Huomattavasti edullisempi, helpompi ottaa rokote kuin olla viikko ja kuukausi tolkulla lockdownissa.

Anonyymi

Huomattavasti halvempi ja helpompi tapa ottaa rokote kuin olla viikko ja kuukausi tolkulla lockdownissa.

13

122

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Israel, maailman tehokkaimmin rokottanut maa on rokottanut kansansa ja poistanut lockdownit.

      Paljon rokottanut Israel teki sen mistä me muut unelmoimme.

      Israel
      https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

      Melkein kaksi kuukautta vanha uutinen
      21.2. 15:27

      Israel avaa yhteiskuntaa ja poistaa valtaosan koronarajoituksistaan rokotusten myötä

      Israel avaa yhteiskuntaa ja poistaa valtaosan koronarajoituksistaan rokotusten myötä

      Israelissa on alettu purkaa koronarajoituksia. Lähes kolme miljoonaa ihmistä on saanut tarvittavat kaksi annosta Pfizerin ja Biontechin rokotteesta.

      Israelin rokotusmenestys pohjautuu myös siihen, että se hankki hyvin ripeästi viisi miljoonaa rokotetta – ja maksoi niistä Pfizerille ja Biontechille huomattavasti enemmän annosta kohden kuin esimerkiksi yhteishankinnan tehnyt EU.

      Israelissa rokottaminen edistyy vauhdilla – suomalaissyntyinen Anne sai jo toisen piikin ja haaveilee nyt lomamatkasta

      Syy rajoitusten purkamiselle on myös se, että tutkimusten mukaan Pfizerin ja Biontechin rokote estää tehokkaasti vakavien tautimuotojen puhkeamista.

      Sunnuntaina kivijalkakaupat, kirjastot, museot sekä myös jotkut turistikohteet kuten eläintarhat ja ostoskeskukset saivat avata ovensa. Näihin saapuvien odotetaan noudattavan turvavälisuosituksia sekä käyttävän kasvomaskia.

      Myös konsertteja ja urheilutapahtumia saa järjestää, joskin käyttöaste on rajattu 75 prosenttiin normaalista. Sisätiloissa saa oleilla kerrallaan korkeintaan 300 henkilöä ja ulkotiloissa 500.

      • Anonyymi

        Etelä-Afrikassa ei ole rokotettu.
        Tartuntamärät ovat tippuneet silti rajusti.


      • ìsrael on miehittäjä valtio.
        Joka toteuttaa holocaustia Palestiinassa.

        Olisi kiinostava tietää (kun tuota korona rokotus infoa jaat)
        Kuinka monta Palestiinalaista Sionistit ovat rokottaneet?


    • Anonyymi

      Mieluummin otan rokotteen, jatkan normaalia elämääni kuin kuukausien lockdown. Sadat konkurssit.

      • Anonyymi

        Oletko aina noin alistuvainen? Mieluummin juot kaljasi likaisesta tuopista kuin vaadit uutta?
        Mieluummin lahjoitat rahasi ensimmäiselle vastaantulevalle huijarille, kuin pitäisit puoliasi?
        Katselet varmaan mieluummin vierestä kun joku lyö vaimoasikin kadulla, kuin että vaivautuisit puolustamaan?


    • Anonyymi

      Minäkin otan phizerin rokotteen kohta, ei ole tullut vielä tiedoksi tarkkaa aikaa.
      Kirje tuli tiedoksi, pitäisi tulla tarkempi aika kohtapuoliin.

    • Anonyymi

      Pitää paikkansa, jos rokotus oikeasti auttaa. Mutta koko ajanhan koronasta kehittyy uusia variantteja, joihin nykyiset rokotteet eivät välttämättä tehoa. Eli ei niistä maskeista ja rajoituksista niin vaan päästäkään eroon, vaikka enemmistö rokotettaisiin.

      • Anonyymi

        Mitä enemmän rokotetaan. Sitä vähemmän virusta on liikkeellä.
        Mitä vähemmän viruksia, sitä vähemmän mutaatioita.


    • Anonyymi

      Kyllä. Ja väestön muu terveydenhoitokin kärsii kun hoitohenkilökuntaa täytyy keskittää koronapotilaisiin. Ja sitten taloudelliset tappiot yrityksille kun paikkoja pidetään kiinni, ja taloudellinen epävarmuus. … Rokotukset ovat parempi ja varmempi tie pysyvään taudin torjuntaan niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin vaikka rajoituksia ja lockdowneja aikansa väistämättä tarvitaankin.

    • Anonyymi

      Parempi olla ottamatta rokotetta.
      Aika menee muavammin kotosalla "työskennellen".
      Palkka vain 4000€/kk mutta eipä toisaalta vastuukaan päätä huimaa. Viikon työt saa tarvittaessa tehtyä päivässä. Jotain hyötyä siitäkin, että on töissä julkisella sektorilla...

    • Anonyymi

      Mitä jos kentälle laitettaisiin täysin
      rokottamaton, terve, yksilö
      ei ainuttakaan rokotevammaa
      .. vuonna 2021.

      ***

      Rokotteen ei tule olla ensisijainen suojautumiskeino.

      Sitä myydään ainoana ulospääsyn keinona.
      Mihin ”entiseen palaamista”.... tässä kaihoillaan?

      **

      Onko aloituksen kysymys oikea ja relevantti?

      ”voisittekste ottaa sen rokotteen, että lok down loppuu”


      Rokote on aika raju. Maapallolla on miljardeja ihmisiä, ja
      tyypit haikailee rajojen avaamista.
      Silläkö maapallon koronaralli sitten loppuu?
      Suomalaiset rokotetaan täyteen ku joulusiat jotta rajat saadaan auki.

      Mikä logiikka?

      Ja rokotteen haittojen ollessa? Tuntematon... ei ole tutkittu.

    • Anonyymi

      Jos pois lähtöä kaipailet hyppää kalliolta.
      Paljon helpompi ja nopeampi tapa lähteä kuin jonottaa omaa piikki vuoroa.
      Elämä on valintoja, jotkut valitsevat oiken ja jotkut väärin.

    • Anonyymi

      On tärkeää että Suomi saadaan rokotettua jotta voimme ottaa lisää rokotettavia lähi-idästä ja afrikasta.

      Suomi nousee vain jos maassamme on enimmäkseen muita kuin suomalaisia.

      Maahamme pitäisi saada vähintään 4 miljoonaa muslimia, jotta maa pysyy asuttuna ja yhteiskunnan rattaita pyörittävät työllistettyinä esim. poliisit ja lakimiehet.

      Suomi voisi myös harkita lipun muuttamista, niin että valkoisella pohjalla olisi sininen puolikuu. Ja valtion virallisen nimenkin voisi vaihtaa Suomen islamilainen tasavalta eli englanniksi Islamofasicist Republic of Finland.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      105
      3525
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      201
      2257
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2110
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1842
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1659
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1108
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      880
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      872
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      69
      827
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      792
    Aihe