Jussi Niinistö: On puolustusministeri James Mattisin ansiota, että USA tarjoaa Growleria Suomelle

Anonyymi

"E/A-18G Growler on Yhdysvaltain lisäksi vain Australian käytössä, mutta nyt sitä tarjotaan myös Suomelle."

66

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Juha Sipilän hallituksen puolustusministerinä toiminut Jussi Niinistö (ps, sittemmin sin) kertoo Talouselämän tuoreessa HX-hanketta käsittelevässä artikkelissa prosessista, jonka tuloksena Yhdysvaltain puolustushallinto vapautti elektronisen sodankäynnin erikoiskone eli elso-kone Growlerin mahdollista Suomen-myyntiä varten.

      Boeing EA-18G Growler on rakennettu kaksipaikkaisen Super Hornet -monitoimihävittäjän eli F-version pohjalle. SH ja Growler ovat Boeingin tarjous ilmavoimien HX-hankkeeseen.

      ”Growler on käänteentekevä lisä Boeingin tarjouksessa. Voisi sanoa jopa, että ilman sitä Super Hornet olisi poissa HX-kisasta”, Niinistö sanoo TE:n haastattelussa.

      Niinistö neuvotteli Growlerin vapauttamisesta Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin kanssa.

      ”Mattis tunsi hyvin Suomen tarpeet, ja häntä on kiittäminen siitä, että Growlerin vapautus onnistui meille ensimmäisenä Australian jälkeen”, nykyisin Kannuksen kaupunginjohtajana toimiva Niinistö muistelee.

      Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanervan (kok.) mukaan ”Growler on kova kortti. Se tuo kieltämättä merkittävää lisäarvoa Boeingin tarjoukseen”.

      Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita siten, että Kanerva tai puolustusvaliokunta muutenkaan olisi lyömässä vetoa Boeingin puolesta. "

      https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/jussi-niinisto-talouselamassa-on-puolustusministeri-james-mattisin-ansiota-etta-usa-tarjoaa-elso-erikoiskone-growleria-suomelle/bf4ce671-0679-4a40-b5a1-6bf799ac4486

    • Anonyymi

      Kun elektroniseen sodankäyntiin erikoistunut E/A -18G Growler -saattohäirintäkone kykenee tekemään vastustajan paitsi sokeaksi ja kuuroksi, myös mykäksi, ei silloin vastustajan isoista lihaksistakaan ei ole sille mitään hyötyä.

      Tällainen on elektroniseen sodankäyntiin ja ilmapuolustuksen lamauttamiseen erikoistunut Boeing E/A -18G Growler. 🙂

      "Boeing EA-18G Growler – elektronisen sodankäynnin erikoiskone on pelin muuttaja"

      https://siivet.fi/sotilasilmailu/boeing-ea-18g-growler-elektronisen-sodankaynnin-erikoiskone-on-pelin-muuttaja/

      • Suomen pitäisi ilman muuta ostaa muutama kappale myös noita E/A-18G Growlereita F-35-hankintamme lisäksi. En kuitenkaan tiedä, onko niitä mahdollista saada yhdessä F-35:n hankinnan kanssa. Mattis muuten oli Trumpin hallinnon paras mies Suomen kannalta, sivistynyt Suomen ja demokratian ystävä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Suomen pitäisi ilman muuta ostaa muutama kappale myös noita E/A-18G Growlereita F-35-hankintamme lisäksi. En kuitenkaan tiedä, onko niitä mahdollista saada yhdessä F-35:n hankinnan kanssa. Mattis muuten oli Trumpin hallinnon paras mies Suomen kannalta, sivistynyt Suomen ja demokratian ystävä.

        Katsotaan nyt ensiksi selviävätkö kaikki HX-hävittäjäkandidaatit viimeiseen sotilaallisen suorituskyvyn arviointiin vai putoaako pois sitä ennen.


    • Anonyymi

      Niin oli Jussi Niinistökin mies oikealla paikalla puolustusministerinä.
      Johtuiko sitten siitä virasta että joutui persujen hylkimäksi.

      • Anonyymi

        Kyllä johtui.


      • Anonyymi

        Niinistö ja Lindberg ovat demokratian irvikuvia. Hyvä, että molemmat ovat toivottavasti poissa
        puolustuspoliittisista päätöksenteoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinistö ja Lindberg ovat demokratian irvikuvia. Hyvä, että molemmat ovat toivottavasti poissa
        puolustuspoliittisista päätöksenteoista.

        Suotta panettelet erinomaista entistä puolustusministeriämme ja kenties Suomen parasta ilmasodankäynnin asiantuntijaa. 🙂

        https://yle.fi/uutiset/3-10897829


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suotta panettelet erinomaista entistä puolustusministeriämme ja kenties Suomen parasta ilmasodankäynnin asiantuntijaa. 🙂

        https://yle.fi/uutiset/3-10897829

        Linkittäisit ja lukisit vähän tuoreempia uutisia niin tietäisit mikä Lindberg on miehiään. Niinistö on tunnetusti hillotolppa miehiä. Molemmat sankarit ovat omanedun tavoittelijoita.


    • Anonyymi

      Parasta pöytään. Naapurissa on jatkuva sotakiima.

      • Anonyymi

        Ja kuka maksaa.......


      • Anonyymi

        Suomelle on tarjolla nyt parhaat hävittäjät mitä 2020-luvulla on mahdollista saada.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomelle on tarjolla nyt parhaat hävittäjät mitä 2020-luvulla on mahdollista saada.

        Saabin Gripen on eittämättä paras Suomen seuraavaksi hävittäjäkoneeksi Hornettien seuraajaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saabin Gripen on eittämättä paras Suomen seuraavaksi hävittäjäkoneeksi Hornettien seuraajaksi.

        Se HX-hävittäjäkandidaatti joka läpäisee erittäin tiukat huoltovarmuutta, teollista yhteistyötä ja kustannuksia koskevat vaatimukset pääsee sotilaallisen suorituskyvyn arviointiin.

        HX-hävittäjäkandidaatti jolla on arvioitu kaikista korkein sotilaallinen suorituskyky voittaa ja esitetään hankittavaksi. 🙂


    • Anonyymi

      Tiltujen mielestä kaikki maamme etua ajavat ovat maanpettureita.

    • Anonyymi

      Jussi Niinistö tietenkin Mattisin nuolijana olisi ostanut vaikka mitä Growlereita USAsta ja USAhan myy vaikka mitä kun tarpeeksi tyhmiä ostajia vain riittää

      • Anonyymi

        Juurikin näin :)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin :)

        Juuri niin kävi, että Niinistö oli Suomen NATO-jäsenyyden vastustaja ennen kuin hän pääsi puolustusministeriksi, mutta fiksuna miehenä asioihin tutustuminen käänsi hänen kantansa ja hän siirtyi kannattamaan yhteistyötä ja jäsenyyttä NATO:n.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Juuri niin kävi, että Niinistö oli Suomen NATO-jäsenyyden vastustaja ennen kuin hän pääsi puolustusministeriksi, mutta fiksuna miehenä asioihin tutustuminen käänsi hänen kantansa ja hän siirtyi kannattamaan yhteistyötä ja jäsenyyttä NATO:n.

        Jussin viisaudet on nähty


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jussin viisaudet on nähty

        Juu, hän taitaa olla lähiaikojen paras puolustusministeri, vaikka olikin persu.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Juu, hän taitaa olla lähiaikojen paras puolustusministeri, vaikka olikin persu.

        Mikä vittu sinunkin ongelma on PS-puolueen kanssa joka on niitä puolueita joka kannattaa

        Suomen NATO-jäsenyyttä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä vittu sinunkin ongelma on PS-puolueen kanssa joka on niitä puolueita joka kannattaa

        Suomen NATO-jäsenyyttä?

        Persujen äärilaita on fasistinen ja kannattaa siksi Putin Kalsarimyrkyttäjän Venäjää ja vastustaa Suomen naTO-jäsenyyttä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Persujen äärilaita on fasistinen ja kannattaa siksi Putin Kalsarimyrkyttäjän Venäjää ja vastustaa Suomen naTO-jäsenyyttä.

        Olisi suotavaa että vihervassarit eivät toisi omia ( koheesiota hajottavaa) sisäpoliittiseen kamppailuun liittyviä omia pakkomielteitään keskusteluun, joka liittyy puolustus-,ulko- ja turvallisuuspolitiikaan. 🙂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi suotavaa että vihervassarit eivät toisi omia ( koheesiota hajottavaa) sisäpoliittiseen kamppailuun liittyviä omia pakkomielteitään keskusteluun, joka liittyy puolustus-,ulko- ja turvallisuuspolitiikaan. 🙂

        Kyllä jokaisella on oikeus Suomessa osallistua keskusteluun ihan omista lähtökohdistaan käsin, myös noilla vihervassareilla, joita persujen äärilaidan mukaan ovat kaikki muut paisti persujen äärilaita.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kyllä jokaisella on oikeus Suomessa osallistua keskusteluun ihan omista lähtökohdistaan käsin, myös noilla vihervassareilla, joita persujen äärilaidan mukaan ovat kaikki muut paisti persujen äärilaita.

        En oikein näe kovinkaan uskottavana että kaltaisesi äärivasemmiston antifalainen punafasisti nimittelee toisia fasisteiksi! Anna mun kaikki kestää. 🙂


      • Anonyymi kirjoitti:

        En oikein näe kovinkaan uskottavana että kaltaisesi äärivasemmiston antifalainen punafasisti nimittelee toisia fasisteiksi! Anna mun kaikki kestää. 🙂

        Minä en ole edes vasemmistolainen enkä vihreä, vaan vankka säännellyn markkinatalouden kannattaja. Sinä itse vain olet jo niin sekaisin, että heittelet järjettömiä leimojasi kaikkiin, jotka eivät jaa fasistisia näkemyksiäsi. Yritä nyt sitten kestää.


      • Kuten sanoin, sinä itse vain olet jo niin sekaisin, että heittelet järjettömiä leimojasi kaikkiin, jotka eivät jaa fasistisia näkemyksiäsi.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kuten sanoin, sinä itse vain olet jo niin sekaisin, että heittelet järjettömiä leimojasi kaikkiin, jotka eivät jaa fasistisia näkemyksiäsi.

        Antifalaisuus on yhtä kuin fasismi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Antifalaisuus on yhtä kuin fasismi.

        Kun tarkoitat, että Suomen Antifasistinen komitea on fasismin vastaisuuteen naamioitua fasismia, niin olet tietysti oikeassa.


      • Ei sinun enempää tarvitse todistaa kuin olin oikeassa sanoessani, että sinä itse vain olet jo niin sekaisin, että heittelet järjettömiä leimojasi kaikkiin, jotka eivät jaa fasistisia näkemyksiäsi.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kun tarkoitat, että Suomen Antifasistinen komitea on fasismin vastaisuuteen naamioitua fasismia, niin olet tietysti oikeassa.

        Teikäläisten antifasismi on vastaavasti fasismin vastaisuuteen naamioitua fasismia. Ei mitään käytännön eroa toiminnassanne.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teikäläisten antifasismi on vastaavasti fasismin vastaisuuteen naamioitua fasismia. Ei mitään käytännön eroa toiminnassanne.

        En ole fasisti, vaan kannatan demokratiaa, sananvapautta, lehdistönvapautta, yhtäläistä äänioikeutta, oikeusvaltiota ja laillisuusperiaatetta ym. Miksi sinä luulit noin väärin?


      • Tuo oli tietysti jo vanha juttu.


      • Sinulla eivät ole edes sanojen merkitykset enää hallussassi, niin sekaisin jo olet.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sinulla eivät ole edes sanojen merkitykset enää hallussassi, niin sekaisin jo olet.

        Kehottaisin suuntaaman tuon paljon olennaisempaan kuten Venäjään tai Kiinaan jotka ovat oikeita konkreettisia kansallista turvallisuuttamme ja globaalistikin koskettavia uhkia. 🙂


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sinulla eivät ole edes sanojen merkitykset enää hallussassi, niin sekaisin jo olet.

        Äärivassarihan sinä olet mutta pidä se omana tietonasi äläkä ala syyttämään muita siitä mitä itse punafasisti harrastat!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kehottaisin suuntaaman tuon paljon olennaisempaan kuten Venäjään tai Kiinaan jotka ovat oikeita konkreettisia kansallista turvallisuuttamme ja globaalistikin koskettavia uhkia. 🙂

        Kiina nyt ei uhkaa Suomea, mutta Venäjästä todella voi tulla Suomelle uhka. Ja äärioikeiston väkivalta on mys todellinen uhka Suomelle. ei tietenkään niin suuri kuin Venäjä. Iltasanomat vuosi sitten:

        "Väkivaltaista äärioikeistolaista toimintaa on ministeriön mukaan havaittu koko Suomessa. Helsingin poliisin alueella väkivaltaisen äärioikeiston toiminta ja siihen liittyvät konfliktit lisääntyivät huomattavasti viime kevään eduskuntavaalien aikana."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Äärivassarihan sinä olet mutta pidä se omana tietonasi äläkä ala syyttämään muita siitä mitä itse punafasisti harrastat!

        Tyhmyyden edessä jumalatkin ovat voimattomia, vai miten se meni?


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tyhmyyden edessä jumalatkin ovat voimattomia, vai miten se meni?

        Juuri näin. Minun mahtini edessä olette alamaisiani.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Minun mahtini edessä olette alamaisiani.

        Haha. Pelle. Kohta olet yhtä sairas kuin Putin Kalsarimyrkyttäjä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Pelle. Kohta olet yhtä sairas kuin Putin Kalsarimyrkyttäjä.

        Jatkoa ajatellen, kehoitan sinua pysymään poissa tieltä. 🙂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jatkoa ajatellen, kehoitan sinua pysymään poissa tieltä. 🙂

        Juu juu, fasistista väkivallalla uhkailua. Ei mitään uutta siinä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Juu juu, fasistista väkivallalla uhkailua. Ei mitään uutta siinä.

        Minun mahtini edessä olette olleet ja olette alamaisiani. 🙂


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minun mahtini edessä olette olleet ja olette alamaisiani. 🙂

        Älä viitsi jankata typeryyksiä, varsinkaan kun mahtisi oli se tyhmyys.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Älä viitsi jankata typeryyksiä, varsinkaan kun mahtisi oli se tyhmyys.

        Kehottaisin suuntaaman tuon öyhötyksen paljon olennaisempaan kuten Venäjään tai Kiinaan jotka ovat oikeita konkreettisia kansallista turvallisuuttamme ja globaalistikin koskettavia uhkia. 🙂


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Juu, hän taitaa olla lähiaikojen paras puolustusministeri, vaikka olikin persu.

        Parhaita hillotolpalla.


    • Anonyymi

      Tarjota sa, mutta eihän me poistuvan malliston heikkorunkoista konetta valita.

      Suomi hankkii Gripenit ja Global Eye koneet. Suomen omat häirintä ohjukset ilmaan ja menox.

      Siinä on Naton puutarhatonttu pelkuritkin ihmeissään, että mikäs se meiltä näkyvyyden vei. :D

      • Anonyymi

        Runko on vahva, eikä Super Hornet ole poistuva malli, Yhdysvalloillakin on tilauksia sisällä niistä pitkälle tulevaisuuteen. Vanhan Hornetinkin runko on vahva ja on kestänyt juuri kuten pitikin, mutta vanha on kuitenkin kokonaan eri kone kuin selvästi suurempi Super Hornet, vaikka yhdennäköisyyttä paljon onkin.


    • Anonyymi

      Erinomaisten McDonnell Douglas F/A-18 C/D Hornet- monitoimihävittäjien hankinnan myötä Suomella on ollut viimeiset 25 vuotta Euroopan paras ja uskottavin hävittäjäkalusto sekä vahvimpiin kuuluvat ilmavoimat. En olisi lainkaan yllättynyt mikäli Suomen valinta on Super Hornet ja Growler.

    • Anonyymi

      F/A-18E/F SUPER HORNET & EA-18G GROWLER luotettavin valinta Suomelle

      Block III Super Hornet ja vertaansa vailla oleva elektronisen sodankäynnin hävittäjä Growler tarjoavat Suomelle kattavan suorituskyvyn tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksineen.


      Koneiden tukialusominaisuudet soveltuvat erinomaisesti Suomen liikkuvaan taistelutapaan ja pohjoisiin sääolosuhteisiin, alhaisilla käyttö- ja ylläpitokustannuksilla.


      Boeingin ja suomalaisen puolustusteollisuuden 25 vuoden kumppanuus takaa kotimaisen huoltovarmuuden ja luo edellytykset hyödyntää nykyistä infrastruktuuria ja henkilöstön koulutusta jatkossakin.

      http://www.boeing.com/defense/fa-18-super-hornet/finland.page

    • Anonyymi

      Totta kait Growleria tarjotaan suomelle koska sen markkinoinnissa on ongelmia.

    • Anonyymi

      "Jussi Niinistö: On puolustusministeri James Mattisin ansiota, että USA tarjoaa Growleria Suomelle"

      Uhka vai mahdollisuus? :) Niinistö oli puolustusministrinäKIN katastrofi.

      Uhkahan se on. Boeingin tekniikka on mitä on niinkuin tiedämme ja Suomessakin Hornettien rungot todettiin pysyvästi venähtäneiksi jo ennen luvattua elinkaaren loppupäätä.

      • Anonyymi

        Hornetien rungoissa ei ole ollut mitään vikaa, ja se on jo pisimpään ilmavoimissa palvellut hävittäjätyyppi jonka käyttötunnit tulevat täyteen odotetusti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hornetien rungoissa ei ole ollut mitään vikaa, ja se on jo pisimpään ilmavoimissa palvellut hävittäjätyyppi jonka käyttötunnit tulevat täyteen odotetusti.

        Boeingin taktinen F/A-18E/F Super Hornet-monitoimihävittäjä & elektroniseen sodankäyntiin ja ilmapuolustuksen lamauttamiseen erikoistunut EA-18G Growler-saattohäirintäkone ovat erinomaisia hävittäjiä.


    • Anonyymi

      Mitähän Growler saa aikaan häirinnällään kun normaalisti SU-57 putoaa keskimäärin tunnin lennon jälkeen?

      :) :)

      • Anonyymi

        Growler putoaa ohjuksen osuessa siihen ennekuin SU57 nousee lentoon.


    • Anonyymi

      Super Hornet on niin sanotusti "combat proven" ja sillä on lennetty enemmän taistelulentoja kuin millään muulla tarjolla olevilla hävittäjillä.

      • Anonyymi

        Voit varmasti vihjata, ketä tai mitä vastaan ne ovat taistelleet? ;)


    • Anonyymi

      #Super Hornet on niin sanotusti "combat proven" ja sillä on lennetty enemmän taistelulentoja kuin millään muulla tarjolla olevilla hävittäjillä.#

      Super Hornet on hankkinut niin sanotun "combat proven" statuksensa, taisteltuaan Afganistanissa vuohipaimenia ja heidän lapsiaan, vuohia ja useiden häätilaisuuksien juhlapareja ja häävieraita vastaan.

      Ei oikein vakuuta. Super Hornet on kehitys elinkaarensa loppupäässä. Sen viimeinen iltahuuto on likellä.

      Super Hornet on pidempi kuin Suomen Hornetit. Se on päivitetty versio. johon saatiin idea siitä kun Hornettien rungot tuppasivat rasituksesta venähtämään. Mutta väsymislujuuden laskustahan tuossa on lopulta kyse.

      USA:n tekniikka on todettu niin Suomessa kuin Saksassakin heikkolaatuiseksi.

      • Anonyymi

        Pötyä, vanhan Hornetin rungossa ei ollut mitään vikaa. Suurempi Super Hornet tehtiin korvaamaan laivaston pääase F-14 Tomcat. Super Hornet on joka suhteessa isompi kuin vanha Hornet, ja sillä on myös huomattavasti suurempi toimintasäde kuin vanhalla Hornetilla.


    • Anonyymi

      "Super Hornet on hankkinut niin sanotun "combat proven" statuksensa, taisteltuaan Afganistanissa vuohipaimenia ja heidän lapsiaan, vuohia ja useiden häätilaisuuksien juhlapareja ja häävieraita vastaan."

      No nehän vuohipaimenet antoivat venäjälle köniin niin että raikui. Buahahahaaa trolli meni omaan miinaansa. Slips ja slumps ...

    • Anonyymi

      F-35 on kuitenkin ominaisuuksiltaan ylivoimaisin ja halvin vaihtoehto.

    • Anonyymi

      "Jussi Niinistö: On puolustusministeri James Mattisin ansiota, että USA tarjoaa Growleria Suomelle"

      Kaikkea sitä sattuukin noissa homopiireissä. :)

    • Anonyymi

      Mattishan on poikamies. Siltä nyt voi odottaa vaikka minkälaisia ehdotuksia (HINT).

      • Anonyymi

        Moni muukin heteromies tovoisi olevansa poikamies.


    • Anonyymi

      Moni savuskininkadun poikamies toivoisi olevansa heteromies. Tai ei-binäärinen.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe