Uusi suvaitsevainen politiikka, jossa käytetään rentoja keinoja ja annetaan kaikelle periksi, etsimällä ongelmaa yhteiskunnasta "syrjivien rakenteiden" kautta on hyvinkin vaarallista yleisellä tasolla turvallisuudelle. Se on vaarallista turvallisuudelle, sillä jäävät tekemättä kovat toimenpiteet ja tilanteisiin puuttuminen käytännönläheisesti, sekä jää käyttämättä hyötysuhteinen ennaltaehkäisy, jossa oltaisiin puututtu juurisyyhyn.
Politiikka tai yhteiskunnallinen käyttäytyminen, jossa pyritään ennaltaehkäistä raiskaamista kaduilla tai vaarallista ja aseellista väkivaltaa ilmastopuheilla, feminismillä tai suvaitsevaisuudella on järjetöntä ja tehotonta. Kun Helsingissä nuori tappaa veitsellä, Vihreiden pormestariehdokas Sinnemäki kertoo "oirehtelemisesta".
Instagramin puolella pyritään ehkäisemään antirasismilla (rotuajattelu, positiivinen syrjintä jne.) aidosti rasistista väkivaltaa tai feminismillä aseistettua koulukiusaamista. Tämä ajattelu on intersektionaalista. Mielestäni kaikkia yksilöitä tulisi kohdella yksilöinä ja suhtautua kaikkiin tasavertaisesti tilanteen mukaan, sekä käyttää samalaisia keinoja ihonväristä ja muusta taustasta riippumatta. Esimerkiksi puukotusta ei voi laittaa astettakaan yhteiskunnan syyksi tai selittää sitä "oirehtelemisella", jonka jälkeen harjoittaa "feminististä ennaltaehkäisevää kasvatusta". Ei voi myöskään käydä oikeudenkäyntejä eri tavalla, jos "uhri oli musta". Miesten ei tarvitse myöskään opiskella oppeja, joiden mukaan nämä ovat syntipukkeja oman sukupuolensa perusteella.
Twitter: https://twitter.com/DmitrijTrubnik1
Mun nettisivu: dmitrytrubnikov.ml
YouTube video liitteenä: https://www.youtube.com/watch?v=ziizCtbWPEI&t=68s

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.