Indonesian sukellusvene uponnut?

Kadonneen indonesialaisen sukellusveneen oletetulta uppoamispaikalta löydetty öljyläikkä – miehistössä 53 jäsentä


Yhteys KRI Nanggala 402 -sukellusveneeseen katkesi laivastoharjoituksen aikana.

Kateissa olevan Indonesian armeijan sukellusveneen etsinnät ovat jatkuneet toistaiseksi tuloksetta. Etsintöissä mukana olevan helikopterin miehistö on kuitenkin havainnut öljyläikän alueella, missä sukellusveneen on oletettu uponneen.

Sukellusvenettä etsitään Balin saaren edustalla. Yhteys KRI Nanggala 402 -sukellusveneeseen katkesi laivastoharjoituksen aikana aikaisin keskiviikkoaamuna paikallista aikaa, laivaston edustaja kertoi.

Aluksen miehistössä on 53 jäsentä.

Laivaston edustajan mukaan alue, jossa sukellusvene katosi, on laivastolle tuttua, mutta varsin syvää. Veneen uskottiin olevan noin 700 metrin syvyydessä.

Sukellusvene oli katoamisen aikana torpedoharjoituksessa.

KRI Nanggala 402 -sukellusvene painaa 1 300 tonnia ja on rakennettu vuonna 1978.

Laivasto on lähettänyt kansainvälisen hätämerkin. Monet maat, muun muassa Singapore, Australia ja Intia, ovat luvanneet auttaa etsinnöissä, kertoo Indonesian puolustusministeriö.

Indonesia on viime vuosina päivittänyt sotakalustoaan. Maan laivastoon kuuluu viisi sukellusvenettä, jotka on rakennettu Saksassa ja Etelä-Koreassa.
056
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kadonneen indonesialaisen sukellusveneen oletetulta uppoamispaikalta löydetty öljyläikkä – miehistössä 53 jäsentä


Yhteys KRI Nanggala 402 -sukellusveneeseen katkesi laivastoharjoituksen aikana.

Kateissa olevan Indonesian armeijan sukellusveneen etsinnät ovat jatkuneet toistaiseksi tuloksetta. Etsintöissä mukana olevan helikopterin miehistö on kuitenkin havainnut öljyläikän alueella, missä sukellusveneen on oletettu uponneen.

Sukellusvenettä etsitään Balin saaren edustalla. Yhteys KRI Nanggala 402 -sukellusveneeseen katkesi laivastoharjoituksen aikana aikaisin keskiviikkoaamuna paikallista aikaa, laivaston edustaja kertoi.

Aluksen miehistössä on 53 jäsentä.

Laivaston edustajan mukaan alue, jossa sukellusvene katosi, on laivastolle tuttua, mutta varsin syvää. Veneen uskottiin olevan noin 700 metrin syvyydessä.

Sukellusvene oli katoamisen aikana torpedoharjoituksessa.

KRI Nanggala 402 -sukellusvene painaa 1 300 tonnia ja on rakennettu vuonna 1978.

Laivasto on lähettänyt kansainvälisen hätämerkin. Monet maat, muun muassa Singapore, Australia ja Intia, ovat luvanneet auttaa etsinnöissä, kertoo Indonesian puolustusministeriö.

Indonesia on viime vuosina päivittänyt sotakalustoaan. Maan laivastoon kuuluu viisi sukellusvenettä, jotka on rakennettu Saksassa ja Etelä-Koreassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu