”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Room 6:23
SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA
29
54
Vastaukset
- Anonyymi
Syntiä kannattaakin tehdä ihan reilusti samaan piikkiin. Eipähän Jeesus kuollut turhaan.
Me kuollaan kaikki kerran ja lopullisesti.
Onneksi uskomattomat ovat vapahdetut moisista uskomuksista.- Anonyymi
Menet helvettiin joka tapauksessa, teitpä sitten yhden tai 1000 syntiä. Miksi et siis tekisi saman tien 1 000 000 syntiä ja astuisi sinne alas legendana?
- Anonyymi
jeesus oli syntisäkki 🤣
- Anonyymi
Pakkohan sen oli testata kaikki että tietää muita varoitella.
Vähän niin kuin sonni irvistää astuttuaan. Näyttää nuoremmille miten pahaa se teki. - Anonyymi
Ilmankos kuoli vain 33 vuotiaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakkohan sen oli testata kaikki että tietää muita varoitella.
Vähän niin kuin sonni irvistää astuttuaan. Näyttää nuoremmille miten pahaa se teki.Se etunimi oli siis annettu sun veljellesi vai?
- Anonyymi
Eikähän sovita niin, että kristillisten Kaikkivaltias Jeesuskin tietää asian paremmin kuin uskovaiset:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
-
Joka on asiasta eriävää mieltä niin todistakoon nämä rikokset kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen määräämäksi sillä raamatussani Jeesus ei ole lähettänyt yhtää kristittyä tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"- Anonyymi
Jaaha
- Anonyymi
Näiden joukossa ei ollut laittomuuden kristittyjä:
Matteuksen evankeliumi:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,
10:6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö."- Anonyymi
Kameli kansa pitäköön huolen omistaan, vai haluavatko parempaa elintasoa 🤣
- Anonyymi
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.”
- Anonyymi
Tarkoitat varmaan syntymisen palkka on kuolema .
- Anonyymi
Niin, kristillisten kaikkivaltias on laittomuuden vääriin profeettoihin uskoville luvannut todellakin ikuisen elämän:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Niin, kristillisten kaikkivaltias on laittomuuden vääriin profeettoihin uskoville luvannut todellakin ikuisen elämän:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Tässä on tärkeä tieto kristityille uskovaisille, sillä eksytetty kristitty on uskontunnustuksen mukaan...:
http://katekismus.fi/uskontunnustus/22.html
"Kristuksen sovitustyön tähden Jumala antaa kaikki synnit anteeksi jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää. Jumala ei muistele pahuuttamme, vaan rakastaa meitä lapsinaan.
Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti. Kaikkien on joka päivä turvauduttava Jumalan armoon, koska kukaan ei omin voimin pääse irti elämäänsä hallitsevasta pahuudesta. Olemme yhtä aikaa kokonaan syntisiä ja kuitenkin Kristuksen tähden kokonaan vanhurskaita eli Jumalalle kelvollisia.
Kun Jumala antaa meille synnit anteeksi, hän synnyttää meissä uuden elämän. Hän vahvistaa uskoamme ja lisää rakkauttamme lähimmäisiin. Meidän ei tarvitse olla toivottomia, vaikka löydämme itsestämme epäuskoa ja pahuutta. Jumala lupaa, että hän jatkaa meissä aloittamaansa työtä."
Tarkoittaen kristittyjen Herra Jumalaa; "https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html"
--
RikosLaki Jumalan pailkasta jos/kun palvelee esimerikiksi kristittyjen Saatanaa kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan Pyhään Nimeen; niinkuin uskominen edellyttää manipuloitua uskovaista tekemään totuutta kertomatta:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
http://katekismus.fi/uskontunnustus/22.html
"Olemme yhtä aikaa kokonaan syntisiä ja kuitenkin Kristuksen tähden kokonaan vanhurskaita eli Jumalalle kelvollisia."
Siis kristittyjen laittomuuden Herra Jumalalle / Saatanalle
http://katekismus.fi/uskontunnustus/15.html
Kristus tuli maailmaan meidän vuoksemme ja meitä varten. Hän on meidän Herramme ja Vapahtajamme.
Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Ihminen ei kykene rakastamaan Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistään niin kuin itseään.
Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Ne eivät voi enää pitää meitä ominaan. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen. Kristus tulee meidän Herraksemme. Hän antaa itsensä meille, ja me tulemme osallisiksi hänen viattomuudestaan, pyhyydestään ja rakkaudestaan.
Kristus hallitsee kärsimykseen suostuneena Jumalana. Hänen kuninkuudellaan ei ole ulkoisen vallan tuntomerkkejä, mutta hänen valtakunnassaan meille lahjoitetaan vapaus, rauha ja ilo."
-
USKONTUNUSTUKSEN ANTANEITÄ EI KAIKKIVAILTIAAN LUPAUKSET KOSKE!
Ei tullut Heistä luopuneille: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
-
KAIKKIVALTIAAN ANTAMA TIETO....
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Jos on luopunut Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja samalla Heistä kolmesta, niin on luonnollisesti selvää, ettei Heitä voi vaatia mitään!
JOTEN YKSYTYKSEN TIE ON VAKAVA USKOVAISILLE...
USKONTUNUSTUKSEN ANTANEITÄ EI KAIKKIVAILTIAAN LUPAUKSET KOSKE!
Ei tullut Heistä luopuneille: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!- Anonyymi
KORJAUS:
JOTEN YKSYTYKSEN TIE ON VAKAVA USKOVAISILLE...
pitää olla;
JOTEN EKSYTYKSEN TIE ON VAKAVA USKOVAISILLE...
- Anonyymi
Tillanne lapsille on julma....
Joskus Lakien välisiin muodostuu ristiita, jolloin on oltava tarkkana. Suomen Perustuslaissa jokaiselle kansalaiselle jos syntyissään on annettu Lailla suojattu uskonvapaus:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Tuon ylläolevan Lain vastaisesti kirkkolaki toimii lainvastaisesti:
Kirkkolaki 15 §
"Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa siitä lapsen vanhempia tai huoltajia.
Milloin toinen tai kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon tai milloin lapsi ei ole vanhempiensa kasvatettavana, hänet voidaan kastaa ottaen huomioon, mitä lapsen kuulumisesta kirkkoon erikseen säädetään."
Joten Suomen Lakivaliokunta, asiasta tietoisena olisi velvollisen suojelemaan lasten oikeuksia kun kirkko oppeineen ja papisto ei ota vastuutta Lain antaman suojan lapsille niin lasten vanhemmat asetetaan siitä laittomuudesta vastuuseen.
Samalla Suomen allekirjoittamat YK:n kansainväliset lasten suojelua koskevia sopimuksia rikotaan.
Joten jokainen lapsikaste riistää lapsen oikeuden uskonvapauteensa laittomuuden vuoksi. Lasten vanhemmille paha paikka, sillä Kirkko oppeineen ja papisto ei ole vastuuta lapsikasteen aiheuttamasta laittomuudesta vaan asettavat sen lastenvanhemmille... - Anonyymi
Kuolemia on useita erillaisia. Mm kehon toiminnan lakkamisen mutta myös sielullinen... Kristinuskon uhreina kuolee järjettömäksi joka teettää laittomia tekoja:
Tällaista uutista ei tekisi mieli edes ajatella vaikka totuus onkin vielä vakavempaa....
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Aloituksen teksti antaa toiveen joka ei ole totta! Kristittyjen on parasta miettiä lupauksien merkityksien taustoja tarkemmin.
- Anonyymi
Jos käyn naapurin rouvaa kiksauttamassa sillä aikaa kun mies on komennuksella niin ei kai se ole syntiä,? Kyseessähän on hyvä teko lähimmäiselle
- Anonyymi
Niinpä! Voi sitä miestä, joka ei puutteessa olevaa naista auta.😁
- Anonyymi
Se on totta!
- Anonyymi
Miten nämä pelleilyt liittyvät kristinuskoon kun se on tämän paikan nimenä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten nämä pelleilyt liittyvät kristinuskoon kun se on tämän paikan nimenä?
.. eivät yhtään mitenkään, kun ei ole otettu Raamatun viisauksista vaan jonkun kaljusta päästä
- Anonyymi
Ne kristittyjen paavalilais-luterilaisuuden Jumala armolahjat eivät riitä täyttämään odotuksia...
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus EI LÄHETTÄNYT kristittyjä kehitysmaihin HEIDÄN JA HEIDÄN PYHÄN HENGEN nimiin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
joten rikoksia ne ovat kristittyjenkin rikokset; "älä tapa" lisäksi Jumalanpilkkarikos:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka - Anonyymi
Aloituksen kirjoittaneelle....
Room 6:23 teksti on Paavalin Herraa palvelevien oppia. Paavali rukoili katumuksen tuskassaan ero Herrastaan kolme kertaa, Saatanan enkeleiden seurassa ERO SAAMATTA joten olet ilmeisesti Herrasi tunnustanut:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm - Anonyymi
"synnin palkka on kuolema"
kaikki kuolee, "koska kaikki ovat syntiä tehneet, ja kaikki ovat Jumalan kirkkautta
vailla", niin sanoo raamattu.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992