Venäläisten muutto Suomeen

Anonyymi

Muodostuuko venäjän kielisten maahan muutto ongelmaksi. Kohta Putin esittää uhkavaatimuksia, venäläisten vuoksi. Muodostuuko siitä syy hyökkäykseen.
Seuraavaksi kommunistit vetää sotavuosien kortin esille ja syyttää suomalaisia. Toisaalta heidän ideologian mukaanhan Suomi silloin puolusti suomen sukyisia kansoja.

87

1055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Musulmaanit miehittää suomen ennen kuin putin.

    • Porvarit ovat kiinnostuneita sodankäynnistä. He esittävät usein aloituksia toisesta maailmansodasta. Usein analyysit syistä ja seurauksista ovat metsässä.

      Mauno Koiviston presidenttikaudella maahan otettiin venäläistä Inkerinmaan väestöä.
      Vuoden 1991 jälkeen maahan on otettu noin 100 000 venäläistä.
      On suorastaan ihmeteltävää etteivät mamuvihaiset persut ole juuri lainkaan arvostelleet venäläismaahanmuuttoa. Venäjänkieliset ovat ruotsinkielisten jälkeen suurin etninen vähemmistö.
      Suomessa kulkee sama trendi kuin maailmalla. Väestöä siirtyy eri syistä maasta toiseen. Niiden mukana saapuu livenä heidän omaa kulttuuria.

      • Anonyymi

        Ruotsi on kotimainen kieli. Iivana ei


      • Anonyymi

        Inkeriläisethän on muuten juuriltaan suureksi osaksi suomalaisia. Ja ruotsin kieli tuli kyllä suomeen ihan ruotsin vallan aikaa.


      • Anonyymi

        Pieni tyylikorjaus: Venäläisiä ym. muita maahanmuuttajia ei ole "otettu" Suomeen - he ovat tulleet Suomeen omin päin.


      • Anonyymi

        Venäläiset ovat sopeutunee hyvin suomeen,Uskonnollisten vaatimusten kanssa ei ole ongelmia.vVenäjän tapaisesta maasta jossa on köyhyyttä ja nyt myös ei demokraattinen järjestelmä ,laittaa antamaan arvoa suomen tapaiselle demokratialle!


    • Anonyymi

      Ruotsi asutti Suomenlahden pohjukkaa suomalaisilla sotilaallisista syistä 1 700 luvulla. Siirtolaisten tuli olla etuvartiona nousevaa Venäjää vastaan ja toisaalta alueena Ruotsin aikoessa hyökätä Venäjän sisämaille. Asuinaluetta ryhdyttiin sanomaan Inkerinmaaksi. Alkuperäiset siirtolaiset (mamut) ovat aikaa sitten sekoittuneet valtaväestöön. Jonkun verran säilyi kielellistä kulttuuriperimää.
      Kaikissa valtioissa esiintyy etnisiä vähemmistöjä. Normaalikuvio.
      Suomessa epänormaalia on se, että eräs suuri porvaripuolue yrittää levittää vihaa näitä vähemmistöjä kohtaan. Vihanlietsonnalla on selvä yhteys Hitlerin oppiin "muista paremmista kansallisuuksista". Hitler puolestaan sisäisti oppinsa siirtomaaherruuden ajoilta, jolloin valloittajista (valkoisista) tehtiin herrarotu.

    • Anonyymi

      Naapurissa asuu aviossa suomalaismiehen kanssa venäläinen nainen. Pillkikaverilla vaimo on Filippineiltä. Syyrialaisia pakolaisia on autettu. Asuinalueen bareissa kuulee kesäisin monia vieraita kieliä puhuttavan.
      Hyvin on tultu toimeen.

    • Anonyymi

      Inkeriläisissä Suomi otti heidät vastaan venäläisinä maahanmuuttajina, joilla oli suomalaisperäistä taustaa. Sen lisäksi lähinnä Itä-Karjalasta on väestöä tullut.
      Mamuja ilman muuta. Voisiko aloitus esittää, onko se ollut oikein vai väärin.
      Luultavasti Suomesta on muutettu Venäjälle.
      Väestöä liikkuu ympäri maailmaa. Normaali kuvio.

      • Anonyymi

        Mitäs sitten kun Lappeenrannan seudulla alkaa olla venäläinen keskittymä ja he alkavat valittaa Putinille. Lopulta vaativat autonomista aluetta ja aluetta venäjään.


    • Anonyymi

      Onhan se todella järkyttävää, että Lappeenrannassakin asuu Venäjältä muuttaneita. Pitkin itärajan kuntia asuu venäläissiirtolaisia. Tasavalta luovuttaa tasaisesti muuttajille Suomen kansalaisoikeudet kuten muillekin mamuille. Länsirajalla asuu suuri ruotsalaisperäinen mamuporukka. Entä jos Ruotsi alkaa jotain sanelemaan!

      Naton sotavoima lähes asuu jo isänmaassame. Siitä voi muodostua hankalia tarinoita, jos natomaiden ja muiden porvarimaiden välille syttyy sota.
      Annetaan siviilien asua rauhassa. Estetään vieraan sotamahdin vierailut maassamme. Annetaan toisten sotia, pysytään itse sivussa.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11896320
      Paljon suurempi ongelma on vauvabisneksessä. Länteen jopa varastetaan köyhistä maista lapsia adoptoitavaksi. Ukrainassa vallitsee suurehko lapsibisnes "tehdastuotantona". Ukrainalaisäidit synnyttävät läntisille äideille lapsia kohdunvuokrausperiaatteella.

    • Anonyymi

      Suomen alkuperäisasukkaat ovat saamelaisia. Nykyiset kantasuomalaiset ovat mamuja. Vieläpä törkeitä mamuja. He ajoivat vuosisatojen kuluessa saamelaiset yhä pohjoisemmaksi vahvemman voimalla.
      Saamelaiset tulivat idästä poroineen. Kantasuomalaisten edeltäjät ovat luultavavsti tulleet idästä mutta sekoittuneet muiden mamujen kanssa, saksalaisten, virolaisten, venäläisten, ruotsalaisten ja monien muiden kanssa. Koko Eurooppa on tuhannen vuoden aikana myllertynyt kansojen vaelluksessa.
      Kantasuomalaiset ottivat vielä 1400 -1500 luvulla saamelaisia orjiksi ja pakkosyöttivät heille kristinuskon.
      Mikä on kansallisuus jos asiaa katsotaan pidemmällä aikavälillä? Etninen sekoitus käy edelleen kaiken aikaa. Valtion kansalaisuus on yksinkertainen. Se antaa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet.

    • Anonyymi

      "Suomalaiset ja askenaasijuutalaiset ovat erityisryhmiä"

      ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

      Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.

      Lääketieteensäätiö

      Geenitieto avaa uuden ulottuvuuden – suomalaisilla on erityisasema alan tutkimuksessa

      Helsingin Sanomat 16.11.2020

      • Anonyymi

        Suomessa on vähemmän geenisekoitusta kuin mm. Keski-Euroopassa mutta se ei tee suomalaisista erityistä (Jeesuksen luvattua maata) kansallisuutta. He ovat Homo Sapiens lajiin kuuluvia.
        Suomen alkuperäisasukkaat ovat saamelaisia ja muualta tulleet mamuja, jotka voimalla ajoivat vuosituhansien kuluessa saamelaisia pohjoista kohti.
        Suomalaisissa on paljon ruotsalaista ja venäläistä geeniperimää. Keski-euurooppalaisissa suurempi sekoitus.
        Nykyään on menossa yleismaailmallinen geenisekoitus. Ihmiskunta ei katoa siitä mihinkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on vähemmän geenisekoitusta kuin mm. Keski-Euroopassa mutta se ei tee suomalaisista erityistä (Jeesuksen luvattua maata) kansallisuutta. He ovat Homo Sapiens lajiin kuuluvia.
        Suomen alkuperäisasukkaat ovat saamelaisia ja muualta tulleet mamuja, jotka voimalla ajoivat vuosituhansien kuluessa saamelaisia pohjoista kohti.
        Suomalaisissa on paljon ruotsalaista ja venäläistä geeniperimää. Keski-euurooppalaisissa suurempi sekoitus.
        Nykyään on menossa yleismaailmallinen geenisekoitus. Ihmiskunta ei katoa siitä mihinkään.

        Ihmiskunta katoaa varmasti, aikataulu on auki. Tuho tapahtuu viimeistään auringon kuolinkouristuksissa tai aikaisintaan hallitsemattomassa ydinsodassa, joka tapahtunee aiemmin.


    • Anonyymi

      Ne Suomessa asuvat venäläis-suomalaiset, joilla on kaksoiskansalaisuus eli sekä Venäjän että Suomen, muodostavat ilman muuta mahdollisen riskitekijän maamme turvallisuudelle.
      Tämä johtuu siitä, että Venäjä ei tunnusta kaksoiskansalaisuutta, vaan pitää kaikkia heitä pelkästään Venäjän kansalaisina, ja vaatii heiltä täyttä lojaaliutta.
      Kriisitilanteessa Venäjä hallinto tulee varmasti vaatimaan heitä noudattamaan yksinomaan Moskovasta tulevia määräyksiä, mistä muodostuu luonnollisesti vakava uhka Suomen turvallisuudelle.
      Ratkaisu tähän on joko kaksoiskanslaisuuden poisto kokonaan tai sitten sen jatkuminen vain niiden maiden kohdalla, jotka tunnustavat kaksoiskansalaisuuden.

      • Anonyymi

        Totta joka sana. Tätä ongelmaa ei ole länsimaiden kaksoiskansalaisten kesken.
        Jo lukemalla turvallisuuspoliittisen selonteon, saa tilanteesta oikean kuvan, miten suhtautuminen Venäjään on muuttunut. Uhkakuvat ovat moninaiset, ja esim. maanostoja on rajoitettu.
        Ukrainan sotaakin Venäjä perustelee venäläisten suojelulla, vaikka mitään siihen viittaavaa uhkaa ei todellisuudessa ollut.


    • Anonyymi

      Venäläiset (?) vaatii kriisitilanteessa lojaalisuutta venäläissyntyisiltä.
      Tätä edellyttävät kaikki maailman valtiot kansalaisiltaan joten puntit ovat tasan.
      Tällainen tilanne voidan kiertää. Ulkopolitiikka hoidetaan siten ettei kriisiä tule.
      Ihmisiä kulkeutuu joka tapauksessa ympäri maailmaa. Osa heistä käy opiskelemassa tai työssä ja jokunen jää kansalaiseksi.
      Naapurissa asuvat venäläiset ovat samanlaisia tallaajia kuin mekin. Stolitsnajaa kulautellaan ja mielipiteitä vaihdetaan. Syyrialaispakolaiset ovat yhtä lupsakoita. Naisten pukeutuminen ulkona hieman poikkeaa. Kukin kulttuurinsa mukaan.

      • Anonyymi

        Ja oiotaanpa sitten jälleen Partacuksen patologista valehtelua

        "Venäläiset (?) vaatii kriisitilanteessa lojaalisuutta venäläissyntyisiltä."

        Sinä haluat näemmä ymmärtää tarkoituksellisesti väärin.
        Venäjä ei tunnusta Suomessa elävien venäläis-suomalaisten kaksoiskansallisuutta, vaan pelkästään heidän Venäjän kansalaisuutensa, ja siinä on juuri se suomalais-venäläisistä kaksoiskansalaisista muodustuva riskitekijä Suomen valtiolle.
        Kriisitilanteessa he ovat potentiaalinen Venäjän kolonna Suomen rajojen sisällä, kansalaisuuden tuomin oikeuksin.

        "Tätä edellyttävät kaikki maailman valtiot kansalaisiltaan joten puntit ovat tasan."

        En minä toki olettanutkaan, että Kremlin edessä konttaava suomalainen kommunismidiktatuurin puuhastelija, jonka kotipuolue, Suomen Kommunistinen Puolue, perustettiin Venäjällä, ajamaan Venäjän asiaa, olisi kovin kyvykäs tai halukas ymmärtämään kaksoiskansalaisuusasiaa, joten selitetäänpä.

        Venäjällä kansalaisena oleva ei voi olla kaksoiskansalainen, pelkästään Venäjän kansalainen. Suomessa ja monessa muussa valtiossa voi, joten puntit eivät ole millään tavalla tasan.
        Jos Suomi lakkauttaisi kaksoiskansalaisuuden venäläis-suomalaisilta kansalaisiltaan ja hyväksyisi heille pelkästään Suomen kansalaisuuden, niin silloin puntit olisivat maittemme välillä tasan kansalaissuuskysymyksen osalta.

        "Ulkopolitiikka hoidetaan siten ettei kriisiä tule."

        Venäjän fasismidiktatuurin suhteen se luottamus karisi jo Georgian sodan sodassa 2008 ja loputkin Ukrainaan kuuluvan Krimin valtauksen ja osien Itä-Ukrainaa miehityksen osalta vuonna 2014.
        Kremlin fasistihallinto käytti osittaisena tekosyynään omien kansalaistensa suojelua, kun todellisuudessa oli kyse silkasta imperialismista ja, eli Suur-Venäjän luomisesta naapurimaittensa alueita rosvoamalla.

        "Naapurissa asuvat venäläiset ovat samanlaisia tallaajia kuin mekin."

        Suurin osa näkyy hyväksyvän Kremlin fasistihallinnon sotaisan imperialismin, joten kyllä he näkyvät poikkeavan näiltä osin melkoisesti vaikkapa nykypäivän Suomen suomalaisista.
        Tietysti Venäjälläkin on Kremlin fasistidiktaattorin politiikkaan kriittisesti suhtautuvia, mutta heitä taas vainotaan entistä kovakouraisemmin.
        Suomalaisille kommunismidiktatuurin puuhastelijoille voi antaa yksinkertaisen mutta hyvän vinkin - Lakatkaa tukemasta Kremlin fasistidiktaattorin sotaisaa imperialismia ja tulkaa meidä demokratian kannattajien laajaan joukkoon.
        Työtä ja rakentamista riittää, ja yksi mottomme siinä olkoon:
        Emme hyväksy Venäjän fasismidiktatuuria, emmekä sen militaristista imperialismia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja oiotaanpa sitten jälleen Partacuksen patologista valehtelua

        "Venäläiset (?) vaatii kriisitilanteessa lojaalisuutta venäläissyntyisiltä."

        Sinä haluat näemmä ymmärtää tarkoituksellisesti väärin.
        Venäjä ei tunnusta Suomessa elävien venäläis-suomalaisten kaksoiskansallisuutta, vaan pelkästään heidän Venäjän kansalaisuutensa, ja siinä on juuri se suomalais-venäläisistä kaksoiskansalaisista muodustuva riskitekijä Suomen valtiolle.
        Kriisitilanteessa he ovat potentiaalinen Venäjän kolonna Suomen rajojen sisällä, kansalaisuuden tuomin oikeuksin.

        "Tätä edellyttävät kaikki maailman valtiot kansalaisiltaan joten puntit ovat tasan."

        En minä toki olettanutkaan, että Kremlin edessä konttaava suomalainen kommunismidiktatuurin puuhastelija, jonka kotipuolue, Suomen Kommunistinen Puolue, perustettiin Venäjällä, ajamaan Venäjän asiaa, olisi kovin kyvykäs tai halukas ymmärtämään kaksoiskansalaisuusasiaa, joten selitetäänpä.

        Venäjällä kansalaisena oleva ei voi olla kaksoiskansalainen, pelkästään Venäjän kansalainen. Suomessa ja monessa muussa valtiossa voi, joten puntit eivät ole millään tavalla tasan.
        Jos Suomi lakkauttaisi kaksoiskansalaisuuden venäläis-suomalaisilta kansalaisiltaan ja hyväksyisi heille pelkästään Suomen kansalaisuuden, niin silloin puntit olisivat maittemme välillä tasan kansalaissuuskysymyksen osalta.

        "Ulkopolitiikka hoidetaan siten ettei kriisiä tule."

        Venäjän fasismidiktatuurin suhteen se luottamus karisi jo Georgian sodan sodassa 2008 ja loputkin Ukrainaan kuuluvan Krimin valtauksen ja osien Itä-Ukrainaa miehityksen osalta vuonna 2014.
        Kremlin fasistihallinto käytti osittaisena tekosyynään omien kansalaistensa suojelua, kun todellisuudessa oli kyse silkasta imperialismista ja, eli Suur-Venäjän luomisesta naapurimaittensa alueita rosvoamalla.

        "Naapurissa asuvat venäläiset ovat samanlaisia tallaajia kuin mekin."

        Suurin osa näkyy hyväksyvän Kremlin fasistihallinnon sotaisan imperialismin, joten kyllä he näkyvät poikkeavan näiltä osin melkoisesti vaikkapa nykypäivän Suomen suomalaisista.
        Tietysti Venäjälläkin on Kremlin fasistidiktaattorin politiikkaan kriittisesti suhtautuvia, mutta heitä taas vainotaan entistä kovakouraisemmin.
        Suomalaisille kommunismidiktatuurin puuhastelijoille voi antaa yksinkertaisen mutta hyvän vinkin - Lakatkaa tukemasta Kremlin fasistidiktaattorin sotaisaa imperialismia ja tulkaa meidä demokratian kannattajien laajaan joukkoon.
        Työtä ja rakentamista riittää, ja yksi mottomme siinä olkoon:
        Emme hyväksy Venäjän fasismidiktatuuria, emmekä sen militaristista imperialismia!

        Uusnatsi vouhottaa.
        Suomi ja monet muut valtiot hyväksyvät identiteetiksi kaksoiskansalaisuuden. Kaksoiskansalaisuus etenee maailmalla.
        Muualta tullut hakee kansalaisuutta ja haluaa säilyttää syntymämaan kansallisuuden.
        Sitä en osaa sanoa mitä hyötyä yksilölle on kaksoiskansalaisuudesta paitsi ehkä että on helpompi palata lähtömaahan.


    • Anonyymi

      Valitkoot kumman kansalaisuuden pitävät, ei molempia.

    • Anonyymi

      Kaksoiskansalaisuudella tarkoitetaan sitä, että yhdellä henkilöllä on kahden tai useamman maan kansalaisuus. Puolet maailman maista sallii kaksoiskansalaisuuden.
      Kaksoiskansalaisuus on hyväksytty Suomen lainsäädännössä 1. kesäkuuta 2003 alkaen. Näin ollen suomalainen ei menetä Suomen kansalaisuutta, kun hän saa toisen valtion kansalaisuuden.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksoiskansalaisuus

      Myös tuosta hieman poikkeavia sääntöjä löytyy. Kaksoiskansalaisuus on tullut jäädäkseen. Seuraava askel lienee kaikille myönnetty maailman kansalaisuus.

      • Anonyymi

        On joko tietämättömyyttä tai tarkoituksellista pimittämistä sivuuttaa kaksoiskansalaisuudesta Suomen kansalliselle turvallisuudelle aiheutuvat potentiaaliset ongelmat.


        Valitettavasti Suomen hyväksymä kaksoiskansalaisuus voi johtaa sellaiseen tilanteeseen, että maahamme muuttavia kaksoiskansalaisuuden ottajia voidaan käyttää heidän suostumuksellaan tai "pakotettuina" lähtömaan vakoojiksi tai yhteistoimintahenkilöiksi mahdollisen kriisin, sodan tai muun poikkeustilanteen aikana, sekä tietysti myös tavanomaisen rauhallisena aikana, jolloin he voivat olla lähtömaan hallinnon poliittisen pelin välineitä uudessa asuinmaassaan.
        Venäjän fasistihallinto käyttää estoitta Suomen sallivaa kaksoiskansalaislaisuusinsäädäntöä omaksi edukseen, kieltäen kuitenkin lähtökohtaisesti maassammme asuvien venäläis-suomalaisten olevan muita kuin yksinomaan Venäjän kansalaisia, joiden tulee olla 100 % lojaaleja Kremlin politiikalle ja maan eduille.
        Venäjän etu ei ole läheskään aina Suomen etu, vaan ne voivat olla jopa täysin vastakkaisia toisilleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On joko tietämättömyyttä tai tarkoituksellista pimittämistä sivuuttaa kaksoiskansalaisuudesta Suomen kansalliselle turvallisuudelle aiheutuvat potentiaaliset ongelmat.


        Valitettavasti Suomen hyväksymä kaksoiskansalaisuus voi johtaa sellaiseen tilanteeseen, että maahamme muuttavia kaksoiskansalaisuuden ottajia voidaan käyttää heidän suostumuksellaan tai "pakotettuina" lähtömaan vakoojiksi tai yhteistoimintahenkilöiksi mahdollisen kriisin, sodan tai muun poikkeustilanteen aikana, sekä tietysti myös tavanomaisen rauhallisena aikana, jolloin he voivat olla lähtömaan hallinnon poliittisen pelin välineitä uudessa asuinmaassaan.
        Venäjän fasistihallinto käyttää estoitta Suomen sallivaa kaksoiskansalaislaisuusinsäädäntöä omaksi edukseen, kieltäen kuitenkin lähtökohtaisesti maassammme asuvien venäläis-suomalaisten olevan muita kuin yksinomaan Venäjän kansalaisia, joiden tulee olla 100 % lojaaleja Kremlin politiikalle ja maan eduille.
        Venäjän etu ei ole läheskään aina Suomen etu, vaan ne voivat olla jopa täysin vastakkaisia toisilleen.

        Kaksoiskansalaisuus järjestely on peruutettava ja lakkautettava välittömästi selkeänä turvallisuusuhkana Suomen valtion turvallisuudelle


    • Anonyymi

      Venäjän fasismidiktatuurin imperialistinen sotapolitiikka vaatii tuekseen jo Leninin peräänkuuluttamaa jatkuvaa valehtelua, ja Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin kasvattina Vladimir Putin toteuttaa sitä samaa periaatetta aina tarvittaessa.

      h eteen

      ttps://www.verkkouutiset.fi/russofobiasta-jankuttaminen-ei-vladimir-putinia-pelasta/#67c6b4dd

      • Anonyymi

        Putinin suomessa mellastavat oligarkit kuriin.
        Samalla heidän värväämät esko aho, Ville haapasalo ja Ylessä vaikuttavat venäjän myrkyttäjän teot hyväksyvät kotir...... vastuuseen.
        Unohtamatta narrijoukkue Jokereita.
        Kaupunkien päättäjien venäjän kera harrastama korruptio tutkintaan. Esim lappeenranta, joensuu, puumala ja imatra sekä varsinais-suomen vekkulit.
        Eikö Suomi ymmärrä, mitä venäjä röyhkeästi puuhastelee!


    • Anonyymi

      Kaksoiskansalaisuus ja valtiollinen vakoilu ovat kaksi erilaista asiaa.
      Helsinki on kautta aikojen ollut idän ja lännen vakoilijoiden asuinsija. Suomalaiset vakoilevat ulkomailla omaan pussiin ja myös natolännen pussiin. Suomalainen ja ulkomainen tavallinen kansalainen voivat olla vakoilijoita ilman erikoista vakoilukoulutusta. Rahasta tehdään mitä vain.
      Kaksoiskansalaisuus ei vähennä tai lisää vakoilua ollenkaan.

      • Anonyymi

        Sinulla näyttää olevan jostain syystä vaikeuksia ymmärtää perusasioita.
        Oletko Pietarin trollitehtaan hommissa?

        "Kaksoiskansalaisuus ei vähennä tai lisää vakoilua ollenkaan."

        Venäjän hallinto ei tunnusta Suomessa asuvien venäläis-suomalaisen kaksoiskansalaisuuden omaavien olevan lainkaa Suomen kansalaisia, pelkästään Venäjän, ja näiden on sen mielestä oltava täysin lojaaleja sille itselleen.
        Kuvittelepa tilanne, jossa Suomessa asuva venäläis-suomalainen kaksoiskansalainen olisi virassa, jossa hänellä olisi pääsy Suomen Puolustusvoimain tai maamme hallinnon kannalta strategisesti tärkeisiin ehdottomasti salassapidettäviin tietoihin, joista myös Venäjä olisi kiinnostunut.
        Kaksoiskansalaisuus on aina riski mikäli sen kansalaisuuden toinen osapuoli ei tunnusta sitä lainkaan.

        "Venäjä, josta keskustelussa nyt on kysymys, taas ei tunnusta lainkaan kaksoiskansalaisuuden käsitettä. Venäjän perustuslaki edellyttää jokaiselta maan kansalaiselta, olipa hän minkä muun maan kansalainen tahansa, ehdotonta uskollisuutta Venäjälle. Kaikki sellaiset toimet, jotka voivat vahingoittaa ja haitata Venäjän toimintaa, tulkitaan maanpetokseksi. Venäjän kansalainen on myös velvollinen auttamaan maan turvallisuusviranomaisia."


        https://www.satakunnankansa.fi/paakirjoitukset/art-2000007126242.html


      • Anonyymi

        Sinulla näyttää olevan jostain syystä vaikeuksia ymmärtää perusasioita.
        Oletko Pietarin trollitehtaan hommissa?

        "Kaksoiskansalaisuus ei vähennä tai lisää vakoilua ollenkaan."

        Venäjän hallinto ei tunnusta Suomessa asuvien venäläis-suomalaisen kaksoiskansalaisuuden omaavien olevan lainkaa Suomen kansalaisia, pelkästään Venäjän, ja näiden on sen mielestä oltava täysin lojaaleja sille itselleen.
        Kuvittelepa tilanne, jossa Suomessa asuva venäläis-suomalainen kaksoiskansalainen olisi virassa, jossa hänellä olisi pääsy Suomen Puolustusvoimain tai maamme hallinnon kannalta strategisesti tärkeisiin ehdottomasti salassapidettäviin tietoihin, joista myös Venäjä olisi kiinnostunut.
        Kaksoiskansalaisuus on aina riski mikäli sen kansalaisuuden toinen osapuoli ei tunnusta sitä lainkaan.

        "Venäjä, josta keskustelussa nyt on kysymys, taas ei tunnusta lainkaan kaksoiskansalaisuuden käsitettä. Venäjän perustuslaki edellyttää jokaiselta maan kansalaiselta, olipa hän minkä muun maan kansalainen tahansa, ehdotonta uskollisuutta Venäjälle. Kaikki sellaiset toimet, jotka voivat vahingoittaa ja haitata Venäjän toimintaa, tulkitaan maanpetokseksi. Venäjän kansalainen on myös velvollinen auttamaan maan turvallisuusviranomaisia."


        https://www.satakunnankansa.fi/paakirjoitukset/art-2000007126242.html


    • Anonyymi

      Lait saavat olla mitä tahansa. Laillinen siveellisyys kieltäisi toisten ihmisten tai valtioiden vakoilemisen. Kaiken tulisi olla avointa.
      Porvarit vakoilevat porvareita emmekä mahda sille mitään. Vakoillaan ulkomailla ja vakoillaan kotimaan kansalaisia. Yritysvakoilu on laajeneva bisnes.
      Venäjän porvarit taatusti vakoilevat Suomessa. Suomen vakoilukoneisto vakoilee Venäjällä. Tiettävästi Suomen vakoilu on toimittanut vuosikymmeniä tietoja Venäjästä länteen natomaille. Kaikki tämä on lakien mukaan rikollista touhua. Moraalisesti se on sitä myös. Vakoilu peitetään fiksulla sanalla "tiedustelu".

      Toisaalta lähes kaikki tieto löytyy internetistä. Valtiolliset toimet, yhtöiöiden puuhat, eduskunnan ja kuntien aikeet ja päätökset ovat luettavissa. Armeijasta löytyy kaikki tieto netistä. Poliittiset puolueet julkistavat päätöksensä netissä. Avaruusteknologia ei vakoile (?) mutta tuottaa vakoilutietoa valtavasti.
      Käytännössä porvarien vakoilu toisiaan kohtaan on pääasiassa tietokoneen ääressä istumista.
      Venäläisistä ei ole enempää haittaa. Kuka yksilöporvari vakoilee rahasta, silloin täytyy mennä valtion virkamiestason huipulle. Siellä voi olla tietoa, joka ei vaikuta nopeasti. Valtion yleistä poliittista linjaa ei tarvitse vakoilla. Netin avoin tieto riittää.

      • Anonyymi

        Ja oiotaanpa sitten tässäkin ketjussa Partacuksen patologista valehtelua.

        On aivan ymmärrettävää, että sata vuotta sitten Venäjällä Venäjän etua ajamaan perustetun puolueen kannattajat, suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat, ajavat edelleen Venäjän etua, mutta ei meidän muiden ole mitään tarvista peesata teidän petturuuttanne.


        "Valtion yleistä poliittista linjaa ei tarvitse vakoilla"

        Kuka sinulle on sellaista väittänytkään?

        Suomessa asuvat venäläis-suomalaiset ovat potentiaalinen uhka juuri sen vuoksi, että Venäjän fasistihallinto pitää heitä yksinomaan Venäjän kansalaisina, joiden on oltava kuuliaisia maalleen.
        Miksi Venäjän fasismidiktatuuri ei salli kaksoiskansalaisuutta, jollei siitä olisi heille mitään haittaa, kuten sinä näytät väittävän?
        Todellisuudessa Venäjän fasismidiktatuuri haluaa ujuttaa omia kansalaisiaan muihin maihin, jotta se saisi näihin maihin vaikutusvaltaa käyttämällä heitä muun muassa tekaistuina "uhreina" joita muka sorretaan.
        Yhtenä esimerkkinä voi mainita Venäjän fasismidiktatuurin jakavan maansa passeja miehittämillään Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueilla asuville, eli venäläistämällä noita Ukrainaan kuuluvia alueita.


    • Anonyymi

      Pahimmassa tapauksessa kaksoiskansalainen saattaa joutua GRU:n viestinviejäksi.
      Venäjän lain mukaan se on jopa velvollisuus, jos maan edut sitä vaativat.

    • Uusnatseille mikään ei kelpaa.
      Kun Neuvostoliitosta oli hankala muuttaa ulkomaille. huudettiin kurkku suorana liikkumisen vapaudesta.
      Nyt kun Venäjältä voi avoimesti lähteä ulkomaille pysyvästi asumaan, se olisikin synti. Entisistä Venäjän osatasavalloista muuttaa väkeä ulkomaille - joo, potentiaalisia vakoilijoita. Lännestä muuttaneet eivät olisi vakoilijoita? Oletteko varmoja. Voivat vakoilla Suomea sekä Venäjää.
      Entä ketä kotimaiset uusnatsit vakoilevat? Omia kansalaisiaan!

      Oletteko lukenut yhtäkään amerikkalaista vakoulukirjaa? Niissä kerrotaan miten USA vakoilee kaikkialla maailmassa ja tappaakin kansalaisia. Joskus nämä tapot tulevat julkiseeen tietoon mutta USA ei ole moksiskaan, se jatkaa ylimielistä vakoilua. Suomi on taatusti länsivakoilun kohde ja sille löytyy Suomesta yhdysmiehiiä.
      Ketä te vakoilette vihaamallanne marxilaisten foorumilla?

    • Anonyymi

      Ja oikaistaanpa jälleen kommunismidiktatuuria puuhastelevan Partacuksen leninististä valhepropagandaa.

      "Kun Neuvostoliitosta oli hankala muuttaa ulkomaille. huudettiin kurkku suorana liikkumisen vapaudesta."

      Sehän on vaan hyvä asia kun kommunismidiktatuurit tekevät itsemurhan, jotta ihmiset voivat muuttaa paikasta toiseen, mutta nyt oli kyse kaksoiskansalaisuuden Suomelle aiheuttamista mahdollisista uhkatekijöistä sen vuoksi, että Venäjän fasismidiktatuuri ei tunnusta sitä lainkaan, vaan pitää kaikkia maahamme muuttavia venäläisiä hautaan asti yksinomaan Venäjän kansalaisina, vaatien heiltä ehdotonta kuuliaisuutta Kremlille.

      Miksi Venäjän fasismidiktatuuri ei suostu tunnustamaan kaksoiskansalaisuutta, jos sillä ei kerran sinunkaan mielestäsi ole mitään haittaa?

      Haluaako se, kuten minä uskon, kasvattaa omalle fasismihallinnolleen lojaalia venäläisten joukkoa niissä maissa, joihin Venäjältä muutetaan?

      "Ketä te vakoilette vihaamallanne marxilaisten foorumilla?"

      Jospa esittelet meille ensin sen marxilaisen keskustelupaikan, jotta voimme nähdä onko siellä vastaavia leninistisiä valehtelijoita kuin sinä täällä Suomi24:ssä.

      • Arvoisa porvaritrolli.
        Olette aika lapsellinen mikäli olette vanhempi kuin 15 vuotias. Teitä voi verrata pappiin, joka joka saarnassa jauhaa yhtä ja samaa moskaa.


    • Anonyymi

      Minulla ja sinulla, Partacus, on yhteistä se, että me molemmat olemme Taivaan Isän lapsia, ihmisiä, kun taas meidän eronamme on, että kun minä olen demokratian vankkumaton kannattaja ja puhun totta, niin sinä taas olet Jumalaton kommunismidiktatuurin puuhastelija, joka on ottanut V. I. Leninin terottamat opit valehtelun välttämättömyydestä kommunismidiktatuurin edun vuoksi niin syvälle sydämeesi, ettet sinä enää muuta osaakaan kuin valehdella.
      Tulkaa jo järkiinne kommunismidiktatuurin puuhastelijat, ja hylätkää diktatuurin perään haikailunne ja valehtelunne.
      Meillä demokratian ja vapauden kannattajien joukossa löytyy aina tilaa eheytyville entisille kommunismidiktatuurin puuhastelijoille, kun olette sen päätöksenne tehneet.

    • Anonyymi

      Ja parannuksen kommunismin synnistä. Se on synnin sairaus, kuin homouskin.

    • Anonyymi

      Tehän arvostettu uusnatsi, ent. taistolainen, olette vieläkin suurempi velmu kuin ennen.
      Nyt vedätte Jeesuksen avuksi vihallenne palkkatyöläisiä kohtaan.
      Kuljette foorumin homopojan tavoin muutaman tarinan jälkeen raamatun koukeroihin.

    • Anonyymi

      Eräs kirjoittaja vetosi Jeesukseen venäläisvihan vahvistamiseksi.
      Se tapahtui jo kerran aikaisemmin ja isänmaalle surullisesti. Suomalaisporvaristo hurahti Jeesuksen apuun, joka toisi meille suuren Suomen rajat Uralille saakka, jos luotettaisiin Jeesukseen ja Hitleriin.
      Jeesusko petti vai vain liittoutuneiden paremmat aseet!

      • Anonyymi

        Olet oikeassa kommunistit ovat maailman suurimpia valehtelijoita..
        Annoit siitä vastaansanomattoman todistuksen !!!


    • Anonyymi

      Venäläisväestö on asuskellut naapurissa ja vaikuttanut tuhansia vuosia. Ruotsalaiset toisella puolella ja norjalaiset pohjoisessa saamelaisten kera.
      Suomalaisporvarit haukkuivat ryssiksi Laatokan Karjalasta tullutta siviiliväestöä 1940 ja 1944 jälkeen.
      Nyt Jeesukseen vetoava entinen porvariksi muuttunut taistolainen haluaa nostattaa uudelleen venäläisvastaista kansallisuusvihaa. Tahtonee karkoittaa tsaarinvallasta periytyneet emigrantit ja vuoden 1991 jälkeen tänne muuttaneet. Perustkaan eivät noin raakaa linjaa esitä. Aloituksen ryssänvihan juurilla täytyy olla hitleriläinen pohja.

      • Anonyymi

        Suomen poij rakastui valhelle, toimii oll rasistinen teloote aimupäev kotimaa.


    • Anonyymi

      Kannattaako jatkaa kaksoiskansalaisuudesta keskustelua.
      Tiltut ei selvästikään ymmärrä, tai halua ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan. Vaikka täällä on sitä koitettu päähän takoa.
      Ongelmaa on ratkottu korkeallakin taholla, juuri turvallisuuteen liittyvien asioiden vuoksi. Puolustusvoimat on tässä ollut aloitteellinen, juuri itänaapurin lainsäädännön, ja turvallisuusuhkien takia.

      • Anonyymi

        "Kannattaako jatkaa kaksoiskansalaisuudesta keskustelua.
        Tiltut ei selvästikään ymmärrä, tai halua ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan. Vaikka täällä on sitä koitettu päähän takoa."

        Kyllä he ymmärtävät vallan hyvin sen, että Venäjän vaatimus suomalais-venäläisten kaksoiskansalaisten lojaaliudesta yksinomaan Venälle on mahdollinen turvallisuusuhka Suomelle, mutta koska he ovat Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin itsemurhan jälkeenkin uskollisia Moskovan Kremlille, niin se ajaa heidät kulkemaan edelleen Otto Suomensyöjän viitoittamaa tietä pikku-suomensyöjinä.

        Sata vuotta yhtäjaksoista Venäjän etujen ajamista on syöpynyt suomalaisten kommunismidiktatuurin puuhastelijoiden perimään niin syvälle, että sen poistuminen kokonaan lienee hyvin vaikea prosessi.


    • Anonyymi

      Ja oiotaanpa sitten jälleen kerran kommunismidiktatuurin puuhastelija-Partacuksen patologista valehtelua.

      Kyseinen keskustelija pyrkii kommunismidiktatuurin puuhastelijoille tavanomaiseen tapaan vääristelemään käytävää keskustelua, valehtelemaan kanssakeskustelijoiden motiiveista sekä kääntämään asiat päälaelleen.

      Suomen suomalais-venäläisten kaksoiskansalaisuuskeskustelussa ei ole tietenkään kyse venäläisvastaisuudessa, kuten Partacus tarkoituksellisesti pyrkii vääristelemään, vaan näistä perustavista ongelmista kyseisessä asiassa.

      a) Suomi hyväksyy Venäjältä Suomeen muuttaneiden ja heidä perheenjäsentensä kaksoiskansalaisuuden: Suomen ja Venäjän.

      b) Venäjä ei kuitenkaan tunnusta heidän kaksoiskansalaisuuttaan, vaan pitää heitä yksinomaan Venäjän kansalaisina, joiden on oltava lojaaleja yksinomaan Venäjän valtiolle.

      c) Kohta b) aiheuttaa sen, että ehdottoman lojaaliuden vaatimus Venäjälle voi tarkoittaa mahdollista turvallisuusuhkaa Suomelle.


      Kuvitelkaa mitä tapahtuu tilanteessa, jossa Suomessa asuva suomalais-venäläinen olisi toimessa tai virassa sellaisessa kohteessa, jossa hän salassapitovelvollisuuden tai muun vastaavan velvoitteen alaisena käsittelee Suomen kansallisen turvallisuuden tai vaikkapa yrityssalaisuksien kannalta hyvin tärkeää tietoa ja Venäjän hallinto vaatii häntä luovuttamaan saamansa tiedon sen itsensä haltuun, koska tiedon käsittelijä on Venäjän mukaan yksinomaan Venäjän kansalainen, jonka on niin tehtävä?

      Jos hän sen tekee, on hän Suomen lainsäädännön mukaa mukaan toiminut lakeja rikkoen, ja joutuu kohtaamaan teostaan mahdolliset sanktiot, mutta Suomen valtiolle tai Suomessa toimiville yrityksille on jo aiheutettu vakavaa haittaa, jonka korjaaminen voi olla mahdotonta.


      Miksi Venäjä ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta lainkaan, vaan yksinomaan Venäjän kansalaisuuden?

    • Anonyymi

      Vastavuoroisuutta vaaditaan niin kaksoiskansalaisuus kysymyksessä, kuin maanostoissa.
      Ei suomenkaan kannata olla hyvä uskoinen hölmö. Jos EU:n ulkopuolinen maa kieltää maanostot, ja kaksoiskansalaisuuden, niin miksemme tekisi samoin.

    • Anonyymi

      "Ongelmaa on ratkottu korkeallakin taholla, juuri turvallisuuteen liittyvien asioiden vuoksi."

      Ne seikat ovat vakoilun ja vastavakoilun juttuja. Yleisiä tarinoita.
      Porvarit ovat keksineet kaksoiskansalaisuuden ja joka on levinnyt maailmalla. Suomen porvarit hyväksyivät kaksoiskansalaisuuden Venäjältä muuttaneille. Luultavasti Venäjältä muuttaa Suomeen enimmäkseen porvareita.
      Olipa kaksoiskansalaisissa vakoilijoita mistä maasta tahansa niin vastavakoilu toimii kaikissa maailman valtioissa koettaen löytää ns. tietojen luovuttajat.
      Mutta miksi pelätä Venäjän porvareita. Jos vakoilevat niin vakoilee suomalaisetkin Venäjällä. Vakoilu ei poistu kaksoiskansalaisuuden kieltämisellä.
      Miksi porvarit vakoilevat toisiaan? Se seikka tulisi tutkia. Teollisuusvakoilu porvarien keskellä on yleismaailmallinen ilmiö.

      • Anonyymi

        Ja oiotaanpa tässäkin kommentissa Kremlin edessä konttaavan Partacuksen patologista valehtelua.

        Suomen valtiojohdon ja lakeja säätävän eduskunnan tulee ymmärtää se tosiasia, että kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen Venäjä pyrkii tunkeutumaan muihn valtioihin muun muassa käyttämällä kaksoiskansalaisuuskäytäntöä hyväkseen, sillä sehän ei itse hyväksy Venäjän kansalaisen olevan minkään muun valtion kansalainen, ja pitää näin olen kaikkia Suomessa asuvia venäläis-suomalaisia pelkästään Venäjän kansalaisina.

        Esimerkkinä Venäjän fasismidiktatuurin imperialistisesta käytännöstä on muun muassa, että se jakaa miehittämillään Ukrainaan kuuluvilla Itä-Ukrainan alueilla asuville Ukrainan kansalaisille Venäjän passeja, tarjoten näille sen ottamisesta taloudellista etua.

        Jos Venäjä alkaa jossain vaiheessa painostamaan ja kriisiyttämään poliittista tilannetta Suomen kanssa, tulee se taatusti käyttämään sumeilematta kymmeniä tuhansia Suomessa eläviä suomalais-venäläisiä kaksoiskansalaisia oman aggressionsa ajamisessa.
        Herätkää suomen päätäjät, Venäjän fasismidiktatuuri on roistovaltio, jonka kanssa asioidessa tulee pitää silmät ja korvat tarkasti kohdistettuina ja Puolustusvoimat terässä.


    • Anonyymi

      Venäläisten "huono kohtelu" riittää Venäjälle puuttua Suomen asioihin,
      syy kyllä keksitään, vaikkapa Venäjän masinoimalla paikallisella Venäläi-
      sellä itsehallinnolla Suomeen joka sitten pyytää apua Putinilta.

    • Anonyymi

      Suomen sukuisia kansoja ja kieliä puttini väheksyy yhä. Kieltää jopa suomalaisten joukkotuhoamisen venäjän maaperällä.

    • Anonyymi

      Suomen tulee lakkauttaa kaksoiskansalaisuus eli monikansalaisuus niiden valtioiden osalta, jotka eivät salli omille kansalaisilleen ja suomalaisille heidän maassaan vastaavaa kaksoiskansalaisuuskäytäntöä.
      Venäjä on tälläinen valtio.

      Venäjä katsoo Suomen venäläistenkin, joilla onSuomen myöntämä kaksoiskansalaisuus, olevan pelkästään Venäjän kansalaisia, joiden on oltava aina lojaaleja Venäjän valtiolle, mikä voi aiheuttaa joissain tilanteissa vakavankin turvallisuusuhan Suomelle, varsinkin kun tiedämme nyky-Venäjän olevan kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio, joka vielä miehittää naapureidensa Ukrainan, Moldovan ja Georgian alueita.

    • Anonyymi

      Turhaa höpötystä venäläisvihan lietsominen.
      Yksikään maailman valtio ei koskaan ole ollut puhtaasti yksietninen eikä tule olemaan.
      Persujen kansallisuuskiihko kannattaa unohtaa.
      Katsokaa vaikka Ville Haapasalon ohjelmia Venäjältä. Samanlaisia jullikoita kuin Suomessa tavallinen ei-rasistinen rahvas.
      Jos ei kelpaa, muuttakaan Yhdysvaltoihin tosirasistien porukkaan. Siellä saatte rähjätä mutta varokaa ettette itse saa köniin.

      • Anonyymi

        Sinä et Partacus joko näytä ymmärtävän lainkaan etnisyyden ja kansalaisuuden eroa tai sitten haluat tietoisesti sekottaa asioita.
        Kyse lienee suomalaisten kommunistien tavanomaisesta toiminnasta puolustaa Venäjän politiikkaa kaikisssa tilanteissa aivan samoin kuinhe tekivät Neuvostoliito aikaan.
        Nyt puhutaan kahden valtion kansalaisuudesta samalla henkilöllä, ei siitä voivatko slaavit, tataarit, turkmeenit, juutalaiset, suomalaiset tai aboriginaalit olla jonkin saman maan kansalaisia.
        Suomessa asuu Venäjältä Suomeen muuttaneita aiemmin sen maan kansalaisuudessa olleita, jotka ovat luopuneet siitä, ollen nykyään pelkästään Suomen kansalaisia, ja he voivat olla etniseltä taustaltaan mitä vain, ja minusta se on aivan ok.


    • Anonyymi

      Eihän venäjän kansalaisissa ole vikaa vaan Venäjän hallinnossa joka opettaa
      kansaa sotimaan lapsista asti, esimerkkinä on aina suuri isänmaallinen so-
      ta, ja kuinka neuvostoarmeija lähes yksin vapautti Euroopan fasismilta.
      Valehdellaan omaa imperialistista fasistista historiaa aivan neuvosto-ai-
      kojen malliin. Aseiden mahtia korostetaan kun ei ole muuta, kuin toisen-
      maailmansodan valloitukset ja osittainen voitto Saksasta.

      • Anonyymi

        Rakas pienokainen.
        Sehän on totta. NL kantoi suurimmat uhrit saksalaisen fasismin ja sen liittolaisten kukistamisessa. Toinen rintama avautui vasta 1944 kesällä. Englanti työnsi kyllä Italiasta fasistiarmeijaa veks jo vähän aikaisemmin.
        Pieni Suomemmekin käänsi aseet natsiarmeijaa vastaan ja pelasti ripauksen menetetystä kunniasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakas pienokainen.
        Sehän on totta. NL kantoi suurimmat uhrit saksalaisen fasismin ja sen liittolaisten kukistamisessa. Toinen rintama avautui vasta 1944 kesällä. Englanti työnsi kyllä Italiasta fasistiarmeijaa veks jo vähän aikaisemmin.
        Pieni Suomemmekin käänsi aseet natsiarmeijaa vastaan ja pelasti ripauksen menetetystä kunniasta.

        USA:n materiatuki Venäjälle oli valtaisaa, ilman sitä Venäjä olisi helposti mur-
        tunut Saksan mahtaville sotavoimille.Yhdysvallat on koneiden maa. Me saamme
        niitä Yhdysvalloilta, ilman niitä häviäisimme sodan. Stalin lausui 11.30.1943 jol-
        loin liittoutuneiden johtajat olivat kokoontuneet Teheraniin. USA,n tuki Euroo-
        pan vapautumisesta Saksan lyömiseen oli kaikkein merkittävin, mutta Venäjä
        jäi lyömättä ja orjuutti monia maita ja kansoja, mutta eipä Suomea, tämä pitää
        tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n materiatuki Venäjälle oli valtaisaa, ilman sitä Venäjä olisi helposti mur-
        tunut Saksan mahtaville sotavoimille.Yhdysvallat on koneiden maa. Me saamme
        niitä Yhdysvalloilta, ilman niitä häviäisimme sodan. Stalin lausui 11.30.1943 jol-
        loin liittoutuneiden johtajat olivat kokoontuneet Teheraniin. USA,n tuki Euroo-
        pan vapautumisesta Saksan lyömiseen oli kaikkein merkittävin, mutta Venäjä
        jäi lyömättä ja orjuutti monia maita ja kansoja, mutta eipä Suomea, tämä pitää
        tietää.

        Stalinin joukot menettivät 11miljoonaa miestä ja miesoletettua. Uhrauksen
        suuruus koskettaa. Elävä voima, sotilaat, olivat Stalinin valtti, Se ei kuitenkaan
        riittänyt voittoon.
        Stalinhan ei säälinyt millään tavalla 10miljoonan siviilin jäämistä Saksalaisten
        uhreiksi, piti jopa pettureina saarrettuja kansalaisiaan jotka joutivatkin tapet-
        taviksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakas pienokainen.
        Sehän on totta. NL kantoi suurimmat uhrit saksalaisen fasismin ja sen liittolaisten kukistamisessa. Toinen rintama avautui vasta 1944 kesällä. Englanti työnsi kyllä Italiasta fasistiarmeijaa veks jo vähän aikaisemmin.
        Pieni Suomemmekin käänsi aseet natsiarmeijaa vastaan ja pelasti ripauksen menetetystä kunniasta.

        Sinulla näyttää Partacus jääneen jälleen mainitsematta se historiallinen tosiasia, että Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri ja kansallissosialistinen Saksa olivat elokuun 1939 Stalin-Hitler -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurauksena liittolaisia ja syyskuussa yhteistuumin ja sovitusti Puolaan hyökättyään jo aseveljiäkin, sekä tietysti samalla toisen maailmansodan aloittajia Euroopassa.
        Osana Kommunistista internationaalia Kominternia tuolloinen Suomen Kommunistinen Puolue hyväksyi täysin sekä Neuvostoliiton ja Saksan liiton että niiden imperialistisen hyökäysssodan Puolaan, kuten myös Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin Suomeen hyökkäämisen marraskuussa 1939, Otto Suomensyöjä Kuusisen aivan erikseen pyytäessä sitä.
        Suomen Kommunistinen Puolue oli sotapolitiikkaa kannattava puolue, eikä nykyinen SKP ole irtisanoutunut millään tavalla tuon ajan puolueensa linjasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla näyttää Partacus jääneen jälleen mainitsematta se historiallinen tosiasia, että Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri ja kansallissosialistinen Saksa olivat elokuun 1939 Stalin-Hitler -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurauksena liittolaisia ja syyskuussa yhteistuumin ja sovitusti Puolaan hyökättyään jo aseveljiäkin, sekä tietysti samalla toisen maailmansodan aloittajia Euroopassa.
        Osana Kommunistista internationaalia Kominternia tuolloinen Suomen Kommunistinen Puolue hyväksyi täysin sekä Neuvostoliiton ja Saksan liiton että niiden imperialistisen hyökäysssodan Puolaan, kuten myös Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin Suomeen hyökkäämisen marraskuussa 1939, Otto Suomensyöjä Kuusisen aivan erikseen pyytäessä sitä.
        Suomen Kommunistinen Puolue oli sotapolitiikkaa kannattava puolue, eikä nykyinen SKP ole irtisanoutunut millään tavalla tuon ajan puolueensa linjasta.

        Skp ei yksinkertaisesti voi putsata menneisyyttään, siellä on niin raskaasti
        rötyä koska on puolustanut Stalinia ja Ribbentrop-sopimuksia, niitä ei voi
        putsata millään muka uudistuksilla ja pinkkipesulla pois. Pitäisi hyljätä puo-
        lueen häpeällinen historia kaikkineen pois.


    • Anonyymi

      Täällä on tullut hyvin esiin kaksoiskansalaiskeskustelussa juuri se ongelma mikä liittyy venäläisiin.
      Vähemmälle on jäänyt se että Venäjällä on doktriini puolustaa kansalaisiaan kaikin tavoin maan rajojen ulkopuolellakin. Mitä se on käytännössä, näkyy parhaiten Ukrainassa jossa Venäjä on "puolustamassa" kansalaisiaan.
      Muilla mailla ei tälläista ole, asiat hoidetaan konsulaattien kautta hyvässä yhteisymmärryksessä.
      Ja Venäjä saa ongelmia aikaiseksi pienistäkin asioista, jotka saattavat eskaloitua venäläisvämistöjen keskuudessa.

    • Porvaridiktatuurin tukipylväs kertoi totuuden. Sotien aikaisten porvaripuolueiden tulisi viimeinkin katua osallisuuttaan Saksan fasismin aseveljinä. Suomen sotavoima olisi tullut alun alkaen käyttää liittoutuneiden avuksi.
      Edellä oleva eräs persoona liputti, että kaikki saarroksiin jääneet venäläiset olisi saartajien toimesta pitänyt surmata. Ajatus voi tulla vain uusnatsin suusta. Samaan jengiin kuuluu uudelleen alkaneet juutalaisuskoisten vainoajat. Vaikka tapaukset ovat pienoisia, niillä nostetaan uudelleen holokaustia.
      Kankaanpään oikeistoterroristit eivät onneksi ehtineet toteuttaa väkivaltaa. Löydetty ase- ja räjähdysainevarasto oli mittava.

      Meitä ei uhkaa venäläiset maahanmuuttajat. Uhka on maamme peruskansalaisissa, väkivaltaisen uusnatsismin kehityksessä.

      • Anonyymi

        Muistutettakoon huteramuistista kommentoijaa siitä, että Suomen Kommunistinen Puolue oli syksyllä 1939 osana Kominternia hyväksymässä Hitlerin Saksan ja Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin Puolaan hyökkäyksen ja maan jaon sotasaaliina, mikä oli samalla toisen maailmansodan aloitus Euroopassa.

        Venäjä on luisunut Vladimir Putinin johdolla erittäin arvaamattomaksi, kiistatta fasistiseksi, militaristiseksi ja imperialistiseksi roistovaltioksi, joten kaksoiskansalaisuuskäytännöt on viipymättä otettava tarkasteluun.


      • Anonyymi

        Miten Suomelle olisi käynyt ilman Saksan apua. Mietihän


    • Anonyymi

      Tasapuolisuutta Suomen kansalaisuuskäytäntöön

      Tämä tulee saattaa jatkossa perusperiaatteeksi.

      Sen valtion kansalaisille, joka myöntää/tunnustaa Suomen kansalaisille ja omille kansalaisilleen Suomessa kaksoiskansalaisuuden, voidaan myöntää kaksoiskansalaisuus.

      Muun muassa Venäjä ei myönnä kaksoiskansalaisuutta Suomessa asuville venäläisille, vaan he ovat Venäjän valtio linjauksen mukaan aina pelkästään Venäjän kansalaisia, joiden on oltava lojaaleja ainoastaan Venäjälle.

      Joissain kriisitilanteissa, joissa Venäjä ja Suomi olisivat vastapuolina, se saattaisi olla Suomelle turvallisuusuhka ja sotatilanteessa se olisi sitä ehdottomasti.

      Suomen valtio ottaa varmasti jo nyt huomioon nämä asiat maamme puolustukseen liittyvien sekä muiden maamme elintärkeiden strategisten intressien parissa työskentelevien rekrytointitilanteissa, mutta ns. rajapintatyöympäristöissä tarvitaan selvästi uutta lainsäädäntöä, varsinkin ottaen huomioon viime vuosina rajanaapurimme Venäjän demokratian tilan erittäin pahan epävakauden ja aggressiivisen hyökkäyspolitiikan naapurimaitaan kohtaan, mistä tuoreimpana esimerkkinä paraikaa jatkuvasti käynnissä oleva massiivinen Venäjän asevoimien keskittäminen Ukrainan rajoille, sekä vuodesta 2014 lähtien asevoimaansa käyttäen laittomasti haltuun ottamilleen ja miehittämilleen Ukrainaan kuuluvalle Krimille ja osiin Itä-Ukrainaa, ja vielä tuon lisäksi hyvin uhkaava retoriikka ja sotauho, jota Moskovasta suuntaa jatkuvalla syötöllä Ukrainaa ja myös läntisiä valtioita kohtaan.

      Venäjä saattaa aloittaa vuonna 2014 aloittamansa sodan jatkohyökkäyksensä Ukrainaan koska vain, ja Suomen valtiojohto ja Puolustusvoimat ovat varmasti valppaana asian suhteen, saaden jatkuvasti reaaliaikaista tiedustelutietoa tapahtumista.

      • Anonyymi

        Ettehän propagoi vapaata matkustamista ja muualle muuttoa vastaan?


      • Anonyymi

        Totta joka sana.
        Toisinkin voisi olla, jos demokratiakehitys ei olisi lähtenyt väärään suuntaan Putinin presidenttikausien alussa.


    • Anonyymi

      Putini vihaa suomensukuisia, mutta taitaapi hänessäkin virrata suomensukuinen veri.

      • Anonyymi

        Tarvittaisiin lähde, mihin tieto perustuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvittaisiin lähde, mihin tieto perustuu.

        Nythän on kysymys kumpi hyökkää ensin Venäjä vai eu. Ja kummalle puolelle USA asettuu. Yleensä USAn puoli on voittanut sodan lyhyeksi aikaa.


    • Anonyymi

      "Putini vihaa suomensukuisia, mutta taitaapi hänessäkin virrata suomensukuinen veri."

      Lähdetieto tarvitaan. Millään porvaripalstalla ei tuollaista ole esitetty. Ellei lähdetietoa tule, väite vahvistetaan valehteluksi.

    • Anonyymi

      Kaksoiskansalaisuus pois venäläisiltä ja kiireesti.

    • Anonyymi

      Ei hullukaan ota sitä riskiä, että hyökkää koko maailmaa vastaan.
      Ei edes Putin.

    • Anonyymi

      Ei ole ollenkaan poissuljettu Venäjän nyky-johdon keksimän näke-
      myksen, jossa syytettäisiin venäläisten huonosta kohtelusta suomessa.
      Sitähän voidaan lietsoa tyytymättömyyttä venäläisväestön keskuuteen
      itärajan takaa, ja ongelmat ovat valmiina, ja Suomea voidaan alkaa pai-
      nostaa. Toivotaan ettei näin käy.

    • Anonyymi

      Kävin Suomussalmella Raatteen muistomerkillä. Suomalaisilla suuri monumentti, venäläisillä kaatuneilla oma muistomerkki.
      Kunnassa asuu paljon venäläisiä, monet avion kautta mutta myös siirtolaisena.
      Yksikään suomussalmelainen ei pelännyt Venäjän uhkaa, josta toitotetaan. Yksikään ei parjannut venäläisiä. Se saattoi johtua kyllä siitä, ettei vastaan tullut persuja.
      Persuthan ovat patologisia vieraiden kansallisuuksien vihaajia.

    • Anonyymi

      Ei tavallisissa Venäjän kansalaisissa mitään ongelmaa ole.
      Jos luet ketjun kaksoiskansalaisiin liittyvistä valtiollisista erilaisuuskäytännöistä, niin huomaat vaaran paikat. Eikä niissä kannata olla sinisilmäinen.
      Outo piirre on venäläistaustaisten maa-ja rantapalstojen ostot suomesta. Usein kansalaisuus, ja omistus on hämärretetty, erilaisiin veroparatiisiyhtiöihin, ja ostaja on Kyproksen passin omaava.
      Venäläiset oligarkit kiertävät näin EU säännöksiä.

    • Anonyymi

      Helppoa kaksoiskansalaisuudesta, joka menee ulos, ei pääse takas.

    • Anonyymi

      Naurettava ajatus venäläisistä tekemässä Suomeen salaa sotatukikohtia.
      Maa on jo suuri naton sotatukikohta. Siinä piilee vaara maamme joutua sivustakatsojan roolissa mahdolliseen suursotaan. Sotikoot nato ja Venäjä keskenään ilman meitä.

      Nykyisen vakoilun aikakautena mikään ei missään ole salaista. Katsomalla tietokoneesta avaruusvakoilua kukin valtio (kun omaa satelliitteja) huomaa vähäisetkin muutokset. Kaikkien valtioiden asevoimien liikunnat tunnetaan reaaliajassa.
      Jäljelle jää rauhantyö, rauhanomaiset suhteet valtioiden kesken.

      Siirtolaisista tulee pitää hyvää huolta. Persumainen nokittelu "vieraslajeista" tulee lakkauttaa niin ongelmia ei synny.

      • Anonyymi

        Viitsitkö kertoa kuinka kauan olet elänyt ahkerien kansalaisten maksamilla veroilla ?


    • Anonyymi

      Venäläis-suomalainen kaksoiskansalaisuus on riski nimenomaan siksi, että Venäjä ei tunnusta heidän Suomen kansalaisuuttaan, yksinomaan Venäjän kansalaisuuden, ja Venäjän lakien mukaan näiden ihmisten tulee olla kaikissa tilanteissa kuuliaisia ainoastaan Venäjän kulloisellekin hallinnolle ja sen asettamalle lainsäädännölle.

      Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka haluaisivat luopua Venäjä-/Suomi kaksoiskansalisuudestaan ja ottaa pelkästään Suomen kansalaisuuden, mutta sanovat sen olevat huomattavan hankalan prosessin nimenomaan Venäjän linjan vuoksi.

      Niin pitkään kuin rajanaapurimme Venäjä on "kiistatta fasistinen, militaristinen ja imperialistinen valtio", minkä muuten myös täällä ahkerasti kirjoittava nimimerkki Partacus juuri noilla määritteillä omaksi kannakseen ilmoitti joukuussa 2019, niin Suomen on osana Euroopan Unionia syytä varautua sen mahdolliseen aggressioon pitämällä armeijansa hyvässä kunnossa, kuten myös läheiset suhteensa Yhdysvaltoihin ja puolustusliitto NATO:on, joiden kanssa tehtävää yhteistyötä suomalaiset tukevat vahvasti.

      Suomi puolustaa omaa valtioaluettaan kaikin tarpeellisin keinoin, tarvittaessa myös sotilaallisesti, jos jokin ulkovalta aikoo kyseenalaistaa suvereniteettimme, eikä se ole sodanlietsontaa, kuten suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat räikeän valheellisesti propagnadassaan väittävät, vaatiessaan samassa lauseessa Suomen tekemistä puolustuskyvyttömäksi, vieläpä puolustellen Venäjän fasismidiktatuurin sotapolitiikkaa Ukrainassa, Georgiassa ja Syyriassa.

      Tulkaa jo lopultakin järkiinne kommunismidiktatuurin puuhastelijat ja liittykää meidän monipuoluedemokratiaa kannattavien laajaan rintamaan, jossa kyllä työnsarkaa riittää teidänkin kynnettäväksenne, sen voin taata.

    • Anonyymi

      Nyt kun Venäjä ahdistelee kansalaisliikkeitä, ja antaa agentti tuomioita mm. ulkomaalaisten kanssa tekemisessä oleville, rahalähetyksiä esim. kirjoituspalkkioita saaneille. Miten on kaksoiskansalaisten tilanne. Ovathan he Venäjän kansalaisina, myös maan rikollislain alaisia. Voivatko ottaa kantaa Putinin toimiin Ukrainassa, Navalnyin pidätyksen, epärehellisiin vaaleihin, korruptioon..............ym.
      Johtaisiko kritiikki Putinin toimia vastaan (vaikkapa lehtikirjoitus) täällä, vaikeuksiin Venäjällä.
      Julkisuudessa kaksoiskansalaiset ovat vältelleet ottamasta kantaa Venäjän nykymenoon.
      Pelkoa oletettavasti on taustalla.

      • Anonyymi

        On hyvä muistaa, että monien Suomessa asuvien venäläisten sukulaisia elää Venäjän fasismidiktatuurissa, mikä saattaa rajoittaa heidän mielipiteen- ja sananvapauttaan.
        Merkillistä, että vaikka täkäläiset kommunistitkin myöntävät Venäjän olevan fasistivaltion, kuten muun muassa Partacus, niin siitä huolimatta he tukevat suorastaan fanaatikon vimmalla Putinin hallinnon politiikkaa, joka on sotilaallisen aggressiivisuutensa vuoksi ilmeinen uhkatekijä naapurimailleen ja sisäpolitiikassa on ajanut muun muassa poliittisen opposition, maan toisinajattelijoiden ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja toiminnan hyvin ahtaalle.

        Mikä on esimerkiksi Suomessa asuvien venäläisten homoseksuaalien asema, jos heitä halutaan kiristää Venäjän fasismidiktatuurin lainsäädännöllä?

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000668450.html

        https://www.maailma.net/uutiset/ihmisoikeusjarjestot-tsetsenian-viranomaiset-aloittaneet-jalleen-seksuaalivahemmistojen


    • Anonyymi

      Suomessa venäläiset siirtolaiset saavat olla rauhassa. Jos heitä ryhdytään sortamaan, Venäjä luultavasti reagoi.
      Venäläisperäisiä on meillä enemmän tai vähemmän sorrettu.
      Suojeluskuntalaiset tappoivat Viipurissa 1918 keväällä monta sataa porvareita tukevia venäläisiä. Ryssittely tietyissä piireissä on aika yleistä.
      Suurin ongelma venäläisestä väestöstä maassamme syntyy äärioikeiston vihapuheista, ei venäläisistä itsestään.
      Suomi on monikansallinen maa, on sitä aina ollut ja tulee olemaan. Vakoilu ja muu moska säilynee toistaiseksi. Useimmat tunnetut venäläisperäiset löytyvät Suomessa Kokoomuspuolueesta, joten lienee liioiteltua venäläisväestön parjaaminen.

    • Anonyymi

      Eräs huomattava ero noissa suomessa asuvissa ulkomaalaisissa on.
      Kiinalaiset, ja venäläiset vaikenevat, kun mennään yhteiskunnallisiin asioihin heidän omissa maissaan. Poliittista johtoa ei arvostella.
      Toista on jenkeissä, tai muualta lännestä tulleet. Antavat palautetta, ja kovaakin kritiikkiä, jos siihen on heidän mielestä aihetta.
      Ehkä taustalla vaikuttaa tulijamaiden sananvapaustilanne, ja demokratia. On totuttu salailemaan, ja pelkäämään, niinkuin idässä on aina tehty.
      Lännen sananvapaus on taas koulinut ihmiset tuomaan omat mielipiteet toisinaan turhankin kärjekkäästi esiin.

    • Anonyymi

      Venäjä ei ole missään vaiheessa tunnustanut Suomessa asuville venäläisille muuta kansalaisuutta kuin Venäjän kansalaisuuden, ja se saattaa olla joissain tilanteissa/tapauksissa paha turvallisuusriski Suomelle.

      Tilanne selkeytyisi huomattavasti sillä, että Suomi linjaisi jatkossa kaksoiskansalaisuuden statuksen vain niiden maiden kansalaisille, joiden lähtövaltiot tunnustavat yhtälailla kaksoiskansalaisuuden.
      Reilu vastavuoroinen päätös, eikö vain?

      Diktatuurimaiden, kuten Venäjän ja Kiinan, hallinnot vainoavat vähemmistöjään ja toisinajattelijoita myös maittensa rajojen ulkopuolella.

      Suojelupoliisin lausunto on tämä:

      "Suojelupoliisi ei kommentoi yksittäistapauksia, mutta kuvaa pakolaisvakoilua MOT:lle sähköpostitse.

      – Se tarkoittaa ulkomaisten viranomaisten pyrkimystä vakoilla ja kontrolloida Suomessa asuvia ihmisiä. Vakoilun kohteet kuuluvat yleensä kotimaidensa poliittiseen oppositioon tai muuhun ryhmittymään, jonka toimintaa vakoileva maa pitää itselleen uhkana.

      Suojelupoliisin mukaan pakolaisvakoilusta on tullut pysyvä ilmiö Suomessa."

      Kiinan kommunismidiktatuuri on aggressiivisen näkyvästi esillä, mutta kyllä Venäjän fasismidiktatuuri toteuttaa aivan samoja iljettäviä käytäntöjä.
      Merkillistä kuinka fasisminvastaisuuttaan mainostavat suomalaiset kommunismidiktatuurin puuhastelijat vaikenevat Venäjän fasismidiktatuurin rikollisesta politiikasta, ja sen sijaan jopa puolustelevat sitä.

      • Anonyymi

        Kiinan kohdalla tuo tuli erityisen selvästi esiin, kun hesari yritti jututtaa kiinalaisia opiskeljoita.
        Kukaan ei suostunut haastateltavaksi, kun aihe on Kiina.
        Pelko, hallinnon kostosta sukulaisille, tai itselle sulkee suut.
        Virallista ulkopoliittista liturgiaa kyllä osaavat, mutta se n liian läpinäkyvää propagandaa täällä, joten mieluummin vaikenevat, kuin esittävät omia ajatuksiaan.


    • Anonyymi

      Venäjään ja Kiinaan ei kannata luottaa eikä mihinkään muuhunkaan autoritaariseen tai diktaattoriseen valtioon.

      Siellä taustalka on aina pimitetty valtapoliittinen taso ja tavoite.

      Hanhikiven kanssa tulemme vielä näkemään Suomen kannalta erittäin inhottavia käänteitä.

      Selvittäkääpä, ketkä kansanedustajat äänestivät sen puolesta, älkääkä äänestäkö heitä enää koskaan.

      Missä Venäjä, siellä korruptio ja halu päästä käsiksi Suomen kannalta elintärkeisiin infrarakenteisiin, kuten esimerkiksi sähköverkkoihin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe