niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus
ja pakanoille hullutus,
mutta joka niille,
jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima
ja Jumalan viisaus.
Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
KR 1933/-38, 1Kor. 1:21-25
Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,
11
131
Vastaukset
- Anonyymi
Teetkö hiekkakansan valheilla paljonkin rahaa ?
- Anonyymi
En todellakaan ole saanut näistä jutuitani saanut euroakaan. Mutta itseasiassa olen itse saanut
auttaa esimerkiksi Patmoksen kautta tehtävää työtä, ja tukenut seurakuntani lähetystyötä jne. Olen tukenut myös TV 7 työtä ja kaikkia muitakin hyvin epäsäännöllisesti, joten en pysty paremmin vastaamaan tuohon väitteeseen, Mutta luulempa vain, että itse olet temppelin ryöstäjä.
Minäkin aloin antaa hyvin vähistäkin tuloista kymmenykset Herralle ja sen jälkeen rahani ovat riittäneet myös kaikkiin elämäni tarpeisiin.
- Anonyymi
niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus
ja pakanoille hullutus,
mutta joka niille,
jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima
ja Jumalan viisaus.
Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
KR 1933/-38, 1Kor. 1:21-25 - Anonyymi
KR 1933/-38, 1Joh. 5:12
Jolla Poika on,
sillä on elämä;
jolla Jumalan Poikaa ei ole,
sillä ei ole elämää - Anonyymi
Uskovaiset ovatkin melkoisia pellehermanneja - vielä täällä vuosituhannella.
- Anonyymi
helluntailaisuudessa tuokin aloitus taas "tulkittu" ihan heidän omalla tavallaan . . .
- Anonyymi
paljonko teet rahaa jumala kusetuksellasi ?
- Anonyymi
KR 1933/-38, 2Kor. 9:7-15
Antakoon kukin,
niinkuin hänen sydämensä vaatii,
ei surkeillen eikä pakosta;
sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.
Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa,
että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi,
voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää;
niinkuin kirjoitettu on:
"Hän sirottelee,
hän antaa köyhille,
hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti."
Ja hän,
joka antaa siemenen kylväjälle
ja leivän ruuaksi,
on antava teillekin
ja enentävä kylvönne
ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät,
niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle.
Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita,
vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta,
kun he,
tästä teidän palveluksestanne huomattuaan,
kuinka taattu teidän mielenne on,
ylistävät Jumalaa siitä,
että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin
ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan
ja kaikkien kanssa.
Ja hekin rukoilevat teidän edestänne
ja ikävöivät teitä sen ylen runsaan Jumalan armon tähden,
joka on teidän osaksenne tullut.
Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan! - Anonyymi
KR 1933/-38, 2Kun. 3:14
Elisa sanoi:
"Niin totta kuin Herra Sebaot elää,
jonka edessä minä seison:
jollen
tahtoisi
tehdä
Joosafatille,
Juudan kuninkaalle,
mieliksi,
niin minä tosiaankaan
en
katsoisi
sinuun
enkä
huomaisi
sinua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38, 2Kun. 3:14
Elisa sanoi:
"Niin totta kuin Herra Sebaot elää,
jonka edessä minä seison:
jollen
tahtoisi
tehdä
Joosafatille,
Juudan kuninkaalle,
mieliksi,
niin minä tosiaankaan
en
katsoisi
sinuun
enkä
huomaisi
sinuaKR 1933/-38, 2Aikak. 19:2
Silloin Jeehu,
Hananin poika,
näkijä,
meni kuningas Joosafatia vastaan
ja sanoi hänelle:
"Oliko sinun autettava jumalatonta,
ja rakastatko sinä niitä,
jotka vihaavat Herraa?
Sentähden on sinun päälläsi Herran viha.
Katsokin, ettei sinun päällesi lankeaisi Herran viha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38, 2Aikak. 19:2
Silloin Jeehu,
Hananin poika,
näkijä,
meni kuningas Joosafatia vastaan
ja sanoi hänelle:
"Oliko sinun autettava jumalatonta,
ja rakastatko sinä niitä,
jotka vihaavat Herraa?
Sentähden on sinun päälläsi Herran viha.
Katsokin, ettei sinun päällesi lankeaisi Herran viha.Pastori Ocksoo Park on etelä-korealainen julistaja. Hän kasvoi köyhissä olosuhteissa ja alkoi käydä nuorella iällä kirkossa leskeksi jääneen äitinsä kanssa. Synti vaivasi pastori Parkia koko hänen nuoruutensa, kunnes lokakuussa 1962 Jumalan armo aukaisi hänen silmänsä tajuamaan, että Jeesus on pessyt hänen syntinsä valkeammiksi kuin lumi.
Nuorena hän liittyi ulkomailta tulleiden lähetyssaarnaajien perustamaan kouluun julistajiksi haluaville, jossa hän oppi käytännönläheistä uskon elämää.
https://www.tv7.fi/arkki/pastori-ock-soo-parkin-raamattuseminaari/osa-7-8-vanha-on-kadonnut-olemme-uusi-luomus-joh-81-11_p78527/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252134Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921955Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131623Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241507Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881496Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11484Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491290Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731164Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351159