Keskustapuolue pakotti Tiilikaisen kunnallisvaaleissa Helsingin listoille ehdokkaaksi. Helsinkiläiset eivät tietenkään voineet valita taantumuksellisen puolueen heikkoa ehdokasta valtuustoon. Sittemmin Lintilä määrättiin ottamaan looseri Tiilikaisen valtion maksaman elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) että maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) valtiosihteerin virkaan korkvaukseksi. Helsinkiäisten onni on, että Kokoomus yhdessä Vihreitten kanssa jatkaa hyvinvointipolikiikkaa kaupunkilaisten siunaukseksi ja myös tulonsiirtojen kautta myös Ruokolahtelaisten hyvinvonnniksi. Tiilikainen haki Uusimaalaisten köyhäinavun turvin elävän Ruokolahden kunnanjohtajan virkaa. Hymyilyttää vähän.
Ja nyt sitten Kepulinitä nimitti Tiilikaisen GTK:n pääjohtajaksi pätevien ohi!
Ja nyt sitten Kepulinitä nimitti Tiilikaisen GTK:n pääjohtajaksi pätevien ohi!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kimmo Tiilikainen on oksettava pyrkyri. Siskonsa hybrikeskuksen (kansalaisten urkinta- ja mielipidevaikutuskeskuksen) johtaja Teija Tiilikainen samaten.
Kaikki mihin vihreät ja demarit koskee muuttuu paskaksi. Demarit jakaa köyhäinapua rikkaille etelän valtioille ja suomalaiset nuolee nppejään.
Valitettavasti kepu taitaa olla vielä pahempi.
Nimitysmuistio paljastaa: Kimmo Tiilikainen valittiin GTK:n pääjohtajaksi ohi kokeneempien hakijoiden
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) valitsi Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi oman valtiosihteerinsä Kimmo Tiilikaisen (kesk). Tiilikaisella oli vähemmän johtamiskokemusta kuin kahdella muulla kärkihakijalla.
Härski jätkä.
Kepu kusettaa aina, tässä tapauksessa Suomen kansaa.
Nimityksiä riittää. Onko tämä sukua ilmastohepulle? https://cmi.fi/fi/2021/04/17/cmi-martti-ahtisaari-peace-foundationin-toimitusjohtajaksi-on-nimitetty-suurlahettilas-janne-taalas/