Tiina Luukkosen näky vuoden päästä alkavasta nälänhädästä Suomessa

Tiina Luukkosen näky vuoden päästä alkavasta nälänhädästä Suomessa

Näin näyn, että asuinpaikassani ilmestyi keskelle pihaa terve ja sopusuhtainen lehmä. Samalla tuli selitys faaraon unesta: "On jäljellä yksi vuosi, kun maassamme on hyvät olot eikä ole nälänhätää. Yhtäkään laihaa lehmää ei näytetty siksi, että tuleva nälänhädän aika kestää alle vuoden.

Jouko Pihon kommentti:

Tiina Luukkosen näky vuoden päästä eli keväällä 2022 alkavasta ja alle vuoden kestävästä nälänhädästä on linjassa monien muiden samansuuntaisten sanomien kanssa.

Uskon, että näin tapahtuu. On siksi syytä varautua pahimpaan ja alkaa varastoida vettä, ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita, kuten Joosef varastoi viljaa Egyptissä seitsemän hyvän vuoden aikana, minkä ansiosta Egypti selviytyi seuraavista seitsemästä katovuodesta.

On myös tärkeää olla hengellisesti varustautunut niin, että mitkään koettelemukset eivät järkytä meitä, koska Jumala on meidän turvamme hädänkin aikana.

On myös hyvä muistaa, että Jumala voi tarvittaessa tehdä eri tavoin myös ruokaihmeitä, että ruokaa on, vaikka sitä ei ole.

8

1076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös Tauno Rantalan profetiasta: ..otan pois hyvinvointia joka näkyy..

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla profeetta, kun seuraa näitä ajan merkkejä. Työpaikat loppuvat, tehtaita suljetaan. Nyt on tämä pandemia ja valtio on syytänyt rahaa ja ottanut lainaa. Rikkaat rikastuvat. Työttömillä ja köyhillä on jo nyt vaikeaa. On neuvoteltu EU:lle velkaa annettavaksi ja rahojamme viedään etelän pönkittämiseen. Olemme olleet rahan ahneita ja myyneet maatamme ulkomaalaisille. Olemme saaneet tämän maan suomalaisille! Monet väärät asiat lainsäädännössämme tuovat meille Jumalan tuomiot. Yksi voi olla - että saamme kokea kurjuutta - nälän hätää. Ihmiset on ahdettu kaupunkeihin, maatilat (maitotilat) vähentyneet. Mikä on meidän huoltovarmuus? ei sitä ollut, kun olisi tarvittu suojavarusteita viime vuonna. Monet nirsoilevat ruuan kanssa tänäkin päivänä - laitetaan hukkaan hyvää ruokaa ja ruokatarpeita. Onko sitten vielä mahdollisuus nöyrtyä ja saada kokea hengellinen herätys?? Sitä rukoilen läheisteni ja myös Suomen kansan puolesta! Esirukoilija muori

    • Anonyymi

      Tuohon kaikkeen sanoisin, vaikkei periaatteessa täysin kuulu aiheeseen, että URW (Unreal World) on opetusojelma, ei peli... Joka sitä on pelannut, saa jonkinmoista käsitystä miten selvitä vaikka rautakaudella.

      • Anonyymi

        Ns. pikkurautakauden oikeana pula-aikana nähneenä/kokeneena voi jokainen sen ajan ihminen opettaa vielä selviytymioppeja , mutta kuka kuulee.? Suomalaiset ovat onneksi myös opiskelleet ennen 2000-luvun asuntoautoja kesämökeillään selviytymistä niukkuudessakin. Toki usein vain laiskuuttaan, sillä onhan autot apuna. Siellä paljot lapsuuskesät viettäneet muistavat vielä puutarhanhoidot ja marjastus, -sekä kalastusmatkat. Sensijaan nettikansan -lapset ovat ehkä jääneet ilman aitoja selviytymisoppeja enemmän.

        Kannattaisi alkaa palauttamaan lapsilleen aidot suomalaiskesät , jonka ihanuuksista tärkein on ollut kautta aikain kerätä ruokavarasto talveksi. Tietysti ensin se varasto ruualle.

        T Rantalan profetiasta: 13 vuotta sitten Järvenpäässä. Ei kovin pitkä aika tähän päivään.

        "ENTISEEN EI OLE PALUUTA, vaikka ihmiset toivovat, että entinen hyvä aika palaisi, mutta se ei ole mahdollista.

        Mutta Jumala alkaa tehdä voimallisia ihmeitä: vaikeavammaisia parantuu ja ihmisille tulee hätä Herran puoleen, niin että ihmisiä tulee uskoon kaduilla ja kirkot täyttyvät.

        Tämä aika ei ole kaukana. Ihmiset sanovat, että onhan sitä puhuttu samoin ennenkin, mutta kaikki on pysynyt ennallaan.

        Tämän ilmoituksen toteutuminen on kuitenkin pian käsillä.."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kannattaisi alkaa palauttamaan lapsilleen aidot suomalaiskesät , jonka ihanuuksista tärkein on ollut kautta aikain kerätä ruokavarasto talveksi. Tietysti ensin se varasto ruualle."
        Miten ihmiset, jotka on kaupunkiin ahdettu osaavat edes marjaan metsään ? Nykyihmiset luottaa, että kaupasta saa kaiken, ei viitsitä marjastaa. Jopa pihan marjapensaat jäävät poimimatta. Itsekin maalla syntyneenä osaan jonkin verran käyttää hyödyksi vanhoja oppeja, mutta meiltä puuttuu nuo pientilat (muutama lehmä, sika, lampaita jne). Kaikki pitää olla suurta (EU) vienyt meidät tähän. Ahneus on kansamme synti ja mammonan palvonta!

        Ennen EU:ta meidät siirsi taajamiin se kummallinen huippunopea muutosaika -60-70 -lukujen taitteessa. Tieteet nimittää sitä kulttuurimuutokseksi tasa-arvon vuoksi? Tai vielä hienoimmin nuorisovallankumoukseksi, mutta ehkä käytetty termi vasemmistovallankumous on osuvampi . Lapsuuden karmean pula-ajan nähneenä oli silloinen nuoriso ja nuori aikuinen erikoisotollista maaperää manipuloinnille. Siinä nimenomaan naisia käytettiin manipuloimaan nuoria tyttöjä saavuttamaan jokin ihme tasa-arvo. Ihmeeksi silloinen tasa-arvo tulikin, kun 3-4 lasten äitien piti kulkea pitkät päivät ansiossa kaukana kotoa. Illalla ja yöllä oli kotityön ja äidinosan vuoro. Olihan se kodintyöoppi silloisilla tytöillä jo kodissaan saavutettu nykykorkeakoulutasolla (siis ei koneita). No samaa voi sanoa miehistä sotakarhuisien "opissaan" - miehille ei kotityöt kuulu. Onhan ennen ollut järki kädessä ja tasa-arvo sanan tilalla TASAPAINO perheissä. Luonnostaan varsinkin ensisynnyttäjille on annettu ns. pesimisrauha eli lapsensa hoito ja kasvatus kouluikään. Itse muista miten jo ennen koulua opin hyvin monenlaisia töitä ruuanhankinnassa äitini opettamana. Marjastus oli tuolloin jo itsestäänselvyys.

        Massamaaltamuuton syy -60-luvulla on vain joidenkin harvojen päättäjien ideat Suomen maaseudun harventamisesta ja ainoastaan suurmaatilalliset sitä asuttamaan.
        Järkevillä toimilla olisi voitu suunnata/kouluttaa nuoria aikuisia monenlaiseen työn lisäämiseen maalla. Sitävastoin kaupunkeihin alkoi syntymään tehtaita kuin sieniä sateella. Kesämökeiksi monille jäivät autioituneet ihanat sotaveteraanitalot ja se pieni maatila vuokrattiin isoviljelijöille.
        Ennen oli sanonta että oma tupa, oma lupa , koskien myös työntekoa.

        Korona-ajan koittaessa onkin keskustelut arvoista tulleet vilkkaiksi. Hyvä niin, uskon että suuri herätys maassamme on alkanut myös hengellisesti.

        Kolossalaiskirje 3 (hyvä lukea kokonaan )
        5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja
        a h n e u s , joka on epäjumalanpalvelusta,

    • Anonyymi

      "Uskon, että näin tapahtuu."

      Ja kun näin ei tapahdu, onko sinulla miestä tulla pyytämään anteeksi tätä sinun valehtelua?

    • Anonyymi

      "On myös hyvä muistaa, että Jumala voi tarvittaessa tehdä eri tavoin myös ruokaihmeitä, että ruokaa on, vaikka sitä ei ole."

      Hahaha eli nälänhätä voi tulla, mutta ei siltäkään välttämättä tule. Aikamoista kieroilua sinulta. :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      142
      8015
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      390
      2267
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1790
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      152
      1661
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1501
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      16
      1271
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1249
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1166
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe