Miksi muut sortavat kansalaisiaan, mutta USA ei koskaan?

Suomessa ja kaikkialla Euroopassa on vuosikymmeniä tiedetty, että USA:ssa on läpeensä mätä laki- ja oikeusjärjestelmää, jonka vuoksi on teloitettu tuhansia syyttämömiä rikoksista, joita he eivät ole tehneet, ja että vankiloissa istuu tuhansia syyttömiä rikoksista, joita he eivät ole tehneet. Vain, koska läpimädän oikeusjärjestelmän tärkein tavoite on viramomaisten ja tuomareiden etujen ajaminen. USA:ssa oikeusjärjestelmä ei koskaan ole aidosti pyrkinyt siihen, että rikosten tekijät saadaan kiini ja tuomiolle, vaan tärkeintä on ollut, että ihan kuka tahansa vain on saatu tuomittua rikosista, jotta viranomaiset ja tuomarit ovat voineet menestyä ja yletä omissa viroissaan.

Jos missä tahansa toisessa länsimaassa olisi toiminut vastaava, täysin ihmisten perusoikeuksista piittaamaton "oikeus"järjestelmä, olisi nostettu valtava älämölö ja vaadittu sanktioiden ja pakotteiden kautta muuttamaan järjestelmää rikkaiden lakimiesten etujen ajamisesta ihmisten perusoikeusien ajamiseen. Mutta kun kyse on terroristivatio-USA:sta, kaikki länsimaat ovat vain hyväksyneet valtavan ihmisoikeusrikollisuuden ja ovat kehuneet tätä roistovaltiota oikeusvaltioksi.

Suomikin USA:n perseennuolijana auttoi tätä syyttömien vangittujen kiduttamisessa, kun näitä vankeja kuljetettiin amerikkalaisilla lentokoneilla Suomen kautta ja kidutettiin Suomen lentokentillä ja ilmatilassa, Suomen viranomaisten siunuaksella ja hyväksynnällä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa vainotuin ryhmä ovat työttömät, monelle lohkeaa leipä työttömien parissa hääräilystä, kyseessä on akateemisten mafian toiminta ja yksi tavoista rosvota verokirstulta.

Äänestä

USA:ssa ammutaan keekeritä

Äänestä

`Tuhansia+syyttömiä`+??Jos+vaikka+Suomen+vankiloissa+kysyttäisi+vangeita+ovatko+he+syyllisiä,+niin+yli+90+%+kertoisi+olevansa+syytön.USA:n+vankiloissa+on+koko+ajan+yli+miljoona+vankia.+Silloin+tällöin+on+tosiaan+ilmennyt,+että+niiden+miljoonan+joukossa+on+ollut+joku+syytönkin.

Äänestä
  • Aloittajan+kirjoitus+vaikuttaa+vakiohäirikön+kirjoitukselta.+Tuhansia+syyttömiä+teloitettu+?USA:ssa+on+toisenlainen+järjestelmä+mitä+Suomessa.+Yli+90+%+tapauksista+on+ns.+plea+bargainjuttuja.+Siinä+syyttäjä+käy+jo+samana+päivänä+kiinniotosta+kauppaa+syytetyn+kanssa.+Jos+syytetty+tunnustaa,+niin+syntyy++plea+agreement+sopimus,+eli+syytetty+ei+joudu+juryn+eteen+ja+selviää+lievällä+tuomiolla.Näin+yhteiskunta+säästää+verovaroja+satoja+miljardeja+joka+vuosi.+Suomessa+piikki+on+auki.Tosin+nyt+meilläkin+on+ollut++vastaavanlainen.+Siinäkin+epäilty+käy+kauppaa+syyttäjän+kanssa+ja+jos+sopimus+syntyy,+niin+seuraa+ns.+tunnustusoikeudenkäynti,+missä+rangaistusta+alennetaan+tunnustuksen+vuoksi.

    Äänestä

  • Johan USA-kiimaisilla on kupoli täynnä kusta. Jokainen USA:n lakijärjestelmää seurannut tietää, että silloin kun siellä ei syyllistä saada selville, tekevät poliisit ja oikeusviranomaiset syyllisen sellaisesta josta se on helppo tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan+kirjoitus+vaikuttaa+vakiohäirikön+kirjoitukselta.+Tuhansia+syyttömiä+teloitettu+?USA:ssa+on+toisenlainen+järjestelmä+mitä+Suomessa.+Yli+90+%+tapauksista+on+ns.+plea+bargainjuttuja.+Siinä+syyttäjä+käy+jo+samana+päivänä+kiinniotosta+kauppaa+syytetyn+kanssa.+Jos+syytetty+tunnustaa,+niin+syntyy++plea+agreement+sopimus,+eli+syytetty+ei+joudu+juryn+eteen+ja+selviää+lievällä+tuomiolla.Näin+yhteiskunta+säästää+verovaroja+satoja+miljardeja+joka+vuosi.+Suomessa+piikki+on+auki.Tosin+nyt+meilläkin+on+ollut++vastaavanlainen.+Siinäkin+epäilty+käy+kauppaa+syyttäjän+kanssa+ja+jos+sopimus+syntyy,+niin+seuraa+ns.+tunnustusoikeudenkäynti,+missä+rangaistusta+alennetaan+tunnustuksen+vuoksi.

    Juu, jenkkilässä tosiaan onkin mistä säästää niissä kuluissa. On oikein rikoksia ehkäisevä se systeemi siellä.

    Vain idiootit ihailevat idioottien kansakuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa ja kaikkialla Euroopassa on vuosikymmeniä tiedetty, että USA:ssa on läpeensä mätä laki- ja oikeusjärjestelmää, jonka vuoksi on teloitettu tuhansia syyttämömiä rikoksista, joita he eivät ole tehneet, ja että vankiloissa istuu tuhansia syyttömiä rikoksista, joita he eivät ole tehneet. Vain, koska läpimädän oikeusjärjestelmän tärkein tavoite on viramomaisten ja tuomareiden etujen ajaminen. USA:ssa oikeusjärjestelmä ei koskaan ole aidosti pyrkinyt siihen, että rikosten tekijät saadaan kiini ja tuomiolle, vaan tärkeintä on ollut, että ihan kuka tahansa vain on saatu tuomittua rikosista, jotta viranomaiset ja tuomarit ovat voineet menestyä ja yletä omissa viroissaan.

Jos missä tahansa toisessa länsimaassa olisi toiminut vastaava, täysin ihmisten perusoikeuksista piittaamaton "oikeus"järjestelmä, olisi nostettu valtava älämölö ja vaadittu sanktioiden ja pakotteiden kautta muuttamaan järjestelmää rikkaiden lakimiesten etujen ajamisesta ihmisten perusoikeusien ajamiseen. Mutta kun kyse on terroristivatio-USA:sta, kaikki länsimaat ovat vain hyväksyneet valtavan ihmisoikeusrikollisuuden ja ovat kehuneet tätä roistovaltiota oikeusvaltioksi.

Suomikin USA:n perseennuolijana auttoi tätä syyttömien vangittujen kiduttamisessa, kun näitä vankeja kuljetettiin amerikkalaisilla lentokoneilla Suomen kautta ja kidutettiin Suomen lentokentillä ja ilmatilassa, Suomen viranomaisten siunuaksella ja hyväksynnällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu