Vihreää siirtymää, sanoi pääministerikin.
Punavihreä valtakausi meneillään, se tyhjentää pajatson !
Meillä nyt ei ole yrittäjä ystävallinen hallitus, keskustaa ja RKP:tä lukuunottamatta.
Esimerkiksi UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kommentoi Veitsiluodon-tehtaan lakkautusuutista heti tuoreeltaan Twitterissä. Nimenomaan verotus ja ylipäänsä kasvavat kustannukset ovat Pesosen mukaan myrkkyä tehtaiden pitämiselle Suomessa.
– Toistan viimesyksyisen 5.9.2020 huoleni. Kauttaaltaan kiristyvä verotus ja kasvavat kustannukset hyydyttävät investoinnit ja vie kilpailukyvyn tehtailta. Emme osaa elää eurossa, emmekä ymmärrä riittävästi kansainvälisen kilpailun merkitystä, Pesonen kirjoitti.
Punaväki -sosialistit ja vasurit ilkkuu Pesoselĺekkin, ei olisi aihetta, senvarran hyvin on hoitaneet Suomen elintasoon hekin nousun. Ei vasemsmito tee työåpaikkoja tehtaiden muodossa, haaittana vain niin moniin asioihin siellä.
Kannattaisi ottaa vakavasti yritysten kilpailukyky maailman markkinoilla. Kohta loppuu sponsorit sohvaperunoilta. Pitää ehkä ottaa töitä vastaan.
Miksikö?
- Koska suomalaisen työn hinta on yksi maailman kalleimmista. Lisäksi hallitus on täysin kyvytön tekemään kipeästi kaivattuja ja jo itse asiassa erääntyneitä työmarkkinoiden rakenteellisia muutoksia.
- Koska suomessa energian hinta on suhteessa kilpailijoihin verrattain korkea ja hallituksen energiapolitiikka vähintäänkin epämääräistä.
Sanna ja Krista sponsoreina. Meitä on alle 6 milj asukasta. Maailmalla monessa kylässä mononkertainen määrä. Missä vanha suomalainen järki. Ilmastohössötys on suuri kupla, suomalaisille.
TOIVOISI KYLLÄ PAREMPAA asioihin puuttumista ja osaamista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.