Suomesta varoitellaan maailmalla

Anonyymi

USA varoittaa matkustamasta Suomeen aivan oikein. Suomi on nimittäin rajoitteista luopuessaan Ruotsin tiellä ja tauti jyllää täällä syksyyn mennessä voimissaan. Nyt ne tartunnat vasta sitten alkaakin.

553

14212

5Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • >"Suomen vähäiset tautiluvut" on pelkkää huijausta joka ei enää verkon valtakautena onnistu. Katsotaan syksyllä tilanne

        Katsotaan katsotaan, mutta valitettavasti nyt on käytettävissä vain tähän saakka toteutuneet luvut. Syksyllä julkistetaan varmasti kaikki silloiset tiedot, mutta vielä niitä ei valitettavasti voida tietää kuin lujan uskon voimalla, eikä tieteeseen luottava länsimainen valtio voi nojata sellaiseen.

        Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >"Suomen vähäiset tautiluvut" on pelkkää huijausta joka ei enää verkon valtakautena onnistu. Katsotaan syksyllä tilanne

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        "toteutuneet luvut" mikä on totuus? se että taudin kantajia ja potentiaalisesti vaarallisia on keskuudessamme useita tuhansia oireettomina tai oireellisina ja sellaisille annetaan nyt rajotteista luopumalla mahdollisuus antaa vahingon kiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Viikatemies vie sut jokatapauksessa Anonyymi tai itseasissa tyhmyytes edellämainitun ominaisuudessa!

        Ei toimi. Saadaan vain rikkinäisiä ihmisiä.

        Hahahhaaa. Juu ei muuta kuin rukoilemaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toteutuneet luvut" mikä on totuus? se että taudin kantajia ja potentiaalisesti vaarallisia on keskuudessamme useita tuhansia oireettomina tai oireellisina ja sellaisille annetaan nyt rajotteista luopumalla mahdollisuus antaa vahingon kiertää.

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        Joo Amerikassa tiedetään varmaan paremmin suomen tilanne, on varmaan samanlainen ennustus kuin jokunen vuosi sitten suomen kesäsää, eipä pitänyt paikkaansa sekään kuten tuo uutinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Ei ole jumalia vaan se on maailman pahin kirjoitusvirhe jossa pitäs lukea korkeintaan uskotko humalaan.
        Jumala versio on keksitty turismia varten että tyhmät lähtee matkustelemaan kyseisiin huijaus kohteisiin.

        Ei voi nitistää kokonaan.... Muista maista matkailijat lähtee sitä kiireellä hakemaan heti kun pääsevät. Innoissaan jo oottavat lähtömerkkiä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        Toteutuneet luvut on tilasto ja tulee luotettavuudessa vasta emävaleen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Toimii ne ja jos vaikutus lakkaa aloitetaan uudelleen rokotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toteutuneet luvut" mikä on totuus? se että taudin kantajia ja potentiaalisesti vaarallisia on keskuudessamme useita tuhansia oireettomina tai oireellisina ja sellaisille annetaan nyt rajotteista luopumalla mahdollisuus antaa vahingon kiertää.

        Mikäs hullu sinä olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia ja uusintarokotus syksyllä jos vaikutus lakkaa. Ei nyt ole kiva levittää väärää negatiivista tietoa.

      • Anonyymi

        Joo tuolla kommentilla paljastat oman tyhmyytesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Jos niitä nyt saatas käyttöön ja rokotekattavuus saadaan oikeasti korkeaksi niin eiköhän se siitä....

      • Anonyymi

        Ding dong ping pong. Et sillee. Hyvimpä olet messissä mitä maailmalla tapahtuu. Eihän tässä ole ollut kuin 1.5 vuotta aikaa perehtyä.

      • Anonyymi

        Aa...siis tieteeseen pohjautuva ajattelu on sekä umpityhmää, että SDP:tä?
        Haiskahtaa persulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Kyllä jos porvareita Kokoomus HYVINVOINNIN täystuho puolueen kera perusjuopot pääsis valtaan niin kohta olis maassamme sisällissota kyllä en puolusta näitä PORVARIN omaisuuksia hengelläni

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >"Suomen vähäiset tautiluvut" on pelkkää huijausta joka ei enää verkon valtakautena onnistu. Katsotaan syksyllä tilanne

        Katsotaan katsotaan, mutta valitettavasti nyt on käytettävissä vain tähän saakka toteutuneet luvut. Syksyllä julkistetaan varmasti kaikki silloiset tiedot, mutta vielä niitä ei valitettavasti voida tietää kuin lujan uskon voimalla, eikä tieteeseen luottava länsimainen valtio voi nojata sellaiseen.

        Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä.

        Mistäs sinä populisti sen keksit että rokottaa pitää vaikka olet UMPIKIERO kokoomukselainen RIISTÄJÄ porvari todellisuudessa joka olet varmasti viemässä työläisen viimeisetkin sentit kommunismin peloissasi OMAAN TASKUUSI JUUTTAAN VERONKIERTÄJÄ PORVARI

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >"Suomen vähäiset tautiluvut" on pelkkää huijausta joka ei enää verkon valtakautena onnistu. Katsotaan syksyllä tilanne

        Katsotaan katsotaan, mutta valitettavasti nyt on käytettävissä vain tähän saakka toteutuneet luvut. Syksyllä julkistetaan varmasti kaikki silloiset tiedot, mutta vielä niitä ei valitettavasti voida tietää kuin lujan uskon voimalla, eikä tieteeseen luottava länsimainen valtio voi nojata sellaiseen.

        Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä.

        Meillä on paljon lievää koronaa mutta vähän sitä vaarallista. Vaahto mikä tulee suusta ulos on joko kemikaalia tai myrkkyä tai niinkuin uskonnoissa sanotaan kaasuseosta, musta henki. Paha henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikatemies vie sut jokatapauksessa Anonyymi tai itseasissa tyhmyytes edellämainitun ominaisuudessa!

        Vie kaikki lopulta , kuollaan Synteihin . 🔱🔱🦇🦇🦖👹👺🧿🔯👽🔱🤣 Jeesus voi pelastaa kun huudat apua Jeesus auta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        Myös on otettava vastuu elukoista. Rokottamattomia madottamattomat ja eläin tiloilla hoitamattomat ilman lääkkeitä ei anneta antibioottia ei puhdasta juomavettä ei tuoretta ruohoa ei pestä niitä ja ihmisille ei ole annettu antibiootteja vaikka ne parantaa. Myös ihmisiä hoidetaan väärin eikä tutkita mitään allergioita ripulin syynä salmonella yersinia laktoosi öljyt kermat ja muu. Kermakastikkeet maitojauhetta valuu ulos suolesta nesteenä.Ihmiset ei edes osaa ostaa apteekista yskänlääkettä koska tulee maista joissa sitä ei ole. Vitamiinitabletit on ihmetys niitä kuvataan kännykällä kuin jotain ihmettä eihän meillä ole hedelmiä kuten heille auringossa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo Amerikassa tiedetään varmaan paremmin suomen tilanne, on varmaan samanlainen ennustus kuin jokunen vuosi sitten suomen kesäsää, eipä pitänyt paikkaansa sekään kuten tuo uutinen

        Koittakaa jo ostaa lippu jenkkeihin alle tonnin lennot niin toi viha helpottaa. YouTube car crash USA. Kaikissa maissa on varoitus kaikkiin maihin matkustuskielto .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole jumalia vaan se on maailman pahin kirjoitusvirhe jossa pitäs lukea korkeintaan uskotko humalaan.
        Jumala versio on keksitty turismia varten että tyhmät lähtee matkustelemaan kyseisiin huijaus kohteisiin.

        Epäjumalia on miljonoonia. Mutta yx luoja Jeesus Jumalan Poika.✝️✝️✝️❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs hullu sinä olet?

        Jeesus on hulluus kadotukseen manalaan menijöille . Mutta meille jotka on menossa taivaaseen Jeesus onkin voima.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia ja uusintarokotus syksyllä jos vaikutus lakkaa. Ei nyt ole kiva levittää väärää negatiivista tietoa.

        Nyt jo tiedetään ettei tiedetä leviääkö tauti vai ei mutta oireet on lievemmät se tiedetään .

      • Anonyymi

        "..taidat olla oikea..."
        No helpottiko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia ja uusintarokotus syksyllä jos vaikutus lakkaa. Ei nyt ole kiva levittää väärää negatiivista tietoa.

        Ei vanhoja variantteja, mutta sekin tiedetään, että Suomessa on jo variantteja, jotka kiertävät rokotesuojaa, eli niitäkin jo voi levittää. Intian tuplamutaatio on kuitenkin se todellinen huolenaihe, koska sen kanssa voi tulla ongelmia siinäkin, että se ei suojaa edes vakavalta tautimuodolta.

        HUPS!

        Ei matkailua rokotepassilla, vaan entistä tiukempi rajakontrolli. Jos vaihtoehtoina syksylle on:

        1. Suomessa ei ole epidemiaa
        2. Suomessa on epidemia

        Niin kummanko otatte? Maailmalla epidemia tulee joka tapauksessa jatkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Ei ! Kun jää nähtäväksi, että toimiiko rokotukset toivotulla tavalla. Miettiminen ei vaikuta rokotusten tehoon millään tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.

        Nyt todellinen rukousten vahvuus koronan torjunnassa todetaan. Mutta miksi vasta nyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toimi. Saadaan vain rikkinäisiä ihmisiä.

        Ei pieni piikki ihmistä riko. Korjautuu varsin pian pistämisen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie kaikki lopulta , kuollaan Synteihin . 🔱🔱🦇🦇🦖👹👺🧿🔯👽🔱🤣 Jeesus voi pelastaa kun huudat apua Jeesus auta .

        Tässä ei rukoukset ja jeesustelut auta
        Meillä on vielä syksylläkin kovat olot
        ja luvut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo Amerikassa tiedetään varmaan paremmin suomen tilanne, on varmaan samanlainen ennustus kuin jokunen vuosi sitten suomen kesäsää, eipä pitänyt paikkaansa sekään kuten tuo uutinen

        KUn Kävin ameriikassas tajusin miten tietämättömiä olivat siellä poikani halusi lähettää sähköpostia suomeen. Yliopiston tietkoneluokan valvoja ihmetteli voiko suomeen lähettää sähköpostia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia ja uusintarokotus syksyllä jos vaikutus lakkaa. Ei nyt ole kiva levittää väärää negatiivista tietoa.

        "Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia"
        Ja tiedon olet saanut "etänä" korviesi välistä vai mistä?
        Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt todellinen rukousten vahvuus koronan torjunnassa todetaan. Mutta miksi vasta nyt?

        "Nyt todellinen rukousten vahvuus koronan torjunnassa todetaan."
        Ei pitäisi sotkea uskontoa näihin maallisiin asioihin.
        Koronavirus ei rukouksia tottele eikä kunnioita joten jospa säästäisit ne parempaan tarkoitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei rukoukset ja jeesustelut auta
        Meillä on vielä syksylläkin kovat olot
        ja luvut

        Ja tiedon sait hevosmisten tietotoimistosta, vai mistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Rukousten?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >"Suomen vähäiset tautiluvut" on pelkkää huijausta joka ei enää verkon valtakautena onnistu. Katsotaan syksyllä tilanne

        Katsotaan katsotaan, mutta valitettavasti nyt on käytettävissä vain tähän saakka toteutuneet luvut. Syksyllä julkistetaan varmasti kaikki silloiset tiedot, mutta vielä niitä ei valitettavasti voida tietää kuin lujan uskon voimalla, eikä tieteeseen luottava länsimainen valtio voi nojata sellaiseen.

        Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä.

        Uskon voimalla tiedettä Suomessa ja muualla; Olipa kerran tyhjiö joka räjähti... 😳

        Suomella on ollut varjelus ja viisaita päätöksiä, mutta ei voi sanoa ainakaan faktojen valossa. Lisäksi suomalaiset ovat kuuliaisia esivallalle ja noudattavat rajoituksia järkevästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Luultavasti. Mutta jostain syystä vaikka melkein 90% yli kahdeksankymppisistä on rokotettu kerran, niin ei se vielä näy kuolleisuuden laskemisena. Taudin leviämisestä en ole huolestunut pätkääkään vaan siihen kuolleiden määrästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia"
        Ja tiedon olet saanut "etänä" korviesi välistä vai mistä?
        Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

        >Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

        Ei levitä. Levittää uusimpien tietojen mukaan huomattavasti vähemmän. Voit toki kertoa tuoreen lähteen "tiedollesi".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        >Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia.

        Mikään rokotus ei tuo. Vain todennäköisyydet merkitsevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "..taidat olla oikea..."
        No helpottiko?

        KAPITALISTI PORVARI

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei rukoukset ja jeesustelut auta
        Meillä on vielä syksylläkin kovat olot
        ja luvut

        Näin tulee käymään ei tämä korona katoa vaikka ostettais 150 f-35 :ta kyllä on oikeesti hulluutta RUVETA näitä jenkkirotteloita tilaamaan ja rahoittamaan usan sotateollisuutta ja entäs nämä neljä purtiloo jotka merivoimat on tilannut puolalaiset nato ukot nämäkin tekköö että valruussi ja muutkin rikkaat saisivat olla rahakylvyissään rauhassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUn Kävin ameriikassas tajusin miten tietämättömiä olivat siellä poikani halusi lähettää sähköpostia suomeen. Yliopiston tietkoneluokan valvoja ihmetteli voiko suomeen lähettää sähköpostia

        Usahan on verrattavissa vaikkapa gampiaan tämä roistovaltio on maapallomme TUHOLAINEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toteutuneet luvut" mikä on totuus? se että taudin kantajia ja potentiaalisesti vaarallisia on keskuudessamme useita tuhansia oireettomina tai oireellisina ja sellaisille annetaan nyt rajotteista luopumalla mahdollisuus antaa vahingon kiertää.

        Aivan. Oireettomia viruksen kantajia on paljom ja he levittävät tautia.
        Mitä voi tehdä?
        Vältä ihmiskontakteja niin pysyt terveenä!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Etsit toisenlaista totuutta koska et voi ymmartaa mita ymparillasi tapahtuu. Eikohan ne rokotteet toimi, niinku aina ennenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia"
        Ja tiedon olet saanut "etänä" korviesi välistä vai mistä?
        Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

        Kyl tuo sinun kommenttisi on ihan huuhaata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toteutuneet luvut" mikä on totuus? se että taudin kantajia ja potentiaalisesti vaarallisia on keskuudessamme useita tuhansia oireettomina tai oireellisina ja sellaisille annetaan nyt rajotteista luopumalla mahdollisuus antaa vahingon kiertää.

        Eli sinä myönnät, että korona on vaaraton flunssa? Jos kerran taudin kantajia on oireettomina noin paljon, on tauti paljon vaarattomampi kuin väitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KAPITALISTI PORVARI

        Enpäs ole kun sorvari !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Riippuu muunnoksesta ja rokotusmääristä. Niin kauan kuin jättävät alle kuusitoistaset rokottamatta, eivätkä sulje kouluja, eivät toimi millään koska eniten tartuntoja eri paikoista tulee kouluista.
        "Ulkoministeriö, joka matkustussuositukset antaa, ei kuitenkaan ole toistaiseksi lisännyt Intiaa Brasilian ja Etelä-Afrikan joukkoon. "
        "– THL seuraa Intian epidemiatilannetta tiiviisti, juuri nyt suositusta ei olla tekemässä."
        "– Virusvariantteja tulee jatkuvasti lisää, ja ei ole syytä ajatella, että Intian variantti olisi vaarallisempi kuin esimerkiksi brittivariantti. Siitä ei ole näyttöä. Uusia variantteja todetaan sitä mukaan, kun viruksia sekvensoidaan, ja tässä saisi olla jatkuvasti huolissaan, jos jokaisesta mahdollisesta variantista ahdistuttaisiin, Helsingin yliopiston virologi Olli Vapalahti"

        Variantista riippumatta viruksesta eroon pääsisi karanteenein: https://tukahdutusstrategia.fi/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todennäköisintä on, että rokotusten ansiosta tautitilanne on syksyllä varsin hyvä."

        Toimiiko rokotukset toivotulla tavalla siinä miettimistä ?

        Mahdatko tietää kuinka moni aikuisistakaan on oikeasti saanut molemmat rokotteet. Ensimmäisen vasta oliko 30%. Mikäli tuo ihmistä pelastaa

      • Anonyymi

        Missään nimessä ei pidä tuudittautua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pieni piikki ihmistä riko. Korjautuu varsin pian pistämisen jälkeen.

        6 minuuttia on ennätys pistämisestä kun kuolema korjasi! Ei korjaudu koskaan ruumis jos tuota litkua ottaa - se on lopullinen päätös eikä voi katua enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nyt jo tiedetään ettei rokotetut levitä tautia"
        Ja tiedon olet saanut "etänä" korviesi välistä vai mistä?
        Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

        Rokotetut juuri levittävät tauteja.
        Missä pensaassa olet pitänyt päätäsi - aivan idioottimaista lässytystä.
        Meillä on todella kokemusta ja näkemystä kun rokotettu sairastutti 7 muuta ja sairastui itsekin!
        Mene katsomaan muuta kuin roskalehtiä ja sulje tv vaikka viikoksi niin parantaa tilaasi.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Tosiasi on, että rokotettu voi saada tartunnan siinä kuin rokottamatonkin ja levittää sitä jopa tehohkaammin kuin rokottamaton.

        Ei levitä. Levittää uusimpien tietojen mukaan huomattavasti vähemmän. Voit toki kertoa tuoreen lähteen "tiedollesi".

        Rokotetut juuri levittävät tauteja.
        Ei tuo roskamedia huoli lähteitä vaikka antaisi 8 nimeä ja tartuntaketjun.
        Roskalehdistö on maksettu samoin muukin media hiljaiseksi.
        Rauhalliset mielenosoittajatkin hakataan tuolla kaduilla, katso mitä totuus asioista tuo - heidät hiljennetään jopa poliisin voimin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä myönnät, että korona on vaaraton flunssa? Jos kerran taudin kantajia on oireettomina noin paljon, on tauti paljon vaarattomampi kuin väitetään.

        Israelilainen lääkäri, nobelvoittajakin sanoo coronaa vain pahaksi flunssaksi.
        Plandemia on turhaan tehty fasismin levittämiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        6 minuuttia on ennätys pistämisestä kun kuolema korjasi! Ei korjaudu koskaan ruumis jos tuota litkua ottaa - se on lopullinen päätös eikä voi katua enää.

        Ruumis on mainiossa kunnossa, toista rokotusta odotellaan, kiitos Suomen hieno yhteiskunta!

      • >Autismi lisääntynyt USA:ssa 200 kertaiseksi 33 vuodessa rokotusten vuoksi.

        Unohdit tosin todisteet.

        >Syöpää ei ole rokottamattomilla koskaan tavattu.

        Ja taas unohdit todisteet.

        "Hyvinvointivalmentaja" Kirsi Kautiainenko se siellä? 😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        Israelilainen lääkäri, nobelvoittajakin sanoo coronaa vain pahaksi flunssaksi.
        Plandemia on turhaan tehty fasismin levittämiseksi.

        >Israelilainen lääkäri, nobelvoittajakin sanoo coronaa vain pahaksi flunssaksi.

        Todisteet unohtuivat.

      • Anonyymi

        "Meikämanneiie se tämä korona ei ole pahemmin haitannu elämän menoa. Täällä maalla on mukavaa. Ei täällä niitä teattereita ja oopperoita ole ennekään täällä ollut ja lounasravintola on aina auki omassa keittiössä. Kun ulos lähtee ei turpasuojia tarvi laittaa, ei täällä metsätiellä kummikaan kukaan vastaan tule. (mitä nyt susi saattaa joskus).
        Eikä korona muutenkaan ole pahemmin mielenrauhaa häirinnyt, eletään niinkuin ennenkin."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toimi. Saadaan vain rikkinäisiä ihmisiä.

        Mikä ankeutuskampanja täällä on menossa? Ihan sekavaa juttua... Omg

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköistä on että rukousten ansiosta tilanne on syksyllä parempi

        Vaikka uskon että Jumala vastaa rukouksiin, niin tää juttu on Jumalan sallimaa ihan ihmiskunnan itsekkyyden ja jumalattomuuden takia.
        Jos koko Suomen kansa kääntyy sydämestään tekemään parannusta synneistään, niin sit vois olla aikanaan parempi tilanne. Ei muuten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole jumalia vaan se on maailman pahin kirjoitusvirhe jossa pitäs lukea korkeintaan uskotko humalaan.
        Jumala versio on keksitty turismia varten että tyhmät lähtee matkustelemaan kyseisiin huijaus kohteisiin.

        Mitäs huutelet sieltä pullon läpi tiiraillessa. Avarra hieman maailmankuvaa ja etsi Jumalaa, niin kyllä löydät sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kaiken lisäksi rokotus ei tuo täysin varmuutta siitä sairastuuko tai levittääkö tautia. Ehkäisee kyllä vakavaa tautimuotoa. Tyhmää alkaa nyt ”hillumaan” ennenkuin tauti on nitistetty kokonaan.

        Rokotettuja ihmisiä on jo sairaalassa.. eli ei auta vakavaa tautimuotoa vastaan.
        Ei siis mitään hyötyä, voi kyllä vammauttaa ja tappaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Varsin looginen yhtälö jos rajoitteista luovutaan taudin annetaan levitä avoimena.

    • Anonyymi

      Rajoitusten liian aikainen purkaminen tulee räjäyttämään koronatapaukset uuteen nosteeseen.

      • Anonyymi

        Ollaanko Suomessa vielä niin tyhmiä että kuvitellaan että valtamedia pystyisi vielä ohjailemaan yleisöä ja kansalaisia? On varsin päivänselvä asia että sillä hetkellä kun taudille näytetään lapasta ja luovutaan rajoituksista vasta silloinhan tauti aloittaa työnsä. Ja ei pelkästään yksi tauti vaan kaikki useat kymmenet taudin muunnokset ja variantit. Tässä maassa on syksyyn mennessä ikävän paljon sairastuneita ihmisiä. Harmittavan ikävän paljon.

      • Anonyymi

        No uudet virusmuunokset ovat jo leviämässä maailmassa, se Intialainen muunnos on jo Euroopassa Tanskassa ja Norjassa ensimmäiset havainnot.

        "Ollaanko Suomessa vielä niin tyhmiä että kuvitellaan että valtamedia pystyisi vielä ohjailemaan yleisöä ja kansalaisia?"

        Suomalaiset eivät ole tyhmiä vaan viisaita. Kaikkein viisaimmat heistä tietävät sen, että valtamedian puheet maskien käytön ja kaiken maailman rajoitusten ja yleisötilaisuuksien kieltämisien tärkeydestä ovat vain eliitin maailmanlaajuisen salaliiton propagandan levittämistä.

        Kaikkein viisaimma järjestävät poliisin raa´an väkivallan kohteeksi joutumisen uhallakin suuria joukkokokouksia, jotta vähemmän viisaittenkin kansalaisten silmät aukenisivat huomaamaan, miten valtamedia heitä manipuloi.

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Näistä ei koskaan tiedä, onko läppää vai tosissaan vedetty. 🤔

        "Harmittavan ikävän paljon."

        Hautausmaat täyttyvät.

        Miksi pikku kausi-influenssan takia pitäisi maan talous romahduttaa? Aivan, kyllä minä tiedän, miksi! 😂

        b117 on jyllännyt UK:ssa hollannissa ja tanskassa jo monta kuukautta. Lisäksi b117:n lisäksi brassimuunnokset ja afrikkalaiset jotka leviävät juuri oireettomina matkustavien turistien mukana.

        Valtamedia juuri manipuloi vähättelemällä tautia, julkaisemalla huijauslukuja muka 127 päivän uutta tartuntaa jne vaikka todellisuudessa joka päivä suomessa korona leviää useiden tuhansien määrässä eikä anna itsestään merkkejä kantajassaan kuin viikon parin päästä

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Näistä ei koskaan tiedä, onko läppää vai tosissaan vedetty. 🤔

        Tällä kertaa oli läppää.
        Anonyymi 09:41

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Näistä ei koskaan tiedä, onko läppää vai tosissaan vedetty. 🤔

        Totta. Viestintä palstoilla on osin mennyt niin kauas parodiahorisontin tuolle puolelle että sarkasmin ja parodian erottaminen tosissaan olevan salkkarin kommenteista on aika mahdotonta. Ennen nämä viihtyivät lähinnä keskenään salaliittoteoria - palstalla mutta nyt ovat ryömineet kiviensä alta kuhisemaan joka paikassa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtamedia juuri manipuloi vähättelemällä tautia, julkaisemalla huijauslukuja muka 127 päivän uutta tartuntaa jne vaikka todellisuudessa joka päivä suomessa korona leviää useiden tuhansien määrässä eikä anna itsestään merkkejä kantajassaan kuin viikon parin päästä

        Tuohan on hyvä tieto, jos 5000 päivässä saa tartunnan niin parissa vuodessa 4 miljoonaa sen sairastaa ja tauti heikkenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Juu totta suljetuila osastoila on niitä viisaita lepositeissä piettäviä.salaliittoteorioitten kannattajia.

        Niinpä. 4-5 vuotta onkin aika konkreettinen luku siitä ajasta mitä korona on ystävämme. Ja kaikki koronan kaverit B117 lähtien. 4-5 vuodessa suomen asukaslukukin karsiutuu taudin takia ja vain vahvimmat on enää elossa. Tai ne jotka osasivat lähteä ajoissa karkuun pois Suomesta kusipäitten maasta jonka mielestä on hölynpölyä koko tauti.

        Kun jututtaa tälläisiä kavereita kuten tässä niin ymmärtää että kyse ei ole hölynpöly flunssasta vaan jostain kovemman sarjan vakavasti otettavasta asiasta jonka kanssa ei pelleillä

        https://yle.fi/uutiset/3-11899327

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pikku kausi-influenssan takia pitäisi maan talous romahduttaa? Aivan, kyllä minä tiedän, miksi! 😂

        juu tätäkin viisasta porukkaa löytyy jonka mielestä "kausi-influenssan" takia porukkaa kuolee, firmaa kaatuu, työttömyys räjähtää ja vienti seisoo. Ja että taloutta tahallaan romahdutetaan, sepä onkin erikoinen yritysmuoto ja liiketoimintamalli. Näiden väitteiden esittäjät ovat varmaan pitkäaikaisia yrittäjiä ja työnantajia. Itse olin puoli vuotta lomautettuna ihan vaan huvikseni vissiin. Tai ehkä näinkin näkyjä ja todellisuudessa kävin töissä joka päivä koska olenhan niin huumattu maskin käyttäjä ja valtamedian uhri ym. Se eliitti-salaliittopuhe sopii ihan kaikkeen, myös siihen että maapallo on litteä vaikka vaan ihan huvikseen ilman näkyvää hyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Sinähän sen tiedät

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pikku kausi-influenssan takia pitäisi maan talous romahduttaa? Aivan, kyllä minä tiedän, miksi! 😂

        No kertoisitko muillekkin miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on hyvä tieto, jos 5000 päivässä saa tartunnan niin parissa vuodessa 4 miljoonaa sen sairastaa ja tauti heikkenee.

        Totta!

      • Anonyymi

        Suomessa on jo osa väestöstä rokotettu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No uudet virusmuunokset ovat jo leviämässä maailmassa, se Intialainen muunnos on jo Euroopassa Tanskassa ja Norjassa ensimmäiset havainnot.

        Miten luulet että tautivirus on Intiasta tullut Tanskaan. Niin. Meille tulee myös tavaraa esim.padel pelejä minkä mukana on tullut sisiliskoja kekkoja Espanjasta Suomeen koronan aikana mikä ettei sitten lepakoita. Thaimaasta tuodaan pakastekalaa Kiinasta pakaste ankkaa.Kyllä zoonoosit liikkuu täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollaanko Suomessa vielä niin tyhmiä että kuvitellaan että valtamedia pystyisi vielä ohjailemaan yleisöä ja kansalaisia?"

        Suomalaiset eivät ole tyhmiä vaan viisaita. Kaikkein viisaimmat heistä tietävät sen, että valtamedian puheet maskien käytön ja kaiken maailman rajoitusten ja yleisötilaisuuksien kieltämisien tärkeydestä ovat vain eliitin maailmanlaajuisen salaliiton propagandan levittämistä.

        Kaikkein viisaimma järjestävät poliisin raa´an väkivallan kohteeksi joutumisen uhallakin suuria joukkokokouksia, jotta vähemmän viisaittenkin kansalaisten silmät aukenisivat huomaamaan, miten valtamedia heitä manipuloi.

        Virukset tarttuu ilmasta pisaroina eli kun yksit aivastat muita päin tai kun joku sylkee päin tai ruokiin.Joillakin vihauskonnoilla on tapana sylkeä juomiin ruokiin tai päin toisia. Näin ne taudit leviää.Sitten on sukupuolitaudit erikseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Se, joka itsensä korottaa, alennetaan. Joka luulee olevansa viisaampi, kuin Jumala, joka kaiken on luonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Ai tarkoitat hindubudhaa ja profeettojen uskontoja vääriä profeettoja ja oikeita sekä niitä seuranta vakoilu mikrofoneja siruja antenneja mitä ihmisiin laitetaan kuten kännyihin että voi seurata. Esimerkiksi pastorit puhuu saarnaa mikrofoniin niin tietokoneen kautta se puhe tulee heille langattomasti.On langattomat kuulokkeet mikrofonit.Korvassa tai korvan takana useimmin.Siionistit esim.vakoilee nettiä ja puhelimia myös arabit kiina.Siion seurakunta.Elävä sana seurakunta cityseurakunta Nokia missio missiomaailma.Synagogat.Moskeijat.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Harmittavan ikävän paljon."

        Hautausmaat täyttyvät.

        YouTube Claus Möller YouTube Jouko piho tässä teille profeettoja YouTube Håkan Westergård. YouTube cityseurakunta Seppo Pehkonen YouTube Maggie jägerhult jne....sitten päälle YouTube astanta joga kundalin . YouTube tibetan monk relax music. Pelkästään meditoimalla saa ihmiset sekaisin tai ajatuksen siirrolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        b117 on jyllännyt UK:ssa hollannissa ja tanskassa jo monta kuukautta. Lisäksi b117:n lisäksi brassimuunnokset ja afrikkalaiset jotka leviävät juuri oireettomina matkustavien turistien mukana.

        Ei turistien vaan tuotteiden eli eläinruokien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on hyvä tieto, jos 5000 päivässä saa tartunnan niin parissa vuodessa 4 miljoonaa sen sairastaa ja tauti heikkenee.

        Eläinperäiset taudit lähtee kun syö vähän aikaa ruohoja ja keittää ne. Siis kaalia.Lepakko ei kuulu syötäviin elukoihin tässä tulos.Suomeen on tuotu elukoita jotka tänne ei kuulu käärmeitä ja liskoja sekä mustia rottia lemmikkinä sekä pakkausten mukana päässyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu totta suljetuila osastoila on niitä viisaita lepositeissä piettäviä.salaliittoteorioitten kannattajia.

        Klimenko venäjä syö Suomen kirja. YouTube Jouko piho . Ortodoksikirkko synagoga Siion seurakunta helluntaiseurakunnat .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. 4-5 vuotta onkin aika konkreettinen luku siitä ajasta mitä korona on ystävämme. Ja kaikki koronan kaverit B117 lähtien. 4-5 vuodessa suomen asukaslukukin karsiutuu taudin takia ja vain vahvimmat on enää elossa. Tai ne jotka osasivat lähteä ajoissa karkuun pois Suomesta kusipäitten maasta jonka mielestä on hölynpölyä koko tauti.

        Kun jututtaa tälläisiä kavereita kuten tässä niin ymmärtää että kyse ei ole hölynpöly flunssasta vaan jostain kovemman sarjan vakavasti otettavasta asiasta jonka kanssa ei pelleillä

        https://yle.fi/uutiset/3-11899327

        Voisitte edes yrittää pestä noi pakastin altaat ja pakastimet edes kerran myymälöissä. Samoin elukoitten juotto astiat.Pienet asiat voi sairastuttaa.Virolaisia salaatteja ja leipiä välissä ruskettunutta salaattia.....majoneesi raakaa keltuaista....täällä myydään niitä tuotteita mistä ennen sai kaikki taudit ulkomailla. Pidetään lämpöisessä vaikka kuuluu kylmään jne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on hyvä tieto, jos 5000 päivässä saa tartunnan niin parissa vuodessa 4 miljoonaa sen sairastaa ja tauti heikkenee.

        Hauska kommentti. Sai nauramaan!

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Loppuvuodesta Suomessa on TODELLA paha tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollaanko Suomessa vielä niin tyhmiä että kuvitellaan että valtamedia pystyisi vielä ohjailemaan yleisöä ja kansalaisia?"

        Suomalaiset eivät ole tyhmiä vaan viisaita. Kaikkein viisaimmat heistä tietävät sen, että valtamedian puheet maskien käytön ja kaiken maailman rajoitusten ja yleisötilaisuuksien kieltämisien tärkeydestä ovat vain eliitin maailmanlaajuisen salaliiton propagandan levittämistä.

        Kaikkein viisaimma järjestävät poliisin raa´an väkivallan kohteeksi joutumisen uhallakin suuria joukkokokouksia, jotta vähemmän viisaittenkin kansalaisten silmät aukenisivat huomaamaan, miten valtamedia heitä manipuloi.

        Jopas oli potaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on hyvä tieto, jos 5000 päivässä saa tartunnan niin parissa vuodessa 4 miljoonaa sen sairastaa ja tauti heikkenee.

        Ja 2 000 000 kuolee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin. Loppuvuodesta Suomessa on TODELLA paha tilanne.

        Niin on, todella paha tilanne. Hallitus on kaadettu ja on yritetty laittaa alulle uutta yritysmyönteistä kasvua, mutta tilanteen todellinen pahuus ilmenee kansalle, vasta vuosien päästä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollaanko Suomessa vielä niin tyhmiä että kuvitellaan että valtamedia pystyisi vielä ohjailemaan yleisöä ja kansalaisia?"

        Suomalaiset eivät ole tyhmiä vaan viisaita. Kaikkein viisaimmat heistä tietävät sen, että valtamedian puheet maskien käytön ja kaiken maailman rajoitusten ja yleisötilaisuuksien kieltämisien tärkeydestä ovat vain eliitin maailmanlaajuisen salaliiton propagandan levittämistä.

        Kaikkein viisaimma järjestävät poliisin raa´an väkivallan kohteeksi joutumisen uhallakin suuria joukkokokouksia, jotta vähemmän viisaittenkin kansalaisten silmät aukenisivat huomaamaan, miten valtamedia heitä manipuloi.

        Terveisiä vaan sinne niuvaan.. Ai että saatte nykyisin käytellä tietokonettakin? Hienoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Viestintä palstoilla on osin mennyt niin kauas parodiahorisontin tuolle puolelle että sarkasmin ja parodian erottaminen tosissaan olevan salkkarin kommenteista on aika mahdotonta. Ennen nämä viihtyivät lähinnä keskenään salaliittoteoria - palstalla mutta nyt ovat ryömineet kiviensä alta kuhisemaan joka paikassa.

        Kyyl. Tämä S24 on hyvä esimerkki asiasta... tässäkin ketjussa on vaikka kuinka paljon oman elämänsä virologeja.. vaikkei tietomäärä näyttäisi riittävän kuin pizzan puhelintilaukseen jos siihenkään.

      • Anonyymi

        Niin tulee käymään ja tämä skeida on jenkkien määräys ihan kuin se että liuko sellua ei saa tehdä kun jenkin mielestä se auttaa kinuskeja kyllä tämä per--leen ÄÄRIOIKEISTOLAINEN liero työväen TUHOLAINEN USA ON MAAILMAN SUURIN MAFIA JOTA MEIDÄNKIN TULIS VÄLTTÄÄ mutta kun ei nuollaan vaan jenkkien per--ttä oikein orgasmin kanssa ,kohta on maamme banaanivaltio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No uudet virusmuunokset ovat jo leviämässä maailmassa, se Intialainen muunnos on jo Euroopassa Tanskassa ja Norjassa ensimmäiset havainnot.

        Tätä C19 virusta ei vaan ole kuvattu.
        Ei ole mtään todisteita sen olemassa olosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. 4-5 vuotta onkin aika konkreettinen luku siitä ajasta mitä korona on ystävämme. Ja kaikki koronan kaverit B117 lähtien. 4-5 vuodessa suomen asukaslukukin karsiutuu taudin takia ja vain vahvimmat on enää elossa. Tai ne jotka osasivat lähteä ajoissa karkuun pois Suomesta kusipäitten maasta jonka mielestä on hölynpölyä koko tauti.

        Kun jututtaa tälläisiä kavereita kuten tässä niin ymmärtää että kyse ei ole hölynpöly flunssasta vaan jostain kovemman sarjan vakavasti otettavasta asiasta jonka kanssa ei pelleillä

        https://yle.fi/uutiset/3-11899327

        Ja sinä uskot näitä propakandatorvia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No uudet virusmuunokset ovat jo leviämässä maailmassa, se Intialainen muunnos on jo Euroopassa Tanskassa ja Norjassa ensimmäiset havainnot.

        Mistä ihmeestä tähän Norgeen nämä pasiliskot on tulleet ilmeisesti näiden KOKOOMUKSEN ihanne voimien NATO paskapäiden kera joita maamme porvarit tännekin halajaa ,tiedoksi vaan että tulen pitämään jenkkiä samanlaisena vihollisena kuin ruskiakin nirri pois vaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 2 000 000 kuolee.

        Tänään 25.4.21 koko suomessa 132 kpotilasta sairaalassa. Suomessa n. 50 sairaalaa. Keskiarvolla reilu kaksi flunssapotilasta sairaalassa.
        PRC testi näyttää vain solukon ei virusta. Muumiokin antaa positiivisen tuloksen, koska on kuollutta solukkoa. Samoin Cocakola ym. joissa on solukkoa. RNA kerrotaan tarpeeksi monta kertaa jos puikkoon ei jäänyt tarpeeksia sitä ja testi on varma positiivinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Mielenhallintaan -ja sen kaappaamiseen kehitetty mikrosiruimplanttiteknologia on kehitetty jo 60-luvulla.

        Kirjoita googleen:
        "José delgado Bull" ja katso video vuodelta 1965.

        TOTUUDEN, eli valon puolella olevia on AINA syytetty vaimoharhaisiksi ja pyritty hiljentämään.

      • Anonyymi
        Sillei kirjoitti:

        No kertoisitko muillekkin miksi?

        Siksi, koska talouden romahtaessa varjoista nousee "pelastaja" ,joka on itse paholainen.
        Tämä kusinen psykopaatti (jonka henkilöllisyys muuten on tiedossa) on jo liittynyt erääseen hyvin maahanmuuttokriittiseen puolueeseen Suomessa. Sanoinko Suomessa?
        KYLLÄ VAIN. PAHOLAINEN ASUU SUOMESSA!
        Historia toistaa itseään ja tässä on tapahtumassa nyt se mitä tapahtui natsi-saksassa Adolf Hitlerin valtaannousua ennen.

        Itseasiassa paholainen on sielunvaelluksen kautta itse Adolf Hitler!

        Melkein tekisi mieli luikauttaa henkilöllisyys julki ,mutta en sitä tässä nyt tee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaiset ovat aina pitäneet itseään viisaina. Psykiatrisilla osastoilla on järjestään viisasta porukkaa. He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään muulla ei ole.:)

        Radioaaltojen? Ei, nykyään ne ovat tv-aaltoja: suoraan Pasilasta. Paskaa tuutin täydeltä pirijessikkan trollien jatkeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pikku kausi-influenssan takia pitäisi maan talous romahduttaa? Aivan, kyllä minä tiedän, miksi! 😂

        Vainoharhaisen persuuksen hymy hyytyy kunhan saa itse tämän lievän flunssan

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten luulet että tautivirus on Intiasta tullut Tanskaan. Niin. Meille tulee myös tavaraa esim.padel pelejä minkä mukana on tullut sisiliskoja kekkoja Espanjasta Suomeen koronan aikana mikä ettei sitten lepakoita. Thaimaasta tuodaan pakastekalaa Kiinasta pakaste ankkaa.Kyllä zoonoosit liikkuu täällä.

        Tanskaan pompsahti ensimmäisen kuuluisa B117 briteistä ja hollannnista sitä kautta tuli hetken päästä intialaisen muunnos.

        https://www.ssi.dk/aktuelt/nyheder/2021/b117-kan-fore-til-flere-indlaggelser

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on, todella paha tilanne. Hallitus on kaadettu ja on yritetty laittaa alulle uutta yritysmyönteistä kasvua, mutta tilanteen todellinen pahuus ilmenee kansalle, vasta vuosien päästä.

        Kyllä tilanne pahenis VALTAVASTI jos persut ja Kokoomus pääsis valtaan nämä äärioikeistolaiset puolueet olis maamme hyvinvoinnin TÄYSTUHOLAISET

      • Anonyymi

        KOSKA NE OVAT MUKA RÄJÄHTÄNEET AIEMMINKAAN?
        KATSO TILASTOJA - AVAA SILMÄSI !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        b117 on jyllännyt UK:ssa hollannissa ja tanskassa jo monta kuukautta. Lisäksi b117:n lisäksi brassimuunnokset ja afrikkalaiset jotka leviävät juuri oireettomina matkustavien turistien mukana.

        Taidat olla aivopesun uhri ja luet roskalehtiä. Sulje se tv välillä niin parantuu tila..
        Menee nuo tekaistut muunnoksetkin sitten turhana vaivana tänne kirjoitella.
        Jos joku haluaa tuota moskaa lukea, niin lukekoon, mitä tänne sitä tuomaan??
        Ei täällä kiinnosta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Viestintä palstoilla on osin mennyt niin kauas parodiahorisontin tuolle puolelle että sarkasmin ja parodian erottaminen tosissaan olevan salkkarin kommenteista on aika mahdotonta. Ennen nämä viihtyivät lähinnä keskenään salaliittoteoria - palstalla mutta nyt ovat ryömineet kiviensä alta kuhisemaan joka paikassa.

        No sehän johtuu maksetusta mediasta, joka pitää huolta ylemmän tason määräysten mukaisesti.
        Tautihan on aivan olematon. Meitä vain pakotetaan, totalitarismi nostaa päätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu totta suljetuila osastoila on niitä viisaita lepositeissä piettäviä.salaliittoteorioitten kannattajia.

        IIsalmessahan joo tuo väkivaltainen poliisi ja sairaala pitäisi laittaa linnaan. Heillä oli todella törkeä temppu terveelle ihmiselle väkivalloin raiskata nainen nenäpiikillä. Viedä huppupäässä vielä sairaalaan. Koskahan saavat tuomionsa nuo fasistit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä uskot näitä propakandatorvia?

        Joo lehtiä ei kannata enää uskoa eikä liioin tv:tä
        Israelilainen lääkäri, nobelpalkittu melkein lensi ulos Israelista kun paljasti kansalle tietoja.
        Lukujahan liioteltiin jo alussa, että saatiin aikaan hysteerinen tila ja tiedotusvälineet mukaan levittämään kuolemanpelkoa.
        Japani, Thaimaa, Ruotsi, Belarus eivät menneet mukaan huijaukseen ja luvut olivat ihan samaa luokkaa kuin suljetuissa maissa, jopa paljon parempiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoharhaisen persuuksen hymy hyytyy kunhan saa itse tämän lievän flunssan

        Kyllä immunitettia pitää parantaa ja pieni flunssanpoikanen kymmenien vuosien tauon jälkeen voisi olla jo tervetullut. Meitä ei vaan ole rokotettu, olisikohan se syy, ettei olla sairasteltu tässä :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turtiainen onkin natsi ei täysjärkinen heteromies

        Antinatsi. Ano on suoraselkäinen mies eikä mitään lapamato ja toisten orjaksi antautuva lammas.

    • Anonyymi

      JUURI TÄSSÄ VAIHEESSA kun on havaittu uudet vaaralliset variantit ja mutaatiot TÄYTYISI JUURI TEHOSTAA rajoitteita ja valvontaa päinvastoin kuin heittää pyyhettä kehään ja antaa TAUTIEN OTTAA VALLAN

      Suomi on käytännössä luovuttanut taistelussa jyllääviä epidemioita vastaan vähättelemällä niitä ja luopumalla rajoitteista.

      Väliaikainen kärsiminen rajoitteiden takia on pieni hinta siihen verrattuna mikä on pottina kun epidemiat pääsee täyteen vauhtiinsa.

      • Anonyymi

        Hallitushan yritti lisätä rajoitteita, mutta se ei sopinut Kokoomukselle eikä Persuille.

      • Anonyymi

        Rajoita itseäsi. Lukitse vaikka tynnyriin, jos ahdistus siitä helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan yritti lisätä rajoitteita, mutta se ei sopinut Kokoomukselle eikä Persuille.

        Haloo? Rajoitteita yritettiin lisätä silloin kun tautiaalto oli nousemassa huippuunsa. Nyt se on luonnostaan hiipumassa. Rokotukset auttavat siinä edelleen. Käykää ottamassa rokote, niin ei tarvitse hysterisoida, ja voidaan palata normaaliin.

        Miksi täällä sitten itketään rajoitusten purkamisesta?

        Kyllä! Juuri noin saavat toimia nuo korona-hysteerikot! Kukaan ei estä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi täällä sitten itketään rajoitusten purkamisesta?

        Ei täällä itketä rajoitusten luopumisesta vaan säälitään suomalaista kusipäisyyttä sitä että rajoitteista luovutaan juuri silloin kun taudista on esiintynyt useita eri muita muunnoksia. Niin ja suuren jätin USA:n varoituksista ja kehoituksista kiertää kaukaa suomalainen kusipäisyys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi täällä sitten itketään rajoitusten purkamisesta?

        Miksi rajoitteiden purkaminen ei käy päinsä? kysy näiltä ihmisiltä jotka kertovat kokemuksesta että kyse ei ole mistään flunssasta vaan vittumaisesta taudista joka loppupeleissä vie ihmiseltä järjen

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

      • Anonyymi

        Nuoriso kävelee päin kaupoissa ei maskeja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitushan yritti lisätä rajoitteita, mutta se ei sopinut Kokoomukselle eikä Persuille.

        Saadaanko Puotila Rastila Vartiokylän Lahteen kaupungin seikkailuvene kuljettajilla ,s
        iitä kun pääsee mihin vaan ja lainattavia veneitä kelluntaan. Nuorille tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo? Rajoitteita yritettiin lisätä silloin kun tautiaalto oli nousemassa huippuunsa. Nyt se on luonnostaan hiipumassa. Rokotukset auttavat siinä edelleen. Käykää ottamassa rokote, niin ei tarvitse hysterisoida, ja voidaan palata normaaliin.

        rokote?

      • Anonyymi

        JUURI TÄSSÄ VAIHEESSA kun on havaittu uudet vaaralliset variantit ja mutaatiot TÄYTYISI JUURI TEHOSTAA rajoitteita ja valvontaa päinvastoin kuin heittää pyyhettä kehään ja antaa TAUTIEN OTTAA VALLAN.

        Eihän ne ole edes sitä ensimmäistä löytäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoriso kävelee päin kaupoissa ei maskeja .

        Keski-ikäiset kävelevät ja ajelevat päin punaisia vaipat naamoillaan. Ketä he muka suojelevat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keski-ikäiset kävelevät ja ajelevat päin punaisia vaipat naamoillaan. Ketä he muka suojelevat?

        Täysiä idiootteja nuo autolla maskin kanssa ajavat. Samoin luonnossa maskin kanssa kävelevät aivovammaiset. Aivopesu tehnyt pahaa jälkeä kuten näemme.

    • Anonyymi

      Rkp saa syyn lykätä taas vaaleja, kun korona yltyy.

      • Anonyymi

        Korona ei ehdi yltyä ennen kuntavaalipäivää.

    • Anonyymi

      No mutta kun pitää päästä kaljalle ja hillumaan lähiökapakkaan. Myös festareille ja muihin pippaloihin on päästävä. Muuten pää hajoaa. Voi pyhä yksinkertaisuus. Ihmiskunnalla ei ole paljoa mahdollisuuksia.

      • Anonyymi

        Pää ei hajoa pienestä väliaikaisesta eristäytymisestä ja rajoitteista pää hajoaa lopullisesti silloin kun tauti ottaa vallan ja nyt Suomi antaa taudille täyden vallan. Sannasta varmaan hauskaa mutta ei sellaisesta joka halvaantuu Covidin, B117 tai muiden saman sarjan kymmenien taudin varianttien takia.

        Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

      • Anonyymi

        Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta.

        >Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

        Niinkö?
        Britanniassa kuolleita jopa yli 1800/päivä kun rokotukset alkoivat, nyt enää 18 (22.4.) kun yli puolet väestöstä on piikitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta.

        "Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta."

        Tuo puukottaja nuoriso on kulttuuriltaan väkivaltaista eikä sovellu tänne meidän rauhalliseen elämäntapaan. On hölmöä samaistaa omia kantasuomalaisia joihinkin maahamme tunkeuviin sivistymättömiin terroristien jälkeläisiin.
        Viherpunikkien pitäisi mennä katsomaan naapurimaahan Ruotsiin miten siellä vierasperäiset terroristien jälkeläiset riehuvat aseineen ja puukkoineen niin tietäisi mistä tässä sirkuksessa on kyse ?

        Juuri eilen kävin ottamassa Pfizerin rokotuksen, en pelastaakseni muita vaan välttääkseni itse koronaan liittyvät riskit kuten pitkittyneet oireet ja verihyytymät. Jokaisen oma valinta ottaako vai riskeeraako. Minusta valinta oli hyvin helppo tehdä ainakin tämän rokotteen kohdalla. Astraa olisin karsastanut lähinnä siksi että sen antama suoja on jonkin verran heikompi. Rokotteiden riskit ovat sen verran pieniä verrattuna edes ehkäisypillerin riskeihin vuositasolla että ei niistä sen enempää.

        Israel on malliesimerkki siitä mitä kattavasta rokotusohjelmasta seuraa. Siellä tartunnat romahtivat kun rokotuskattavuus alkoi saavuttaa kymmenien prosenttien suuruusluokkaa. Tammikuun puolenvälin yli 8000 päivittäisestä tasosta ollaan rokotuskampanjan edetessä pudottu tämän hetken luokkaa 150 tartuntaa päivässä lukemiin, vaikka palestiinalaisalueilla rokotuksia on annettu hyvin vähän.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

        Niinkö?
        Britanniassa kuolleita jopa yli 1800/päivä kun rokotukset alkoivat, nyt enää 18 (22.4.) kun yli puolet väestöstä on piikitetty.

        Britannian luvut ovat ainoastaan nk kausiluonteisia lukuja. Konkreettisen tilaston pystyy laskemaan ja nähdä aikaisintaan 4 kuukauden päästä ne tulee ikävä kyllä olemaan huolestuttavan surullisen suuria

        Luuletko että yksi rokote riittää?
        Niitä joutuu ottamaan n.20 tai yli vuodessa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Britannian luvut ovat ainoastaan nk kausiluonteisia lukuja. Konkreettisen tilaston pystyy laskemaan ja nähdä aikaisintaan 4 kuukauden päästä ne tulee ikävä kyllä olemaan huolestuttavan surullisen suuria

        Ymmärrän hyvin, että näitä profetioita ei voi kirjoittaa nimimerkillä. Senhän joutuisi sitten vaihtamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta."

        Tuo puukottaja nuoriso on kulttuuriltaan väkivaltaista eikä sovellu tänne meidän rauhalliseen elämäntapaan. On hölmöä samaistaa omia kantasuomalaisia joihinkin maahamme tunkeuviin sivistymättömiin terroristien jälkeläisiin.
        Viherpunikkien pitäisi mennä katsomaan naapurimaahan Ruotsiin miten siellä vierasperäiset terroristien jälkeläiset riehuvat aseineen ja puukkoineen niin tietäisi mistä tässä sirkuksessa on kyse ?

        Ei tarvitse ruotsiin mennä näkeäkseen nuorison puukon heiluttelua tai ammuskelua, Helsingissä ja Oulussa melkein jokapäiväistä. Sairasta ajattelua tuollainen, että ei suomessa pahaa tapahdu. Valitettavasti meitä on aivopesty vuosikymmenet, että ollaan muka parempia ihmisiä kuin muut, tämä ei ole pidä paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri eilen kävin ottamassa Pfizerin rokotuksen, en pelastaakseni muita vaan välttääkseni itse koronaan liittyvät riskit kuten pitkittyneet oireet ja verihyytymät. Jokaisen oma valinta ottaako vai riskeeraako. Minusta valinta oli hyvin helppo tehdä ainakin tämän rokotteen kohdalla. Astraa olisin karsastanut lähinnä siksi että sen antama suoja on jonkin verran heikompi. Rokotteiden riskit ovat sen verran pieniä verrattuna edes ehkäisypillerin riskeihin vuositasolla että ei niistä sen enempää.

        Israel on malliesimerkki siitä mitä kattavasta rokotusohjelmasta seuraa. Siellä tartunnat romahtivat kun rokotuskattavuus alkoi saavuttaa kymmenien prosenttien suuruusluokkaa. Tammikuun puolenvälin yli 8000 päivittäisestä tasosta ollaan rokotuskampanjan edetessä pudottu tämän hetken luokkaa 150 tartuntaa päivässä lukemiin, vaikka palestiinalaisalueilla rokotuksia on annettu hyvin vähän.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

        samaa mieltä. Otin rokotuksen. Uskon, että meillä suomessa menee hyvin. Syksyllä jo helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta.

        Mamut puukottelee mahtuvat maahan veronmaksajien varoja paremmin tuhlailemaan

      • Anonyymi

        Nyt kannattaa grillailla on grillauspaikkoja ja pelata kavereiden kanssa sulkapalloa tai korttia.Koulun pihassa voi harjoittaa liikuntaa kuten jumppaa ja hyppelyä sekä verryttelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri eilen kävin ottamassa Pfizerin rokotuksen, en pelastaakseni muita vaan välttääkseni itse koronaan liittyvät riskit kuten pitkittyneet oireet ja verihyytymät. Jokaisen oma valinta ottaako vai riskeeraako. Minusta valinta oli hyvin helppo tehdä ainakin tämän rokotteen kohdalla. Astraa olisin karsastanut lähinnä siksi että sen antama suoja on jonkin verran heikompi. Rokotteiden riskit ovat sen verran pieniä verrattuna edes ehkäisypillerin riskeihin vuositasolla että ei niistä sen enempää.

        Israel on malliesimerkki siitä mitä kattavasta rokotusohjelmasta seuraa. Siellä tartunnat romahtivat kun rokotuskattavuus alkoi saavuttaa kymmenien prosenttien suuruusluokkaa. Tammikuun puolenvälin yli 8000 päivittäisestä tasosta ollaan rokotuskampanjan edetessä pudottu tämän hetken luokkaa 150 tartuntaa päivässä lukemiin, vaikka palestiinalaisalueilla rokotuksia on annettu hyvin vähän.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

        Haloo! Niitä verihyytymiä on tullut nimenomaan rokotuksista.
        Hsrvakseen, mutta kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pää ei hajoa pienestä väliaikaisesta eristäytymisestä ja rajoitteista pää hajoaa lopullisesti silloin kun tauti ottaa vallan ja nyt Suomi antaa taudille täyden vallan. Sannasta varmaan hauskaa mutta ei sellaisesta joka halvaantuu Covidin, B117 tai muiden saman sarjan kymmenien taudin varianttien takia.

        Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

        Ikenissä voi olla tauteja mistä voi tulla myrkytys. Ennen niihin sai antibiootteja nykyään ei. Hoitakaa hampaat ja ikenet alkaen siitä että apteeksista ostaa suuhun purskuttelu aineita ja hammaslankaa väleihin. Tää on tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta.

        Parempi kuolla puukko raiskaukseen vitsit , kuin koronaan ,molemmat on Sodoman syntejä Egyptistä väärät profeetat opettaa väärin tekee vääriä tekoja. Teoistaan heidät tunnetaan. Siion seurakunta ja Malmin saalem SRK on myös näitä ennustajien paikkoja varastetun tavaran ja ennustajien ....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta."

        Tuo puukottaja nuoriso on kulttuuriltaan väkivaltaista eikä sovellu tänne meidän rauhalliseen elämäntapaan. On hölmöä samaistaa omia kantasuomalaisia joihinkin maahamme tunkeuviin sivistymättömiin terroristien jälkeläisiin.
        Viherpunikkien pitäisi mennä katsomaan naapurimaahan Ruotsiin miten siellä vierasperäiset terroristien jälkeläiset riehuvat aseineen ja puukkoineen niin tietäisi mistä tässä sirkuksessa on kyse ?

        Mitä sulttaanit ryöstöraiskaa Egyptin kleopatrat ja faaraot shaahisulttaanit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse ruotsiin mennä näkeäkseen nuorison puukon heiluttelua tai ammuskelua, Helsingissä ja Oulussa melkein jokapäiväistä. Sairasta ajattelua tuollainen, että ei suomessa pahaa tapahdu. Valitettavasti meitä on aivopesty vuosikymmenet, että ollaan muka parempia ihmisiä kuin muut, tämä ei ole pidä paikkaansa.

        Mehän ollaan . Ulkomaalaiset puukkoriehuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamut puukottelee mahtuvat maahan veronmaksajien varoja paremmin tuhlailemaan

        YK johtajat ollut Kiinan muslimeja Budhia . Eikö sinne saa kristittyjä mukaan muuten kuin maksamaan muslimien elämisen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloo! Niitä verihyytymiä on tullut nimenomaan rokotuksista.
        Hsrvakseen, mutta kuitenkin.

        3/1 miljoona on niin harvakseen, että ei huoleta. Varsinkin kun suurin osa niistä on hoidettavissa. E-pillereissä todennäköisyys on 1/1000. Lihavuus, tupakointi ja perintötekijät muodostavat suurimmat veritulppien riskit. Mutta jostain syystä kukaan ei laskeskele niitä pizzaa syödessään.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

        Niinkö?
        Britanniassa kuolleita jopa yli 1800/päivä kun rokotukset alkoivat, nyt enää 18 (22.4.) kun yli puolet väestöstä on piikitetty.

        Eikö pitäisi olla sitten 900 jos rokotettu on puolet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri eilen kävin ottamassa Pfizerin rokotuksen, en pelastaakseni muita vaan välttääkseni itse koronaan liittyvät riskit kuten pitkittyneet oireet ja verihyytymät. Jokaisen oma valinta ottaako vai riskeeraako. Minusta valinta oli hyvin helppo tehdä ainakin tämän rokotteen kohdalla. Astraa olisin karsastanut lähinnä siksi että sen antama suoja on jonkin verran heikompi. Rokotteiden riskit ovat sen verran pieniä verrattuna edes ehkäisypillerin riskeihin vuositasolla että ei niistä sen enempää.

        Israel on malliesimerkki siitä mitä kattavasta rokotusohjelmasta seuraa. Siellä tartunnat romahtivat kun rokotuskattavuus alkoi saavuttaa kymmenien prosenttien suuruusluokkaa. Tammikuun puolenvälin yli 8000 päivittäisestä tasosta ollaan rokotuskampanjan edetessä pudottu tämän hetken luokkaa 150 tartuntaa päivässä lukemiin, vaikka palestiinalaisalueilla rokotuksia on annettu hyvin vähän.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

        mainos?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Hössöttely rokotteen pelastavasta vaikutuksesta on myös hölynpölyä.

        Niinkö?
        Britanniassa kuolleita jopa yli 1800/päivä kun rokotukset alkoivat, nyt enää 18 (22.4.) kun yli puolet väestöstä on piikitetty.

        Britanniassa on tehty tosi paljon sen eteen, että variantit eivät leviäisi. Suomessa ei kuulemma jokaisen variantin edessä hypähdellä. No, sen tulokset niitetään ensi talvena.

        Niin, ensi talvena, kyllä. Koronaherkkua on tiedossa vielä pitkään.

        Ellei, ellei.. ne rajat, ne rajat.

        Korona ei maailmalta häviä, Suomen tilanne taas on omissa käsissämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin ja nykynuoriso puukottelee toisiaan sukupuuttoon, kun on niin ahdistunut koronasta."

        Tuo puukottaja nuoriso on kulttuuriltaan väkivaltaista eikä sovellu tänne meidän rauhalliseen elämäntapaan. On hölmöä samaistaa omia kantasuomalaisia joihinkin maahamme tunkeuviin sivistymättömiin terroristien jälkeläisiin.
        Viherpunikkien pitäisi mennä katsomaan naapurimaahan Ruotsiin miten siellä vierasperäiset terroristien jälkeläiset riehuvat aseineen ja puukkoineen niin tietäisi mistä tässä sirkuksessa on kyse ?

        Hyvin sanottu ja täyttä asiaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö pitäisi olla sitten 900 jos rokotettu on puolet?

        Taviolaisella matikalla ehkä noin. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse ruotsiin mennä näkeäkseen nuorison puukon heiluttelua tai ammuskelua, Helsingissä ja Oulussa melkein jokapäiväistä. Sairasta ajattelua tuollainen, että ei suomessa pahaa tapahdu. Valitettavasti meitä on aivopesty vuosikymmenet, että ollaan muka parempia ihmisiä kuin muut, tämä ei ole pidä paikkaansa.

        Ruotsin nuorisolla on jo käytössä automaattiaseet ja rynnäkkökiväärit suomessa lapset tavailevat vasta puukkohippasilla joten suomi on tälläkin saralla vielä kehitysasteella

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1cbed316-1224-4206-aeb5-0313ff487488

      • Sitten voitkin esittää todisteet. Eilen muuten Britanniassa oli koronakuolemia kuusi (6).👍

    • Anonyymi

      Tämä, paljolti yhden kirjoittajan aikaansaa ketju sisältää täysin perusteetonta hysterian lietsomista.

      • Anonyymi

        Ilmiselvää koronapsykoosia. Ensimmäinen rokote on saatu ja voiton puolella ollaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmiselvää koronapsykoosia. Ensimmäinen rokote on saatu ja voiton puolella ollaan.

        Näinpä. Lopunaika- ja salaliittouskovien on vain mahdoton juttu hyväksyä, että jokin asia voisi mennä muuhun kuin huonompaan suuntaan. Tosiasioitten kanssa tuolla hörhöilyllä ei tietenkään ole mitään tekemistä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Täysin perusteetonta hysterian lietsomista? syö nyt saippuaa.

        Maailma antaa tietoa ja faktaa seuraavista asioista joten koronarajoitteiden poistamista kritisoivat ovat asiassa surffaa hieman tarkemmin googlessa ja lue maailman sivuja sieltä löytyy tietoa ja varmasti konkreettinen syy kritisoida rajoitteiden poistamista

    • Anonyymi

      Rajoituksista ei päästä ikinä, jos rajoitusten tielle lähdetään. Tiukoin rajoituksin meiltä loppuu ruoka, joten on korkea aika höllätä ja antaa virusten päättää kohtalomme. Onko Ruotsin virusguru Tegnell yhä hengissä Astrapiikin jäljiltä?

      • Anonyymi

        Rajoitukset ovat pieni kärsimys siihen verrattuna että koko Suomi taantuu tautiin sairastuvista ja kuolevista

    • Anonyymi

      Persut vastustivat hallituksen esitystä tiukoista rajoituksista ja nyt he vastustavat rajoitusten lieventämistä.
      No, mitäpä he eivät vastustaisi.

      • Anonyymi

        Katsellaan nyt syksyyn saakka. Syksyllähän me kuulemme persuilta, miten keväällä olisi pitänyt toimia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katsellaan nyt syksyyn saakka. Syksyllähän me kuulemme persuilta, miten keväällä olisi pitänyt toimia.

        Todennäköisemmin emme, kun tilanne on rokotusten ansiosta hallinnassa. Mutta jos yllättäen ei olekaan, silloin kyllä pitää olla persukuulosuojaimet. Eivät tule muistuttamatta muistamaan, että Tavio totesi hallituksen exit-strategian olevan OK.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsellaan nyt syksyyn saakka. Syksyllähän me kuulemme persuilta, miten keväällä olisi pitänyt toimia.

        Jo heinä-elokuussa tilastot ja tutkimukset tautiin menehtyneistä ja sairastuneista ovat niin järkkyjä että turha katsoa enää peiliin siinä vaiheessa

        Rokote itsessään on taudin yksi ilmentymä. Käytä nyt vähän maalaisjärkeä ei mitään toimivaa rokoteta tälläiseen epidemian aaltoihin useissa eri varianteissa kehitetä parissa kuukaudessa. Kehitykseen kuluisi vähintään 10 vuotta

        Rokote tappaa tai halvaannuttaa sellaiset joille ei ole kehittynyt mm huomaamattomasti kärsityn koronan takia vasta-aineita elimistöön vuoden aikana riskiryhmässä erityisesti vanhemmat ihmiset. Taudin on voinut kärsiä huomaamattomasti vaikka päivän parin kuumeiluna ja yskänä tai lihaskipuina. Juuri tämän seikan takia rokote on yksi epidemian vittumainen aalto

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/b469ee00-51b5-4026-8fc7-aabacf8218e9

        Hienoa, vihdoin Ruotsin esimerkin mukaan saadaan väestöstä vanhat ja raihnaat, työttömät ja sairaat pois. Ei tarvitse miettiä, mistä saisi varoja hyvinvointiin kansalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rokote itsessään on taudin yksi ilmentymä. Käytä nyt vähän maalaisjärkeä ei mitään toimivaa rokoteta tälläiseen epidemian aaltoihin useissa eri varianteissa kehitetä parissa kuukaudessa. Kehitykseen kuluisi vähintään 10 vuotta

        Varmaan teikäläisiltä, mutta tieteellä on taipumus kehittyä ja se mikä oli tilanne ennen ei päde enää.

        Maalaisjärkeä saa elämässään käyttää, mutta tieteessä sillä ei ole enää paljonkaan virkaa, sillä tosiasiat eivät välttämättä noudata sitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jo heinä-elokuussa tilastot ja tutkimukset tautiin menehtyneistä ja sairastuneista ovat niin järkkyjä että turha katsoa enää peiliin siinä vaiheessa

        Ja kun eivät olekaan, sitten vähäpersu alkaa puhua loka-marraskuusta. Näin jatkuu loputtomana luuppina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsellaan nyt syksyyn saakka. Syksyllähän me kuulemme persuilta, miten keväällä olisi pitänyt toimia.

        Ukrainassa on sairaalatelttoja koronan takia .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote tappaa tai halvaannuttaa sellaiset joille ei ole kehittynyt mm huomaamattomasti kärsityn koronan takia vasta-aineita elimistöön vuoden aikana riskiryhmässä erityisesti vanhemmat ihmiset. Taudin on voinut kärsiä huomaamattomasti vaikka päivän parin kuumeiluna ja yskänä tai lihaskipuina. Juuri tämän seikan takia rokote on yksi epidemian vittumainen aalto

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/b469ee00-51b5-4026-8fc7-aabacf8218e9

        Voiko noita rainbow tuotteita vähän tutkia mitä vanhaa ruokaa on pakattu muoviin myyntiin mm.spagettikastike on selvästi vanhaa valmis annokset eikä kotimaista tuotteetkaan ole ihan laatua. Paljonko majoneesituotteissa on salmonellaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo heinä-elokuussa tilastot ja tutkimukset tautiin menehtyneistä ja sairastuneista ovat niin järkkyjä että turha katsoa enää peiliin siinä vaiheessa

        Harmittaako, kun ennustus ei toteudukaan?:D 1,6 miljoonaa suomalaista on jo rokotettu!!! Ja jo ensimmäinen Pfizerin piikki antaa 3 viikon kuluttua 65% suojan. Influenssarokotteen suoja on noin 70% ja sekin ehkäisee todella hyvin sairastumisia.

    • Anonyymi

      Onkohan rajoitusten yhtä-äkkisen järjettömän poiston takana taas viheliäinen juoni, että matulaumat pääsee tulemaan vapaasti rajojen yli, kun vihreiltä häviää muuten äänestäjät.
      Sopisi vihreiden

      • Anonyymi

        Matulaumojen saapumisen helpottamiseksiko persut vastusivat hallituksen esittämiä liikkumisrajoituksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matulaumojen saapumisen helpottamiseksiko persut vastusivat hallituksen esittämiä liikkumisrajoituksia?

        Ei vaan suomalaisten, vastuullisten ihmisten kulkemiseksi ulkomaille. Matulaumoja tänne ei kaivata. Niiden takia korona on levinnyt holtittomasti.

    • Anonyymi

      Mitä uutta? Joku amerikkalainen on JÄLLEEN KERRAN sotkenut Suomen ja Ruotsin. Se onnistuu jatkuvasti amerikkalaisilta korkeasti koulutetuiltakin. Se on tosin vaan hyvä uutinen, että amerikkalaiset eivät matkusta tässä vaiheessa Suomeen levittelemään viruksiaan. Suomi on edelleen yksi parhaiten koronasta selviytyneistä maista. Mutta taistelua ei ole voitettu, ennen kuin tarpeeksi moni on rokotettu.

      • Don Huonohan halusi 2016 puhua Ruotsin presidentin kanssa, joten ehkäpä kyse on hänen nimittämästään virkamiehestä joka jostain syystä on saanut jatkaa.

      • Anonyymi

        Suomi "yksi parhaiten koronasta selviytyneistä maista" ainoastaan mediassa ja hätävalheena jotta hallituksen tekemiä töppäilyitä asian suhteen voidaan peittää. Täysin turhaa tieto liikkuu verkossa ja oikeat näkökulmat asioista on jokaisen ymmärrettävissä kun vähän osaa vain surffailla.

        Nyt Suomi tekee sen mitä tämä tautien aalto on odottanut nimittäin luopuu rajoitteista ja toivottaa epidemian tervetulleeksi. Samanlaisia mokailuja teki Italiakin tosin pienemmässä mittakaavassa ennen kuin mopo karkasi käsistä ja korona aloitti juhlat

      • Anonyymi

        USA käyttää järkeä ja varoittaa maasta joka luo lapsellisen tyhmiä mielikuvia että olisi joku koronasta pelastautuvien kehto niin ja "127 uutta tartuntaa tänään" Yle arpoi puolestaan päivän koronaluvut.

        Järkikin sanoo että EI millään asteikoilla tai luvuilla ei pystytä määrittelemään sellaisen taudin leviämistä joka voi esiintyä joko oireettoman tai oireilevana

      • Anonyymi

        Tää saattaa olla totta. Mulla on paljon jenkkejä työpaikassa ja kaikki he puhuu miten hyvin Ruotsi on hoitanut koronan ja että Suomen pitäis ottaa mallia.. 😆
        En jaksa alkaa selittään, mielipiteet heillä sen verran vahvoja..

        17 vuoden kokemuksella USA:sta, se on valitettavasti totta. Suomi sotketaan jatkuvasti Venäjään tai muihin pohjoismaihin. USA:ssa myydään edelleen karttoja, joissa Suomi on osa itäblokkia. Minulta on jopa kysytty, enkö haluaisi hakea USA:sta poliittista turvapaikkaa.:D:D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää saattaa olla totta. Mulla on paljon jenkkejä työpaikassa ja kaikki he puhuu miten hyvin Ruotsi on hoitanut koronan ja että Suomen pitäis ottaa mallia.. 😆
        En jaksa alkaa selittään, mielipiteet heillä sen verran vahvoja..

        Tässä oli aika ytimekäs yhteenveto Ruotsista ihan vain tilastojen valossa:
        //m.facebook.com/jussipekka.samuel/videos/4202684073095559/

    • Anonyymi

      Aloittaja voi laittaa säkin päähän ja sulkeutua sinne peräkammariin, jos noin pelottaa. Suomi ei ole lähelläkään Ruotsin tietä. Eikä tule olemaan, sillä rokotukset edistyvät.

      • Anonyymi

        "rokotukset edistyvät" käytä nyt lapsi raukka vähän järkeä. Rokote itsessään on yksi taudin ominaisuus ja aalto. Jos näin ei olisi niin ei maailma muuten uutisoisi rokotteeseen kuolevista tai rokotteesta halvaantuneista niitä sellaisia on jo satoja tuhansia

      • Anonyymi

        hehehe rokotukset edistyvät niin ja lehmätkin lentää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "rokotukset edistyvät" käytä nyt lapsi raukka vähän järkeä. Rokote itsessään on yksi taudin ominaisuus ja aalto. Jos näin ei olisi niin ei maailma muuten uutisoisi rokotteeseen kuolevista tai rokotteesta halvaantuneista niitä sellaisia on jo satoja tuhansia

        Tällaisia aivopieruja tulee, jos on käyty pelkkää kiertokoulua ja nukuttu sielläkin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne jotka eivät ehtineet delata itse koronaan delaa nyt sitten ottaessaan piikin ja kaksi

        EMA haittavaikutusrekisteri 24.4 : ilmoituksia koronapiikkihaitoista 354177 kpl, kuolleita 8430 ja pysyviä haittoja 213 847 kpl.

    • Anonyymi

      Suomessa on 129 kpotilasta sairaalassa tänään. Sairaaloita suomessa on n. 50 kpl.
      Eihän se ole keskiarvilla kuin n. 2 potilasta per sairaala.
      Hirvee tilanne älkää tulko suomeen täällä on flunssaa.
      Pelkureita.

      • Anonyymi

        129 potilasta sairaalassa mihin tuo luku perustuu? todellisuudessa tartunnan saaneet ovat keskuudessamme ja niitä sellaisia on useita tuhansia. Tauti joka voi esiintyä oireettomana tai oireilevana on katala ja pirullinen.

      • Anonyymi

        heheheh niin ja lehmät lentää 129 potilasta tänään on suoraan iltalehden arvonnasta "arvotaan päivän koronaluvut"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        129 potilasta sairaalassa mihin tuo luku perustuu? todellisuudessa tartunnan saaneet ovat keskuudessamme ja niitä sellaisia on useita tuhansia. Tauti joka voi esiintyä oireettomana tai oireilevana on katala ja pirullinen.

        Ei ole mitään kvirusta. Se on vale.
        PRC testi löytää vain solujäämiä ei mitään muuta. Sentähden esim. kokiksestakin on ssstu positiivinen tulos, koska siinä on jäämiä soluista. Saat positiivisen tuloksen, vaikka ottaisit sen näytteen muumiosta, koska siinä on solujäämiä.
        Rokote on ongelma jos tässä jotakin ongelmaa pitäisi hakea.
        Videossa puhutaan 106 sivuisesta dokumentista nyt rokotettujen rokotehaitoista.
        Suosittelen tutustumaan tieto voi tarttua, mutta se ei tapa.
        https://youtu.be/YqufUqxiL08

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        129 potilasta sairaalassa mihin tuo luku perustuu? todellisuudessa tartunnan saaneet ovat keskuudessamme ja niitä sellaisia on useita tuhansia. Tauti joka voi esiintyä oireettomana tai oireilevana on katala ja pirullinen.

        129 potilasta sairaalassa mihin tuo luku perustuu?
        THL:n tilastoon.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Olisko jollain tiedustelupalveluilla paremmat ja ajantasalla olevat tilastot käytettävissään ?

      • Anonyymi

        Kysy Google maps

    • Anonyymi

      Korona lopetuspiikkibisnes käy nyt kuumana ja jenkkiläinen Marylandissa sijaitseva lääkeyhtiö NOVAVAX osakkeissa on tapahtunut huima nousu.

      Yhtiön toimitusjohtaja Stanley C. Erck (kuvassa) on voinut nauraa matkalla pankkiin.

      Näihin koronalopetuspiikkejä valmistaviin lääkeyhtiöihin sijoittaminen on suoraa kuolemankauppaa, koska nämä koronarokotteethan ovat ihmisten tappamista varten tehty, eikä miltään koronavirukselta suojautumiseksi.

      Sitä ei vaan valemediassa meille kerrota, koska muuten nämä rokotusmarkkinat kokisivat alamäen ja konkurssin.

      Koronarokotteet ovat biologisia aseita.

      • Anonyymi

        Kiinalainen 🦇👺lohikäärme dragon .

      • Anonyymi

        "Koronarokotteet ovat biologisia aseita."

        Ja kymmeniä rokotteita - ml. koronarokote - elämäni aikana saaneena minä olen bionic woman.:D

    • Anonyymi

      Kyseinen "tieto" tulee suoraan Suomen suurlähetystöstä! Taas soittaa hälytyskelloja, miten valheellisessa maailmassa USA elää.

      • Anonyymi

        Toisaalta hyvä, ettei mitään jenkkituristeja tuppaa Suomeen kun koko korona-influenssa on katoamassa.

      • Anonyymi

        entä jos ne sopi ilmasto kokouksessa että putinin punainen linja menee suomen halki siirtääkö putin nyt joukot suomen rajalle.

      • Anonyymi

        USA ainakin käyttää järkeä. Johan nyt luulisi jokaisen ymmärtävän että rajotteista luopuminen on sama kuin toivottaisi samalla kertaa taudin tervetulleeksi. Kun luodaan mielikuva "heinänuhasta" jota varten ei tarvita rajoitteita mutta kun heinänuha osoittautuukin ja on osoittautunut tappavaksi virukseksi. Suomi ainakin saa mitä tilaa nimittäin tartuntojen sairastumisien ja epidemian aiheuttamien äkkikuolemien aallon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta hyvä, ettei mitään jenkkituristeja tuppaa Suomeen kun koko korona-influenssa on katoamassa.

        Ei korona influenssa ja kymmenet kaverinsa mutaatiot ole katoamassa päinvastoin aloittaa vasta nyt suomessa kun suojaukset on alhaalla ja rajoitteet poissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA ainakin käyttää järkeä. Johan nyt luulisi jokaisen ymmärtävän että rajotteista luopuminen on sama kuin toivottaisi samalla kertaa taudin tervetulleeksi. Kun luodaan mielikuva "heinänuhasta" jota varten ei tarvita rajoitteita mutta kun heinänuha osoittautuukin ja on osoittautunut tappavaksi virukseksi. Suomi ainakin saa mitä tilaa nimittäin tartuntojen sairastumisien ja epidemian aiheuttamien äkkikuolemien aallon

        Olette katsoneet aivan liikaan Ylen uutisia!
        Korona ei poikkea juuri mitenkään kausi-influenssasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta hyvä, ettei mitään jenkkituristeja tuppaa Suomeen kun koko korona-influenssa on katoamassa.

        "jenkkituristien" lisäksi useat tuhannet muutkaan eivät tuppaa Suomeen. Osaavat käyttää järkeä ja kiertää kaukaa sellainen maa joka suosii epidemiaa ja on luopunut rajoitteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette katsoneet aivan liikaan Ylen uutisia!
        Korona ei poikkea juuri mitenkään kausi-influenssasta.

        Tästä lähtien meillä varmaan on joka vuosi maskipakko ja muita liikkumisrajoituksia? Koronavirus ei katoa kokonaan minnekään! Ei ole kadonnut, eikä katoa jatkossakaan.

        Kun tämä valkenee ihmisille, niin varmaan sitten pikku hiljaa aletaan tajuamaan k*setuksen laajuus!

        Se olisi ihan v*tun hyvä, jos sosiaaliturvalla loisivat matut jättäisivät tulematta! Se on kuitenkin turha toivo...

      • Anonyymi

        Espan kappeli juutalainen sieltä voi hakea venäjäisraelarabia tiedot mistä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        entä jos ne sopi ilmasto kokouksessa että putinin punainen linja menee suomen halki siirtääkö putin nyt joukot suomen rajalle.

        Eikö ne joukot ole siellä aina ollut. Olihan Viipuri Suomen kaupunki . Aina ne on rajalla ollut . Varastamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jenkkituristien" lisäksi useat tuhannet muutkaan eivät tuppaa Suomeen. Osaavat käyttää järkeä ja kiertää kaukaa sellainen maa joka suosii epidemiaa ja on luopunut rajoitteista.

        Kiina on suosittu matkailussa kuten Suomen Lappi ja Milano englanti Joulupukki ja laskettelu Kiinasta suorat lennot Milanoon Italiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä lähtien meillä varmaan on joka vuosi maskipakko ja muita liikkumisrajoituksia? Koronavirus ei katoa kokonaan minnekään! Ei ole kadonnut, eikä katoa jatkossakaan.

        Kun tämä valkenee ihmisille, niin varmaan sitten pikku hiljaa aletaan tajuamaan k*setuksen laajuus!

        Ette kai nyt sentään syö noita kauppojen raakakala kiinalaisia susheja ??? Itsesuojeluvaisto jo sanoo että hei ....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiina on suosittu matkailussa kuten Suomen Lappi ja Milano englanti Joulupukki ja laskettelu Kiinasta suorat lennot Milanoon Italiaan.

        Kiinalaiset turistit tuovat paljon rahaa. Kiinassa Lapin matka maksaa tuhansia euroja. Ja sen lisäksi kiinalaiset shoppailevat kuin hullut. Eikä matka edes vastaa sitä tasoa mitä Aasiassa samalla rahalla saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette kai nyt sentään syö noita kauppojen raakakala kiinalaisia susheja ??? Itsesuojeluvaisto jo sanoo että hei ....

        Suomessa ei myydä kiinalaista sushia. Sillä sushi on japanilainen ruokalaji. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi ihan v*tun hyvä, jos sosiaaliturvalla loisivat matut jättäisivät tulematta! Se on kuitenkin turha toivo...

        SE olisikin hyvä kun kaltaisesi lahopallo lähettäisiin vastineeksi matumaahan. Agressio ja haitat tasaantuisivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette katsoneet aivan liikaan Ylen uutisia!
        Korona ei poikkea juuri mitenkään kausi-influenssasta.

        Poikkeaa sen verran, että on vähänvähemmän kuolleita. Mutta kun lorona julkaistiin, lakattiin kokonaan testaamadta a- ja b-viruksia, joita näistä suurin osa on. Jokainen labraduunari tietää sen, muttei saa pihua siitä.

    • Anonyymi

      Ruotsin mallin mukaisesti mennään myös rikollisuuden lisääntymisessä.
      Punikkien päämääränä on tuhota itsenäisyys ja oma kulttuuri täältä hölmölästämme.

      • Anonyymi

        Mieluummin 2 miljoonaa rikastuttajaa Suomeen kuin vähintään satatuhatta koronatautiin kuollutta tänä vuonna ja toiset satatuhatta lopun elämäänsä taudin takia työkyvytöntä

    • Anonyymi

      Taitaa olla monta syytä

    • Anonyymi

      THL:n tilastojen mukaan Suomessakaan ei ole kuolleisuus noussut Koronan myötä. Päinvastoin laskenut. Eli ihan normi kausi influensan merkeissä on menty. Mutta pitäähän rokotteet saada kaupaksi.

      • Anonyymi

        THL:n tilastot? keksittyjä ja keinotekoisia lukuja muka vähäisistä uhreista. THL yrittää peittää hallituksen mokailua tämän asian osalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL:n tilastot? keksittyjä ja keinotekoisia lukuja muka vähäisistä uhreista. THL yrittää peittää hallituksen mokailua tämän asian osalta.

        Miten päin se nyt menikään?
        //m.facebook.com/jussipekka.samuel/videos/4202684073095559/

    • Anonyymi

      Kuka se nyt Suomeen välittäisi matkustaakaan vaikkei "plandemiaa" olisikaan ja hysteriaa.
      Huuhaa hommaa ja ihmiset aikoo jatkaa rättien käyttöä naamalla vuositolkulla.
      Katsokaa vaikka, eikö Euroopassa ole jo toista vuotta rättejä totuteltu ja jatketaan vaan vaikka valehdeltiin niistä luovuttavan kuudessa viikossa.

      • Anonyymi

        Kirurgiset maskit Kiinasta ei ole steriilejä sitten että ne kyllä estää silti microbit 90%.

    • Anonyymi

      Näissä RNA geeniterapia rokotteissa on se ikävä juttu, että ne tekevät ihmisen riippuvaiseksi niistä ja oma immuunijärjestelmä ei toimi. Eli rokotteen ottaneet tulevat kuolemaan jossain vaiheessa kausi influenssaan.

      • Anonyymi

        On vähän outo ajatus, että yhden viruksen piikiproteiinia vastaan hankittu immuniteetti lamaannuttaisi kokonaan oman luontaisen immuunipuolustuksen. Eli äläpä viitsi luoda hysteriaa. Sitä paitsi, mikä estäisi sellaisen ominaisuuden piilottamisen mihin tahansa rokotteeseen, jos sellainen olisi olemassa?

      • Anonyymi

        Koronarokotteen mRNA on aivan samanlaista kuin meidän oma RNA:mme. Se toimii myös aivan samoin, eli vie proteiinin "reseptiä" solun ribosomeihin missä elimistö valmistaa proteiinia. Ihmisen perimästä ei löydy koronan piikkiproteiinin reseptiä, joten se pitää viedä rokotteen avulla lihassoluihin.

        Immuniteettihan perustuu siihen, että tunnistaja- ja tuhoajasolut tunnistavat tämän proteiinin vieraaksi, ja tuhoavat sen. Sinun logiikkasi mukaan immuunijärjestelmä menee sekaisin aina kun se kohtaa jonkun viruksen. Sitähän tapahtuu lähes joka päivä. Miksi se siis menisi sekaisin yhdestä vaivaisesta proteiinista?? Jutuissasi ei ole logiikkaa, koska et tunne biologiaa.

      • Anonyymi

        "Näissä RNA geeniterapia rokotteissa"

        Lähetti RNA-rokote EI OLE geeniterapiaa!!! mRNA ei vie koskaan mitään dna:han eli perimään, sen tehtävä on juuri päinvastainen. RNA on DNA:sta irtoava happoketju, jonka tehtävä on kuljettaa proteiinin koodia ULOS perimästä. Perimä eli dna on suojassa solun tumapussissa. Proteiinien valmistus tapahtuu sen ulkopuolella solulimassa olevissa ribosomeissa.

        Rokote kuljettaa koronan piikkiproteiinin koodin suoraan ribosomeihin, koska ihmiseltä ei tietenkään löydy kyseisen proteiinin koodia. Ribosomi valmistaa proteiinin, tunnistajasolut tunnistavat sen vieraaksi ja tuhoajasolut tuhoavat sen. Sen jälkeen immuunijärjestelmä tunnistaa ja tuhoaa koronan, jos joutuu tekemisiin sen kanssa. Rokotteeseen on valittu sellainen proteiini, joka esiintyy tunnetuissa variaatioissa.

    • Anonyymi

      USA antaa väärää tietoa Suomen koronatilanteesta - ja sinä iloitset siitä???

      • Anonyymi

        USA:n antama tieto on konkreettinen ja oikea. Suomalaiset ovat tyhmää sakkia kun laskevat suojaukset alle silloin kun vastustaja tulee rytinällä päälle. On tämä ennenkin nähty suomalaiset on luovuttaja kansaa huonoja häviäjiä. Suomalainen sisu on maailmanlaajuinen vitsi.

    • Anonyymi

      Marinin epäpätevälle ja kansalle monin tavoin hengenvaaralliseksi osoittautuneelle punikkihallitukselle on tärkeintä vain valta ja raha.

      Toisin kuin väittävät, juuri punikit, jos ketkä, ovat materialisteja ja kapitalisteja.

      Ihmishenki ei punaista verilippua kantaville murhaajille merkitse mitään: vain oma valtaanpääsy ja punikkien oman elitistisen johtoportaan ja heidän suosikkiensa saamat erillisedut, kuten Suomessa on etenkin viime vuosina nähty.

      Kaitpa tuo joukko jo kohta lähtee Pasilan poliisitalolle pitämään meteliä "mustan miehen rasistisesta pidätyksestä", koskien nuoren suomalaismiehen tappoa. Niinhän viherpunkut aloittivat metelöidä Koskelan pikkumurhaajienkin kohdalla: perheet poliittisia kavereita?

    • Anonyymi

      Persuna vaadin tiukkoja toimia Koronan rajoittamiseksi ja vastustan maskipakkoa ja rokotuksia.

      • Anonyymi

        Valepersu! 😁

      • Anonyymi

        Veli todistaa hyvin ja väkevästi!

        Rajoitukset ovat aivan liian löysiä ja rajoittavat elinkeinoelämää kuten ravintoloita aivan liikaa. Miksei hallitus tee mitään asioiden korjaamiseksi?

    • Anonyymi

      No johan on mylly

    • Anonyymi

      Eikös nytkin pitänyt olla jo 10000 päivässä? Sitäpaitsi mihin oikein kuvittelet tämän ikuisesti jatkuvan pelleilyn lopulta johtavan? Onko tauti kadonnut maailmasta vaikka kuinka leikittäisiin kuurupiiloa kuonokopat päässä?

      • Anonyymi

        Sinä vissiin et pidä maskia?

        Liiterissä asioin ja joku juippi mollotti ilman maskia ja virnuili, teki mieli sanoa pari valittua sanaa mutta jätin sikseen kun ilmeisesti toivoo koronaa

        Miksi maskia pitäisi pitää? Haluaako joku jotain miellyttää, tai jopa lipostella?

        Siksi ettei tuo korona leviäisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maskia pitäisi pitää? Haluaako joku jotain miellyttää, tai jopa lipostella?

        Elä itke sitten jos se korona iskee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vissiin et pidä maskia?

        Liiterissä asioin ja joku juippi mollotti ilman maskia ja virnuili, teki mieli sanoa pari valittua sanaa mutta jätin sikseen kun ilmeisesti toivoo koronaa

        "Liiterissä asioin ja joku juippi mollotti ilman maskia ja virnuili, teki mieli sanoa pari valittua sanaa mutta jätin sikseen kun ilmeisesti toivoo koronaa"

        .. Maski ei auta koronan tai minkään muunkaan viruksen leviämiseen ei hevon vittua. Virus menee heittämällä läpi kyseisestä kuonokopasta, tutustupa hivenen aiheeseen. Kirurgeilla on maskit, jottei sylkeä ja bakteereita pääse leikkaushaavaan. Mitään muuta funktiota ei maskilla ole palvelemaan hyödyllisessä mielessä mitä viruksen tarttumiselta suojautumiseen tulee.

        Jo parin tunnin maskin käytön jälkeen alkaa hengityksen mukana poistuvien kuona-aineiden ja vesihöyryn hiilidioksidin kostuttama sisäpinta kasvattamaan hometta maskin sisään. Pidäpä sitä 8 tuntia joka päivä muutama viikko, niin todennäköinen bronkiittis.
        Aivojen saama happi taas potentiaalisesti putoaa tasolle, jolloin rokotteiden ottaminenkin tuntuu hyvältä ajatukselta, viis siitä mitä sisältävätkään. Varmaankin vitamiinejä. Pyydä lääkäriä kertomaan ja selittämään mitä kukin ainesosa yhteen lyötynä solujesi seassa saa aikaiseksi. Tai pyydä edes selittämään mitä tavaraa ne ovat. Tee se oikeasti!

        Maskia joudut käyttämään ja hakemaan uusia rokotteita jotta saat verovaroillasi kustannettuja palveluita käytellä rajoitetusti sillointällöin. Toki yleä voit yksin kotiisi terveenä muurautuneena katsella maski naamalla tarkasti kuunnellen jokapäiväiset peloittelukampanjat ja ristiriitaiset sönkkäykset ja järjettömät päätökset, tartuntatilastojen kasvusta puhuu täti taas vakavana. Kuolleiden määrällä ei tunnu olevan merkitystä silloin, kun sairastetaan tappavaa tautia siitä tietämättä. kymmenien prosenttien virhemarginaalia antava pcr-testi antaa false-positiven, koronavilkut välkkyy ja altistuneet kirjataan järjestelmään; tilastossa sinut merkitään koronan kanssa kuolleeksi vaikka ampuisit aivosi navettasi seinälle ja hyppäisit viimeisillä voimilla hakettimeen. Näin saadaan pelkoa, tilastoja fidlaamalla. Kuolleita ja kärsiviä ei todellakaan ole sairaalat täynnä. Julkkikset ja poliitikot tuntuvat sairastuvan jatkuvasti, mutta harmiksi ne aina parantuvat, tai erehtyivät itsediagnoosinsa kanssa.

        Kaikista eniten vituttaa ne paskahousut jotka eivät osaa ottaa asioista selvää, ja vaikka kaikki tieto olisikin nätisti laitettu nenän eteen luettavaksi, laumalampaana kieltäydyt hyväksymästä sitä todeksi. Mieluummin kuuntelet jatkuvasti enemmän mitä älyttömämpiä ristiriitaisia asiantuntijakommentteja virologi samariinilta tai immunologi greta thumpelolta, erikois erikoisasiantuntijalta aamutelkussa ja pelokkaan perheenäidin tomeran ja tunteikkaan puheen. Siinä nyökkäilet että näin on perkele juu, ilmastonmuutos on sekin tuossa ihan justiinsa niin parempi pitää maski päässä. Tuntee olevansa hyvä kansalainen ja vähän parempi kuin ne jotka haluaa että kaikki kuolee. Eivät pidä maskia ja ovat kriittisiä kun eivät välitä toisista! Joutaisivatkin kuolla pois. Todellisuudessa on mahdollista että sinä itse kuulut siihen ryhmään joka uskoo kaiken paskan mitä meille on vuosia suollettu, et tutki asioita ja syyttelet ja sormella osoittelet niitä jotka eivät usko satuihin. Eivät larppaa pandemiaa, kun tietävät mitä se aidosti on, ihmisiä jotka eivät ole typeriä, alistu vapaaehtoisesti ilman että _vielä toistaiseksi_ on laeilla kyykytetty maskipakkoon joka paikassa.
        Mitä enemmän sinunlaisiasi on, sitä nopeammin ollaan sellaisessa totalitaarisessa kommaridystopiassa viiruspasseinemme että toivot kuolleesi moronaan.

        Et minua kuuntele etkä usko, mietit että se on näitä qanon sala liitto miehiä pehmosia puhuu kun on varmasti virus jo syönyt aivot. Teet sen siksi ettet itse suostu tajuamaan että nämä kaikki asiat on tuolla netissä ihan samojen tahojen toimesta dokumentoituina, joiden puheisiin uskot. Mikrosoftamiehen säätiöt, CDC, maailman talousfoorumi. Eu, UN. Sieltä löytyy rokotepassista tietoa, näyttää olevan identtinen alusta sen kanssa mitä kiinassa käytetään sosiaalikrediitti-järjestelmässä.

        Jos sinua pelottaa koronaviirus, niin voi veljet tulet paskomaan maskiisi jollei rokotteet jo ehtineet vaikuttaa, kun ymmärrät mistä tässä todella on kyse, ja mitä se tietää sinulle ja jälkipolville. Nauti nyt vielä kun kerkeät väliaikaisista vapauksistasi, mahdollisesti työpaikastasi ja kesämökkitontistasi.
        Samalla voit vaikkapa lukaista "the spars epidemic" -hakusanoilla löytyvän dokumentin, "The SPARS Pandemic 2025-2028: A Futuristic Scenario to Facilitate Medical Countermeasure Communication" by jhopkins

        Siitä voidaan katsella mitä meillä on edessä seuraavat vuodet ellei lautturi tule hakemaan tai nuppi sekoa lidlin virnuilijoille. Mutta älä suomalainen ole huolissasi. Tässä ollaan tasa-arvoa ajamassa, kestävää kehitystä ja jakamatonta ihmisoikeutta; kun kommunismi vihdoin on liisteröity jokaiseen elämän osa-alueeseen, valkenee tasa-arvon todellinen tarkoitus hitaimmallekin. Se toteutuu silloin, kun olemme kaikki keskenämme yhtä köyhiä, sairaita ja/tai kuolleita.

        Mukavaa jatkoa, shabbat shalom.

        Shalom Israel Jeesus on se messias jonka te hylkäsitte . 2000 vuotta sitten. Teillä on arabian dudhan hindun Egyptin gurujen synti ongelmia. Huumeet lisää niitä ja väärentämistä .Kristus on hebreaksi Messias. The end.

        Paljon kiitoksia hyvästä kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä.

      • Anonyymi

        No ihmisille on maskista tullut osa identiteettiä. Toiset pelkää jopa ulkona liikkuvia maskittomia. Martinlaakson Nesteen myyjä vei Suomi kuvaa maailmalle "hyvästä asiakaspalvelusta" eli kuinka Suomessa palvellaan maskitonta asiakasta heittämällä hänet ulos. (YouTubesta löytyy jo 60000 katselukertaa jo.videolla.)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä vissiin et pidä maskia?

        Liiterissä asioin ja joku juippi mollotti ilman maskia ja virnuili, teki mieli sanoa pari valittua sanaa mutta jätin sikseen kun ilmeisesti toivoo koronaa

        No koronaviruksia on ollut jo montakymmentä vuotta. Maskit aiheuttavat myös bakteeripneumoniaa, ovat astmaatikoille vaarallisia, samoin keuhko ja sydänsairaille. Maskit on tehty sitä varten ettei sylki lennä leikkaus haavaan. Maskeja on käytetty orjilla kautta aikojen. NWO orjamaskeja käytetään edelleen vaikka olisitte rokotettu ja koska näin rokoterahoittajat haluavat. Tutkijoita on muuten paljon muita kuin mitä valtamediassa esiintyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Liiterissä asioin ja joku juippi mollotti ilman maskia ja virnuili, teki mieli sanoa pari valittua sanaa mutta jätin sikseen kun ilmeisesti toivoo koronaa"

        .. Maski ei auta koronan tai minkään muunkaan viruksen leviämiseen ei hevon vittua. Virus menee heittämällä läpi kyseisestä kuonokopasta, tutustupa hivenen aiheeseen. Kirurgeilla on maskit, jottei sylkeä ja bakteereita pääse leikkaushaavaan. Mitään muuta funktiota ei maskilla ole palvelemaan hyödyllisessä mielessä mitä viruksen tarttumiselta suojautumiseen tulee.

        Jo parin tunnin maskin käytön jälkeen alkaa hengityksen mukana poistuvien kuona-aineiden ja vesihöyryn hiilidioksidin kostuttama sisäpinta kasvattamaan hometta maskin sisään. Pidäpä sitä 8 tuntia joka päivä muutama viikko, niin todennäköinen bronkiittis.
        Aivojen saama happi taas potentiaalisesti putoaa tasolle, jolloin rokotteiden ottaminenkin tuntuu hyvältä ajatukselta, viis siitä mitä sisältävätkään. Varmaankin vitamiinejä. Pyydä lääkäriä kertomaan ja selittämään mitä kukin ainesosa yhteen lyötynä solujesi seassa saa aikaiseksi. Tai pyydä edes selittämään mitä tavaraa ne ovat. Tee se oikeasti!

        Maskia joudut käyttämään ja hakemaan uusia rokotteita jotta saat verovaroillasi kustannettuja palveluita käytellä rajoitetusti sillointällöin. Toki yleä voit yksin kotiisi terveenä muurautuneena katsella maski naamalla tarkasti kuunnellen jokapäiväiset peloittelukampanjat ja ristiriitaiset sönkkäykset ja järjettömät päätökset, tartuntatilastojen kasvusta puhuu täti taas vakavana. Kuolleiden määrällä ei tunnu olevan merkitystä silloin, kun sairastetaan tappavaa tautia siitä tietämättä. kymmenien prosenttien virhemarginaalia antava pcr-testi antaa false-positiven, koronavilkut välkkyy ja altistuneet kirjataan järjestelmään; tilastossa sinut merkitään koronan kanssa kuolleeksi vaikka ampuisit aivosi navettasi seinälle ja hyppäisit viimeisillä voimilla hakettimeen. Näin saadaan pelkoa, tilastoja fidlaamalla. Kuolleita ja kärsiviä ei todellakaan ole sairaalat täynnä. Julkkikset ja poliitikot tuntuvat sairastuvan jatkuvasti, mutta harmiksi ne aina parantuvat, tai erehtyivät itsediagnoosinsa kanssa.

        Kaikista eniten vituttaa ne paskahousut jotka eivät osaa ottaa asioista selvää, ja vaikka kaikki tieto olisikin nätisti laitettu nenän eteen luettavaksi, laumalampaana kieltäydyt hyväksymästä sitä todeksi. Mieluummin kuuntelet jatkuvasti enemmän mitä älyttömämpiä ristiriitaisia asiantuntijakommentteja virologi samariinilta tai immunologi greta thumpelolta, erikois erikoisasiantuntijalta aamutelkussa ja pelokkaan perheenäidin tomeran ja tunteikkaan puheen. Siinä nyökkäilet että näin on perkele juu, ilmastonmuutos on sekin tuossa ihan justiinsa niin parempi pitää maski päässä. Tuntee olevansa hyvä kansalainen ja vähän parempi kuin ne jotka haluaa että kaikki kuolee. Eivät pidä maskia ja ovat kriittisiä kun eivät välitä toisista! Joutaisivatkin kuolla pois. Todellisuudessa on mahdollista että sinä itse kuulut siihen ryhmään joka uskoo kaiken paskan mitä meille on vuosia suollettu, et tutki asioita ja syyttelet ja sormella osoittelet niitä jotka eivät usko satuihin. Eivät larppaa pandemiaa, kun tietävät mitä se aidosti on, ihmisiä jotka eivät ole typeriä, alistu vapaaehtoisesti ilman että _vielä toistaiseksi_ on laeilla kyykytetty maskipakkoon joka paikassa.
        Mitä enemmän sinunlaisiasi on, sitä nopeammin ollaan sellaisessa totalitaarisessa kommaridystopiassa viiruspasseinemme että toivot kuolleesi moronaan.

        Et minua kuuntele etkä usko, mietit että se on näitä qanon sala liitto miehiä pehmosia puhuu kun on varmasti virus jo syönyt aivot. Teet sen siksi ettet itse suostu tajuamaan että nämä kaikki asiat on tuolla netissä ihan samojen tahojen toimesta dokumentoituina, joiden puheisiin uskot. Mikrosoftamiehen säätiöt, CDC, maailman talousfoorumi. Eu, UN. Sieltä löytyy rokotepassista tietoa, näyttää olevan identtinen alusta sen kanssa mitä kiinassa käytetään sosiaalikrediitti-järjestelmässä.

        Jos sinua pelottaa koronaviirus, niin voi veljet tulet paskomaan maskiisi jollei rokotteet jo ehtineet vaikuttaa, kun ymmärrät mistä tässä todella on kyse, ja mitä se tietää sinulle ja jälkipolville. Nauti nyt vielä kun kerkeät väliaikaisista vapauksistasi, mahdollisesti työpaikastasi ja kesämökkitontistasi.
        Samalla voit vaikkapa lukaista "the spars epidemic" -hakusanoilla löytyvän dokumentin, "The SPARS Pandemic 2025-2028: A Futuristic Scenario to Facilitate Medical Countermeasure Communication" by jhopkins

        Siitä voidaan katsella mitä meillä on edessä seuraavat vuodet ellei lautturi tule hakemaan tai nuppi sekoa lidlin virnuilijoille. Mutta älä suomalainen ole huolissasi. Tässä ollaan tasa-arvoa ajamassa, kestävää kehitystä ja jakamatonta ihmisoikeutta; kun kommunismi vihdoin on liisteröity jokaiseen elämän osa-alueeseen, valkenee tasa-arvon todellinen tarkoitus hitaimmallekin. Se toteutuu silloin, kun olemme kaikki keskenämme yhtä köyhiä, sairaita ja/tai kuolleita.

        Mukavaa jatkoa, shabbat shalom.

        Siinä tuli vittua oikein olan takaa vanhemmat hyvin opettaneet.

        Lav u. <3
        Hyvin todistit konformismista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No koronaviruksia on ollut jo montakymmentä vuotta. Maskit aiheuttavat myös bakteeripneumoniaa, ovat astmaatikoille vaarallisia, samoin keuhko ja sydänsairaille. Maskit on tehty sitä varten ettei sylki lennä leikkaus haavaan. Maskeja on käytetty orjilla kautta aikojen. NWO orjamaskeja käytetään edelleen vaikka olisitte rokotettu ja koska näin rokoterahoittajat haluavat. Tutkijoita on muuten paljon muita kuin mitä valtamediassa esiintyy.

        Oikeaa tietoa. Parasiitteja lääkärit löytäneet noista maskeista myös. Kai valistuneet ovat nähneet näitä tiedotusvälineissä !?

    • Anonyymi

      Voi ei, miten sitten selvitään kun korona kuolemat tuplaantuu ja edelleen vähemmän kuin alkoholi.
      Ootte kyllä niin lampaita että huhuh.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "on suurempi riski kuolla AstraZenecan rokotteeseen kuin COVID-19-oireisiin. Näin toteaa Norjan Kansanterveyslaitos laskelmiinsa viitaten."

        https://mvlehti.net/2021/04/23/norjan-terveysviranomaiset-​​suurempi-riski-kuolla-rokotteeseen-kuin-koronaan/

        Korona ei ole se tappaja vaan ne jälitaudit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "on suurempi riski kuolla AstraZenecan rokotteeseen kuin COVID-19-oireisiin. Näin toteaa Norjan Kansanterveyslaitos laskelmiinsa viitaten."

        https://mvlehti.net/2021/04/23/norjan-terveysviranomaiset-​​suurempi-riski-kuolla-rokotteeseen-kuin-koronaan/

        Rokoteeen antaja ei tiedä mitään ihmisen terveydentilasta joten on täysin ihmisen oma vastuu ottaako jo esm. veritulppapotilaana rokotteen vai ei. Rokoteen haitat lyhyellä aikavälillä tiedetään mutta se mikä on lopullinen tieto rokoteen vaikutuksesta tiedetään vasta neljän voiiden vuoden päästä. Lähihistoriassa on monta onneton tapausta rokotteitten haittavaikutuksista. Ilman piikkikakammoakin sellaisen saa kun joka päivä televisiosta näkee miten piikkien kanssa heilutaan ja lävistetään ihmisen nahka. Ja ruiskutetaan joko tuoreita, seisoneita tai jo vanhentuneita vihuksia nahan alle, Siinä meni rokotemainonta yli äyräitten ja sehan ei olut lääkeyhtiöitten tarkoitus vaan päinvastoin menekin lisääminen.

    • Anonyymi

      Mahtaa korona_uskovaisten elämä olla raskasta. Mikä on syy jatkaa 24/7 PELOSSA elämistä? Loppuelämänkö ajan meinaatte pelätä flunssia?

      • Anonyymi

        En itse ainakaan missään pelossa elä, sillä coronan saa jos sen saa, aivan kuten lottovoitonkin. En myöskään ole aikeissa ottaa piikkiä peffaan...

      • Anonyymi

        Just juu hysteriassa! Pelko tekee vain sairaita ihmisistä.
        Meitä ei ole pelottanut ja elämme ilman maskeja, nenätikkuja ja rokotteita normaalia elämää.

    • Anonyymi

      Tyypillistä koronahysteerikon propagandaa.
      Teitä taitaa nyt ahdistaa, kun korona epidemia aletaan pikkuhiljaa saamaan kuriin ympäri maailmaa, jotain kehitysmaita lukuun ottamatta.

      Kyllä tuo epidemia on kesän/syksyn mittaan suurimmassa osassa maapalloa jo ohi.

      Ilman rokotuksiakin tuo koronaepidemia olis jossain vaiheessa laantumassa.

      Ei mikään epidemia ikuisesti kestä.
      Ei vaikka "koronalahkolaiset" sitä ehkä haluaiskin.

      Mitäs meinaatte alkaa tekemään seuraavaksi, kun koronahysterian lietsominen loppuu hyödyttömänä?

      Siirryttekö ilmastohysteerikoiksi, vai odotatteko toiveikkaasti jotain uutta virusta.

      Hourupäisimmät teistä luki jotain nostradamuksen ennustuksia, jne, ja tais kuvitella/ehkä sairaalloisesti jopa toivoa, että korona tuhoais koko ihmiskunnan/sivilisaation.

      Olitte väärässä, aivopestyt maskilampaat!

      Sanon teille terveiseni arvoisat korona kultin kannattajat, mukaan lukien järjestöt who ja thl, koronahysteerikot ja aivottomat maskilampaat: fuck you!

      • Anonyymi

        "Siirryttekö ilmastohysteerikoiksi, vai odotatteko toiveikkaasti jotain uutta virusta."

        Eiköhän sieltä ole ensi vuodelle joku sika-lintu-influenssa/sars/corona/hiv megamixtuplamutataatio tulossa.

      • Anonyymi

        Niin no valitettavasti uskon että syksyllä on taas "uusi variantti" löytynyt ja samat sulkutoimet jatkuu. Tässä kun ajetaan talouden suurta nollausta ja NWO:ta mikä on totalitaristinen valvontayhteiskunta missä käteisestä on luovuttu. Ruotsissahan on ehdotettu jo käteisen kieltämistä ja sehän on jo kokeilumaa jossa on tuhansilla ihmisillä mikrosirut peukalon ja etusormen välissä. Jossakin vaiheessa porukat tajuavat tilanteen, myös vaksiinien haitat paljastuvat. Ehkä he sitten totalitaristisessa valtiossa ajattelevat että ei ehkä olisi kannattanutkaan olla maski naamassa eikä ottaa piikkiä.

    • Anonyymi

      Eilen futisreeneissä puhetta koronasta. Meidän joukkueesta YKSIKÄÄN ei tuntenut yhtään koronaan sairastunutta saati kuollutta. On mielenkiintoinen pandemia!!! Päätettiin että kukaan ei jatkossa enää kulje orjamaski naamalla.

      • Anonyymi

        Joo paitsi omassa työpaikassani 200sta ihmisestä 50 sai korona tartunnan.

      • Anonyymi

        Ei tunne moni muukaan. Miksi meille pitää ilmoittaa päivittäin sairaalahoitoon joutuneet ja tehohoitoon joutuneet? Eikös nuo tämän päivän sairaala- ja tehohoidossa olijat ole huomenna samoja ja ylihuomenna?

        Milloin nämä tämän päivän sairaalahoidossa olijat pääsevät sairaalasta pois? Ei varmasti ole joka päivä uudet sairaalaan tai teholle joutuneet. Jokatapauksessa, määrät ovat niin vähäisiä, että sen luulisi kuuluvan vain sairastuneelle itselleen ja läheisille. Niinkuin influenssa ennen koronaa.

        Uutisten taso on laskenut viime vuoden tammikuusta lähtien huomattavasti. Ihmiset aivopestään ja pelotellaan uskomaan johonkin suurempaan, kuin mitä tämä infuenssa on. Mutta hössöttäkää toki vielä ainakin tämän vuoden loppuun ja sekoittakaa se pää entisestään tällaisilla palstoilla. Hysteerikoilla ainakin on omassa eristyksissään aikaakin siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo paitsi omassa työpaikassani 200sta ihmisestä 50 sai korona tartunnan.

        Ala-asteella 1998 koko luokka oli keväällä flunssassa. :(

        Paitsi , on muitakin flunssia monia erilaisia ettei sekoiteta niitä kotonavirukseen. Myös sars lintuflunssat. Sikaflunssat. Mers.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ala-asteella 1998 koko luokka oli keväällä flunssassa. :(

        Voi flunssa. Oliko se tavallinen lentsu. Ootteko ottanut näytteet .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo paitsi omassa työpaikassani 200sta ihmisestä 50 sai korona tartunnan.

        Moniko kuoli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moniko kuoli?

        Vaikka alkuperäinen ei vastannus niin todennäköisesti luku on tasan 0. Luultavasti kukaan ei käynyt edes sairaalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo paitsi omassa työpaikassani 200sta ihmisestä 50 sai korona tartunnan.

        Joku flunssa vaan ja mielelläänhän sitä jää lomalle "kipeänä"
        Olisipa ollut ulkomaan lomamatka niin kaikki olisivat olleet terveitä :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi flunssa. Oliko se tavallinen lentsu. Ootteko ottanut näytteet .

        Joo fasistit ulkomailla haluaa vain korona-taruntalukuja mahdollisimman paljon, että myynti rokotteilla taataan.
        Nyt jo muistutellaan Suomea, että laittakaa lisää tartuntoja, kun ilmoitatte liian vähän!!
        Tai tulee pakotteita lisää, eheheh.. näinhän se menee. Kai Suomi pistettiin jo jollekin mustalle listalle.
        Eikö ihmiset näe mitään tässäkään?

    • Anonyymi

      Joo. Parempi kun ylimääräiset pysyy kotonaan tai menevät Ruåtsiin.

      • Anonyymi

        Todellisuudessa Suomessa kuolee koronaan satoja ihmisiä päivässä. Meneillään on hirveä eliitin salaliitto persuduunareita vastaan. Kyllä köyhä kansa tietää.

    • Anonyymi

      Kyllä on pahasti tässä ketjussa mielisairasta väkeä. Osa on tietysti vain täysin mistääntietämättömiä raukkoja , jotka vain vaikuttavat mielisasirailta. Vähän faktoja teille. Suomen koronalukujen muuntelu ja niistä valehtelu on yhtä suurta salaliitto touhotusta kuin Esim. Maapalloa littanaksi luulevat levittävät(niin isot ja monien ihmisten tietämät salaliitot eivät kestä hetkeäkään päivänvaloa). Toisekseen yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat luopuneet käytännössä lähes kaikista korona rajoituksista. Olisi varsin ihmeellistä jos USA varoittaisi matkustamasta tänne sen takia kun me niitä lievennetään. Ja sitten vielä tämmöinen juttu. On aivan varmaa että vaikka korona rajoituksista luovutaan pikku hiljaa epidemiatilanne tulee helpottumaan. Ainoa huono vaikutus voi olla että luvut eivät laske tarpeeksi nopeasti kesäksi. Mitään isoja piikkejä ei ole enään odotettavissa.

      • Anonyymi

        Ilmoituksella ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. On vain diplomaattisesti verhottu niin että syytetään koronaa. Puolustusvoimat taitaa olla ainoa taho, joka on oikeasti tajunnut Suomessa tuon ilmoituksen sisällön, ja todellisuuden välisen ristiriidan välittämän viestin.

    • Anonyymi

      No eipä tänne Amerikkalaisen naisturistin yksin ainakaan Helsingiin kannata hakeutua. Alkaa meinaan taas meillä kesäinen akasiapensaiden havina.

    • Anonyymi

      USA:ssa on jäänyt huomaamatta, että vaikka Suomessa on demarijohtoinen hallitus, joka ryöstää omaa kansaa, se tunkee rahaa vierasmaalaisten taskuun.

      Siksi (varsinkin mustia) amerikkalaisia ei tarvitsisi varoittaa vaan jopa kehottaa matkustamaan Suomeen rahan jaolle.

      Suomi on rikas maa, kuten Sanna Marin sanoi, ja siksi rahaa riittää jaettavaksi kaikille muille paitsi apteekkareille, lääkäreille ja sairaanhoitajille, sillä SDP on ainut hyväksyttävä hyväntekijä, siksi älä pidä muita hyväntekijöitä.

      • Anonyymi

        Ei Suomi aivan rikkaalta tunnu näyttävän kun katsoo pummeja stagella leipäjonoja ja yleensäkin kadumiesten vaatetusta. Pietarissa sentään köyhätkin osaavat pukeutua mutta ei suomessa

      • Anonyymi

        Py vain liturgioissasi ja jätä todelliset uhat huomaamatta. Kyse ei ole koronasta. Eiköhän tuo lähiaikoina tule aivan julkiseen tietoon...

      • Anonyymi

        Eikä teiden korjaukseen eikä vanhuksiin eikä veneisiin millä joko kuljettaa tai vuokraa. Eikä noilla viittä vaille uppoaa veneillä mitä nyt on kuljetettu ihmisiä saariin ja rannoilta toiselle. Kunnalle kuuluu sekin asia eikä vanhukset saa edes raitista ilmaa. Vitamiineja lähdevettä. Parturia.

    • Anonyymi

      On oikein hyvä asia, että tyhmät jenkit luulevat Suomessa olevan maailman pahimman koronatilanteen ja levittävät "tietoa" että tänne ei kannata matkustaa. Pysyvätpähän taudinkantajatkin samalla poissa.

      • Anonyymi

        Suomi valitsi saman tien millä Ruotsi on kun luopuu rajoitteista joten jenkkien julistus ja varoitus Suomesta ei ole etuajassa kuin korkeintaan puoli vuotta. Marraskuuhun mennessä Suomen tilanne on hälyttävä sitten mietitään että mitä tuli tehtyä

      • Anonyymi

        Ilmoituksella ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. Tyhmä kansalainen vain ei sitä tajua.

    • Anonyymi

      Pakko "avata" rajoja että saadaan marjanpoimijoita yms. aasiasta, ja taudit taas syksyllä jylläämään! 4. aalto tulee syyskuussa! Lisää piikkiä peffaan Joulukuussa!

      • Anonyymi

        Työ velvoittaa.

    • Anonyymi

      Ei tuollaisia ylimielisiä oman napansa ypärillä pyöriviä Suomeen kaivata. Pyöriköön Karibian saarilla dippaamassa. Heidän alamäkensä on jo alkanut. Kiinat ja muut valtiot ajavat ohi. Usa taantuu kunnes katoaa kokonaa historian havinaan.

    • Anonyymi

      Antipersut vain haluaa Suomeen tautienlevittäjiä, olipa ne ketä hyvänsä, ei rotukysymys.
      Näkyy mediassakin vahvistuvat että "työvoimapulanpaikkaajat" muilta mailta vaaliehdokkaina enenevässä määrin, valitettavasti. Suomi menee konkkaan näistä syistä

    • Anonyymi

      > He saavat sellaista tietoa radioaaltojen kautta suoraan päähänsä, mitä kenelläkään
      > muulla ei ole.:)

      Mitä tiedät asiasta?

      • Anonyymi

        Siion seurakunta. Salem.fi elävä sana Pasila. Arkki Järvenpää. SRK. Korson helluntaiseurakunta. YouTube ritu ylipahkala . YouTube Jukka Tolonen Siion. Imatran helluntais seurakunta. Raamattu puhuu SRK Pukinmäki. Sitten on moskeijat missä omat ja tataareilla omat.Synagoglla omat profeetat ja budhamunkeilla myös YouTube hindujoga.

    • Anonyymi

      Juu, pysykööt poissa.

      • Anonyymi

        Suomessa on niin paljon rahaa, että ei täällä muita tarvita. Lisää saadaan kiristämällä hyväosaisten verotusta, myymällä valtion tuottavaa omaisuutta, ottamalla lisää ulkomaista velkaa sekä alentamalla apteekkarien palkkaa, jota STM miettii 24/7.

        Puu on Suomen kansallisomaisuutta ja siitä ei viedä tukin tukkia ulkomaille, hankkikoot itse omat ulkomaalaiset tukkinsa.
        Turve pysyy soilla ja mineraalit kallioperässä.
        Telakoita ei rakenneta, jottei häiritä merimetsojen pesintää.
        Ilmasto pysyy puhtaana, kun polttoaineveroa nostetaa, laaditaan lento- ja risteilyvero sekä kunnon ruuhkamaksut joka pitäjään.
        Kyllä jämpti on niin!

    • Anonyymi

      Suomen ensimmäisestä koronatartunnasta kulunut 451 päivää ja tartuntoja tähän mennessä 85344 eli n.190 tartuntaa/vrk. Hirveää jylläämistä tosiaan ja odotan tuota aloittajan mainitsemaa tartuntamaniaa innolla!

      • Anonyymi

        190 tartuntaa vuorokaudessa jo lapsikin ymmärtää että yksikin tartunta on liikaa koska kyseessä ei ole mikään tavallinen flunssa vaan katala tuhoisa leviävä tauti joka jos ei kerralla vie henkeä niin jää kantajaansa tämän loppuelämän ajan muistuttaen olemassaolostaan kivuilla ja kantajan fyysisisillä tai psyykkisillä muutoksilla. Pitkän covidin yksi tunnusmerkki on se että se syö aivot

        lue kokemuksia:

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        190 tartuntaa vuorokaudessa jo lapsikin ymmärtää että yksikin tartunta on liikaa koska kyseessä ei ole mikään tavallinen flunssa vaan katala tuhoisa leviävä tauti joka jos ei kerralla vie henkeä niin jää kantajaansa tämän loppuelämän ajan muistuttaen olemassaolostaan kivuilla ja kantajan fyysisisillä tai psyykkisillä muutoksilla. Pitkän covidin yksi tunnusmerkki on se että se syö aivot

        lue kokemuksia:

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

        "Jari Litmanen: Korona iski Jari Litmaseen kovaa – "Viimeisen vuoden aikana olen vanhentunut enemmän kuin yhdeksässä edeltävässä"

        https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/4755a635-033e-4787-943f-60855b823767

      • Anonyymi

        Se valkoinen vaahto viittaa kyllä kemialliseen myrkkyyn ja Black spirit mustahenki langennut enkeli. Meille on tullut paljon kastamattomia ihmisiä eri hengissä kuin me ja mm.kiinasta.Tiedätte kemialliset myrkyt aiheuttaa valkoista vaahtoa eikä se aina tule ihan keuhkoista vaan vatsasta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jari Litmanen: Korona iski Jari Litmaseen kovaa – "Viimeisen vuoden aikana olen vanhentunut enemmän kuin yhdeksässä edeltävässä"

        https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/4755a635-033e-4787-943f-60855b823767

        Eihän Litmastakaan tunnista enää Jari Litmaseksi

        https://img.ilcdn.fi/3D9k8tEyATQk2fn7ZGWdUJSZWDI=/full-fit-in/2048x0/img-s3.ilcdn.fi/ed286b55ddaf84edca6fa9d96a581db915fabbbc6b2a4914b9696f2d4600b5e8.jpg

      • Anonyymi

        Ei suinkaan tartuntoja, vaan posit pcr-tuloksia, joista about puoletkin voi mennä ihan metsään.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jari Litmanen: Korona iski Jari Litmaseen kovaa – "Viimeisen vuoden aikana olen vanhentunut enemmän kuin yhdeksässä edeltävässä"

        https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/4755a635-033e-4787-943f-60855b823767

        Roskalehtien linkkejä ei avata!
        Kuka tuollainen Jani Liimanen oikein onkaan. Pieni kuumekko? Ja valittaa kuin pikkulapsi.
        Tehty joku uutinen roskamediaan kiihottamaan kansaa varmaan.
        Ei ole luettu noita lehtiä kun eivät noudata hyviä lehtimiestapoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukko siis Litmanen näyttää naamaltaan olevansa vähintään 60 vuotias käpy

        Kuka kumma tuo on ? Pitäiskö olla joku tunnettu tyyppi??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskalehtien linkkejä ei avata!
        Kuka tuollainen Jani Liimanen oikein onkaan. Pieni kuumekko? Ja valittaa kuin pikkulapsi.
        Tehty joku uutinen roskamediaan kiihottamaan kansaa varmaan.
        Ei ole luettu noita lehtiä kun eivät noudata hyviä lehtimiestapoja!

        Se on joku entinen laulaja meidän käsittääksemme.

    • Anonyymi

      Ei toiminutkaan positiivisesti Marinin Vogue-juttu....kun suomesta varoitetaan.

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole sen enempää korona tartuntaa tai kemiallisia myrkytyksiä kuin muuallakaan. Ukrainassa itä osassa on sairastelttoja venäjän puolella myös.Iranissa on suuria sairastumismääriä.

    • Anonyymi

      Muistakaa rukoilla!

      • Anonyymi

        Pitää rukoilla Jumalaa, sillä hän on kiivas ja kostaa isien ja äitien pahat teot jopa useampaankin polveen!
        Jotkut ottavat epäjumalan, eli rokotteen ja siitä nuo vammat sitten tulevat kuten tuosta Raamatun toteamusksesta voitte sen lukea.

    • Anonyymi

      Naamarit on olleet pelleilyä alusta asti.

      Muut käytetyt rajoitteet on kyllä asiallisia, eikä edelleenkään pidä osallistua väenkokouksiin eikä muihinkaan kissojen- taikka mummojenristiäisiin.

      • Anonyymi

        Sanna on kehunut itseään ympäri maailmaa hoitaneensa Suomen koronatilanteen hyvin. Nyt kuitenkin jopa Yhdysvalloissa varoitellaan Suomesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on kehunut itseään ympäri maailmaa hoitaneensa Suomen koronatilanteen hyvin. Nyt kuitenkin jopa Yhdysvalloissa varoitellaan Suomesta.

        Yhdysvallat tietää jo mikä katastrofi Suomessa on loppukesään mennessä. Siksi ei ole liian aikaista kehoittaa järkeviä karttamaan Suomea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvallat tietää jo mikä katastrofi Suomessa on loppukesään mennessä. Siksi ei ole liian aikaista kehoittaa järkeviä karttamaan Suomea

        Ei Yhdysvallat mistään mitään tiedä. Ja eihän tähän astikaan ole ollut mitään katastrofia, pieni tauti vain vaivaa hieman.

    • Anonyymi

      Se on hyvä että varoittaa. Pitäisi varoittaa jokaista ihmistä matkustamasta mihinkään. Jos haluaa johonkin mennä Suomesta niin saisi jäädäkin sinne. Kansalaisuus tulisi ottaa heti pois.

      • Anonyymi

        Miten kansalaisuus liittyy koronaan tai matkustamiseen Suomesta johonkin toiseen maahan . Koittakaa hillitä itsenne ja menkää lenkille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kansalaisuus liittyy koronaan tai matkustamiseen Suomesta johonkin toiseen maahan . Koittakaa hillitä itsenne ja menkää lenkille.

        Maanpetturuudesta tulee rangaista. Jos ei pidä Suomesta vaan haluaa muualle niin kansalaisuus pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maanpetturuudesta tulee rangaista. Jos ei pidä Suomesta vaan haluaa muualle niin kansalaisuus pois.

        Ne kaikista viisaimmat osasivat käyttää älliä ja lähteä riittävän ajoissa kakeen koko paskalandia Suomesta kun maailma antoi ensimmäisen kerran vihiä lähestyvästä epidemia ajanjaksosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kaikista viisaimmat osasivat käyttää älliä ja lähteä riittävän ajoissa kakeen koko paskalandia Suomesta kun maailma antoi ensimmäisen kerran vihiä lähestyvästä epidemia ajanjaksosta

        FBI julkaisi sisäpiiritietoa jo syyskuussa 2019 asiasta luottamuksellisille tahoille joulukuussa 2019 oli jo ensimmäiset tartunnat koko maailman tiedossa mutta niitä ei osattu vielä silloin yhdistää ja tulkita heti koronaksi

        https://www.devex.com/news/covid-19-a-timeline-of-the-coronavirus-outbreak-96396

    • Anonyymi

      Oliskohan ydinsodan aika viimein. Korona ei voi pärjätä ydin säteilylle.

    • Anonyymi

      Toivottovasti muutkin maat varoittavat kansalaisiaan tulemasta Suomeen, jotta Suomeen ei tulisi taudin levittäjiä.

      • Anonyymi

        No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

      • Anonyymi

        Hysteeristä puhetta. Tauti on varsin harmiton, samanlaista on vuosituhansien aikana ollut aina.

    • Anonyymi

      Pitäisi varmaan käydä piikillä.

    • Anonyymi

      Etkö luota rokotteisiin? Rokotusten vaikuttavuuteen perustuu Suomen "avaaminen". Ruotsin tiellä? Kyllä Suomi tässä pandemian hoidossa on kulkenut ihan eri teitä Ruotsiin nähden. Kerrankin emme ole ottaneet mallia läntisestä naapuristamme, hyvä niin.

      • Anonyymi

        Tollo käytä nyt järkeä ja lopeta saarnasi rokotteen pelastavasta vaikutuksesta. Itse rokote on tappava taudin aalto ja keskittää tuhonsa sellaisiin joille ei ole kertynyt vasta-aineita elimistöön viimeisen vuoden aikana. Todellisuudessa itse rokote on vaarallisempi kuin itse epidemia ja erityisesti tietyille ikäryhmille

    • Anonyymi

      Näkyy sama viimevuodesta. Heinäkuussa tartunnat alhaalla, syksyllä alkaa nousu. Voi jokainen itse tuon katsoa käyristä.

      • Anonyymi

        Koska kesällä ollaan ulkona ja lomalla eikä koulussa työssä .

    • Anonyymi

      Olisikohan Australia sopivan kokoinen alue koko maailman hysteerikoille? Sieltä terveet ihmiset pois ja kaikki hysteerikot sinne tilalle. Siellä voisivat metsästää vaikka kenguruita, jos nälkä tulee.

    • Anonyymi

      Uskon, että näin tulee tapahtumaan. Järjetöntä oli vapauttaa ravintolat jne.
      Tyhmyydestä sakotetaan.

    • Anonyymi

      Hallitus kiristi liikkumista ja peloitteli kansaa, kun vaalit piti pitää ja Pääsiäisenä myös varoitteli. Nyt vapautetaan hetkeksi kaikki, että heidän tahtomana äänestyspäivänä kansaa"virtaisi"äänestyspaikoille. Katsokaa vaan, sen jälkeen tulee taas kovia puheita koronan leviämisestä. Ja loppukesällä jo tiukat rajoitukset.

    • Anonyymi

      En usko hetkeäkään että varoitus koskee koronaa. Maailman politiikkaa ja tapahtumia seuranneet kyllä tajuavat.

      Mutta varsin diplomaattisesti ilmaistu asia jenkeiltä. Ei nostateta jännitteitä entisestään. Nimenomaan todellisuuden ja varoituksen sisällön välinen ristiriita on se viesti.

      Ja kuten tätä ketjua lukiessa tajuaa, enemmistöltä lienee mennyt asia täysin ohitse. Tuskin tajuavat edes eduskunnassa tai hallituksessa.

      Puolustusvoimat on ainoa joka reagoi tuohon uutiseen sillä tavoin kuin pitäisi.

    • Anonyymi

      Toivottavasti usa laiset pysyvät kaukana Suomesta. Siellähän sitä koronaaON pilvinpimein.

      • Anonyymi

        Me emme pelkää vaikka bulabula-miehiä ja naisia tulisi.
        Just hysteerikot ne sairastaa vaikkei tautiakaan olisi. Luulotauti on pahin tauti.

    • Anonyymi

      Itse laitan kotivaran kuntoon. kyseessä ei ole mitenkään koronaan liittyvä varoitus. Päästäänköhän testaamaan käytännössä puolustustilalain soveltamista? Toisinsanoen junnaamaan lakipykälien kanssa vaikka pitäisi maata puolustaa...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eikä ole Ruotsin tiellä koska rokotukset etenee rivakasti ja rajoitteita ei kokonaan poisteta. Hyvä kun jenkit pysyy poissa levittämästä just nyt koronaa.

    • Anonyymi

      🐛haitarissa on parempi kuin yksikään raiskaus.

    • suuri amerikan päällikkö,,,,,,,,,, voi verrata luostrisen aksuun joka haasteli television kanssa,,,,,,,,,,,,,, olis ees kukka mut ei pelkkä kukkakeppi koko omakehuhaiseeäijä

    • Anonyymi

      Hyvä kun varoittaa. Siksi että USA:ssa se virus oikein jyllääkin. Ei sitä Suomeen tarvitse tulla lisää levittämään. Kaikella on puolensa ja puolensa, kuka nyt mistäkin kulmasta asiaa katsookin.

      • Anonyymi

        Jenkit on joutuneet ennenkin tukistamaan Suomea ihan lähi historiassakin. Hyks:n homepesä sai myrkyttää potilaita vuosikausia kunnes kohdalle osui yhdysvaltain laivaston veteraani ja häneen kohdistetun rikollisen ja epäasiallisen kohtelun myötä Aurorassa
        FBI pisti ison pyörän pyörimään.

        Vuosi siitä ja paikka meni kiinni kun isoveli toimi ja nyt koko laakso puhdistuu

        https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1697699

        Aihe on ollut arka kuuma peruna Hyksille niin arka että mm metro ja helsingin uutiset ovat joutuneet luopumaan aiheen julkaisusta. Asiasta on kuitenkin asianosaisilla minuuttitarkat dokumentit ja mm googlen välimuistista löytyy vielä mm helsingin uutisten artikkeleita aiheesta.

        Jos asia valotettaisiin nyt koko maailman tietoon verkossa vaikka 1,2 miljoonan luettavaksi niin pieni Suomi hukkuisi omaan kusipäisyyteensä ja USA nauraisi Suomelle raikunaurua. Miten pohjolassa voi olla näin tyhmä ja sosialistisesti köppelö maa nimeltä Suomi

      • Anonyymi

        Hyks:n Aurora myrkytti asiakkaitaan homeella vuosia ennenkuin FBI:n jyrä pisti paikan tyylikkäästi sulkuun. Paljastunut käry Auroran lastenosaston homeesta oli vasta jäävuoren huippu. Kuinka moni onneton ehti saada tuolta keuhkoihinsa ja elimistöönsä vaarallisen määrän hometta jää arvoitukseksi

        Tuolta leffan raidaltakin sen kuulee

        Mikään ei ole sen tyhmempiä kuin suomalaiset

        https://www.youtube.com/watch?v=CzWs3YO3Avo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyks:n Aurora myrkytti asiakkaitaan homeella vuosia ennenkuin FBI:n jyrä pisti paikan tyylikkäästi sulkuun. Paljastunut käry Auroran lastenosaston homeesta oli vasta jäävuoren huippu. Kuinka moni onneton ehti saada tuolta keuhkoihinsa ja elimistöönsä vaarallisen määrän hometta jää arvoitukseksi

        Vieläkö joku väittää ettei jollain maailmanpoliisi FBI:llä olisi toimivaltaa pikkuisessa Suomenkin maassa?

        kyllä on kun kyseessä on yhdysvaltain kansalaisen henkeen ja terveyteen kohdistunut uhka jonka aiheutti Suomi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenkit on joutuneet ennenkin tukistamaan Suomea ihan lähi historiassakin. Hyks:n homepesä sai myrkyttää potilaita vuosikausia kunnes kohdalle osui yhdysvaltain laivaston veteraani ja häneen kohdistetun rikollisen ja epäasiallisen kohtelun myötä Aurorassa
        FBI pisti ison pyörän pyörimään.

        Vuosi siitä ja paikka meni kiinni kun isoveli toimi ja nyt koko laakso puhdistuu

        https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1697699

        Aihe on ollut arka kuuma peruna Hyksille niin arka että mm metro ja helsingin uutiset ovat joutuneet luopumaan aiheen julkaisusta. Asiasta on kuitenkin asianosaisilla minuuttitarkat dokumentit ja mm googlen välimuistista löytyy vielä mm helsingin uutisten artikkeleita aiheesta.

        Jos asia valotettaisiin nyt koko maailman tietoon verkossa vaikka 1,2 miljoonan luettavaksi niin pieni Suomi hukkuisi omaan kusipäisyyteensä ja USA nauraisi Suomelle raikunaurua. Miten pohjolassa voi olla näin tyhmä ja sosialistisesti köppelö maa nimeltä Suomi

        Suomi meni korona vipuun ja yli reagoinnilla sai tämän pienen maan sekasortoon. Jotta kaikki tajuaisivat korona sekamelska on yli liioiteltu ja kaupallistettu.

        https://mvlehti.net/2021/08/31/aamun-avautuminen-voi-vu-etta-vttaa-mielipide/

        Tanskalaiset ovat tämän jo tajunneet ja Tanska poistaa kaikki rajoitukset ensi viikon perjantaista alkaen.

        https://www.verkkouutiset.fi/tanska-poistaa-viimeiset-rajoitukset-virus-ei-enaa-yleisvaarallinen/#d8883621

    • Anonyymi

      Voiko maskiton olla vastuussa toisen ihmisen terveydestä?

      https://tokentube.net/v/2571576089/Voiko-maskiton-olla-vastuussa-toisen-ihmisen-terveydestä-

      Tässä miettimisen aihetta koronahysteerikoille.

      • Anonyymi

        Totta kai kulkutaudin levittäjä on vastuussa teoistaan. Onko tyyppi, joka käy huorissa Afrikassa ja sen jälkeen hässiskelee ympäriinsä ilman kondomia vastuuussa HIV:n leviämisestä?
        Aikoinaan oli Suomessakin vitsauksena ns. lentävä keuhkotauti. Oliko ympäriinsä holtittomasti räkivä vastuussa keuhkotaudin leviämisestä? Totta kai oli. (Siihen aikaan oli julisteita ja lehdissä ilmoituksia, joissa kehotettiin välttämään yskimästä ja aivastelemasta toisia päin, välttämään tungoksia ym. Oli sylkykuppeja, myös mukana kannettavia malleja, joihin piti sylkeä)

        Siinä tapauksessa hysteerikkojen tulee pysyä kotonaan ovet lukossa, eikä juosta ympäriinsä levittämässä tautejaan joku näennäisvaippa naamallaan.

      • Anonyymi

        Olipa hyvä video!
        Me emme ole käyttäneet maskeja emmekä ole todenneet mitään ongelmaa eikä kukaan ole kiinnostunut ollut.
        Eihän noista todella ole mitään hyötyä. Haittoja on vaikka kuinka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai kulkutaudin levittäjä on vastuussa teoistaan. Onko tyyppi, joka käy huorissa Afrikassa ja sen jälkeen hässiskelee ympäriinsä ilman kondomia vastuuussa HIV:n leviämisestä?
        Aikoinaan oli Suomessakin vitsauksena ns. lentävä keuhkotauti. Oliko ympäriinsä holtittomasti räkivä vastuussa keuhkotaudin leviämisestä? Totta kai oli. (Siihen aikaan oli julisteita ja lehdissä ilmoituksia, joissa kehotettiin välttämään yskimästä ja aivastelemasta toisia päin, välttämään tungoksia ym. Oli sylkykuppeja, myös mukana kannettavia malleja, joihin piti sylkeä)

        Aivopesty! Media on yrittänyt kusettaa, mutta eihän se näin mene. Normaali siisteys on asiaa aina ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä tapauksessa hysteerikkojen tulee pysyä kotonaan ovet lukossa, eikä juosta ympäriinsä levittämässä tautejaan joku näennäisvaippa naamallaan.

        Hihihi..just noin olemme sanoneet. Sairaat pysykööt kotona eikä honkkaamassa ympäri kylää. Sairauspelkoiset pysykööt myös kotona. Kuten ennenkin :-))
        Ei me tosiaan voida suojella toisen terveyttä, jokainen ottaa riskin jos kulkee tuolla ulkona!!!

    • Anonyymi

      Joo,se on kyllä valitettavasti tosi.Rajoitteiden purkua tutkijat ovat nimenomaan varoittaneet tekemästä.Joku juju tässä täytyy olla,että halutaan koronan pysyvän Suomessa.

      • Anonyymi

        sehän on nähty kun rajat ulkomailta tuleville edelleen auki ,ei testiä jne. selvää yrityksien alas ajoahan tämä on. siitä työttömiä ja sitten matuja lisää ,johan tämä on selvää ohjailua että tulevaisuudessa pieni eliitti pyörittää orja kansaa ympäri maailmaa ! SE SUURI SUUNNITELMA !

    • Anonyymi

      Suomessa ei kylläkään ole mikään paha koronatilanne Eurooppalaisessa vertailussa ja viimeaikoina tartuntaluvut ovat olleet selvästi laskusuunnassa. Mutta ei noita rajoituksia liian nopeasti pitäisi purkaa, koska korona saattaa yllättää.

    • Anonyymi

      Yrittäkää nyt vihdoinkin ymmärtää ettei nyt käytössä olevat rokotteet estä koronan tarttumista eikä sen levittämistä eteenpäin. Eli mitään rajoitteita ei voida purkaa tässä tilanteessa,
      Nämä "rokotteet" on vain lääkkeitä pahimpien tautimuotojen oireisiin, eli ne vähentävät esim. todella huonokuntoisten kuolemia.
      Tämä tauti lievenee pikkuhiljaa mutta se ei minnekään katoa.
      Niinkuin ei kadonnut se edellinenkään eli espanjantauti.

      • Anonyymi

        Rokotteista hyötyy VAIN JA AINOASTAAN niiden myyjät! Eli BigPharma, lääketeollisuus. Ja heitä ei koske mitkään lait. Kaikki on ostettavissa.

    • Anonyymi

      Ollaan niin vaarallinen maa turvallisuus heikkoa

    • Anonyymi

      Suomelta on rahat loppu. Sitä ei komminsitit ymmärrä, joille palkka tulee sieltä "taikaseinästä".

    • Anonyymi

      Itkekää ny onnettomat se korona ne takia....

    • Anonyymi

      Usan kansalaiset ovat vain niin tyhmiä eivät ne edes tiedä missä suomi on vai onko osavaltio. Joten niiden idioottein mielipiteillä ei ole mitää merkitystä.

    • Anonyymi

      Sinun päässä se jyllää. Covid 19 ei ole eristetty. PCR testillä on saatu mm.papaijasta ja coca colasta positiivisia tuloksia. Covidiin kuolleeksi ja sairastuneeksi ilmoittamista on väärennetty. Hoitajien TIk Tok tanssivideot ovat mielenkiintoista katsottavaa tyhjältä osastolta, samoin tyhjät koronaosastot ja sairaalat joita on myös kuvattu. Luulosairas on paha tauti. Psykoosi kai kehittyneenä varsin paha. www.koronarealistit.com

      • Anonyymi

        Koronapsykoosissa on kyllä pisin psykoosi kaikista psykoosisairauksista. Toista vuotta pitkälle menty ja jatkuu aina vain. Ihmiset ovat eristäytyneet koteihinsa vähän kuin suljetulle sillä erotuksella, että pääsevät vapaasti kirjoittamaan harhansa ympäri nettiä. Suuruusharhaista ja vainoharhaista keskustelua täälläkin. Ja media ylläpitää psykoosia jatkuvalla hössötyksellä. Mediakin on sairastunut. Olemme pian omillamme...

    • Anonyymi

      Äkkiä hakemaan koronarokotus!!! Hopihopi!

      • Anonyymi

        Mistä sairaalasta olet karannut.

    • Anonyymi

      Kuinkahan monella täällä on kokemusta koronasta, niin hassuja kirjoituksia.

      • Anonyymi

        On sen verran harvinainen ja paljon lievempi kuin se vaara mikä tulee näistä mRna-koeliemistä, joita tuikataan ihmisten kehoon.
        Onko monikaan tietoinen mitä niissä on? Ei taida kiinnostaa?
        Kuitenkin kiinnostaa mitä syö, ei luulisi enää jos tuokin käy kaupaksi.
        Ei toki aina. Joskus on täkyjä, että saataisiin ottamaan.
        Olihan Suomessa kahvi ja pulla tuolla narkolepsia piikin ottavillakin tarjolla.
        Ihminen unohtaa nuo asiat, kunnes kolahtaa kohdalle. Sitten kyllä vingutaan ja valitetaan.
        Osa maksetaan hiljaisiksi.

    • Anonyymi

      Pysykööt turistit poissa Suomesta. Suomi on täynnä itänaapurin vihaajia ja kansallissosialisteja.
      Rasistisin maa koko Euroopassa, siellä tapetaan naisia ja syytetään mustia ja lähi-idän syyttömiä lapsia.
      Valkoinen mies juhlii ja levittää sekä koronaa että kuppaa , niin joka ikinen joka haluaa Suomeen matkustaa , menkää ennemmin Moskovaan, siellä on mukavampaa!

      • Anonyymi

        Siis kansallisosialistit ovat itänaapurin rakastajia persuja ja muita Pietarin trolleja kuten sinäkin.

        Moskovassa "ihmiset" haisevat.

    • Anonyymi

      Niin,liian aikaisin ei pidä purkaa rajoituksia,vaikka tartunnat on nyt laskeneet,mutta äkkiäkös ne leviää,kun porukat lähtee liikkeelle,eikä välitä mistään mitään,niitä ihmisiä on tullut nähtyä vaikka ruokakaupassa jossa itse asioin kerran viikossa. Itse käytän käsidesiä,pesen ruokakärryn kahvat,pesen käteni tämän jälkeen ja desinfioin käteni uudestaan,otan hedelmäpussin,jonka laitan käteen ,jolla kosketan kaikkia pintoja,joissa joudun avaamaan oven tai kaapin josta otan tuotteen.Ja niin,tietysti käytän kasvomaskia ja noudatan turvaväliä.Poistuessani käytän myös taas käsidesiä.Juu,on kädet koetuksella kun kuivuu,mutta sitä varten on voiteet.En ymmärrä,että on ihmisiä,jotka eivät ymmärrä tämän viruksen vakavuutta ja eivät käyttäydy sen mukaan.Suomessa on pieni määrä asukkaita,verrattuna suurvaltoihin,miten ihmeessä täällä ei ihmiset osaa toimia oikein kun sanotaan,että noudatetaan suosituksia ...ovatko kantasuomalaisia vai mamuja...ongelmia ja rikollisuus on lisääntynyt ilman koronaakin,ketkä niitä aiheuttaa?

      • Anonyymi

        Totta, joka sana!

      • Anonyymi

        Miksi koronan takia pitäisi olla tuollainen hysteerikko? Itse vastustan liiallista desinfiointiaineilla läträämistä ja siksi en käsidesiä ole koskaan ostanut. Enkä tule koskaan ostamaankaan. Käsidesi on huijausta. Itse korkeintaan pesen kädet toisinaan kotoa lähdettäessä (jos muistan) ja pesen kädet kotiin tultaessa, mutta käsidesiä en koskaan käytä. Ja voiteitakaan en koskaan osta, täysin turhaa rahan haaskausta.

        Korona on lähinnä aivotonta hysteriaa, ei oikeasti vaarallinen tauti. Ja suositukset ovat vapaaehtoisia, niitä voi noudattaa jos itseä huvittaa. Itse toki käytän toki maskeja, mutta samoja kertakäyttömaskeja päivästä toiseen. Yksi hailee, vaikka ohjeet sanoisivat mitä, mutta en usko siihen että kertakäyttömaskit ovat kertakäyttöisiä.

      • Anonyymi

        Tartunnat eivät ole laskeneet tai nousseet. Sitä säätelee THL ja testeissä käyvät.
        Nyt on ainakin selkeästi vähemmän tikkutesteille tulijoita, ei ainuttakaan jonossa eilen kun katselimme. Yksi oli tulossa autolla maski naamalla :-) Voi kuin typerältä näytti! Voiko ihmisen saada todella näin sekaisin? Käyttää maskia autossa ja luonnossakin. Se on pahempi, se on jo aivovamma, joka taitaa tulla maskien käytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi koronan takia pitäisi olla tuollainen hysteerikko? Itse vastustan liiallista desinfiointiaineilla läträämistä ja siksi en käsidesiä ole koskaan ostanut. Enkä tule koskaan ostamaankaan. Käsidesi on huijausta. Itse korkeintaan pesen kädet toisinaan kotoa lähdettäessä (jos muistan) ja pesen kädet kotiin tultaessa, mutta käsidesiä en koskaan käytä. Ja voiteitakaan en koskaan osta, täysin turhaa rahan haaskausta.

        Korona on lähinnä aivotonta hysteriaa, ei oikeasti vaarallinen tauti. Ja suositukset ovat vapaaehtoisia, niitä voi noudattaa jos itseä huvittaa. Itse toki käytän toki maskeja, mutta samoja kertakäyttömaskeja päivästä toiseen. Yksi hailee, vaikka ohjeet sanoisivat mitä, mutta en usko siihen että kertakäyttömaskit ovat kertakäyttöisiä.

        Sanoit selkeästi. Normaali hygienia. Ei ole mitään kauheaa tautia. Aina on potilaita sairaaloissa eri tason kunnossa, joku huonompi joku parempi.
        Ruumiskonttejakin vuosi sitten tuotiin luomaan hysteriaa sairaaloitten pihoille eikä yksikään tainnut olla käytössä. Vanhusten pelottelua ja vähän muittenkin.
        Sitä hysteriaa luotiin kovin monella tavalla ja vastuussa on etenkin tv ja nuo roskalehdet.
        Niitä voi kutsua tällä hetkellä noin, kun eivät noudata hyviä lehtimiestapoja. Kaiken maailman nulikat siellä kirjoittamassa soopaa ja kovin yksipuolisia ovat.

    • Anonyymi

      Usan viranomaiset varottavat VAALIEN SIIRRON TAKIA . Eivät ne seuraa pikkutarkasti jonkin nurkkalehden Hesarin tai Yleuutisten jaarituksia

      Usan ulkominoministeriön Pohjoismaat-osasto näki että Marinin hallinto SIIRSI VAALIT KOSKA THL KERTOI ETUKÄTEEN ETTÄ TAUTEJA ON 11 000 PÄIVÄSSÄ mikä suhteutettuna USAn väkilukuun tarkoittaisi 700 000 tautitapausta päivässä Usassa

      Ilman muuta tulee matkustusvaroitus tällaiseen maahan (tautitapauksia oli ehkä 300 eli THL virhe oli 40- kertainen ). Miettikää miksi maksatte tällaisen porukan palkkoja, THL

      • Anonyymi

        Ihan V-väli minkä puolueen omaneduntavoittelija sillä häärää? Onko oikeisto tai vasemmisto. Kun pääsevät edustuspalkoille ja eduille unohtuu kaikki normi roskaväen murheet. Oma etu ja puolueen etu tärkeintä ja että pysyy kähminnässä mukana mahdollisimman pitkään.
        Usan viranomaisten kannattaisi keskittyä ihan omiin ja isompiin ongelmiin. Niitä, kun näyttää olevaan enemmän, kuin riittämiin.
        Ihmisten kannattaisi katsoa muitakin uutiskanavia tasapuolisesti, kuin pelkästään CNN:n aivopesua.

      • Anonyymi

        Niin että tauteja oli ehkä 8 ja nekin vain sitä flunssaa mitä muutkin.
        Onhan se THL ennenkin liioitellut tartuntoja ja joku oikeusjuttukin meneillään valehtelusta tai vääristelystä.

    • Anonyymi

      Tämä koronasta jauhaminen on kuin kertoisi teinille päihteistä tai turvavyö höpötys 60 luvulla.
      Ei mene jakeluun.

    • Anonyymi

      Täällä hesas on paljon kapakoissa
      alkoholiriippuvaistaa jengiii jotka ei välitä mistään faijan ja mutsin tai sossun fyrkillä dokaavat naamariinsa kapakoissa kaikki litkut mitä tarjotaan.

    • Anonyymi

      Coronan tartunta vaaran takia ilmeisesti varoitettu.
      Suomessa on pajon pakolaisia ja näin ollen erilaisia virus mutaatioita, jotka tarttuessaan ovat tosi vaarallisi ja levitessään todellakin, kuten Marin sanoi leviämistä ei voida estää, tilanne on vakava.
      Suomalalaiset eivät millään tavoin aina ole varautuneet, eivät ole kyllin viisaita siinä suhteessa.

    • Anonyymi

      Suomessa on muutenkin asiat täysin retuperällä. Rutiköyhä maa jossa politisoitunut oikeuslaitos. Riippumattoman median sensurointi ja ihmisoikeusloukkaukset. Fasistinen feikki demokratia.

      • Anonyymi

        Kilpaillaan kuitenkin Pohjois-Korean kanssa maailman onnellisimman kansan asemasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilpaillaan kuitenkin Pohjois-Korean kanssa maailman onnellisimman kansan asemasta.

        Ihana!!!

        No tällä hetkellä varmaan Pohjois-Koreassa paremmin asiat. Ei sitä tietoa jaeta Suomessa, eli ilmeisesti näin on. Jos olisi huonommin, lehdet kirjoittaisivat silloin nälviviä juttujaan näistä maista.

    • Anonyymi

      Negatiiviset aivot. Tarkoittaa sitä tämä varoitus että Suomeen matkustajilta vaaditaan koronatesti ja karanteeni ettei tauti leviä ja ihan samoin varoitetaan kaikkiin maihin matkustamista nyt ettei tauti leviä. Se tietysti leviää myös eläinten mukana ja ulkomaalaisten ruokien pakkausten mukana kuten meille tuli padel pelin mukana liskoja. Espanjasta eikä padel pelin kuljetus varmaan ole välttämätöntä nyt.

    • Anonyymi

      Toyota Corolla E70 eli neljännen sukupolven Corolla oli edeltäjiään kulmikkaampi ja toiseksiviimeinen takavetoinen Corolla (AE86 GT Corolla oli viimeinen). Neljännen sukupolven malleista ainoastaan farmari ja pakettiautoversiota myytiin vuoteen 1987 asti, muut versiot korvattiin uudemmalla sukupolvella jo vuonna 1984. Tämän sukupolven Corollaa myytiin myös nimellä Daihatsu Charmant. Suomessa tätä Corolla-mallia kutsutaan yleisesti nimellä Corolla DX, Teini DX tai Dexteri, vaikka DX on todellisuudessa vain yksi Corollan varustelutasoista.

      Tämäkin Corolla-sukupolvi oli yksi Suomen suosituimmista autoista aikanaan. Se oli rakenteeltaan kilpailijoihinsa nähden ehkä lievästi vanhanaikainen takapyörävetonsa ja jäykän taka-akselin takia, mutta koska rakenne ja tekniikka olivat vanhoja tuttuja ja kestäviksi todettuja, oli tämäkin Corolla-sukupolvi todella luotettava ja kestävä ajokki. Vikatilastoissa Corolla loistikin yleensä ykköspaikalla.

    • Anonyymi

      Aivan oikein,pysykää kaikki poissa,älkää tulko tänne tauteja tuomaan

      • Anonyymi

        Meidän pitä aina vaihtaa viruksia keskenämme ja päivittää oma kantamme. Muussa tapauksessa tulee musta enkeli ja vie vähin äänin.
        Matkustaa ei huvita rättipäässä pakotettuna eikä Kanariallekaan saa mennä edes uimaan ilman rättiä. Taitaisi kalat saada tartunnan :-))

    • Anonyymi

      Eikös suomessa ollu viisaat päättäjät joihin kansa voi luottaa?

      • Anonyymi

        Missä asiassa niihin voi luottaa ?

    • Anonyymi

      Täällä taas sekopäät tietää kaikesta kaiken. Koronatilanne on Suomessa melko hyvä, rokotteet ja maskit toimivat ja syksynä tilanne on parempi viime syksynä - jos te folioihin, mikrosirutuksiin ja salaliittoihin uskovat venäjätrollit ja persut ette onnistu mokaamaan kaikkea.

      • Anonyymi

        Koronatilanne on Suomessa melko hyvä, rokotteet ja maskit toimivat ja syksynä tilanne on parempi viime syksynä - jos te folioihin, mikrosirutuksiin ja salaliittoihin uskovat venäjätrollit ja persut

        niin niin ja lehmätkin lentää mutta mikä on totuus?

        totuus on se että:

        Suomi on yksi epäonnistuneimmista maista koronan hoidossa

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c8547025-b740-44b1-afff-93e65d990007

        totuus on se että:

        Suomi maksaa rajoitteista luopumisesta liian kalliin hinnan karvas tappion hinta esillä 4-6 kuukauden sisällä

        https://www.aamulehti.fi/koronavirus/art-2000007817569.html

        totuus on se että:

        Ainoa ja järkevin asiassa toiminut on ollut Sanna Marin jonka päälle ryöpytetään lokaa sen takia koska hän ajattelee järjellä ja ymmärtää että kyseessä on kriittinen asia ja rajoitukset ovat välttämättömiä

        https://www.facebook.com/148604678501169/posts/3990865007608431/

        Miksi käytät todisteena Suomen epäonnistumisesta noin vuoden vanhaa linkkiä (päivämäärä 12.5.2020). Tuolloin tauti oli vasta alkuvaiheessa ja suuressa osin maailmaa tauti ei ollut kunnolla edes levinnyt. Tuo linkki on täysin vanhentunut ja arvoton.

        Älä vekuta "vuoden vanha linkki" tässä sinulle tuoretta ja ajankohtaista

        https://fi.usembassy.gov/covid-19-information/

        USA on ainakin siinä oikeassa että jokainen joka haluaa välttyä tässä vaiheessa terveydellisistä riskeistä tai sairastumisesta ei matkusta Suomeen, ei ainakaan tämän sukupolven aikana. Aikaisintaan 10 vuoden jälkeen kun tämä tuhansien järvien saastuttama sosialistinen takapajula Suomi on jotenkin selviytynyt tautiaaltojen aiheuttamista vaurioista.

        Suomen epäonnistuminen koronan hoidossa korostuu siinä että media luo tekaistuja ja vääristettyjä "vähäisiä" lukuja muka koronan leviämisestä tänä keväänä Suomessa. Aivotonkin ymmärtää että ei Suomi ole missään erikoisasemassa tai suojeluksessa näin monihaaraista ja ilkeää tautia vastaan. Suomella ei ole mitään etulyöntiasemia että voisi pärskiä olevansa turvassa koronalta. Vuoden vanha linkki todisti sen töppäyksen minkä suomi teki koronan alkuvaiheissa. Ja nyt kun maitoa on läikkynyt lattialle niin luodaan valheita muka "vähäisistä" tartunnoista. Ja panostetaan muka "rokotteen" voimaan. Mitään konkreettista rokotetta ei kehitetä näin lyhyessä ajassa sellaista joka pystyisi kertaheitolla eliminoimaan tälläisen taudin kaikki kymmenet eri lonkerot ja variantit.

        Muuten suomesta on varoitettu runsaasti jo ennen korona hysteriaakin eikä tämä tieto perustu pelkästään meidän pietarilaisten näkökulmaan

        https://www.buzzfeed.com/eglantinerbd/21-reasons-why-you-should-never-set-foot-in-finlan-32v2d

        Suomi on täysin paska maa täynnä kusipäitä ja nythän tuo jälkimmäisin kusipäisyys korostuu kun Suomi nousee seuraavan vuoden sisällä koronan aiheuttamaksi katastrofien maaksi. Saattepä nähdä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronatilanne on Suomessa melko hyvä, rokotteet ja maskit toimivat ja syksynä tilanne on parempi viime syksynä - jos te folioihin, mikrosirutuksiin ja salaliittoihin uskovat venäjätrollit ja persut

        niin niin ja lehmätkin lentää mutta mikä on totuus?

        totuus on se että:

        Suomi on yksi epäonnistuneimmista maista koronan hoidossa

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c8547025-b740-44b1-afff-93e65d990007

        totuus on se että:

        Suomi maksaa rajoitteista luopumisesta liian kalliin hinnan karvas tappion hinta esillä 4-6 kuukauden sisällä

        https://www.aamulehti.fi/koronavirus/art-2000007817569.html

        totuus on se että:

        Ainoa ja järkevin asiassa toiminut on ollut Sanna Marin jonka päälle ryöpytetään lokaa sen takia koska hän ajattelee järjellä ja ymmärtää että kyseessä on kriittinen asia ja rajoitukset ovat välttämättömiä

        https://www.facebook.com/148604678501169/posts/3990865007608431/

        Kuinka tyhmä sä voit olla... Tuo juttu on vuoden vanha jonka jälkeen Suomi on ollut listattuna parhaiden joukossa. Ja parempi kuin esim. Viro. Ootko säkin joku urpo joka ei osaa lukea.

        Suomi "on listattu parhaiden joukkoon" ainoastaan omasta mielestään. Tässä alkuun vaikka sata kärjessä realistisista näkemyksistä siitä miten kurja kaukaa kierrettävä ja ei toivottu maa Suomi oikeasti on

        https://afinnontheloose.com/things-i-dont-miss-from-finland/

        https://www.heartmybackpack.com/finland/worst-scandinavian-country/

        https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g189934-d245976-r313888325-Senate_Square-Helsinki_Uusimaa.html

        https://www.facebook.com/AllThingsFinlandSuomi/posts/finland-is-such-an-awful-country-/917530901611988/

        https://qz.com/548985/whats-wrong-with-finland/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä vekuta "vuoden vanha linkki" tässä sinulle tuoretta ja ajankohtaista

        https://fi.usembassy.gov/covid-19-information/

        USA on ainakin siinä oikeassa että jokainen joka haluaa välttyä tässä vaiheessa terveydellisistä riskeistä tai sairastumisesta ei matkusta Suomeen, ei ainakaan tämän sukupolven aikana. Aikaisintaan 10 vuoden jälkeen kun tämä tuhansien järvien saastuttama sosialistinen takapajula Suomi on jotenkin selviytynyt tautiaaltojen aiheuttamista vaurioista.

        Suomen epäonnistuminen koronan hoidossa korostuu siinä että media luo tekaistuja ja vääristettyjä "vähäisiä" lukuja muka koronan leviämisestä tänä keväänä Suomessa. Aivotonkin ymmärtää että ei Suomi ole missään erikoisasemassa tai suojeluksessa näin monihaaraista ja ilkeää tautia vastaan. Suomella ei ole mitään etulyöntiasemia että voisi pärskiä olevansa turvassa koronalta. Vuoden vanha linkki todisti sen töppäyksen minkä suomi teki koronan alkuvaiheissa. Ja nyt kun maitoa on läikkynyt lattialle niin luodaan valheita muka "vähäisistä" tartunnoista. Ja panostetaan muka "rokotteen" voimaan. Mitään konkreettista rokotetta ei kehitetä näin lyhyessä ajassa sellaista joka pystyisi kertaheitolla eliminoimaan tälläisen taudin kaikki kymmenet eri lonkerot ja variantit.

        Muuten suomesta on varoitettu runsaasti jo ennen korona hysteriaakin eikä tämä tieto perustu pelkästään meidän pietarilaisten näkökulmaan

        https://www.buzzfeed.com/eglantinerbd/21-reasons-why-you-should-never-set-foot-in-finlan-32v2d

        Suomi on täysin paska maa täynnä kusipäitä ja nythän tuo jälkimmäisin kusipäisyys korostuu kun Suomi nousee seuraavan vuoden sisällä koronan aiheuttamaksi katastrofien maaksi. Saattepä nähdä

        Tuo kuulostaa lähinnä hysteerikon typerältä ruikutukselta. Jos tautia kerran on joka paikassa ja ihmiset sairastavat sitä koko ajan vakavasti niin miksi valtaosa ei tunne ainuttakaan edes koronaan sairastunutta? Ja kuolleita vielä vähemmän. Tapauksia nyt vain on minimaalisen vähän ja se on fakta.

        Lähinnä tuollaiset tekstit ovat pelkkää aivotonta hysteriaa. Mitään erityistä syytä huoleen ei ole ja tautia on vain vähän liikkeellä.

        Ihan totta. Meitä on lukuisa määrä tässä eletty ilman maskeja alusta lähtien emmekä ole ymmärtäneet missä se sairaus piileksii!!
        Media on pakotettu tekemään tätä kusetusta, ei tätä muuten ymmärrä.
        Media harjoittaa muutenkin hyvin epäasiallista uutisointia ja harrastaa huonoa lehtimiestapaa. Siitä voisi kirjoittaa pidempäänkin. Vinkkejä eivät huoli.
        Nälvivät kovasti Ruotsalaisia vuosi sitten aivan asiattomasti ja turhaan.

      • Anonyymi

        Maskithan toimii matojen ja parasiittien hyvänä alustana kun kostuvat. Happivaje luo aivan oman vajaan toiminnan aivoihin ja monista sen jo huomaa kun käyttävät kauan.
        Nesteen Martinlaakson hoitajanainenkin sekosi täysin ja heitti asiakkaan ulos kiinni jopa käyden, siis korona-aikana hysteerikko heittää ulos!! Ja maskia vielä vaatii...perin seko.
        Hyvältä näytti kaupassa eilen, kun alle puolella näytti olevan enää maski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronatilanne on Suomessa melko hyvä, rokotteet ja maskit toimivat ja syksynä tilanne on parempi viime syksynä - jos te folioihin, mikrosirutuksiin ja salaliittoihin uskovat venäjätrollit ja persut

        niin niin ja lehmätkin lentää mutta mikä on totuus?

        totuus on se että:

        Suomi on yksi epäonnistuneimmista maista koronan hoidossa

        https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c8547025-b740-44b1-afff-93e65d990007

        totuus on se että:

        Suomi maksaa rajoitteista luopumisesta liian kalliin hinnan karvas tappion hinta esillä 4-6 kuukauden sisällä

        https://www.aamulehti.fi/koronavirus/art-2000007817569.html

        totuus on se että:

        Ainoa ja järkevin asiassa toiminut on ollut Sanna Marin jonka päälle ryöpytetään lokaa sen takia koska hän ajattelee järjellä ja ymmärtää että kyseessä on kriittinen asia ja rajoitukset ovat välttämättömiä

        https://www.facebook.com/148604678501169/posts/3990865007608431/

        KAIKKI ROSKAMEDIAN LINKKEJÄ - EI KIINNOSTA LAINKAAN AVAILLA!
        LAITA LINKKEJÄ, JOIHIN VOI LUOTTAA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kuulostaa lähinnä hysteerikon typerältä ruikutukselta. Jos tautia kerran on joka paikassa ja ihmiset sairastavat sitä koko ajan vakavasti niin miksi valtaosa ei tunne ainuttakaan edes koronaan sairastunutta? Ja kuolleita vielä vähemmän. Tapauksia nyt vain on minimaalisen vähän ja se on fakta.

        Lähinnä tuollaiset tekstit ovat pelkkää aivotonta hysteriaa. Mitään erityistä syytä huoleen ei ole ja tautia on vain vähän liikkeellä.

        Ei todella, vuosikymmenet ilman mitään erikoista.
        Paitsi nyt rokotusten alettua tulvi sairastuneita tietoon, kun yksi oli jo ottanut piikin.
        Hän levitti jotain kun hyysäsi tutuilla piikin saatuansa tollo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi "on listattu parhaiden joukkoon" ainoastaan omasta mielestään. Tässä alkuun vaikka sata kärjessä realistisista näkemyksistä siitä miten kurja kaukaa kierrettävä ja ei toivottu maa Suomi oikeasti on

        https://afinnontheloose.com/things-i-dont-miss-from-finland/

        https://www.heartmybackpack.com/finland/worst-scandinavian-country/

        https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g189934-d245976-r313888325-Senate_Square-Helsinki_Uusimaa.html

        https://www.facebook.com/AllThingsFinlandSuomi/posts/finland-is-such-an-awful-country-/917530901611988/

        https://qz.com/548985/whats-wrong-with-finland/

        Ja näistäkö sivuista sinä löydät totuuden? Kertoisitko mistä tuon totuuden tunnistat? Olisiko tarkoitushakuisella googlen käytöllä jotain syvällisempää kerrottavaa sinusta ja ajatusmaailmastasi?
        Valaisepa meitä ymmärtämätttömiä:

        - mikä maa on hoitanut koronakriisin parhaiten. Mistä tietosi ovat peräisin ja mikä niistä tekee luotettavia. Tee lisäksi yksinkertaiset laskelmat:
        13923/10,1 ja 906/5,5? Mitähän nuo luvut voisivat symbolisoida

        Ihanko tosissasi vetoat noiden linkkien kirjoituksiin? Rajoitetulla älyllisellä kapasiteetillasi et ilmeisesti ymmärrä huumoria tai sitten olet fiksumpi kuin useimmat kirjoittajat ja
        nauireskelet persuille, jotka hakevat vahvistusta uskolleen noista linkeistä. viimeinen linkki on asiaa, mutta joku on aina viimeinen, ja ehkä tarkoituksella unohdetaan koko ajanjakso sodan jälkeen aina 80-luvun loppuun, jolloin alamäki, Nokiaa unohtamatta alkoi.

        Lukijat voisivat muuten kertoa oman näkemyksensä "rappion" syistä.

    • Anonyymi

      Look-a-like
      Jesaja: 53:2 ~ Johanneksen evankeliumi:
      5:37

      • Anonyymi

        Miksi laittaa viittauksia tuohon satukirjaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi laittaa viittauksia tuohon satukirjaan?

        Perustele satukirjaksi!
        Raamattu on täynnä hirstoriassa todistettuja oikeita konkreettisia löytöjä mitä muista uskonnoista tai vaikka niistä hammaskeijuistanne ei ole mitä lapsille uskottelette todeksi. Mitenkäs vanhan testamentin pitkään jatkuvat sukuluettelot? Missä niistä löytyy yksisarvisia ja röllipeikkoja satuineen?

        Moneenkin tarinaan otettu pieniä näennäisiä viittauksia todellisuuteen, vaikka kaikki muu onkin keksittyä. Raamattu on vain satua, vain ihmisten itselleen sepittämää fiktiota.

      • Anonyymi

        Satukirjat viisaudet ovat myös satuja.

    • Anonyymi

      Maanpuolustus.net sivulla joku "vitsaili" että oikea syy varoitukselle Suomesta on, että ne Venäjän joukot ovatkin tänne matkalla. Sopimukset on tehty ja Venäjä saa Suomen.

      Hui, entä jos se onkin totta? Palasi mieleen se Trumpin ja Putinin tapaaminen jossa Putin myhäili niin voitonriemuisena.

    • Anonyymi

      Suu ammollaan jotkut oottaa, että valtio tekee jotskin taudille. Siis ettekö te älyä, että turvaetäisyydet, maskit ja käsienpesu on ihan teidän jokaisen ulottuvilla ja niillä ehkäistään tautia. Ei siihen mitään määräyksiä tarvita. Ja Suomi, mistä maailmalla varoitetaan olette te itse, jotka ette älyä huolehtia hygieniasta.

    • Anonyymi

      Joo, niinhän se on, että jonkun pitäisi nyt auttaa Niinistöä rentoutumaan. Mutta hän tuskin itse kehtaa hakea uusinta tiede.taidepainosta kioskista. Jos vaikka joku näkee.
      Kuvittele tilanne, että niinistö menisi kioskille kuultuaan uutuudesta. Siis pitkään nahkatakkiin ja amerikkalaisen lierihattuun pukeutuneena. Katsahtaisi eri puolille, ettei kukaan näe, ja sujauttaisi äkkiä tuotoksen povitaskuunsa ja kävelisi muina miehinä ulos asvalttiviidakkoon kuin kuka tahansa meistä. Mennessään hän miettisi aiheesta tehtyä laulua, joka oli myös halosen suosikki nakkikioskille mennessään ja miettisi myös lapsuuden aikaisia "mustiksia, jossa sankari oli kova koville. --Olihan hän juuri aktiivisuudellaan rauhoittanut kolmannen maailmansodan ydinvaltioiden mahtimaat Ukrainan rajalla käymästä toistensa kimppuun. Aktiivisuus oli ollut silmiin ja korviin pistävää aina uutisia myöten.

      Nyt hän tarvitsi jotakin rentouttavaa ja stressiä alentavaa taide-elämystä. Ylen kuukauden teemaksin oli käynyt mielessä, mutta sellaisten olisi sentän jo kuka tahansa sopuli tai paparazzi havainnut, joten siitä oli luovuttava," kaniesna".

      Mutta nyt hän oli löytänyt yli kolmisataasivuisen taide-tiedetuotteen. Pachakon Simo vs. Wix Teller ja Vanha kameli. Mahtavaa. Nyt on aika rentoutua. Alkoholitonta viiniä laisllinen divaanin viereiselle pikkupöydälle, pöytälamppu palaman, lukulasit silmille, kora rauhoittumaan ja vaimon hyräillessa pikku vesselin kanss aleikkiessaan maamme laulua ja vähän tapaillesa myös sibeliuksen sulosaveliä, oli aika rentoutua ja nauttia.

      Muuten, kai sinäkin olet jo hakenut kioskilta omasi! Harvinaista italialaista herkkua, jonka luusisi kelpaavan jopa Berlus konille kin ja Calabrian Trangetan isillekin.

      Mutta Suomessa, -rauhan tyyssijassa iloitaan maailman rauhoittumisesta ja Nvalnyjkin näyttää toipuvan. Kun siihen vielä saa käsiinsä tuollaisen, tosin Italiassa jo puoli vuotta sitten, ilmestyneen taidepläjäyksen, kyllä elämä taas hymyilee onnenlaakossa, joka oli maailman paras jo neljännen kerran peräkkäin.

      • Anonyymi

        "pitkään nahkatakkiin ja amerikkalaisen lierihattuun pukeutuneena..." ja tavoilleen uskollisena kiksauttaisi jonkun pennun siinä sivussa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko se tuon ankaran taka talven takia kun suomesta varoitellan ? :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se tuon ankaran taka talven takia kun suomesta varoitellan ? :(

        Suomi on sosialistisen jäykkä, ahdasmielinen, sairas ja virikkeetön kolhola. Koska suomi on mitä on se luo valheita ja mielikuvia että olisi jotain suurta ja hyvä. Fiksu kiertää kaukaa tälläisen kusipää landia kolholan mitä Suomi on. Tämä tieto perustu meidän pietarilaisten pitkään tutkimustulokseen aiheesta. Täällä pietarissa jopa köyhilläkin on hienoja vaatteita mutta suomessa köyhät pukeutuvat halpoihin suomi verkkareihin ja imevät hk:n sinistä halpamakkaraa. Todella ihmisarvoisen vastaista käyttäymistä moukilta. Luokittelu korostuu jo siinä että ihmisten ei anneta pukeutua oikein.

      • Anonyymi

        Tarkoitit tätä lampaitten aivopesuun verrattavaa mitä jo reilu vuosi sitten alettiin harrastaa media siihen pakotettuna jostain pyramidin huipulta.

        Kokeen osallistujina oli joukko ihmisiä, mutta vain yksi heistä oli todellinen koehenkilö. Muut olivat näyttelijöitä. Osallistujien piti vastata, mikä kolmesta heille näytetystä viivasta oli pisin. Viivojen välinen pituusero oli niin räikeä, ettei oikea vastaus voinut olla epäselvä. Näyttelijät oli kuitenkin ohjeistettu vastaamaan väärin. Koe suoritettiin sekä näyttelijöillä että ilman.

        Kokeessa 75 prosenttia koehenkilöistä vastasi väärin silloin, kun mukana olivat väärin vastaavat näyttelijät. Kun muiden luomaa painetta ei ollut, alle yksi prosentti koehenkilöistä vastasi väärin.

        Aschin koe osoittaa, että paine ajatella muiden kanssa samoin on niin voimakas, että se sumentaa järjen ja kumoaa jopa suorat näköhavainnot. Ilmiötä kutsutaan konformismiksi.

      • Anonyymi

        Tuo linkki mtv sanoo myös, että ei kannata avata. Maksettu media saa jäädä niille joita se kiinnostaa. Meille totuus on tärkeämpi.

    • Anonyymi

      Miten Suomeen matkustetaan aivan oikein?!

      • Anonyymi

        Ai miten Suomeen matkustetaan aivan oikein? helposti kun valitsee lentopisteeksi Kastrupin Arlandan tai Gardermoen. Eikä missään nimessä laita rastia ruutuun sanan HEL (helsinki) kohdalla. Suomen satanistinen olemus korostuu jo kansainvälisessä lentoliikenteessä. Kuka hullu ihan oikeasti haluaisikaan lentää helvettiin? tämäkin tieto perustuu meidän pietarilaisten vakaaseen tutkimustulokseen.

    • Anonyymi

      Joooopas...terassit vaan nopeesti auki että pääsee imemään alkoholia luvankanssa taas koko kesä...syksyllä sitten alkaa taas aivan muut ajat ??? Kyllä on Lyhytnäköistä tää touhu.... viinaa lisää silmät liikkuuuuu !!!!!!

    • Anonyymi

      Suomessa oli tänään 196 tartuntaa - meidän täytyy avata yhteiskuntaa , jotta
      myöskin Sumen talous lähtisi kunnolla liikkeelle - niinkuin on koko koronajan
      toiminutkin todella tyydyttävästi.

      Ne maat , jotka tässä varoittavat ova tälläkin hetkellä todella vakavassa tilanteessa
      - Heillä ei pitäisi olla aikaa levitellä tällaista perätöntä tietoa.

      • Anonyymi

        Suomen "tänään 196 tartuntaa" on tyypillinen Suomen muokkaava ja tautia vähättelevä mainoslause ei mitään muuta. Mikä on totuus? se että tauti tarttuu oireettomana tai oireilevana vähintään tuhat kertaa enemmän suomalaisten keskuudessa kuin päivittäinen mainoslause antaa ymmärtää. Jos ulkomaatkin ymmärtävät että Suomi on halpa alhaisen elintason sosialistinen takapajula joka joutuu turvautumaan valehteluun ja fantasioihin koska ei mahda mitään taistelussa korona aikakautta vastaan, niin eikö ole oikein että muut maat nauravat paskaista naurua tälläiselle jätemaalle mitä suomi on?

        Jos suomi olisi rehellinen se julkaisisi puolueettomat tutkimustulokset taudista ja sen aiheuttamista vaurioista yhteiskunnalle, eikä maalailisi mielikuvia vähättelyillä.

        Itse asiassa, tautia on pikemminkin liioiteltu. Vaurioita yhteiskunnalle on tullut rajoituksista, mutta ei taudista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen "tänään 196 tartuntaa" on tyypillinen Suomen muokkaava ja tautia vähättelevä mainoslause ei mitään muuta. Mikä on totuus? se että tauti tarttuu oireettomana tai oireilevana vähintään tuhat kertaa enemmän suomalaisten keskuudessa kuin päivittäinen mainoslause antaa ymmärtää. Jos ulkomaatkin ymmärtävät että Suomi on halpa alhaisen elintason sosialistinen takapajula joka joutuu turvautumaan valehteluun ja fantasioihin koska ei mahda mitään taistelussa korona aikakautta vastaan, niin eikö ole oikein että muut maat nauravat paskaista naurua tälläiselle jätemaalle mitä suomi on?

        Jos suomi olisi rehellinen se julkaisisi puolueettomat tutkimustulokset taudista ja sen aiheuttamista vaurioista yhteiskunnalle, eikä maalailisi mielikuvia vähättelyillä.

        Oireeton koronan muoto on se kaikista hankalin se kun voi aktivoitua ihmisessä yhden aamupäivän kuluessa siis muutamassa tunnissa lisäksi ketjussa mainittu long haileri mikä ei edes anna mitään merkkejä itsestään. Olette lapset kuulkaa tekemisissä vakavan aiheen ja asian kanssa

        Yhtä vakavan aiheen kanssa kuin kausiflunssa.

      • Anonyymi

        Kuinka joku tollo tuo noita lukuja tännekin. Olemme vältelleet noita kun oli tuttu joka aina tavatessamme oli kuin papukaija ja toisti noita roskalehtien lukuja. Hysterisointilukuja.
        Lopetti sentään kun ketutti kuunnella noita aina tavatessa. Meitä ei kiinnosta nuo tippaakaan. Ne eivät ole edes siis luotettavia.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Itse taas olen toiminut päinvastoin. Siirryin jo ajat sitten etätöistä takaisin toimistolle töihin enkä tee etätöitä enää, vaikka kaiken työni voisikin tehdä etätöinä. Ei vain huvita.

    • Anonyymi

      Onkohan Suomessa niin paljon terrorismin tekijöitä lepäämässä

    • Anonyymi

      Rajoitteiden purku on myönteinen asia, kun se tehdään harkiten, ei liian innostuneesti. Eivät kaikki osaa harkita tilanteita, miten maltilla käyttäydytään. Turha jakaa pieniä sakkoja, jos on tartuttanut kymmeniä muita juhlijoita. Kaikki kertaantuu.

      • Anonyymi

        Siinä vaiheessa jos on havaittu että taudista on muitakin mutaatioita liikkeellä niin siinä vaiheessa vasta täytyisikin korottaa rajoitusten tasoa. Päinvastoin kuin heittää pyyhettä kehään.

    • Anonyymi

      SUOMI ON Usan talutus nuorassa meidän nilikit ovat rähmällään jenkkeihin, mutta jos natoon mennään tulen minä ainakin pitämään näitä usan PORUKKAA mihittäjinä

    • Anonyymi

      Tämä ketju on puhtaasti Venäjä-trollien ja salaliitto teoreetikkojen haihatusta. Jotkut puhuu kuinka suomi on todellisuudessa huonointen covidia hoitaneiden maiden joukossa ja linkittää jotain vuoden vanhoja uutisia, joissa ollu virheellistä tietoa jo silloin. Tää ketju on täynnä misinformaatiota, jos se ei kiinnosta niin pysykää poissa.

      • Anonyymi

        Tulihan se sieltä vastaus aamun testiin, testi kuinka nopeasti suomalainen perusominaisuus lisä heikko itsetunto paljastuu. Sen sai nopeasti pintaan kun lauma "pietarin trolleja" mätti palstalle faktat Suomen oikeasta mitättömyydestä, ja suomalainen heikko itsetunto vetosi heti "venäjä-trollin salaliittoon".

        Kuule ihan vaikka jenkit olisivat voineet mättää nuo faktat, olisitko silloin alkanut nipottamisen jenkkien "hyökkäyksestä"

        hehe

        Hauskaa kuinka puhut huonosta itsetunnosta ja samaan syssyyn vedät niin täysin heikosta itsetunnosta kertovan "miksi et anna mun olla tyhmä, kun olisit jenkin antanu olla".
        No en anna kenenkään tasapuolisesti olla, jos se sua helpottaa.

    • Anonyymi

      Suomen onnistuminen koronavirus-asiassa ei ole mielipidekisymys. Riittää, kun katsoo toteutuneita tilastoja; sieltä löytyy ainoa totuus.
      ...tuohon aloitukseen sen verran, että usalaiset tuskin edes tietävät mikä ja missä sellainen kuin Suomi edes on.

      • Anonyymi

        "toteutuneet tilastot" eivät perustu todellisuudeen, ne ovat ainoastaan vääristettyjä ja keinotekoisia joilla luoda valheellinen mielikuva ettei "Suomella olisi mitään hätää" tässä epidemioitten ajanjaksossa. Yksi syy vääristelyyn on suomen munattomuus ja mokailu taudin hoidossa. Edellä mainittu keinotekoinen vääristely kostautuu suomalaisille omaan nilkkaan, kun rajoitteista luovutaan luovutaan samalla myös kansan ja maan turvallisuudesta. Toinen vakava virhe luottaa #rokotteen pelastavaan voimaan# maailma tilastoi jo runsaasti rokotteen haittavaikutuksista ja kelvottomuudesta, lapsikin ymmärtää että mitään kelposta rokoteta ei kehitetä puolessa vuodessa, sellaisen kehittämiseen kuluisi vähintään 8-10 vuotta ottaen huomioon kaikki taudin variantit.

        Kyseessä on tautien aalto joka ei jäänyt yhteen vaiheeseen, siitä on kymmenittäin eri muunnoksia ja variantteja joita putkahtaa nykyään jo vähintään kerran viikossa uusia esille. Jos suomella olisi järki niin rajoitteista ei tässä vaiheessa pitäisi luopua päinvastoin rajoitteet täysille ja eristykset. Mutta kun suomalainen kusipäisyys ei salli järjen käyttämistä, suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Hedelmät koronan uudesta episodista ensi-illassa Suomen osalta syksyyn mennessä

        Enkä ole pietarin trolli ettet saa veruketta nipottaa tätä puheenvuoroani venäjä salaliittolaisen työksi.

        :) Jos tuo pitäisi paikansa, meillä olisi teho osastot täynnä.
        Rokote tiede on ottanut suuria harppauksia, se ei enää perustu laimennettuun virukseen..

        Muista yhdyssanat :). mutta muuten on juuri näin!
        Nykyään on rokotteen valmistuksessa apuna supertietokoneet ja muutenkin uusin tietämys asioista.
        Sama tulos jostain yhdestä ainoasta kokeesta saattoi viedä kuukausia joka nyt valmistuu tunneissa. Eikä tämä ole mitään trolli älämölöä, vaan kaikki jotka opiskelevat tätä alaa voivat todeta sen IHAN ITSE.

        Rokotehumpuuki on Suomessa vasta alkanut, odotapas kesän jälkeen eiköhön viimeistään elo-syyskuussa saada uutisia myös teho-osastojenkin suunnalta

        Kommentoin kuitenkin ja käyttäen "toteutunutta tilastoa" vaikka nyt en viitsi lukuja etsiä, niin täällä ei ole jonostusta ruumiiden polttopaikoille kuten Intiassa eikä kymmenen tunin jonotusta sairaaloiden ovilla kuten Brasiliassa. Eikä päästä ikinä lähellekään Ruotsin lukuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista yhdyssanat :). mutta muuten on juuri näin!
        Nykyään on rokotteen valmistuksessa apuna supertietokoneet ja muutenkin uusin tietämys asioista.
        Sama tulos jostain yhdestä ainoasta kokeesta saattoi viedä kuukausia joka nyt valmistuu tunneissa. Eikä tämä ole mitään trolli älämölöä, vaan kaikki jotka opiskelevat tätä alaa voivat todeta sen IHAN ITSE.

        Sinun supertietokoneet ja sinun tietämys, nerokasta. Mutta puuttuu vielä kaksi ominaisuutta nimittäin kokemus ja konkreettisuus.

        Tässä pointti. Koska markkinoille on kehitetty jipporokote oikea "ihme" josta puuttuu kokemus niin kokemus saadaan käyttämällä koe-kaniineina terveitä ihmisiä jotka sitten sairastuvat tai menehtyvät. Useat maat ovat jo reagoineet tähän rokotehuijaukseen seuraavan mukaisesti

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tanska-lopettaa-kokonaan-astra-zenecan-rokotteen-kayton/8116560

        https://mvlehti.net/2021/03/11/tappavia-verihyytymia-viisi-eu-maata-keskeyttanyt-rokotukset-astrazenecan-covid-rokotteella/

        https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ulkomaat/artikkeli-1.1340251

        https://mvlehti.net/2021/04/23/norjan-terveysviranomaiset-​​suurempi-riski-kuolla-rokotteeseen-kuin-koronaan/

        https://mvlehti.net/2021/04/08/viisi-taysin-koronarokotettua-vanhusta-sai-tartunnan-hoitokodissa-ruotsissa-siis-mika-rokotesuoja/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "toteutuneet tilastot" eivät perustu todellisuudeen, ne ovat ainoastaan vääristettyjä ja keinotekoisia joilla luoda valheellinen mielikuva ettei "Suomella olisi mitään hätää" tässä epidemioitten ajanjaksossa. Yksi syy vääristelyyn on suomen munattomuus ja mokailu taudin hoidossa. Edellä mainittu keinotekoinen vääristely kostautuu suomalaisille omaan nilkkaan, kun rajoitteista luovutaan luovutaan samalla myös kansan ja maan turvallisuudesta. Toinen vakava virhe luottaa #rokotteen pelastavaan voimaan# maailma tilastoi jo runsaasti rokotteen haittavaikutuksista ja kelvottomuudesta, lapsikin ymmärtää että mitään kelposta rokoteta ei kehitetä puolessa vuodessa, sellaisen kehittämiseen kuluisi vähintään 8-10 vuotta ottaen huomioon kaikki taudin variantit.

        Kyseessä on tautien aalto joka ei jäänyt yhteen vaiheeseen, siitä on kymmenittäin eri muunnoksia ja variantteja joita putkahtaa nykyään jo vähintään kerran viikossa uusia esille. Jos suomella olisi järki niin rajoitteista ei tässä vaiheessa pitäisi luopua päinvastoin rajoitteet täysille ja eristykset. Mutta kun suomalainen kusipäisyys ei salli järjen käyttämistä, suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Hedelmät koronan uudesta episodista ensi-illassa Suomen osalta syksyyn mennessä

        Enkä ole pietarin trolli ettet saa veruketta nipottaa tätä puheenvuoroani venäjä salaliittolaisen työksi.

        Pikemminkin nuo tilastot ovat liioittelua. Katso vähän ympärillesi, useimmat ihmiset eivät tunne edes yhtäkään koronaan sairastunutta. Koronaa on erittäin vähän Suomessa ja mitään syytä hätään ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :) Jos tuo pitäisi paikansa, meillä olisi teho osastot täynnä.
        Rokote tiede on ottanut suuria harppauksia, se ei enää perustu laimennettuun virukseen..

        Totta turiset! Ei enää aloiteta tyhjästä, kun kehitellään uusia rokotteita, vaan asiaoista on jo perustutkimuksilla hankittu runsaasti tietoa. Rokoite on käytännössä jo melkein valmis siinä vaiheessa kun tiedetään, mihin rokoitetta tarvitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikemminkin nuo tilastot ovat liioittelua. Katso vähän ympärillesi, useimmat ihmiset eivät tunne edes yhtäkään koronaan sairastunutta. Koronaa on erittäin vähän Suomessa ja mitään syytä hätään ei ole.

        Kotona buumi on vain odottanut sitä taikahetkeä milloin typerä kansa lopettaa rajoitukset ja päästää taudin leviämisen liekkeihinsä.

        Eikö muistu mieleen toimintamalli Italiassa tosin lyhyemmällä aikajanalla kunnes siellä rysähti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotehumpuuki on Suomessa vasta alkanut, odotapas kesän jälkeen eiköhön viimeistään elo-syyskuussa saada uutisia myös teho-osastojenkin suunnalta

        Te pietarin pässit ja muuten vaan vajakit toistelette samanlaista sontaa kuin jehovan todistajat ja muut hihhulit jeesuksen tulemisesta. "odotas vain" tyypillistä asialle, joka ei koskaan toteudu, mutta siihen mennessä olet keksinyt jo uuden aiheen ja asian jonka toteutumista pitäisi odottaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotona buumi on vain odottanut sitä taikahetkeä milloin typerä kansa lopettaa rajoitukset ja päästää taudin leviämisen liekkeihinsä.

        Eikö muistu mieleen toimintamalli Italiassa tosin lyhyemmällä aikajanalla kunnes siellä rysähti?

        Jaa, itse tunnen virolaisiakin ja heidän mielestään sielläkään ei ole koskaan ollut erityistä hätää. Ja he eivät edes tunne koronaan sairastuneita. Eli uutisointi Virostakin on liioittelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotehumpuuki on Suomessa vasta alkanut, odotapas kesän jälkeen eiköhön viimeistään elo-syyskuussa saada uutisia myös teho-osastojenkin suunnalta

        Kyllä syksyllä tehopuolelta jos maksavat noita kymmeniä tuhansia euroja lääketehtaat näille taas. Ainakin USA:ssa on paljastettu hulppeita summia kun vaan saatiin kirjaus, että potilas on koronassa :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta turiset! Ei enää aloiteta tyhjästä, kun kehitellään uusia rokotteita, vaan asiaoista on jo perustutkimuksilla hankittu runsaasti tietoa. Rokoite on käytännössä jo melkein valmis siinä vaiheessa kun tiedetään, mihin rokoitetta tarvitaan.

        Kyllä noilla rokotteiksi kutsutuilla ainakin saatiin kaikki eläimet kuolemaan.
        Mutta ihminen ei olekaan eläin ;-()

    • Anonyymi

      Muistakaa että salaliittoteoreetikot ei usko rokotteisiin

      • Anonyymi

        " salaliittoteoreetikot ei usko rokotteisiin"

        Niinkö? sittenhän teoreetikoita on useita satoja tuhansia, ja ei pelkästään teoreetioita vaan rokotteen takia vammautuneita tai siihen menehtyneitä "teoreetikoita"

        karua on kertoman kieli:

        https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokotuksen-jalkeen/

        https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/vaccines/recommendations/specific-groups/high-risk.html

        https://www.bbc.com/news/uk-wales-56765802

        https://mvlehti.net/2021/03/16/jo-17-maata-keskeyttanyt-kokeellisen-astrazenecan-covid-rokotteen-kayton-suomi-jatkaa-rokotuksia/

        https://kutv.com/news/local/utah-woman-39-dies-4-days-after-2nd-does-of-covid-19-vaccine-autopsy-ordered

        https://www.newsweek.com/covid-vaccine-deaths-cause-pfizer-moderna-fact-check-966-died-1574447

        Epävakaa rokote on yksi taudin ilmentymä. Poistaa muonavahvuudesta ne joissa tauti ei aiemmin käynyt

        Hienoa että uskot näihin uutisiin.
        Eräs dokumenttikin (tuli YLEltä yllätys yllätys) yritti saada uskomaan viralliseen totuuteen. Siinä oli eräs parin tuhannen asukkaan kylä, jossa oli kuollut 8 vauvaa tuhkarokkoon. Väittivät kyläläisille, ettei yksikään vauva olisi kuollut jos olisi rokotettu.. Uskomatonta.. No onneksi löytyi sinun tapainen älykkö, joka näytti toisenlaiset tilastot kyläläisille..

        Jotain linkeistäsi

        - rokotevastaiset käyttävät tilastoja ym. väärin, yhdistelevät asioita joilla ei mitään tekemistä toistensa kanssa
        <<Vaarana on, että yhteiskunnassa normaalistikin tapahtuvat sairastumiset ja kuolemat yhdistetään rokotuksiin vain sen perusteella, että ne tapahtuvat rokotuksen antamisen jälkeen.
        Suomessa kuolee reilu tuhat ihmistä joka viikko. Nämä kuolemat tapahtuvat sekä ennen väestön rokottamisen alkamista että sen jälkeen. Emme voi tietenkään päätellä, että rokotuksen jälkeen tapahtuvat kuolemat liittyisivät rokotuksiin.
        Näin kuitenkin koko ajan somessa tehdään erityisesti rokotusvastustajien toimesta. Sama ilmiöhän on ollut havaittavissa HPV-rokotusten yhteydessä, jossa vain ajallinen sattuma on riittänyt väitteisiin, että rokotus aiheuttaisi POTSia tai muita rokotusikäisillä esiintyviä sairauksia. Tutkimusten perusteella rokotetuilla ei ole kuitenkaan näitä sairauksia enempää kuin rokottamattomilla.<<

        - rokotukset ovat tehneet ihmeitä Walesin koronatilanteelle - sairaalaan joutuneiden määrä vähin pitkiin aikoihin, R-luku laskee … siksi on tärkeä hankkia rokotus
        <<The link between Covid-19 and serious illness or death is being broken by the rollout of vaccinations, according to Wales' chief scientist.
        Dr Rob Orford said lockdown was behind current low transmission levels but the vaccine would now do the "heavy lifting" in controlling its spread.
        Coronavirus hospital admissions are the lowest since the start of September and Wales' R number continues to decline. …
        Dr Orford said was "very important" people take the opportunity to be vaccinated.
        "Vaccines will prevent serious illness and death, and we are seeing that," Dr Orford said.<<

        - Rokotevastaiset väärinkäyttävät virallisia tilastoja ja väittävät niiden esittävän jotain mitä ne eivät tee
        <<it is false to say that COVID vaccines have caused 966 deaths, because the VAERS database is not designed to give this information. For example, in the dataset published by The Epoch Times, one of the people who died after getting a vaccine had also been injured in a car crash between getting the jab and the date of their death, but the case was still included in the dataset.
        The CDC said on its adverse events page, updated March 1: "To date, VAERS has not detected patterns in cause of death that would indicate a safety problem with COVID-19 vaccines."<<

        Juuri tuollahan asian ydin selkenee. Suomessa kuolee noin tuhat ihmistä viikossa totta ja se että nk ikä ihmisten luonnollisia kuolemantapauksia on voitu tilastoida
        rokotteen aikaan saamaksi, mutta on otettava huomioon mitalin toinen puoli. Aihetta on tarkasteltava kokonaisuutena ja koko maailman laajuudella.

        Paljastuu ee että maailman laajuisesti on huolestuttavan paljon nuoria ja tai keski-ikäisiä terveitä ihmisiä jotka ovat välittömästi menehtyneet rokotuksen jälkeen. Suoraa kuolin syytä on ollut ehkä vaikea todistaa mutta olettamus/epäily on aina kuitenkin se vahvempi kortti. Miten voi esimerkiksi olla mahdollista että 1000 täysin tervettä ihmistä kuolee lähes samanaikaisesti ja samalla aikajanalla otettuaan rokotteen, ja niistä tuhannesta 990:llä on on sata prosenttisesti sama kuolinsyy. Sattumaako vai kohtalon kepposia?

        Joka tapauksessa tilanteen arviointiin normaali maalaisjärki ja peruskoulun oppimäärä riittää. Mitään toimivaa rokotetta ei näin mittavaan epidemiaan pysty kehittämään kukaan näin lyhyessä ajassa. Kehitys vaatisi vähintään 8-10 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa että uskot näihin uutisiin.
        Eräs dokumenttikin (tuli YLEltä yllätys yllätys) yritti saada uskomaan viralliseen totuuteen. Siinä oli eräs parin tuhannen asukkaan kylä, jossa oli kuollut 8 vauvaa tuhkarokkoon. Väittivät kyläläisille, ettei yksikään vauva olisi kuollut jos olisi rokotettu.. Uskomatonta.. No onneksi löytyi sinun tapainen älykkö, joka näytti toisenlaiset tilastot kyläläisille..

        Ja sinä ilmeisesti olet itse TOTUUS? Huomaatko muuten omitusen piirteen kirjoituksesasi. Ketkä väittivät? Tuhkarokossa muuten alle kolmevuotiaiden kuolleisuus on 25-50%.
        Laskepa joutessasi montako suomalaista olis kuollut näinä vuosina tuhkarokkoon.

        Annan vihjeen: 1960 kuoli tuhkarokkoon 115 ihmistä, pääasiassa lapsia. Kymmenet sairastuivat lisätauteihin kuten aivotulehdukseen .

        Niin meinasi unohtua: kerro myös moniko on kuollut rokotusten käyttöönoton jälkeen tuhkarokkoon, entä "rokotukseen"?

        Fredikin sitten kuoli. Meni muutama tunti ja saimme jo tältä palstalta lukea kuolemansyyksi koronarokotuksen! Millainen on ollut kirjoittajan ajatusten kulku? Liki kahdeksankymppinen mies? Joku voisi ajatella jotain toistakin syytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain linkeistäsi

        https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/moni-sairastuu-ja-kuolee-koronarokotuksen-jalkeen/
        - rokotevastaiset käyttävät tilastoja ym. väärin, yhdistelevät asioita joilla ei mitään tekemistä toistensa kanssa
        <<Vaarana on, että yhteiskunnassa normaalistikin tapahtuvat sairastumiset ja kuolemat yhdistetään rokotuksiin vain sen perusteella, että ne tapahtuvat rokotuksen antamisen jälkeen.
        Suomessa kuolee reilu tuhat ihmistä joka viikko. Nämä kuolemat tapahtuvat sekä ennen väestön rokottamisen alkamista että sen jälkeen. Emme voi tietenkään päätellä, että rokotuksen jälkeen tapahtuvat kuolemat liittyisivät rokotuksiin.
        Näin kuitenkin koko ajan somessa tehdään erityisesti rokotusvastustajien toimesta. Sama ilmiöhän on ollut havaittavissa HPV-rokotusten yhteydessä, jossa vain ajallinen sattuma on riittänyt väitteisiin, että rokotus aiheuttaisi POTSia tai muita rokotusikäisillä esiintyviä sairauksia. Tutkimusten perusteella rokotetuilla ei ole kuitenkaan näitä sairauksia enempää kuin rokottamattomilla.<<

        https://www.bbc.com/news/uk-wales-56765802
        - rokotukset ovat tehneet ihmeitä Walesin koronatilanteelle - sairaalaan joutuneiden määrä vähin pitkiin aikoihin, R-luku laskee … siksi on tärkeä hankkia rokotus
        <<The link between Covid-19 and serious illness or death is being broken by the rollout of vaccinations, according to Wales' chief scientist.
        Dr Rob Orford said lockdown was behind current low transmission levels but the vaccine would now do the "heavy lifting" in controlling its spread.
        Coronavirus hospital admissions are the lowest since the start of September and Wales' R number continues to decline. …
        Dr Orford said was "very important" people take the opportunity to be vaccinated.
        "Vaccines will prevent serious illness and death, and we are seeing that," Dr Orford said.<<

        https://www.newsweek.com/covid-vaccine-deaths-cause-pfizer-moderna-fact-check-966-died-1574447
        - Rokotevastaiset väärinkäyttävät virallisia tilastoja ja väittävät niiden esittävän jotain mitä ne eivät tee
        <<it is false to say that COVID vaccines have caused 966 deaths, because the VAERS database is not designed to give this information. For example, in the dataset published by The Epoch Times, one of the people who died after getting a vaccine had also been injured in a car crash between getting the jab and the date of their death, but the case was still included in the dataset.
        The CDC said on its adverse events page, updated March 1: "To date, VAERS has not detected patterns in cause of death that would indicate a safety problem with COVID-19 vaccines."<<

        Nuo on täyttä huuhaata mitä yrität tuputtaa. Maksetaanko sinulle noista paljonkin kun tuot tänne?

        FactCheck on tunnetusti potaskaa ja lääketehtaat rahoittavat tätä huuhaa-toimintaa.

        Samoin kun poistattavat fbookista asiaa ja juutuupista satoja tuhansia oikeaa tietoa.
        Lääkärit kertovat ja lääketehtaat pelkäävät jo!

        Eikös noi linkit oo peräisin aiemmasta viestistä 26.04.2021 12:42 ?

    • Anonyymi

      Keskusteluun osallistunut

      402 keskustelijaa

      10777 puheenvuoroa

      hyvältä näyttää. Tälläinen aihe täytyy pitää esillä

    • Anonyymi

      Toivottavasti räjähtää käsiin niin maskittomat pellet ja ihmiset jotka ei osaa käsidesiä käyttää karsiutuvat pois väestöstä.

    • Anonyymi

      USA:n Pantagon täysin oikeassa.Äärikommunistinen Sanna Marin teki Suomesta arabiterroristien rahoittajan ja paratiisin suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Suurempaa vihaa ja murhaavaa hulluutta pääministeri ei voi osoittaa omaa kansaansa kohtaan.

    • Anonyymi

      Ikävää, että noiden rokotusten seurauksena "ykkösmakrofagit" aiheuttavat nk. sytokiinimyrskyn, josta selviäminen on "herrassa", sentähden, että "kakkosmakrofagit eivät kykene hoitamaan omaa tehtäväänsä. Kyseinen myrsky seuraa tietysti seuraavan koronatartunnan yhteydessä. Miksi, MIKSI ihmiset suostuvat itsensä tappamiseen? Onko elämä niin pahaa, ettei jakseta odottaa sitä oikeaa aikaa. Jumalan aikaa.

    • Anonyymi

      4. aalto ...

      • Anonyymi

        4-5 aalto on rokotteen aiheuttamat sivuvaikutukset sekä yhdistettynä uuteen intialaiseen varianttiin

        Jäljellä vielä 56 muuta aaltoa entistä ärhäkämpiä ja jokaisen aallon mukana portaat nousee ainoastaan ylöspäin

    • Anonyymi

      Amerikka saisi olla hilja kun itsellä asiat per---stä ovat katelisia kun tällä Venäjän kanssa menee hyvin.Amerikkan presidentti on kävelevä muumio joka tee mitä käsketään.Riidanhaluinen vanha pelle.

    • Anonyymi

      Lukujen perusteella tauti vähenee taas kesää kohti ja kesällä on rauhallista.

      • Anonyymi

        Ja muuten, viime keväänäkin hysteerikot pelottelivat rajoitusten poiston vaikutuksilla. Mikään heidän ennusteistaan ei toteutunut.

    • Anonyymi

      Kela vuotaa taas ja mestaroi omagroomaustaan. Meininki eläkkeille on jo eri kuin aie tai siirtyminen ja harva enää jättäytyy.

    • Anonyymi

      Ihan oikein. Kommunistivaltio, jossa ei saa kuin maksaa veroja.

    • Anonyymi

      Jos tauti ei tapa niin kyllä rokote tekee sen

    • Anonyymi

      Ei tänne kannata tulla. Hyvä kun kerkii koneesta ulos ilman että on mora keuhkossa.

    • Anonyymi

      https://www.eroonkoronasta.fi/nolla/
      Eliminaatio pelastaa henkiä.
      Eliminaatio vähentää long-covid -tapauksia väestössä.
      Eliminaatio on tasa-arvoista. Pandemiat kasvattavat eriarvoisuutta.
      Eliminoineissa maissa on vähemmän taloudellista taantumaa kuin maissa jotka “opettelevat elämään viruksen kanssa”

    • Anonyymi

      Hyvä että varoittelevatkin on sen verran syrjäinen ja ahdistunut maa ettei tänne tulla kuin ainoastaan pakon edestä minivenäjä mikä minivenäjä.

    • Anonyymi

      On 26.4.2021 ja vieläkin ihmiset uskovat koronaan.

    • Anonyymi

      Okei suomen kotona sekoilu on ollut alusta asti yhtä päättömän kanan sinkoilua. Voiko joku selittää että keneltä se olis ollut pois laittaa rajat kiinni? Tai miksi on niin hirvittävän vaikeaa parantaa koronatilannetta? Miksi helsinkiläis nuorien pitää päästä juomaan? Kertokaa joku lapselle joka on huolissaan leirikesästä!

      • Anonyymi

        Rakkaalla lapsella on yleensä monta nimeä. Nyt ja jos kohta kukaan ei puhu enää koronasta niin täytyisi ristiä taudin uudet variantit uusilla mediaseksikkäillä nimillä. Mietittävää nimelle riittääkin kun mutaatioita on laskettu olevan ainakin yli 60 erilaista muunnosta. Ehdottaisin että nimessä on jotain seksikästä vetävyyttä, tai ainakin rajoituksia vastustavia voisi jo ihan yleisesti kutsua termillä koronamulkut. Kusipäät jotka eivät tajua sitä että rajoitteet ovat pieni hinta siihen verrattuna että rajoitteet purkamalla taudit ja tartunnat pääsevät täysiin liekkeihinsä lamaannuttamalla varsin lyhyelläkin juoksulla absoluuttisesti koko maan toiminnan.

    • Anonyymi

      Jenkit tekee oikein........missään nimessä mitään ei ole voitettu

      • Anonyymi

        No, eipä heissä mitään menetäkään. Jääkööt vain paskamaahansa.

    • Anonyymi

      Tää koko keskustelu on yks Dunning-Krugerin lakipiste.

      • Anonyymi

        Itselläsi laskee nimittäin kullin seisokki

        Sinulla ei ole mitään konkreettista ja realistista todistetta puppuusi siitä että tartunnat muka laskevat, älä enää viitsi esitellä tuollaisia thl:n vääristettyjä lukuja vaan käytä järkeä.
        Suomalaisia on aina huijattu mutta tässä tapauksessa niin härskillä valheella että korona on ajettu hiiteen suomesta yhden viikon aikana on sellainen valhe joka koettelee jo kärsivällisyyttä

        Mitkään mittarit eivät pysty määrittelemään tälläisen epidemian päivittäistä tai edes viikottaista ilmentymistä:

        - tauti josta on kymmeniä eri variaatioita ja mutantteja

        - tauti joka on kantajassaan oireettomana ja aktivoituu halutessaan 2-3 tunnissa

        - tauti joka esiintyy myös kavalasti ettei näy edes testeissä (long covid) ja aiheuttaa kantajaansa vaurioita tämän lopun elämän ajaksi

        - tauti jonka voimasta on jo maailma raportoinut viimeisen 12 kuukauden aikana rutkasti

        https://www.medicalnewstoday.com/articles/literature-review-shines-light-on-long-covid

        Ja tauti jonka vaarallisuutta on pahasti liioiteltu ja joka ei Suomessa ole tappanut yhtäkään lasta tai nuorta ja työikäisiäkin erittäin vähän. Terveellä työikäisellä todennäköisyys kuolla on reilusti alle 0,1%. Suurimmalle osalle sairastuneista korona on verrannollinen flunssaan.

        Ja tuon long covidin "elinikäisyys" on vain hysteerikon arvailua. Ei ole ainuttakaan todistetta, että long covid on pysyvä. Ja vaikka olisi, ei se pahemmin elämään yleensä vaikuta. Pieni vaje keuhkoissa ei tee työkyvyttömäksi eikä edes merkittävästi haittaa elämää.

        Lähinnä tekstisi on typerän hysteerikon ruikutusta. Mitään valtavan vaarallista tautia ei ole liikkeellä.

        Ja muuten...

        "- tauti josta on kymmeniä eri variaatioita ja mutantteja"

        Tämä ei eroa pätkän vertaa muista virustaudeista, joka ainoasta taudista on kymmeniä eri variaatioita ja mutantteja. Influenssaviruksista on jopa tuhansia eri variaatioita. Korona muuttuu vähemmän kuin influenssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tauti jonka vaarallisuutta on pahasti liioiteltu ja joka ei Suomessa ole tappanut yhtäkään lasta tai nuorta ja työikäisiäkin erittäin vähän. Terveellä työikäisellä todennäköisyys kuolla on reilusti alle 0,1%. Suurimmalle osalle sairastuneista korona on verrannollinen flunssaan.

        Ja tuon long covidin "elinikäisyys" on vain hysteerikon arvailua. Ei ole ainuttakaan todistetta, että long covid on pysyvä. Ja vaikka olisi, ei se pahemmin elämään yleensä vaikuta. Pieni vaje keuhkoissa ei tee työkyvyttömäksi eikä edes merkittävästi haittaa elämää.

        Lähinnä tekstisi on typerän hysteerikon ruikutusta. Mitään valtavan vaarallista tautia ei ole liikkeellä.

        "Mitään valtavan vaarallista tautia ei ole liikkeellä"....Ei liiku meillä Suomessa, kun on tehty niin paljon sen liikkumisen estämiseksi, toista se on miissä maissa jossa asioita ei osata/haluta/viitsitä hoitaa superpölvästi-johdon takia. Intiassa on ruumiiden polttopaikkoina jo kadut ja parkkipaikat ja polttamista odottavat ruumiit ovat kadulla.

        Ja silti Intiassa vain pikkuruinen osa kuolee koronaan. Sadasta kuolleesta korkeintaan 1 on kuollut koronaan, muut ovat kuolleet muihin syihin.

    • Anonyymi

      Kylmä karkeistus nimittäin YKSIKIN koronatartunta suomessa on LIIKAA
      Tämä on vain kylmä tosiasia ja tämän tosiasian kanssa on opittava vain elämään

      • Anonyymi

        No eihän flunssan tartunnalta voida millään keinoilla välttyä. Toki jos flunssa ja eläminen ihmisten ympärillä pelottaa nuin paljon, niin silloin on ehkä paras muuttaa erakoksi keskelle korpea. Olet muuten massiivisen aivopesun uhri.

    • Anonyymi

      Sanna ja hallitus saisi nyt tehdä vuoden järkevimmän päätöksen sen että BANNI kaikille rajoitusten puruille. Rajoitukset takaisin kireämmässä mittakaavassa ja asukkaiden käytännössä eristäminen koteihinsa.

      • Anonyymi

        Siis ei ruoan hakua, ei lääkärissä tai apteekissa käyntejä jne. Sitäkö tarkoitat, saavatko edes ruumisautot käydä lähistöllä, niille kun alkaisi silloin olla tarvetta?

    • Anonyymi

      Jenkit muistuttavat myös siitä että Suomi jahkailee vielä Natojäsenyyden virallistamisen kanssa vaikka käytännön karkeistettuna Suomen kuuluisi olla jo Natossa. Suomi on turvaton ja ei toivottu maa siihen saakka kunnes tunnustaa olevansa Naton virallinen jäsen

      • Anonyymi

        Suomessa on tosin niin paljon Naton vastustusta, että tuo tuskin onnistuu. Mieluummin Suomi lopettaa kokonaan Natoon pyrkimisen. Mitään Natoon liittymistä ei tapahdu.

        Natoa ei vastusta suomessa enää kuin suomen sotaveteraanit jotka ei ymmärrä niin hevon vittua tämän päivän maailmantason puolustuksesta. Onneksi suomen sotaveteraanit on marginaalisesti enää niin pieni vähemmistö että kyseisten jorinat voi ottaa huumorilla.

        Isäntämaa-sopimus!! Suomi, eli niinistö, on ilman mitään mandaattia ja lupaa tehnyt "Isäntämaa-sopimuksen" Naton kanssa. Se tarkoittaa, että tervetuloa milloin teille vaan sopii, meille voitte pystyttää sotaleirinne ja käydä sotianne meidän maaperätä käsin. Miksi meidän edes kannattaisi "liittyä" kun jo olemme kaulaamme myöten natosuossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natoa ei vastusta suomessa enää kuin suomen sotaveteraanit jotka ei ymmärrä niin hevon vittua tämän päivän maailmantason puolustuksesta. Onneksi suomen sotaveteraanit on marginaalisesti enää niin pieni vähemmistö että kyseisten jorinat voi ottaa huumorilla.

        Voi toki liittyä, mutta euroakaan siitä ei kannata maksaa. Siis ei euron euroa.

    • Anonyymi

      Nyt piikin saaneena voin vihdoinkin kulkea maskitta, saa hengittää ja suunnitellaan innolla tässä ulkomaille matkoja. Tänne jää hysteeriset.

    • Anonyymi

      Minäpä uskon, että jos päätös olisi ollut kiristyksiä lupaava, kirjoittaisit kuitenkin päätöksen olleen p...seestä

      • Anonyymi

        Rajoitteiden kiristäminen tulee eteen jo juhannuksena. Käyttäkää järkeä mikä on seurausta siitä kun kaataa bensaa liekkeihin vertauksellisesti tässä tapauksessa kun tautien uudet variantit etsivät jalansijaa niin tehokkain tapahan on antaa tartuntojen levitä kun ei ole enää mitään rajoituksia

        Tai sitten mitään ei tapahdu kuten viime juhannuksena.

    • Anonyymi

      Suomen passilla terroristit maailmalla

    • Anonyymi

      USA on itse suossa, rokotukset ja suojaukset kompuroi presidenttiä myöten. Marinalla ei ole vaihtoehtoja, rahat on loppu. Miljardit tuhlattu jonnekin, tuettu täysin turhia yrityksiä ja NATO odottaa pääsyään, huonoja päätöksiä tekevään, mutta rahaa on, Suomeen. Mutta, voidaan toki loistaa kesän yli, vietetään railakas kesä ja palataan ankeuteen syksyllä.

    • Anonyymi

      Pitäähän nuorten päästä ravintolaan viemään rahansa ahneille vappuna.

    • Anonyymi

      Suomen hallitus näytti heikkoutensa ja sen miten helposti on johdateltavissa. Pieni vähemmistö rajoitteita vastaan vinkuvia sai tahtonsa läpi ja nyt Suomi on tekemässä vuosikymmenen virhettä luopumalla tärkeimmästä kansalaisten terveyden turvaamisesta. Suomi on niin onneton vähäjunttila että Erkkikin vaan nauraa.

      Jossain sivistysmaassa kuten Tanskassa missä etusijalla on vastuu kansalaisten terveydestä rajoitteita vastaan saavat rangaistuksen ja joutuvat vankilaan moneksi vuodeksi

      https://mvlehti.net/2021/03/16/tanskalaisaiti-piti-puheen-mielenosoituksessa-tuomittiin-kahdeksi-vuodeksi-vankeuteen/

      • Anonyymi

        Rajoitteet puretaan mutta toistaiseksi. 6-7 viikon jälkeen tilanne tartunnoissa on taas niin hankala että sopivasti juhannukseksi joudutaan palaamaan taas rajoituksiin. Riehukaa ja levittäkää tautia nyt sydämenne kyllyydestä suomalainen ei usko ennen kuin näkee.

        Ja todennäköisesti mitään tätä ei tapahdu, vaan tuo on idiootin hysteeristä rääkymistä.

        Valehteleva valtamedia tietysti masinoi aivopesua ettei "mitään tapahdu" ikävä kyllä verkon aikakautena mikään ei jää enää huomiotta ja asiat tulee esille realistisissa mittakaavoissaan

        Kyllä, ja verkossa ei näy mitään. Useimmat eivät edes tunne yhtäkään koronaan sairastunutta. Käytännössä ihmisten elämässä ei näy koronaa ollenkaan.

    • Anonyymi

      niin kyllä täältä kannattaa karata heti kun molemmat piikit on saatu. Ei ole kanttia jäädä taas tähän samaan jamaan missä ollaan oltu. Hallitus oikein huutelee että virukset tänne meillä on avoimet ovet. Espanja kutsuu ja vain menolippu :)

    • Anonyymi

      Sanna näyttää että on suvaitsevainen ja diplomaattinen ja purki rajoitukset mutta vain väliaikaisesti. Nyt sitten vinkujat rajoitteiden vastustajat näette mitä tapahtuu kun rajoitukset poistetaan. Äitienpäivän ja juhannuksen välisenä aikana taas ollaan huolestuineita ja juhannukseen mennessä ei ole muuta tehtävissä kuin pistää Suomi kokonaan kiinni. Tätä tilasimme tätä tulemme saamaan.

      • Anonyymi

        Tai sitten mitään ei tapahdu kuten viime vuonna ja hysteerikot osoittautuu typeriksi idiooteiksi. Ja näin todennäköisesti tapahtuukin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten mitään ei tapahdu kuten viime vuonna ja hysteerikot osoittautuu typeriksi idiooteiksi. Ja näin todennäköisesti tapahtuukin.

        Ai mitä tapahtuu? tapahtuu seuraavaa mikä on looginen ja konkreettinen visio se että nyt vasta epidemia aaltojen tartunnat kaikkine variantteineen pääsee maksimiin huippuunsa. Syksyyn mennessä Suomi on vielä sairaampi mitä koskaan on ollut. Muut maat naureskelevat maalle ja varoittavat maasta joka aivopesee valhe valtamediansa voimalla kansalaisia muka "vähäisestä riskistä" ja "olemattomasta taudista" vaikka samaan aikaan hautaustoimistot ja sairaalat täyttyvät epidemian runnomista. Suomen maine matkailumaana menettää luottamuksensa ja tämä näkyy matkailuelinkeinon hiipumisena. Ihmiset sairastuvat työkyvyttömyys kasvaa. Yritykset kärsivät sen takia koska terveitä ihmisiä ei ole enää työvoimaksi. Kaikki hidastuu ja lopulta seisoo vain paikallaan. Ja sitten syksyllä mietitään miksi rajoituksista piti keväällä luopua? Eihän kyseessä ollutkaan viaton ohimenevä "heinänuha" vaan aivan jotain muuta.

        Idioottimaista hysteriaa taas. Mitkään hautaustoimista tai sairaalat eivät ole täynnä. Varsinkin sairaalat ovat käytännössä tyhjiä. Ja varsinkin normaalit työikäiset sairastavat yleensä koronan kuin flunssan ja menevät sitten takaisin töihin. Ja Suomessahan ei ole kuollut yhtäkään lasta tai nuorta koronaan, joten heille korona on lähes vaaraton. Mitään valtavaa työkyvyttömien määrää ei ole, tuo on keksimäsi valhe.

        Itse asiassa, korona on lähinnä idioottimaista hysteriaa, ei oikeasti vaarallinen tauti. Nykyisetkin rajoituksetkin ovat liioittelua ja esimerkiksi etätöistä voi rauhassa siirtyä takaisin konttorille töihin. Ainuttakaan syytä tehdä etätyötä ei ole, jos ei siitä pidä.

        Eiköhän sinulla ole toinen ääni kellossa kun väki ramppaa taas totuttuun tapaan seuraavat puoli vuotta rajat vuotaa ja levittäjät tulevat tarkoituksella jakamaan patrikkeleita iloksemme. Ihme jos jossain pohjoisissa keksitä pitää tälläisiä korona pileitä mitä jenkeissä oli vuosi sitten pistetään halvalla ja pilkkana koko tauti

        https://www.verkkouutiset.fi/usassa-jarjestetyt-juhlat-olivatkin-koronan-superlevittaja/#4a22813c

        "Tartuntatautirekisteriin on kertynyt tietoa 888 kuolleesta henkilöstä:

        Kuolleiden mediaani-ikä on 83 vuotta.

        Kuolleista 52 % on miehiä ja 48 % naisia.

        Kuolleista, joista tällä hetkellä on saatavilla tarkempia terveystietoja tartuntatautirekisteristä, valtaosalla (yli 95 %) oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia.

        Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia. Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan. "https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankoh...

        84% koronan takia tehohoidossa olevista on lihavia. Eli voivat itse vaikuttaa siihen joutuvatko tehohoitoon.

        https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007849505.html

    • Anonyymi

      Covid, massiivinen aivopesu_operaatio. Ei mitään muuta.

    • Anonyymi

      Jos tauti olisi jäänyt yhteen aaltoon mutta kun niitä pirulaisia on yli 60 lisää. Ja rokotehuijauskin paljastuu suomalaisille viimeistään kesän kuluessa.

    • Anonyymi

      Suomessa todettu vain kolme Intian koronamuunnostapausta?

      • Anonyymi

        Yksikin korona tai koronan muunnos on aivan liikaa. Pienet purot yhtyvät nimittäin aina isoon mereen jossain vaiheessa

    • Anonyymi

      Persuna ihmettelen miksi perusflunssan tapaisen taudin tappavista seurauksista ei varoteta.

      • Anonyymi

        Noita tappavia seurauksia on lähinnä vanhuksille. Työikäisiä korona harvemmin tappaa ja lapsia ei käytännössä ollenkaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita tappavia seurauksia on lähinnä vanhuksille. Työikäisiä korona harvemmin tappaa ja lapsia ei käytännössä ollenkaan.

        Oletpa sinä sivistymätön. Kuule kyllä korona niittää jo vauvojakin, ja terveitten hyväkuntoisten nuortenkin kohtaloksi

        https://yle.fi/uutiset/3-11359834

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita tappavia seurauksia on lähinnä vanhuksille. Työikäisiä korona harvemmin tappaa ja lapsia ei käytännössä ollenkaan.

        kyllä vasta syntynytkin delaa yhtä hyvin keuhkojen romahtamiseen tai verisuonten rikkoutumisiin siinä missä muun ikäiset koronan uhrit

    • Anonyymi

      Lähetän sinulle 1π! Pi on uusi Stanfordin tohtorien kehittämä digitaalinen valuutta, mukana on yli 10 miljoonaa jäsentä maailmanlaajuisesti. Saadaksesi Pi:si, käytä tätä kutsulinkkiä https://minepi.com/Harriaga62 ja käyttäjänimeäni (Harriaga62) kutsukoodinasi.

      pitäs ol ihan legit mitä netist tutkin ja on muutki lähteny mukaa ni🤷 tuu messii jos kiinnostaa mahdollisuus ansaita rahaa tulevaisuudessa!

      • Anonyymi

        Ne jotka älysivät nyt jättää Suomen tulevat välttämään useat ikävyydet. Itse asiassa moni saattaakin miettiä miksi ei jättänyt Suomea jo paljon aikaisemmin olisi näin välttänyt monet konfliktit mihin täällä ajautui.

        Suomi tulee koreilemaan seuraavien vuosien saatossa yhtenä koronan hoidon katastrofisena maana. Tämä on vain todellisuutta ja tämän todellisuuden kanssa on vain opittava elämään.

        Suomi on jäykkä kylmä kallis sairas ahdasmielinen epärehellinen ja sosialistinen yksinkertainen takapajula tästä itsemurhien luvastusta jätemaasta ei kukaan järkevä maailmaa nähnyt löydä mitään kaunista tai hyvää.

    • Anonyymi

      Odottakaas elo syyskuulle kun koulut taas alkaa jos yleensäkään alkaa kun suomessa kaikki koronan aallot voimissaan

    • Anonyymi

      Suomi on ainoa pohjoismainen häpeän maa missä turvallisuudesta vastaava viranomainen on kakannut housuunsa lähdön hetkellä. On siis oikeutettua kutsua polpon pinokkioita tästä lähtien paskahousuiksi.

      Tanskalainen siisti nätisti roskat tehtaankadun yössä 1997 hän todisti näyttävästi ikävän tosiasian sen miten ammattitaidoton suomalainen poliisi todellisuudessa on

      https://tinyurl.com/vesala-1995

      Sten sai runsaasti ihailukirjeitä ja onnitteluita vankilaan. Hän on sankari ja sotilas.

      • Anonyymi

        Asioilla on aina kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen perinteiseksi mutta virheeksi osoittautunut näkökulma oli se että valtamedia tuomitsi Christensenin. Katsoiko kukaan mitalin toista puolta? sitä tosiasiaa että hän teki todellisuudessa palveluksen suomelle sen että paljasti miten munaton nillittäjä ja ammattitaidoton pösilö suomalainen poliisi todellisuudessa on. Asiassa oli ainoastaan karkeinta se että että hän teloitti ilman ennakkoilmoitusta. Mutta kuinka moni esim tarkka-ampuja ilmoittaa kohteelle että jööti on tulossa?

        Se miten hän oli suosiossa vankilassa sai säkeittäin ihailukirjeitä ja ylistystä kertoo kuitenkin sen että suomen kansa ja suomalaiset osaavat arvostaa häntä.

        Poliisi provosoi 1995 henkisesti lapsen tasolle jäänyttä teiniä leikkimään replica- aseella vesalassa ja surmasi tämän mielivallasta susihaulein. Jokaisella teolla on seurauksensa.
        Sten teki oikein ja pisti polpon pinokkiot kakkaamaan housuihinsa kaksi vuotta tuon jälkeen hän on edelleen suomalaisten arvostuksen ansainnut.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 63 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2659
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      223
      2484
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2312
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      190
      1804
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe