Verboten - kielletty

Verboten - kielletty

Sain tänään Jumalalta saksankielisen sanan ”Verboten”, joka tarkoittaa ”kielletty”.
Sana puhuu voimakkaan profeetallisesti siitä, että me ja koko ihmiskunta olemme menossa sellaista aikaa kohti, jossa tavalliset ihmiset joutuvat yhä useammin sen eteen, että vallanpitäjät kieltävät monia sellaisia asioita, jotka ovat ennen olleet itsestään selvästi sallittuja.

Ei ole sattuma, että tämä sana tuli juuri saksaksi, jossa Natsi-Saksan aikana kiellettiin hyvin monia asioita monilta ihmisiltä, mutta varsinkin juutalaisilta.

Samaa ihmisten vapauksien rajoittamista on toki ollut ja on edelleenkin muuallakin kuin Natsi-Saksassa, kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja monissa muslimimaissa.

Valitettavasti tätä samaa yhden totuuden marxilaista diktatuuria alkaa olla yhä enemmän länsimaissakin ja siten myös Suomessa.

Kyse on pahuuden diktatuurista, joka haluaa sanella, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Menneisyyden kokemukset ovat osoittaneet, että tällaisina pimeyden tyrannian aikoina erityisesti sanan- ja uskonnonvapaudet ovat aina vaarassa.

Tämä kieltämisen kulttuuri tulee saavuttamaan huippunsa kohta maailmaan ilmestyvän Antikristuksen aikana, joka tulee kieltämään kaiken muun kuin häntä tukevan poliittisen toiminnan sekä kaiken muun uskonnollisen aktiviteetin kuin Saatanan ja Antikristuksen palvonnan. Toisinajattelijat vangitaan tai teloitetaan.

Silloin kysytään uskovilta, mukautuvatko he vallitsevan maailmanajan hengen mukaan vai ovatko he uskollisia Jeesukselle kuolemaan asti.

Minä valitsen mieluummin kuoleman ja pääsen taivaaseen kuin kumartaisin Antikristusta ja joutuisin helvettiin. Tee sinä samoin.
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

”Koska sanat tarkoittavat minulle ihan mitä haluan, olen aina viisain.”

Äänestä

"Minä valitsen mieluummin kuoleman ja pääsen taivaaseen kuin kumartaisin Antikristusta ja joutuisin helvettiin."

Mutta onko sinunlaisella valehtelijalle tilaa taivaassa?

Äänestä

Jumala voi perua kaikki tuomiot, mitä Hän vain haluaa, jos kansa kääntyy Hänen puoleensa rukouksessa ja anomisessa. Jeesus on Herra, julistakaa ja kiittäkää jo Jeesuksen nimessä ja veressä siitä, että saamme kansakuntana tulla tuntemaan Vaphtajamme. Ja anokaa, että Korkein pelastaa meidät ihmiskunnan tuomiolta. Jeesuksen nimessä myös julistakaa, että c19 valhe paljastuu kaikille nukkuville lampaille. Ottakaamme maat haltuun Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan on kaikki, ja siitä Häntä kiittäkää, ylistäkää ja palvelkaa. Amein!

Äänestä

Mun mielestä toi on selkeä kielto sinulle jatkaa kristinuskon ja profetaalisuuden häpäisyä väärillä profetioillasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Verboten - kielletty

Sain tänään Jumalalta saksankielisen sanan ”Verboten”, joka tarkoittaa ”kielletty”.
Sana puhuu voimakkaan profeetallisesti siitä, että me ja koko ihmiskunta olemme menossa sellaista aikaa kohti, jossa tavalliset ihmiset joutuvat yhä useammin sen eteen, että vallanpitäjät kieltävät monia sellaisia asioita, jotka ovat ennen olleet itsestään selvästi sallittuja.

Ei ole sattuma, että tämä sana tuli juuri saksaksi, jossa Natsi-Saksan aikana kiellettiin hyvin monia asioita monilta ihmisiltä, mutta varsinkin juutalaisilta.

Samaa ihmisten vapauksien rajoittamista on toki ollut ja on edelleenkin muuallakin kuin Natsi-Saksassa, kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja monissa muslimimaissa.

Valitettavasti tätä samaa yhden totuuden marxilaista diktatuuria alkaa olla yhä enemmän länsimaissakin ja siten myös Suomessa.

Kyse on pahuuden diktatuurista, joka haluaa sanella, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Menneisyyden kokemukset ovat osoittaneet, että tällaisina pimeyden tyrannian aikoina erityisesti sanan- ja uskonnonvapaudet ovat aina vaarassa.

Tämä kieltämisen kulttuuri tulee saavuttamaan huippunsa kohta maailmaan ilmestyvän Antikristuksen aikana, joka tulee kieltämään kaiken muun kuin häntä tukevan poliittisen toiminnan sekä kaiken muun uskonnollisen aktiviteetin kuin Saatanan ja Antikristuksen palvonnan. Toisinajattelijat vangitaan tai teloitetaan.

Silloin kysytään uskovilta, mukautuvatko he vallitsevan maailmanajan hengen mukaan vai ovatko he uskollisia Jeesukselle kuolemaan asti.

Minä valitsen mieluummin kuoleman ja pääsen taivaaseen kuin kumartaisin Antikristusta ja joutuisin helvettiin. Tee sinä samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu