Poliisi on julistanut katusodan Stadiin !!

Siihen johtopäätökseen olen tullut katseltuani useita videoita 10/4 ja 18/4-2021 katutapahtumista.
Tavallisia sunnuntaikävelijöitä käskytetään muuttamaan kulkusuuntaansa ja kun sen tekevät on vastassa hampaisiin asti aseistettu poliisiketju joka valikoi striimaajia ja Suomen lippuja kantavia kiinniotettaviksi. Ruhjovat sitten maahanpainettuja mummuja polvillaan koulutuksensa mukaisesti mahdollisimman paljon kipua tuottaen.

Kauppatori tyhjennettiin 10/4 kuuluttaen että:
Kaupungin ja poliisin määräyksellä tori on tyhjennettävä! Poistukaa. Kun ressukat yrittivät poistua olivat vastassa poliisihevoset pelkoa herkissä aiheuttaen.
Lähetin Helsingin kaupungin johdolle kyselyitä kuka on antanut määräyksen ettei Kauppatorilla saa oleskella myyntiaikaan ? En saanut vastauksia.

18/4 tapahtumassa ei enää Hgin kaupunkia sitten mainittukaan.
Silloin poliisi keskittyi tyhjentämään Aleksanterinkadun ohella suosittua Esplanadin puistoa jossa oleili satoja kesäpäivästä nauttivia kansalaisia. Hämmästys ja pelko olivat suurta kun massiiviset panssariautot, taisteluratsukot ja hampaisiin asti aseistautuneet poliisien jalkaväkijoukot tukkivat kaikki kulkusuunnat kehottaen poistumaan?

Eihän poliisijohto näin voi omin päin toimia; se lienee selviö? Käskyt ja määräykset ovat tulleet sisäministeriöstä jonka johtajana toimii tietysti sisäministerimme.
Lähetin hänelle juuri sähköpostia osoitteeseen: [email protected]

Sanoin että haista ja syö sinä ämmä paskaa. Muuta kohteliaisuutta en siihen hätään keksinyt. Kehotin tekemään rikosilmoituksen jos katsoo kunniaansa loukatun.
Kyllä nyt julkkikset vähemmästäkin oikeutta käyvät; miksi tavista ei noihin karkeloihin koskaan hyväksytä?

Tulipas pitkä kirjoitus. Kiva jos jaksoitte lukea; vielä mukavampaa olisi lukea palautteita.

5

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa......

      Samalta istumalta paukuttelin poliisien sivustoille ilmoituksen järjestämästäni tulevasta mielenosoituksesta.
      Paikkana Suurkirkko, os. Unioninkatu 29, 00170 Hki ja sen ylin porrastaso 1/5-2021 alkaen klo 14.00.
      Osallistujamääräksi ilmoitin 1-2 ja varusteiksi pienehkön Suomen lipun ilman musiikkia ja puheita.

      Pyysin samalla suojelusta mahdolliselta poliisiväkivallalta koska en ole enää nuoruuteni pikajuoksukunnossa.
      Sivusto on nyt tehty sellaiseksi etteivät mielenosoitusilmoitukset enää mene läpi mikä on mielenkiintoista koska ennen poliisi jopa vaati niitä tehtävän.
      Lupasivat kuitenkin säilyttää kesken jääneen ilmoitukseni 7/5-2021 saakka.

    • Anonyymi

      Ei näytä tulevan vastauksia, joten jatka novelliasi, siitä voi kehittyä vielä vaikka romaani.

    • Anonyymi

      Kovasti Natsi nautti, kun Elokapinassa kaasutettiin mielenosoittajia. Nyt kun omat ressukat on vastaanottavassa päässä se onkin poliisiväkivaltaa.

      • Kiitoksia pojille kovin kommenteistaan, minulla onkin 2 romaanin käsikirjoitusta työn alla.
        Julkaistuja novelleja minulla onkin kymmenittäin.

        Vastustin ehdottomasti nuorten ELO- kapinallisten kaasuttamista ja olenkin vaatinut Helsingin poliisilaitokselle panssaroitua vesitykkiä ulkomaiden malliin.
        Sillä siivotaan mm. ajoväylille ajautuneet roskat sivuun väkivaltaa käyttämättä ja vihreitä luontoarvoja sekä ihmisoikeuksia kunnioittaen.


    • Anonyymi

      Jaa, Nasu-Martalla on taas tällainen päivä.

      Onks kuumia aaltoja vai mitä?

      Tuttavia seuraten olen havainnut vastaavaa, kun transition hormonihoito on edennyt tiettyyn pisteeseen tulee yllättäviä mielialanmuutoksia. Kyllä se siitä tasaantuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      161
      2278
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1295
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1048
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      998
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      989
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      972
    Aihe