Vapaa-ajattelijat Opetushallitukselle: Aika luopua koulu- ja tarhapäivien jumalanpalveluksista. Vapaa-ajattelijain liitto antoi 21.4.2021 lausunnon Opetushallituksen ohjeista koskien katsomuskasvatuksen ja uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sekä yhteisten juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä.
Tiivistelmä keskeisimmästä sisällöstä
Opetushallituksen ohjeessa tulee linjata, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä päiväkodeissa, peruskouluissa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa luovutaan kokonaan. Kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli ei perustu lakiin eikä varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelmien perusteisiin, on syrjivä ja rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa.
Jos uskonnollisia tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, ensisijaisena vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamaton vaihtoehto eikä jumalanpalvelus tai muu uskonnollisesti tunnustuksellinen vaihtoehto.
Peruskouluasetuksen mukaisten lyhyiden päivänavausten/aamunavausten ulkopuolisten pitäjien hankkimisessa ja valinnassa tulee noudattaa tasapuolisuutta ja monipuolisuutta.
Elämänkatsomustietoon oikeutetuilla oppilailla, jotka ovat syystä tai toisesta aloittaneet peruskoulun uskonnonopetuksessa, on oikeus huoltajan ilmoituksella vaihtaa elämänkatsomustiedon opetukseen sekä myös jäädä pois uskonnonopetuksesta, jos elämänkatsomustiedon opetusta ei ole tarjolla. Huoltajia tulee informoida uuden opetusryhmän synnystä ja mahdollisuudesta siirtyä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetusryhmien välillä voidaan tehdä yhteistyötä, mutta varsinaiseen yhteisopetukseen ei ole syytä mennä. Yhteistyö ei saa olla säästökeino.
Päivähoidon katsomuskasvatuksesta on tarpeen painottaa, että mahdollisten vieraiden hankinnassa ja valinnassa samoin kuin lapsiryhmien vieraillessa päiväkodin ulkopuolella tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.
Lausunto kokonaisuudessaan
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2021/04/21/vapaa-ajattelijat-opetushallitukselle-aika-luopua-koulu-ja-tarhapaivien-jumalanpalveluksista/
Tiivistelmä keskeisimmästä sisällöstä
Opetushallituksen ohjeessa tulee linjata, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä päiväkodeissa, peruskouluissa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa luovutaan kokonaan. Kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli ei perustu lakiin eikä varhaiskasvatuksen ja opetussuunnitelmien perusteisiin, on syrjivä ja rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa.
Jos uskonnollisia tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, ensisijaisena vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamaton vaihtoehto eikä jumalanpalvelus tai muu uskonnollisesti tunnustuksellinen vaihtoehto.
Peruskouluasetuksen mukaisten lyhyiden päivänavausten/aamunavausten ulkopuolisten pitäjien hankkimisessa ja valinnassa tulee noudattaa tasapuolisuutta ja monipuolisuutta.
Elämänkatsomustietoon oikeutetuilla oppilailla, jotka ovat syystä tai toisesta aloittaneet peruskoulun uskonnonopetuksessa, on oikeus huoltajan ilmoituksella vaihtaa elämänkatsomustiedon opetukseen sekä myös jäädä pois uskonnonopetuksesta, jos elämänkatsomustiedon opetusta ei ole tarjolla. Huoltajia tulee informoida uuden opetusryhmän synnystä ja mahdollisuudesta siirtyä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetusryhmien välillä voidaan tehdä yhteistyötä, mutta varsinaiseen yhteisopetukseen ei ole syytä mennä. Yhteistyö ei saa olla säästökeino.
Päivähoidon katsomuskasvatuksesta on tarpeen painottaa, että mahdollisten vieraiden hankinnassa ja valinnassa samoin kuin lapsiryhmien vieraillessa päiväkodin ulkopuolella tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.
Lausunto kokonaisuudessaan
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2021/04/21/vapaa-ajattelijat-opetushallitukselle-aika-luopua-koulu-ja-tarhapaivien-jumalanpalveluksista/
Vastaukset 101
Vanhimmat
Katsomuskasvatuksesta varhaiskasvatuksessa - hyvä
Katsomuskasvatuksen tulee nojautua päivähoidon henkilöstön ammatilliseen osaamiseen ja toimintaan, ei seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien aktiivisuuteen. Katsomuskasvatusta ei tule ulkoistaa seurakunnille. Huoltajien olisi vaikea luottaa, että kyse ei ole uskonnollisesti sitouttavasta toiminnasta, jos seurakunnan pappeja ja muuta henkilöstöä on toteuttamassa katsomuskasvatusta päiväkodissa tai seurakunnan omissa tiloissa.
Katsomuskasvatus ja mahdollinen uskonnollinen toiminta päiväkodissa on pidettävä erillään. Katsomuskasvatuksessa lapsia ei tarvitse eikä pidä jakaa kahtia uskonnon mukaan siten kuin pitää tehdä mahdollisen uskonnollisen toiminnan aikana. Toisaalla esitämme ja perustelemme, että uskonnolliset tilaisuudet eivät kuulu varhaiskasvatukseen päiväkodeissa.
Monissa päiväkodeissa evankelis-luterilaisten seurakuntien edustajat olivat taannoin erityisasemassa uskontokasvatuksen toteuttamiseen liittyen, mutta sellainen ei kuulu katsomuskasvatukseen. Jos seurakunnalla olisi erityisasema, se tuntuisi monien huoltajien mielestä uskonnollisesti sitouttavalta ja indoktrinoivalta, ja sellaista se myös olisi. Jos yhteistyökumppani olisi kuukaudesta ja vuodesta toiseen vain seurakunta, sellainen varhaiskasvatus ei olisi lähelläkään sopivaa, yhdenvertaista eikä sitouttamatonta.
Opetushallituksen ohjeessa todetaan aivan oikein: ”Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee huolehtia siitä, että se toimii tasapuolisesti erilaisia yhteistyökumppaneita kohtaan.” On tosi tarpeellista painottaa, että vieraiden hankinnassa ja valinnassa samoin kuin lapsiryhmien vieraillessa päiväkodin ulkopuolella tulee noudattaa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.
Asian tausta huomioon ottaen varhaiskasvatuksen järjestäjän ja tuottajan tulee kokonaisuutena paneutua uusien yhteistyökumppanien hankintaan ja kumppaniverkoston monipuolistamiseen. Asiaa ei pidä jättää vain yksittäisen päiväkodin huoleksi. Uskonnotonta, maallista, sekulaaria kulttuuria voivat katsomuskasvatuksessa tuoda esille myös useat erilaiset uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomat tahot kolmannella sektorilla samoin kuin julkisten palvelujen piirissä.
Huomasin mielestäni tärkeän näkökannan: Katsomusainetta on voitava vaihtaa
Luonnoksen mukaan ”huoltajille tulee korostaa, että katsomusopetusta koskevissa valinnoissa pyritään samalla tavoin kuin muidenkin opintojen valinnoissa siihen, että ratkaisu on pysyvä, eikä valintaa voida muuttaa.”
Esitetty muotoilu, linjaus ratkaisun pysyvyydestä ja muuttamiskiellosta on varsinkin uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden osalta aivan väärä. Ensinnäkin ilmaus on uskonnon ja omantunnon vapauden vastainen.
Uskontokuntaan kuulumattoman oppilaan ei ole pakko osallistua uskonnonopetukseen. Ohjeessa olisi syytä sanoa tämä yksinkertainen perusoikeus.
Tämän lisäksi ohjeessa tulee ottaa huomioon perheen tai koulun oman tilanteen muuttuminen. Muutoksia tapahtuu lyhyemmässäkin ajassa kuin yhdeksässä vuodessa.
Elämänkatsomustieto on uskontokuntaan kuulumattomille ensisijainen katsomusaine.
Uskonnonopetuksen valinta uskontokuntaan kuulumattomalle oppilaalle ennen peruskoulukoulua on voinut johtua epäselvästä informaatiosta siitä, että ET-opetusta ei ole tarjolla tai opetusjärjestelyt kuljetus- tai kävelymatkoineen olisivat pienelle 6-8-vuotiaalle lapselle liian hankalia. Opetusjärjestelyjen käytännön toteutus voi kuitenkin parantua ja ET-oppilaita tulla lisää jo vuodessa tai 2-3 vuodessa. Tällöin uskonnonopetuksessa peruskoulun aloittaneen lapseen siirtyminen ET-opetukseen on luonnollinen muutos, ja yhdenvertaisuuslain mukaan koulun tulisi suorastaan edistää lapsen pääsyä oikeuksiinsa eikä estellä sitä byrokraattisella katsomusaineen vaihtokiellolla. ET-opetus on ollut vajaakäytössä kymmenissä kunnissa, eikä kolmen oppilaan säännön toteutumista pidä enää tarkastella vain uusi vuosiluokka kerrallaan.
Perheen uskonnollinen asema ja perhetilanne voivat muuttua sen jälkeen, kun uskontokuntaan kuulumaton lapsi ilmoitettiin peruskouluun. Esimerkiksi perheen toinenkin huoltaja on voinut erota kirkosta. Myös lapsen huoltajien ja perheenjäsenten katsomukset voivat muuttua esimerkiksi uskonnottomaan suuntaan niin, että ET-opetus vastaa aikaisempaa selvemmin perheen katsomuksellista tilannetta kuin evankelis-luterilainen oma uskonto.
Monissa kunnissa tiedotus elämänkatsomustiedosta on ollut puutteellista ”Tervetuloa kouluun” -oppaissa. Kun tieto ET:n sisällöstä leviää ja kun opetuksen käytännön järjestelyt parantuvat, sen haluavat valita useat sellaisetkin vanhemmat, jotka aiemmin ovat valinneet lapselleen uskonnon opetuksen.
Näin ollen katsomusaineen vaihtamisen tulee olla mahdollista muulloinkin kuin vain lapsen kirkosta erottamisen perusteella. Vähimmillään sitä seuraavaa kohtaan ”jos oppilaan uskonnollinen yhdyskunta muuttuu” tulisi lisätä ”tai jos katsomusopetus halutaan vastaamaan nykyistä uskonnollista asemaa”.
Tärkeitä näkökulmia nämäkin. Arjesta revästyjä.
Lausunto on pitkä, mutta sen olennaisin sisältö on hyvinkin lyhyt:
Luovutaan uskonnollisista tilaisuuksista, koska ne eivät kuulu koulun tehtäviin.
Erilaiset vaihtoehtotilaisuudet, niiden sisältö ja niistä tiedottaminen jne, eivät sitten enää ole kysymys ollenkaan. Tämä on lausunnossa monisanaisesti kerrottu, mutta ajatushan on aivan sama pienemmistä päiväkotilapsista aina vanhimpiin lukion ja ammattikoulun oppilaisiin.
Hyvä kuitenkin, että on myös nz. toissijaisia kehittämisehdotuksia.
Mitä parempi kannari, sitä enemmän se inhoaa.
Sitä tyhmempiä suoltaa. Se on harkittu rikos.
Tyhmyys&tummuus on siis suunniteltu taktiikka.
Hyvä, että lausunnossa nostetaan esiin mahdollisuus vasta lukiossa aloittaa elämänkatsomustiedon opiskelu.
Opetushallituksen ohjeissa on tarpeen sanoa selvästi, että lukio-opintojaan aloittava opiskelija voi valita katsomusaineekseen elämänkatsomustiedon, vaikka hän olisi peruskoulussa opiskellut pelkästään uskontoa.
Tietoomme on tullut, että joidenkin lukioiden rehtorit ovat antaneet lukio-opintojaan aloittavalle tästä virheellistä tietoa. Vääriä tietoja opiskelijan oikeuksista ei oikeuta luulot pragmaattisista eduista. Lukion ET-kursseilla on omat sisällölliset oppimistavoitteet, jotka on aivan hyvin saavutettavissa ilman että olisi peruskoulussa opiskelut elämänkatsomustietoa.
Opiskelijoille on myös syytä informoida, että lukion päästötodistuksesta ei ilmene, minkä katsomusaineen kursseja hän on suorittanut.
Totta kai lukiossa voi ETn aloittaa. Höh.
Idea! Uskonnonopetuksesta pois jääminen voi tehostaa ET-opetukseen pääsyä!
OPH:n luonnoksessa todetaan: ”Jos oppilas ei osallistu enemmistön uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen eikä oppilaan omaa uskontoa tai elämänkatsomustietoa opeteta opetuksen järjestäjän kouluissa, hänelle järjestetään muuta opetusta tai ohjattua toimintaa.”
Ohjeessa tulee suosittaa, että tästä oikeudesta olla osallistumatta enemmistön uskonnonopetukseen tiedotetaan oppilaan huoltajille. Nyt on vallalla käsityksiä, jonka mukaan uskontokuntaan kuulumattoman oppilaan tulee osallistua evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen, jos ET-opetusryhmää ei ole tarjolla. Huoltajille pitää myönteisessä hengessä kertoa tieto myös, jos oppilas on aiemman virheellisen tiedon pohjalta päätynyt uskonnonopetukseen.
Uskonnonopetuksesta pois jäänti muodostuisi uskontokuntaan kuulumattomalle oppilaalle todennäköisesti tilapäiseksi jaksoksi. ET-opetusryhmä todennäköisesti syntyy, kun siihen on ”jonottamassa” uskonnonopetuksesta pois jääneitä oppilaita, ja kun seuraava vuonna tulee lisää ET-opetukseen pyrkiviä oppilaita.
Liitolla selvä kanta eri katsomusaineiden opetuksesta samassa ryhmässä:
Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetusryhmien välillä voidaan tehdä yhteistyötä, mutta varsinaiseen yhteisopetukseen ei ole syytä mennä. Käytännössä yhteistä opetusta on toteutettu elämänkatsomustiedon oppilaita syrjivällä tavalla. Kanteluiden ja oikeudenvalvojen ratkaisujen kertoman lisäksi tästä puhuvat toteuttamamme nettikyselyn monien avovastausten kertomukset ET:n opetuksen ja yhteisopetuksen toteuttamisesta.
Kun elämänkatsomustiedon asema on monilla paikkakunnilla yhä heikko, siihen oikeutettujen oppilaiden opetuksen toteutumiseen on perusteltua suunnata positiivia erityistoimia. ET:n ja uskonnon opetusryhmien välisessä yhteistyössä perusohjeena tulee olla, että elämänkatsomustiedon opettaja on oppitunneilla ja yhteisissä tapahtumissa mukana. Yhteistyö ei saa olla säästökeino.
Jos varsinaista yhteisopetusta kuitenkin toteutetaan, se ei saa merkitä sitä, että enemmistön uskonnon opettaja hoitaa koko homman ja elämänkatsomustiedon opettajien syrjäytetään opetustehtävistä. Elämänkatsomustiedon oppilaille on hankittava oman aineen oppikirjat.
Yleisesityksen lisäksi lausunnossa on myös toissijaisia esityksiä siltä varalta että jos kuitenkin...
Siinä puhutaan jostain liitteestä. Julkaistaanko se?
VA-lehdessä 2/2021 juttua kyselystä. Tilaisuuksista.
Lapsiasiavaltuutettu kirjoitti lausunnossaan alaikäisten lasten päätösvallan lisäämisestä.
Toissijaiset kommentit myös mielenkiintoisia. "Mahdollisuuksien mukaan" -ilmausta esitetään pois.
Kannattaa tutustua- ja kannattaa!
...onhan näitä...liittoja... ja joskus ihan televisiosta...ja oikeilta ulkomailta...tuli katsottavaksi ohjelma jossa kerrottiin tärkeästä valtiollisesta instanssista nimeltä "hassun kävelyn ministeriö".... onkoha nuo "vapaa-ajattelijat" hakeneet mitään yhteiskunnan tukea toiminnalleen....olisi varmaankin hyvä aihe pitää pitää yhteyttä kansainvälisiin järjestöihin ympäri maailmaa...jos valtio maksaisi matkat...ja kyllä tuommoista aatetta uskonnoista yleensäkin voisi esitellä... vaikka jossain arabimaissa.
..isoon ääneen...jossain toreilla huutaa kilpaa imaamin kanssa....
Tämä paljastaa miltei kaiken vaparien juonista tavoitteista. Lue vaikka itse.
Luin, ja vakavia asioita kirkon erityisoikeksille kouluissa ja päiväkodeissa.
Merkittävä, ansiokas lausunto. Tilanne vaiheessa.
Erinomaisen painava puheenvuoro. Tästä keskustelua, koska asia on auki.
Siis Opetushallituksen uuden ohjeen valmistelu on kesken.
Linjan muutos tarpeen. Nyt aika.
Muistanko oikein, että tälle ei ollut varsinaista määräpäivää?
Lausunnolla oli määräaika huhtikuun lopulla. Mutta kannanottoja voi lähettää edelleen.
Tämä on jonkun mielestä paksua, toisen mielestä vahvaa.
Tämä kertoo hyvin, mitä vapaa-ajattelijat aidosti ajattelevat ja tavoittelevat.
Kyllä, mutta nyt tämän muutoksen puolesta pitää toimia, tiedottaa, jopa kampanjoida?
Tämä herättää vihainen vapareita kohtaan. T. Av
Tämä on herättänyt vihaa ja vihapuhetta vapaa-ajattelijoita kohtaan. Pöh!
Jämäkkä, jämäkämöää, jämäkintä. Iso käsi.
Hyvin sanottu tähän yhä niin tärkeään asiaan. Tarpeellinen muutos.
Yksinkertainen ratkaisu on paras. Suuri helpotus.
Perusteellinen js perusteltu lausunto. OKM on aika lailla samoilla linjoilla.
Tämänkin itsestään selvyyden edistämiseen tarvittaisiin lisä laajempaa jämäkkyyttä.
Paradigmaattinen muutos! Kesta kaikkiaan.
Jmanpliut, mitä siis. Askel.
Tämä on kova! Lue itse. Rehtori, lue. Opettaja, lue. Oppilaan huoltaja, lue. Koulutuksen ja kasvatuksen lautakunnan jäsen, lue.
Tiukka tarina tiukasts ja piukeasta asiasta.
Tämä asia on siis suki. Vaikuttamisen aika!
Eikä vieläkään tuulivoimaa, eikä lepakoita siivissä.
Tiukkaa mutta äärimmäisen asiallista tekstiä. Muutos on mahdollinen.
Suurkiitos tästä lausunnosta.
Oletko sitä mieltä muslimiperheissä, joita kohta enemmistö Suomessa, vanhemmat laittavat lapsensa ET-opetukseen?
OKMn lausunto samoilla linjoilla.
OPHn ohjeen pitää perustua lakiin.
Studio settiä suoraan sanoen.
Aikajärjestyksessä ensin julkaistu osio on siis tässä.
Nyyt tuli kovaa setti'. Ihan niinku mun suustani!
Tämä on paljastavaa. Paljaana. Katso niin näet.
Loogisesti ja asiallisesti perusteltuja kehittämisesityksiä.
Asuallista mutta tiukkaa. Selkää paradigman muutosta haetaan.
Tässäpä tämäkään lausunto. En ihmwttele että kirkolliset huolissaan. Sekö selittää trölläyksen?
Näin juuri, sitouttamattomuuden pitäisivkelvata kaikille. Ymmärrwttävää.
Tämä lausunta paljastaa niin selvästi, mitä Vapaa-ajattelijat oikein meinaavat.
No niihin. Taas niin täyttä asiaa. Hitsi. Mikä tilanne!
Tällaiselle vapaarhtoistoimonnalle haluan antaa tukeni.
Tämä selvästi paljastaa, mitä Vapaa-ajattelijat ajattelevat.
Asiallista ja määrätietoista.
Onko varhaiskasvatuslaissa ja perusopetuslaissa jokin olennainen ero?
Tai - onko varhaiskasvatuksen perusteissa ja opetussuunnitelman perusteissa joku ero?
Eräänlainen läpileikkaus käsityksistämme.
Tämä on kauhistus. T. Känähäkki
Tässä on nyt naamiot riisuttu. Ja hyvä niin.
Viime vuoden huhtikuulta. Ensin odotettiin luonnosta. Nyt sitä ohjetta.
Selkeyttävä kannanotto. Päivähoito ja koulu, samalla viivalla.
Loistavaa lausahtelua oikeaan osoitteeseen.
Älkää huonot ihmiset! T. Älämölö
Tätä linjaa kunnilla ja kouluilla on oikeus toteuttaa.
Tästä iso käsi vaparwilke. Oikealla asialla olette.
Kirkko pitäkööt ks tarjotkoot, muttei kouluajalla.
Pois mielestä. Unohtakaa, Ohp. T. Älämölö
OKM:n lausunnossa OPH:lle painotettiin hieman eri tavalla varhaiskasvatusta ja perusopetusta.
Ilmeisesti joku viivästyttää päätöksen syntymistä.
Perusopetusasetuksessa puhutaan "muusta yhteisestä toiminnasta". Herää epäilys, onko sitä pyritty käyttämään porsaanreikänä.
Kyllä, ihan kuule kirkkojumalanpalveluksien salakuljettamiseen koulutyöhön.
Opetussuunnitelman periaatteiden tulee kattaa myös koulun ulkopuolinen toiminta.
Tässä jatkuu taistelutilanne! Omituista.
Varhaiskasvatus ja åerusopetus - samoilla vai eri linjoilla.
Luokkahuoneopetuksen ja koulun ulkopuolisen toiminnan välillä ei voi olla ops-linjausten yli käyvää kuilua.
Keskeneräisiä asioita kannattaa pitää esillä ja pyrkiä vaikuttamaan.
Nyt ei taaskaan ehdi ennakkovaikuttaa ensi lukuvuoden suunnitteluun.
Keskeneräisiä tarinoita mekaaniselle pianolle.
Lähetä viesti kokemuksistasi oph:lle.
Tavallaan ihan loogista ja perusteltuakin.
Peruskouluasetuksen "muu yhteinen toiminta" ei oikeuta jumalanpalveluksia.
Tästä 12 pistettä ja papukaijamerkki.
Nyt naamiot riisuttu ja avataan ajattelua täysin. JA niin on hyvä.
Kaunista, erittäin kaunista.
Oi ooopeeehoooo. Koska oi koska.
Jos pidät tätä hyvänä, tue. Paras tuki on liittyä vapaa-ajattelijaygdistyksen jäseneksi.
Puhutte paljon mutta asiaa.
Perheen on paras tehdä oma ratkaisu. Ei koululaisjumalanpalvelukdille.
Hyvä. Kulttuuri pitää kieltää. Ainakin kaikki epäkaupallinen ja epäteknologinen.
Vapaa-ajattelun ainoa vapaus, vapaus ajattelusta ei lakkaa hämmästyttämästä.
Yksi ainoa katsomus = ateismi ja välinpitämättömyys.
Selvät sävelet. Kohta kohdalta.
Älkää sanoko että ette tienneet. Kahden tilaisuuden malli ei toimi.
Kyllä olette ainakin yrittänyt. Siitä kiitos.