Suomen pidettävät rajat kiinni viruslinkoihin Ruotsiin, Viroon ja Venäjään!

Anonyymi

Ruotsissa tehohoidossa olevien korona­potilaiden määrä suurempi kuin epidemian toisen aallon aikana – käännettä ei ole näkö­piirissä
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007930179.html
"Ruotsissa tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvaa edelleen. Viime päivinä tehohoitoon on tullut päivittäin noin 20 uutta potilasta ja tehohoidossa olevien määrä uhkaa pian ylittää tammikuun alun luvut.

Tehohoitolääkäri ja tehohoitorekisteristä vastaava Johnny Hillgren kertoo TT:lle, että vielä ei ole näkyvissä merkkejä tilanteen parantumisesta.

Viime viikolla uutisoitiin, että Ruotsista oli tullut Euroopan pahin koronapesäke, kun tarkasteltiin uusien tartuntojen ilmaantuvuutta."


Ruotsi etenee epidemissa täysin omaa latuaan. Samoin Venäjä, toivottavasti Suomi pitää rajat kiinni vielä pitkään, ettei epidemia ala taas nostamaan päätään myös täällä. Pahaa pelkään, että ennemmin tai myöhemmin rajoja kuitenkin availlaan ja tartunnat alkavat taas täälläkin lisääntymään, varianttien osalta rokotuksetkaan eivät kaikkiin auta. epidemian aikana on selkeästi havaittavissa, että variantteja syntyy niissä maissa helposti, joissa torjuntatoimet ovat puutteelisia tai niitä ei ole lainkaan. Ruotsi, Venäjä ja Viro ovat kaikki Suomen naapureita ja niissä tauti jyllää entistä kovempaan.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt ei saa edes ajatella rajojen aukaisua ko. maihin tai kesä on pilalla.

    • Anonyymi

      Ruotsissa uusia virukseen sairastuneita aikavälillä 1.4 - 20.4 tuli 95252
      eli 4762 / vuorokausi kuolleita tuli 323 eli 16,15 / vuorokausi.
      Virossa uusia virukseen sairastuneita tuli 11064 eli 553 / vuorokausi
      kuolleita tuli 196 eli 9,8 / vuorokausi .
      Suomessa uusia virukseen sairastuneita tuli 6395 eli 319 / vuorokausi
      kuolleita tuli 47 eli 2,3 / vuorokausi .

      • Vertailukelpoiset luvut saa kun Ruotsin luvut jakaa kahdella ja Viron kertoa neljällä.
        Näin esimerkiksi sairastuneet per päivä ovat hyvin samalla (ja korkealla) tasolla. Kuolleisuus Virossa on selvästi korkeampaa kuin Ruotsissa. Kertooko jotain terveydenhoidon tasosta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe