Totuus ?? !!!!!

Tulihan se TOTUUS viimeinkin muumimamman vajavaisuudesta toimia Suomen korkeimmassa virassa, eli presidenttinä ???????

Ei ollut länttänällä minkäänlaista asiantuntemusta hoitaa sitä Suomen Korkeinta virkaa, joka on Suomen Tärkein Ikkuna ulkomaailmalle ja kuinka ja kuka sen hoitaa ja MITEN ???????

Haukkui alaisensa LAHTARIN ÄPÄRIKSI ja poltti piinnansa ja päreensä ihan PIKKUASIOISTA ja kiukutteli, kuin pikkulapsi !!!!!!!

Oli tuhnupieru, niin huono ja vajavainen toiminnoissaan, että Putin veti sitä, kuin pässiä narussa ja sai Suomen kieltämään jalkaväkimiinat, Örkki ojatuomen kannatuksella, koska ne miinat ovat niin vjaaaralliisia siellä Irakissa, mutta samaan aikaan SuomenPuolustus perustui paljon juuri siihen, että TänneEiTulla ihan tuostavaan, koska se voi olla kohtalokasta !!!!!!

Mutta oli siinä jotain hyvääkin, sillä nyt on kehitetty paremmat miinat, jotka eivät ole sen Irakin sopimuksen vastaiset, ainoa tuhnun hyväteko ,,,,,,

Mutta KIITOS MEDIOILLE, siis muille, kuin ylenantavalle sdp.tä nuoleksivalle DDR:lläsäiselle ruskokieliselle jonniinjoutavalle NS; medialle, joka saa WEROMAKSAJIEN RAHOJA 530000000 Euroa vuodessa vaan siitä, että on mukana Suomen valtaapitävien hymistelevässä ja aina niin mukavasti kaikkien epämukavien asioiden unohtelussa !!! ??? ??? !!

On niitä Presidenttejä ollut ennenkin ja esim. KEKKONEN oli oman aikansa PRESIDENTTI ja hoiti idänsuhteet ja koko mailmaan mediat hienosti. Olihan HÄn tietysti YksinValtias ja Teki Päätöksiä vain YKSIN, mutta hyvin meni Suomella siihen aikaan ja Hänen ValtomiesTaitonsa ovat edelleenkin vertaansa vailla !!!!!!!

Toisin, kuin tarjatuhnupieruhalosen kausi, ei ole muuta muistoa, kuin, oli vittumainen ämmä ja toista samanlaista ei SuomenKANSA HALUA enää, joten ota Marini oppia ja pakene rysseliin, kun vielä kerkiät,

SuomenKansa on PUHUNUT !!!!!!!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu