuuteen.

Voit ihan hyvin laittaa sisään PU-vaahtoa pullosta, mutta varovaisesti ettei tule liikaa.

Kannataa varmaankin tehdä koko yläosa uudelleen laminoimalla siihen kolme kerrosta mattoa ristiin epoksilla. Matot on hyvä taitaa penkin alle ettei sauma jää näkyviin. Kiristä vielä vaikka elmukelmu päälle kovettumisen ajaksi.

Hio tasaiseksi ja varmista ettei jää teräviä reunoja. pistä lopuksi Miranol pintaan.

Äänestä
  • Entäs imeekö uretaani vettä ajan myötä? Itse pitäisin peräistuimen alapuolen onttona tilana. Laminoisin vesivanerin tms lasikuidulla penkiksi tai tekisin niin vahvan lasikuitu penkin että kestää ilman mitään levyjä.

    Äänestä

Voisiko siihen laittaa vanerilevyn ja laminoida lasikuitua sen päälle? Sitä ennen varmaan kannattaa kurkistaa penkin alatilan tilannetta.

Äänestä

Kiitokset hyvistä vastauksista. Eiköhän sinne vanerilevy tule vahvikkeeksi asennettua lasikuidun alle. Se varmaan kannattaa kyllästää hartsilla, vai pitäisikö vaan mennä suoraan vesivanerilla?

Ja tarvitseekohan se kiinnitystä veneen rakenteisiin ennen laminointia, esim. haponkestävillä ruuveilla sopivasti propattuna (ja laminointi ruuvien yli)?

Uretaanitäytteeksi olin ajatellut kaksikomponenttiainetta, joka ei imisi vettä itseensä niin voimakkaasti, mutta kyllä kai sekin lopulta vähän imee vettä, jos sopiva reikä tulee. Vanerilla vahvistetun penkin alle ei varmaankaan uretaania tarvitse. Tämä peräpenkki on siis mallia "veneen pohjaan asti ylettyvä", ei sellainen, jonka alle mahtuu esim. tavaraa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käsillä olisi ehkä 60-70-luvun lasikuituvene, jonka peräpenkki on kunnolla haljennut (yläpinnastaan). Pelkkä lasikuidun laminointi päälle ei auta, koska penkki on sisältä ontto. Liekö sisällä ollut puuranka, joka on lahonnut - en ole katsonut vielä tarkemmin sisuksiin.

Ajatuksena on sahata halkeamakohta pois, täyttää penkin sisus uretaanilla ja lopuksi laminoida lasikuitua päälle. Riittääkö uretaanin lujuus kannattelemaan istujan, vai pitäisikö vielä lasikuitukerrokseen laminoida vanerilevy vahvikkeeksi?

Ja jos uretaanilla lähtee leikkimään, pitääkö penkin koko kansi sahata pois ettei uretaani tee ns. ylläriä ja halkaise sitä laajetessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu