Huomattavasti halvempi ja helpompi tapa ottaa rokote kuin olla viikko ja kuukausi tolkulla lockdownissa.
Huomattavasti edullisempi, helpompi ottaa rokote kuin olla viikko ja kuukausi tolkulla lockdownissa.
13
148
Vastaukset
- Anonyymi
Israel, maailman tehokkaimmin rokottanut maa on rokottanut kansansa ja poistanut lockdownit.
Paljon rokottanut Israel teki sen mistä me muut unelmoimme.
Israel
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/
Melkein kaksi kuukautta vanha uutinen
21.2. 15:27
Israel avaa yhteiskuntaa ja poistaa valtaosan koronarajoituksistaan rokotusten myötä
Israel avaa yhteiskuntaa ja poistaa valtaosan koronarajoituksistaan rokotusten myötä
Israelissa on alettu purkaa koronarajoituksia. Lähes kolme miljoonaa ihmistä on saanut tarvittavat kaksi annosta Pfizerin ja Biontechin rokotteesta.
Israelin rokotusmenestys pohjautuu myös siihen, että se hankki hyvin ripeästi viisi miljoonaa rokotetta – ja maksoi niistä Pfizerille ja Biontechille huomattavasti enemmän annosta kohden kuin esimerkiksi yhteishankinnan tehnyt EU.
Israelissa rokottaminen edistyy vauhdilla – suomalaissyntyinen Anne sai jo toisen piikin ja haaveilee nyt lomamatkasta
Syy rajoitusten purkamiselle on myös se, että tutkimusten mukaan Pfizerin ja Biontechin rokote estää tehokkaasti vakavien tautimuotojen puhkeamista.
Sunnuntaina kivijalkakaupat, kirjastot, museot sekä myös jotkut turistikohteet kuten eläintarhat ja ostoskeskukset saivat avata ovensa. Näihin saapuvien odotetaan noudattavan turvavälisuosituksia sekä käyttävän kasvomaskia.
Myös konsertteja ja urheilutapahtumia saa järjestää, joskin käyttöaste on rajattu 75 prosenttiin normaalista. Sisätiloissa saa oleilla kerrallaan korkeintaan 300 henkilöä ja ulkotiloissa 500.- Anonyymi
Etelä-Afrikassa ei ole rokotettu.
Tartuntamärät ovat tippuneet silti rajusti. ìsrael on miehittäjä valtio.
Joka toteuttaa holocaustia Palestiinassa.
Olisi kiinostava tietää (kun tuota korona rokotus infoa jaat)
Kuinka monta Palestiinalaista Sionistit ovat rokottaneet?
- Anonyymi
Mieluummin otan rokotteen, jatkan normaalia elämääni kuin kuukausien lockdown. Sadat konkurssit.
- Anonyymi
Oletko aina noin alistuvainen? Mieluummin juot kaljasi likaisesta tuopista kuin vaadit uutta?
Mieluummin lahjoitat rahasi ensimmäiselle vastaantulevalle huijarille, kuin pitäisit puoliasi?
Katselet varmaan mieluummin vierestä kun joku lyö vaimoasikin kadulla, kuin että vaivautuisit puolustamaan?
- Anonyymi
Minäkin otan phizerin rokotteen kohta, ei ole tullut vielä tiedoksi tarkkaa aikaa.
Kirje tuli tiedoksi, pitäisi tulla tarkempi aika kohtapuoliin. - Anonyymi
Pitää paikkansa, jos rokotus oikeasti auttaa. Mutta koko ajanhan koronasta kehittyy uusia variantteja, joihin nykyiset rokotteet eivät välttämättä tehoa. Eli ei niistä maskeista ja rajoituksista niin vaan päästäkään eroon, vaikka enemmistö rokotettaisiin.
- Anonyymi
Mitä enemmän rokotetaan. Sitä vähemmän virusta on liikkeellä.
Mitä vähemmän viruksia, sitä vähemmän mutaatioita.
- Anonyymi
Kyllä. Ja väestön muu terveydenhoitokin kärsii kun hoitohenkilökuntaa täytyy keskittää koronapotilaisiin. Ja sitten taloudelliset tappiot yrityksille kun paikkoja pidetään kiinni, ja taloudellinen epävarmuus. … Rokotukset ovat parempi ja varmempi tie pysyvään taudin torjuntaan niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin vaikka rajoituksia ja lockdowneja aikansa väistämättä tarvitaankin.
- Anonyymi
Parempi olla ottamatta rokotetta.
Aika menee muavammin kotosalla "työskennellen".
Palkka vain 4000€/kk mutta eipä toisaalta vastuukaan päätä huimaa. Viikon työt saa tarvittaessa tehtyä päivässä. Jotain hyötyä siitäkin, että on töissä julkisella sektorilla... - Anonyymi
Mitä jos kentälle laitettaisiin täysin
rokottamaton, terve, yksilö
ei ainuttakaan rokotevammaa
.. vuonna 2021.
***
Rokotteen ei tule olla ensisijainen suojautumiskeino.
Sitä myydään ainoana ulospääsyn keinona.
Mihin ”entiseen palaamista”.... tässä kaihoillaan?
**
Onko aloituksen kysymys oikea ja relevantti?
”voisittekste ottaa sen rokotteen, että lok down loppuu”
Rokote on aika raju. Maapallolla on miljardeja ihmisiä, ja
tyypit haikailee rajojen avaamista.
Silläkö maapallon koronaralli sitten loppuu?
Suomalaiset rokotetaan täyteen ku joulusiat jotta rajat saadaan auki.
Mikä logiikka?
Ja rokotteen haittojen ollessa? Tuntematon... ei ole tutkittu. - Anonyymi
Jos pois lähtöä kaipailet hyppää kalliolta.
Paljon helpompi ja nopeampi tapa lähteä kuin jonottaa omaa piikki vuoroa.
Elämä on valintoja, jotkut valitsevat oiken ja jotkut väärin. - Anonyymi
On tärkeää että Suomi saadaan rokotettua jotta voimme ottaa lisää rokotettavia lähi-idästä ja afrikasta.
Suomi nousee vain jos maassamme on enimmäkseen muita kuin suomalaisia.
Maahamme pitäisi saada vähintään 4 miljoonaa muslimia, jotta maa pysyy asuttuna ja yhteiskunnan rattaita pyörittävät työllistettyinä esim. poliisit ja lakimiehet.
Suomi voisi myös harkita lipun muuttamista, niin että valkoisella pohjalla olisi sininen puolikuu. Ja valtion virallisen nimenkin voisi vaihtaa Suomen islamilainen tasavalta eli englanniksi Islamofasicist Republic of Finland.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve193019Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U562047Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1791876SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1191841Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin891511- 741061
Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2011025Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11988- 62908
- 19908